Kilpailtu Rahoitus Tuo Jyväskylään Viisi Nuorta Huippututkijaa

Leo Migdal
-
kilpailtu rahoitus tuo jyväskylään viisi nuorta huippututkijaa

Tutkijatohtori Tahnée Engelen sai 242 000 euron apurahan neuropsykologian alan INTRESTATE-hankettaan varten. Engelen on työskennellyt Jyväskylän yliopistossa vuodesta 2024 ja hänen projektiaan ohjaa psykologian apulaisprofessori Tiina Parviainen. ”Rahoituksen turvin voin sukeltaa kiehtovaan kysymykseen siitä, mikä ohjaa aivojen ja kehon välistä yhteyttä ja millaisten tilojen aikana tämä yhteys vahvistuu tai heikkenee. Näitä kysymyksiä tutkiessani tulen käyttämään sekä neurokuvantamistekniikoita että fysiologisia mittauksia”, Engelen kertoo. Hankkeen aikana Engelen määrittelee, kuinka voimakkaasti aivot virittyvät sydämen, keuhkojen ja vatsan signaaleihin, ja tutkii, muuttuvatko nämä rytmit, kun osallistujat valmistautuvat liikuttamaan kehoaan, kokevat voimakkaita tunteita tai pohtivat itseään tai jotakuta toista. Tulokset yhdistetään yksilöllisiin ahdistuneisuus- ja masennustasoihin, jolloin voidaan tutkia kehon ja aivojen välisten rytmien vaikutusta hyvinvointiin.

Tämä avaa mahdollisuuksia tuleville tutkimuksille, joissa interventiot voivat kohdistua tiettyihin aivojen ja kehon välisiin yhteyksiin mielenterveysongelmien lievittämiseksi. Postdoc-tutkija Alberto Hijano sai 226 000 euron apurahan fysiikan alan hankkeelleen. Hijano työskentelee tällä hetkellä Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskuksessa, ja hänen projektiaan ohjaa professori Tero Heikkilä. Jyväskylän yliopistolle on myönnetty viisi tutkimushankerahoitusta EU:n Marie Skłodowska-Curie -hausta. Rahoitus mahdollistaa kansainvälisten huippututkijoiden siirtymisen Jyväskylän yliopistoon. Tutkijatohtori Tahnée Engelen sai 242 000 euron apurahan neuropsykologian alan INTRESTATE-hankettaan varten.

Engelen on työskennellyt Jyväskylän yliopistossa vuodesta 2024 ja hänen projektiaan ohjaa apulaisprofessori Tiina Parviainen. Seuraa ePressiä sosiaalisessa mediassa ja tilaa uutissyöte suoraan palveluun. PhD Noora Ronkaiselle ja PhD Kori Allanille on myönnetty Marie Skłodowska-Curie Individual Fellowship (MSCA-IF) -rahoitus. MSCA-IF on kansainvälisesti kilpailtu huippututkimusta edistävä rahoitus, jolla tuetaan tutkijaliikkuvuutta ja lahjakkaiden tutkijoiden pätevöitymistä tutkijanuralla. Noora Ronkainen sai 180 000 euroa hankkeelleen “Learning and Being in Sport: A Phenomenological Investigation”. Ronkaisen tutkimus pohjautuu eksistentiaalisen fenomenologian viitekehykseen ja selvittää opiskelija-urheilijoiden oppimiskokemuksia urheilussa, tarjoten innovatiivista tietoa jota voidaan hyödyntää epämuodollisten oppimiskokemusten validoinnissa.

Hän toteuttaa kaksivuotisen hankkeensa psykologian laitoksessa yliopistotutkija Tatiana Ryban johtamassa projektissa. Noora Ronkainen on väitellyt Aarhusin yliopistossa Tanskassa vuonna 2015, jonka jälkeen hän on työskennellyt postdoc-tutkijana Shanghai Jiao Tong -yliopistossa Kiinassa ja Liverpool John Moores -yliopistossa Englannissa. Hänen tutkimuksensa on käsitellyt urheilijan urakehitystä, henkisyyttä urheilussa, urheilijan identiteettiä ja valmennusfilosofiaa. Kori Allan sai 191 000 euroa hankkeelleen "Investing in the Arctic: the affective and temporal contradictions of work, mobility and inequality in Northern peripheries”. Allan tutkii projektissaan muuttuvaa työtä Lapin kasvavissa talouksissa epätasa-arvon, temporaalisuuden ja affektiivisuuden näkökulmista. Samalla hän kehittää etnografisia ja diskurssianalyyttisiä tutkimusmenetelmiä muuttuvan työelämän, epätasa-arvon ja liikkuvuuden tutkimukseen.

Hän toteuttaa kaksivuotisen tutkimushankkeensa kieli- ja viestintätieteiden laitoksen professori Sari Pietikäisen johtamassa, Suomen Akatemian rahoittamassa Cold Rush -projektissa, jossa tutkitaan kielen ja identiteetin roolia Arktisen alueen taloudellisissa ja poliittisissa muutoksissa. 3.4.2025 14:44:48 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote Jyväskylän yliopistoon myönnettiin huikeat viisi tutkimushankerahoitusta EU:n Marie Skłodowska-Curie -hausta. Rahoitus mahdollistaa kansainvälisten huippututkijoiden siirtymisen Jyväskylän yliopistoon. Tutkijatohtori Tahnée Engelen sai 242 000 euron apurahan neuropsykologian alan INTRESTATE-hankettaan varten. Engelen on työskennellyt Jyväskylän yliopistossa vuodesta 2024 ja hänen projektiaan ohjaa apulaisprofessori Tiina Parviainen.

