Etätyö Tyosuojelu Fi Työsuojeluhallinto
Etätyöllä tarkoitetaan joustavaa, vapaaehtoisuuteen, sopimukseen ja sääntöihin perustuvaa työn tekemistä muualla kuin työnantajan tiloissa. Työskentely voi tapahtua yhdessä tai useammassa paikassa ja olla kestoltaan ja säännöllisyydeltään hyvin vaihtelevaa. Viestintäteknologian avulla voidaan tukea vuorovaikutusta ja verkostoitumista. Verkkoympäristössä vuorovaikutuksen mallit sekä ajan ja paikan käsitteet poikkeavat tavanomaisesta lähityöskentelystä. Tietojärjestelmät ja virtuaaliset työtilat ovat alustoja, joilla voidaan tukea ryhmien ja yksilöiden työtä. Työ voidaan suorittaa sellaisessa ympäristössä, missä se on työntekijän, työnantajan ja tehtävän työn kannalta tehokkainta ja tarkoituksenmukaisinta.
Etätyötä tehdään tyypillisesti kotona, vapaa-ajan asunnolla, liikkuvana työnä matkoilla tai työnantajan kanssa sovitussa etätyöpisteessä. Kaikki työ ei sovi tehtäväksi etätyönä eikä etätyö tai hybridityö ole kaikille sopiva työnteon malli. Perinteistä työpaikalla tehtävää työtä voi kuitenkin joustavasti yhdistellä etätyöhön kuten esimerkiksi viikoittainen etätyöpäivä kotona, projektityö tai työvaihe, hallinnolliset tehtävät sekä matka-ajan hyödyntäminen. Hybridityöstä puhutaan, kun erilaisia työmalleja yhdistetään toimivaksi kokonaisuudeksi – pääasiassa etä- ja lähityöskentelyksi. Etätyön määrä voi vaihdella tilanteen mukaan lyhytkestoisesta kokoaikaiseen ja satunnaisesta säännönmukaiseen. Olennaista on, että joustavuutta haetaan molempien osapuolten, sekä työnantajan että työntekijän ehdoilla.
Etätyöllä tarkoitetaan työnteon mallia, jossa työtä tehdään esimerkiksi kotona, työnantajan eri toimipisteissä, matkoilla tai muussa työntekijän valitsemassa paikassa. Etätyöstä sovitaan aina työnantajan ja työntekijän välillä. Työnantaja ei voi yksipuolisesti määrätä työntekijää etätyöhön eikä työntekijä voi vaatia saada tehdä etätöitä. Korona-aikana on kuitenkin ollut voimassa etätyösuositus töissä, joihin etätyö soveltuu. Suosituksen mukaisesti etätyötä on laajalti yhteisymmärryksessä sovellettu. Sopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, ellei etätyöstä ole sovittu työsopimuksessa.
Etätyösopimukseen on syytä kirjata kaikki etätyöskentelyyn liittyvät pelisäännöt. Etätyöjärjestelyistä huolimatta työntekijällä on aina velvollisuus tulla työpaikalle, jos työnantaja edellyttää läsnäoloa (esimerkiksi kokoukset ja muut työtehtävät), eikä tällaisesta matkasta makseta matkakorvausta. Etätyö kuuluu lähtökohtaisesti työaikalain piiriin. Se merkitsee, että työaikaa on seurattava. Lain mukaan vastuu työajan seurannasta kuuluu työnantajalle. Voidaan kuitenkin sopia, että työntekijä seuraa työaikaansa työnantajan antamien ohjeiden mukaan.
Lähtökohtana voidaan pitää, että työaika etätyössä on keskimäärin työsopimuksen mukainen, ellei sovita muusta työajasta. On myös hyvä sopia siitä, että mikäli työ ei edellytä sen tekemistä TES:n mukaisina ilta-, yö-, lauantai- tai sunnuntailisiin oikeuttavana aikana, niin kyseisiä korotuksia ei makseta, ellei töiden tekemisestä ko. aikoina sovita työnantajan kanssa. Voit sopia työnantajasi kanssa, että voit tehdä töitä osittain tai kokonaan työpaikan ulkopuolella, esimerkiksi kotonasi. Etätyötä tehdään yleensä työnantajan koneilla ja laitteilla. Etätyössäkin on kyse työsuhteesta, jossa työnantajalla on työnjohto-oikeus ja valvontavelvollisuus ja sinulla on velvoite noudattaa työnantajan ohjeita ja määräyksiä.