”Rahoituksen turvin voin sukeltaa kiehtovaan kysymykseen siitä, mikä ohjaa aivojen ja kehon välistä yhteyttä ja millaisten tilojen aikana tämä yhteys vahvistuu tai heikkenee. Näitä kysymyksiä tutkiessani tulen käyttämään sekä neurokuvantamistekniikoita että fysiologisia mittauksia”, Engelen kertoo. Hankkeen aikana Engelen määrittelee, kuinka voimakkaasti aivot virittyvät sydämen, keuhkojen ja vatsan signaaleihin, ja tutkii, muuttuvatko nämä rytmit tai yhteydet, kun osallistujat valmistautuvat liikuttamaan kehoaan, kokevat voimakkaita tunteita tai pohtivat itseään tai jotakuta toista. Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) on myöntänyt yhteensä 2,4 miljoonan euron rahoitukset Jyväskylän yliopistolle. Rahoituksen saivat neljä eri kolmevuotista hanketta. Jyväskylän yliopiston tiedotteen mukaan suurimman rahoituksen sai tutkimusprofessori Taina Saarisen johtama hanke, jossa tutkitaan maahanmuuttojärjestelmää ja sen toimivuutta työmarkkinoilla.

Jyväskylän yliopiston osuus rahoituksesta on noin 782 500 euroa. Jyväskylän yliopiston viisi tutkijaa on saanut merkittävän akatemiatutkijan rahoituksen Suomen Akatemialta. Biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnalta rahoituksen saavat Ilkka Kronholm ja Silva Uusi-Heikkilä sekä liikuntatieteellisestä tiedekunnasta Timo Rantalainen. Kukin tutkija saa lähes 440 000 euroa vuosina 2019–2025. Heidän lisäkseen Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta myönsi akatemiatutkijan rahoituksen fysiikan laitoksen apulaisprofessori Juha Muhoselle ja matematiikan ja tilastotieteen laitoksen yliopistonlehtori Katrin Fässlerille. He saavat saman lähes 440 000 euron rahoituksen vuosille 2019–2025.

He voivat hakea lisärahoitusta tutkimuskuluihin. Toimikunta myönsi Jyväskylään myös kolme tutkijatohtorin rahoitusta. Sen saivat Kalle Auranen, Aapo Kauranen ja Ruben de Groote. Rahoituksen suuruus on noin 220 000–250 000 euroa vuosina 2019–2022. Vieraileva tutkija Kronholm tutkii epigeneettisiä muutoksia ja niiden merkityksiä evoluutiossa ja perinnöllisyydessä.

People Also Search

Tutkijatohtori Tahnée Engelen Sai 242 000 Euron Apurahan Neuropsykologian Alan

Tutkijatohtori Tahnée Engelen sai 242 000 euron apurahan neuropsykologian alan INTRESTATE-hankettaan varten. Engelen on työskennellyt Jyväskylän yliopistossa vuodesta 2024 ja hänen projektiaan ohjaa psykologian apulaisprofessori Tiina Parviainen. ”Rahoituksen turvin voin sukeltaa kiehtovaan kysymykseen siitä, mikä ohjaa aivojen ja kehon välistä yhteyttä ja millaisten tilojen aikana tämä yhteys vah...

Tämä Avaa Mahdollisuuksia Tuleville Tutkimuksille, Joissa Interventiot Voivat Kohdistua Tiettyihin

Tämä avaa mahdollisuuksia tuleville tutkimuksille, joissa interventiot voivat kohdistua tiettyihin aivojen ja kehon välisiin yhteyksiin mielenterveysongelmien lievittämiseksi. Postdoc-tutkija Alberto Hijano sai 226 000 euron apurahan fysiikan alan hankkeelleen. Hijano työskentelee tällä hetkellä Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskuksessa, ja hänen projektiaan ohjaa professori Tero Heikkilä. Jyväsk...

Engelen On Työskennellyt Jyväskylän Yliopistossa Vuodesta 2024 Ja Hänen Projektiaan

Engelen on työskennellyt Jyväskylän yliopistossa vuodesta 2024 ja hänen projektiaan ohjaa apulaisprofessori Tiina Parviainen. Seuraa ePressiä sosiaalisessa mediassa ja tilaa uutissyöte suoraan palveluun. PhD Noora Ronkaiselle ja PhD Kori Allanille on myönnetty Marie Skłodowska-Curie Individual Fellowship (MSCA-IF) -rahoitus. MSCA-IF on kansainvälisesti kilpailtu huippututkimusta edistävä rahoitus,...

Hän Toteuttaa Kaksivuotisen Hankkeensa Psykologian Laitoksessa Yliopistotutkija Tatiana Ryban Johtamassa

Hän toteuttaa kaksivuotisen hankkeensa psykologian laitoksessa yliopistotutkija Tatiana Ryban johtamassa projektissa. Noora Ronkainen on väitellyt Aarhusin yliopistossa Tanskassa vuonna 2015, jonka jälkeen hän on työskennellyt postdoc-tutkijana Shanghai Jiao Tong -yliopistossa Kiinassa ja Liverpool John Moores -yliopistossa Englannissa. Hänen tutkimuksensa on käsitellyt urheilijan urakehitystä, he...

Hän Toteuttaa Kaksivuotisen Tutkimushankkeensa Kieli- Ja Viestintätieteiden Laitoksen Professori Sari

Hän toteuttaa kaksivuotisen tutkimushankkeensa kieli- ja viestintätieteiden laitoksen professori Sari Pietikäisen johtamassa, Suomen Akatemian rahoittamassa Cold Rush -projektissa, jossa tutkitaan kielen ja identiteetin roolia Arktisen alueen taloudellisissa ja poliittisissa muutoksissa. 3.4.2025 14:44:48 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote Jyväskylän yliopistoon myönnettiin huikeat viisi tutkim...