Työnantajalla on vastuu sinun työturvallisuudestasi. Etätyöksi ei kuitenkaan voi luokitella kaikkea työtä, jossa työn suorittamisen paikka on työn luonteen vuoksi muualla kuin työnantajan tiloissa. Esimerkiksi työ tietyömaalla, rakennuksella tai kodinhoitajana ei ole etätyötä, vaikka työnantaja ei koko ajan olekaan läsnä johtamassa ja valvomassa työtä. Etä- ja hybridityö ovat tulleet jäädäkseen monille työpaikoille. Uudet digitaaliteknologiat mahdollistavat erilaisia tapoja, aikoja ja paikkoja tehdä työtä. Turvallinen, terveellinen ja tuottava etä- tai hybridityöarki vaatii kuitenkin panostusta niin työantajalta, työyhteisöltä kuin yksittäisiltä työntekijöiltäkin.
Nappaa vinkit sujuvampaan etä- ja hybridityöskentelyyn! Esitimme Työterveyslaitoksen johtavalle tutkijalle kolme väittämää etä- ja hybridityöstä. Katso videolta, mitä asiantuntija vastasi. Etä- ja hybridityö lisäävät joustavuutta ja parantavat työ- ja yksityiselämän välistä tasapainoa. Työn joustavuus vaikuttaa työntekijöiden motivaatioon, sitoutuneisuuteen ja siten myös tuottavuuteen. Kotona tehtävä etätyö vähentää työmatkoihin kuluvaa aikaa sekä työmatkoilla tapahtuvia tapaturmia.
Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä. Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.
Tämän sisällön näyttäminen edellyttää seuraavan evästetyypin hyväksymistä: {category}. Etätyö tarjoaa mahdollisuuden työn tuottavuuden ja työelämän laadun parantamiseen, työn ja perheen yhteensovittamiseen, työssä jaksamiseen, työ- ja asuinpaikan joustavampaan sijoittumiseen ja työmatkakustannusten sekä työmatkoihin käytettävän ajan vähenemiseen. Esihenkilön roolissa korostuvat luottamuksen synnyttäminen ja ylläpitäminen, pelisääntöjen luominen, tavoitteiden asettaminen sekä tulosten seuraaminen. Tarvitaan keinoja seurata työntekijöiden kuormittumista sekä työilmapiiriä. Esihenkilön vastuulla on seurata työaikaa. Etätyö, lähityö, hybridityö, mobiili työ – ajasta ja paikasta riippumattomalla työn tekemisellä on monta nimeä ja toteutustapaa.
Hybridityöstä puhutaan, kun erilaisia työmalleja yhdistetään toimivaksi kokonaisuudeksi – pääasiassa etä- ja lähityöskentelyä. Mobiilin työn ja etätyön vaihtuviin toimintaympäristöihin liittyy fyysisen ergonomian ja henkisen kuormittumisen haasteita, joita työnantajan, työterveyshuollon ja työsuojeluhenkilöstön tulee ymmärtää voidakseen kehittää niihin sopivia työsuojelun ja työhyvinvoinnin toimintatapoja. Mobiililla työllä tarkoitetaan yleensä sähköisten viestintä- ja yhteistyövälineiden (ICT) tukemaa liikkuvaa työtä. Työntekijä liikkuu ja työskentelee yli 10 tuntia viikossa muualla kuin päätyöpaikallaan ja käyttää sähköisiä kommunikaatiovälineitä yhteydenpitoon. Etätyö on kotona tai muussa etätyöpisteessä tehtävä työ, jonka sisällöstä ja toteuttamisesta on sovittu työnantajan ja työntekijän välisellä sopimuksella. Etätyön erityispiirteenä on, että aloite voi tulla joko työntekijältä tai työnantajalta, mutta siihen ryhtymisen ja lopettamisen tulee perustua aina työntekijän tahdonilmaisuun.
Yleisten pelisääntöjen lisäksi, jokaisen varsinaiseen etätyöhön aikovan tulee tehdä työnantajan kanssa sopimus etätyöhön ryhtymisestä. Sopimuksessa on sovittava etätyön säännöistä, määrästä, aikataulusta, kustannuksista, sopimuksen kestosta sekä muista tarpeellisista seikoista. Sopimus on hyvä tehdä kirjallisena.Ryhdyttäessä tekemään etätyösopimusta, olisi selvitettävä työntekijän kodin tai vapaa-ajan asunnon soveltuminen etätyön tekemiseen. Aluksi on tarpeen myös selvittää mitä kustannuksia ja mahdollisia hankintoja etätyöskentely aiheuttaa. Tavoitteena tulee olla etätyösäännöksien tasapuolisuus kaikkia työntekijöitä kohtaan. Tässä julkaisussa käsitellään esihenkilön merkitystä ja roolia sekä hajautetun työyhteisön toimintaa ympäristössä, jossa vuorovaikutus tapahtuu pääasiassa tai osin sähköisten…
Terveydenhuollossa on työtehtäviä, jotka tehdään toimisto-olosuhteissa. Toimisto- ja asiantuntijatyön työsuojelussa korostuu fyysisen, psykososiaalisen ja kognitiivisen kuormittumisen hallinta. Hyvin suunniteltu, terveellinen ja turvallinen toimistotyöympäristö tukee organisaation perustehtävää ja työprosesseja sekä edistää hyvinvointia työssä. Työsuojelu ja työhyvinvointi asiantuntija – ja toimistotyössä(siirryt toiseen palveluun) Mobiililla työllä tarkoitetaan yleensä sähköisten viestintä- ja yhteistyövälineiden (ICT) tukemaa liikkuvaa työtä. Työntekijä liikkuu ja työskentelee yli 10 tuntia viikossa muualla kuin päätyöpaikallaan ja käyttää sähköisiä kommunikaatiovälineitä yhteydenpitoon.
Terveydenhuollossa mobiili työtä tehdään mm. kotisairaanhoidossa, jossa palveluja annetaan asiakkaan kotona erilaisissa olosuhteissa. Työntekijöiden työhyvinvoinnin kannalta on hyvä arvioida, miten erilaiset työskentelyyn käytetyt tilat sopivat siihen tarkoitukseen ja millaisia töitä niissä voi tehdä. Terveydenhuollossa on tehty perinteisesti vähän etätyötä työn luonteensa vuoksi. Koronapandemia on lisännyt etätyön mahdollisuuksia joissain tehtävissä kuten ohjaus ja neuvonta palveluissa sekä joissain johtotehtävissä. Etätyöstä ei ole erillistä lainsäädäntöä.
Etätyö edellyttää kykyä itsensä johtamiseen, koska työntekijälle on siirtynyt suurempi vastuu huolehtia työympäristönsä turvallisuudesta, lepoaikojen pitämisestä sekä työn ja muun elämän yhteensovittamisesta. Tyosuojelu.fi on työsuojeluhallinnon verkkopalvelu, joka tarjoaa työsuojelutietoa niin työnantajille kuin työntekijöille. Sivusto opastaa työpaikkoja kattavasti muun muassa työsuhdeasioissa, turvallisten työolojen varmistamisessa ja työsuojelun yhteistoiminnan järjestämisessä. Tyosuojelu.fi sisältää myös tietoa työsuojeluviranomaiselta haettavista luvista ja viranomaiselle tehtävistä ilmoituksista ...
People Also Search
- Etätyö - Tyosuojelu.fi - Työsuojeluhallinto
- Etätyössä turvallisesti - Työturvallisuuskeskus
- Etätyö - Hyvinvointiala HALI ry
- Etätyö - Työ, työttömyys ja talous - Suomi.fi
- Etusivu - Tyosuojelu.fi - Työsuojeluhallinto
- Etä- ja hybridityö - Työterveyslaitos
- Etätyö - agronomiliitto.fi
- Mobiili- ja etätyö - Työturvallisuuskeskus
- Toimistotyö, mobiili ja etätyö - Työturvallisuuskeskus
- Tyosuojelu.fi / Asiointi ja yhteystiedot - Suomi.fi
Etätyöllä Tarkoitetaan Joustavaa, Vapaaehtoisuuteen, Sopimukseen Ja Sääntöihin Perustuvaa Työn Tekemistä
Etätyöllä tarkoitetaan joustavaa, vapaaehtoisuuteen, sopimukseen ja sääntöihin perustuvaa työn tekemistä muualla kuin työnantajan tiloissa. Työskentely voi tapahtua yhdessä tai useammassa paikassa ja olla kestoltaan ja säännöllisyydeltään hyvin vaihtelevaa. Viestintäteknologian avulla voidaan tukea vuorovaikutusta ja verkostoitumista. Verkkoympäristössä vuorovaikutuksen mallit sekä ajan ja paikan ...
Etätyötä Tehdään Tyypillisesti Kotona, Vapaa-ajan Asunnolla, Liikkuvana Työnä Matkoilla Tai
Etätyötä tehdään tyypillisesti kotona, vapaa-ajan asunnolla, liikkuvana työnä matkoilla tai työnantajan kanssa sovitussa etätyöpisteessä. Kaikki työ ei sovi tehtäväksi etätyönä eikä etätyö tai hybridityö ole kaikille sopiva työnteon malli. Perinteistä työpaikalla tehtävää työtä voi kuitenkin joustavasti yhdistellä etätyöhön kuten esimerkiksi viikoittainen etätyöpäivä kotona, projektityö tai työvai...
Etätyöllä Tarkoitetaan Työnteon Mallia, Jossa Työtä Tehdään Esimerkiksi Kotona, Työnantajan
Etätyöllä tarkoitetaan työnteon mallia, jossa työtä tehdään esimerkiksi kotona, työnantajan eri toimipisteissä, matkoilla tai muussa työntekijän valitsemassa paikassa. Etätyöstä sovitaan aina työnantajan ja työntekijän välillä. Työnantaja ei voi yksipuolisesti määrätä työntekijää etätyöhön eikä työntekijä voi vaatia saada tehdä etätöitä. Korona-aikana on kuitenkin ollut voimassa etätyösuositus töi...
Etätyösopimukseen On Syytä Kirjata Kaikki Etätyöskentelyyn Liittyvät Pelisäännöt. Etätyöjärjestelyistä Huolimatta
Etätyösopimukseen on syytä kirjata kaikki etätyöskentelyyn liittyvät pelisäännöt. Etätyöjärjestelyistä huolimatta työntekijällä on aina velvollisuus tulla työpaikalle, jos työnantaja edellyttää läsnäoloa (esimerkiksi kokoukset ja muut työtehtävät), eikä tällaisesta matkasta makseta matkakorvausta. Etätyö kuuluu lähtökohtaisesti työaikalain piiriin. Se merkitsee, että työaikaa on seurattava. Lain m...
Lähtökohtana Voidaan Pitää, Että Työaika Etätyössä On Keskimäärin Työsopimuksen Mukainen,
Lähtökohtana voidaan pitää, että työaika etätyössä on keskimäärin työsopimuksen mukainen, ellei sovita muusta työajasta. On myös hyvä sopia siitä, että mikäli työ ei edellytä sen tekemistä TES:n mukaisina ilta-, yö-, lauantai- tai sunnuntailisiin oikeuttavana aikana, niin kyseisiä korotuksia ei makseta, ellei töiden tekemisestä ko. aikoina sovita työnantajan kanssa. Voit sopia työnantajasi kanssa,...