Länsi Teiskon Rukoushuone Lue Parhaat Vinkit Suomen Rakastetuimpaan

Leo Migdal
-
länsi teiskon rukoushuone lue parhaat vinkit suomen rakastetuimpaan

Länsi-Teisko liitettiin Teiskosta Kuruun vuoden 1954 alussa. Omaa kirkkoa länsi-teiskolaiset olivat puuhanneet jo vuodesta 1928 lähtien, jolloin rakennettiin kellotapuli. Hautausmaa perustettiin jo vuonna 1924, jolloin myös kappeli rakennettiin. Kirkon rakentamista vauhdittamaan perustettiin vuonna 1948 Länsi-Teiskon Kirkkoyhdistys ry. Vuonna 1959 toimitettiin jo rakennuspuidenkin keräys ja suunnittelutehtävä annettiin arkkitehti Mikael Nordeswanille. Varat eivät kuitenkaan riittäneet, ja työ keskeytyi.

Kirkon sijasta päädyttiin rukoushuoneen rakentamiseen. Piirustukset laati Martti Peltomaa. Piispa Erkki Kansanaho vihki rukoushuoneen 25.9.1966. Seuraavana vuonna kirkkoyhdistys lahjoitti kaiken kiinteän ja irtaimen omaisuutensa Kurun seurakunnalle. Rukoushuone on avoinna tilaisuuksien ja tapahtumien yhteydessä. Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta.

Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä. Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet. Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, jotka mahdollistavat sivuston normaalin toiminnan. Henkilöivät evästeet tarkoittaa evästeitä, jotka tallentavat käyttäjästä yksilöiviä tietoja.

EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä Länsi-Teiskon rukoushuone on Ylöjärven seurakunnalle kuuluva kirkko/rukoushuone entisen Kurun kunnan Länsi-Teiskossa, noin 37 kilometriä Ylöjärven kirkolta. Kurun kirkolle matkaa on vajaa 20 kilometriä. Länsi-Teisko liittettiin Teiskosta osaksi Kurua vuonna 1954. Kulmakunnan asukkaat olivat puuhanneet omaa kirkkoa jo 1920-luvulla. Viereinen hautausmaa perustettiin vuonna 1924, jolloin rakennettiin myös sen viereinen kappeli.

Kellotapuli rakennettiin korkean kallion laelle vuonna 1928. Kirkon rakentamista vauhdittamaan perustettiin Länsi-Teiskon Kirkkoyhdistys vuonna 1948 ja vuonna 1959 toimitettiin rakennuspuiden keräys alueen taloilta. Kirkon suunnittelutyö annettiin arkkitehti Mikael Nordenswanin tehtäväksi. Projekti kuitenkin keskeytyi rahojen loppumisen vuoksi. Kirkon sijaan päätettiin rakentaa vähäisempi rukoushuone, jonka piirustukset laati Martti Peltomaa. Piispa Erkki Kansanaho vihki rakennuksen 29.

syyskuuta 1966. Seuraavana vuonna kirkkoyhdistys lahjoitti kaikki varansa ja kiinteän omaisuutensa Kurun seurakunnalle.[1] Perinteikäs seuratalo sijaitsee Länsi-Teiskossa, Ylöjärvellä, Pohjois-Pirkanmaalla. Talo on rakennettu v. 1929. Sitä on vuosien varrella remontoitu ja muutettu nykyaikaisia tarpeita vastaavaksi.

Seuratalo soveltuu hyvin eri kokoisten juhlien järjestämiseen, kokouksiin tai majoittumiseen. Talo on hirsirakennus, joka tarjoaa viihtyisät puitteet 100 juhlavieraalle. Astiastoon kuuluu laadukas kahvi- ja ruoka-astiasto viinilaseineen sekä kattava valikoima tarjoiluastiastoa. Sali on koko rakennuksen korkuinen ja akustiikka on loistava. Äänentoistoon on käytettävissä ammattitason järjestelmä, johon voi liittää mikrofonit, tietokoneen tai karaokelaitteet. Keittiön ja salin lisäksi alakerrasta löytyy eteinen, ravintolahuone ja wc-tila.

Länsi-Teisko liitettiin Teiskosta Kuruun vuoden 1954 alussa. Omaa kirkkoa länsi-teiskolaiset olivat puuhanneet jo vuodesta 1928 lähtien, jolloin rakennettiin kellotapuli. Hautausmaa perustettiin jo vuonna 1924, jolloin myös kappeli rakennettiin. Kirkon rakentamista vauhdittamaan perustettiin vuonna 1948 Länsi-Teiskon Kirkkoyhdistys ry. Vuonna 1959 toimitettiin jo rakennuspuidenkin keräys ja suunnittelutehtävä annettiin arkkitehti Mikael Nordeswanille. Varat eivät kuitenkaan riittäneet, ja työ keskeytyi.

Kirkon sijasta päädyttiin rukoushuoneen rakentamiseen. Piirustukset laati Martti Peltomaa. Piispa Erkki Kansanaho vihki rukoushuoneen 25.9.1966. Seuraavana vuonna kirkkoyhdistys lahjoitti kaiken kiinteän ja irtaimen omaisuutensa Kurun seurakunnalle. Rukoushuone on avoinna tilaisuuksien ja tapahtumien yhteydessä. Länsi-Teiskon rukoushuone oli paljon toivottu länsi-teiskolaisten keskuudessa jo vuonna 1924, mutta valmistui vasta vuonna 1966.

ylojarvi.seurakunta@evl.fiAvautuu uuteen ikkunaan. Länsi-Teiskossa juhlitaan 100-vuotiasta hautausmaata Lue lisää Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä. Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä.

Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet. Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, jotka mahdollistavat sivuston normaalin toiminnan. Henkilöivät evästeet tarkoittaa evästeitä, jotka tallentavat käyttäjästä yksilöiviä tietoja. EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä Perinteikäs seuratalo sijaitsee Länsi-Teiskossa, Ylöjärvellä, Pohjois-Pirkanmaalla. Talo on rakennettu v.

1929. Sitä on vuosien varrella remontoitu ja muutettu nykyaikaisia tarpeita vastaavaksi. Seuratalo soveltuu hyvin erikokoisten juhlien järjestämiseen, kokouksiin tai majoittumiseen. Talo on hirsirakennus, joka tarjoaa viihtyisät puitteet 100 juhlavieraalle. Astiastoon kuuluu laadukas kahvi- ja ruoka-astiasto viinilaseineen sekä kattava valikoima tarjoiluastioita. Sali on koko rakennuksen korkuinen ja akustiikka on loistava.

Äänentoistoon on käytettävissä ammattitason järjestelmä, johon voi liittää mikrofonit, tietokoneen tai karaokelaitteet. Keittiön ja salin lisäksi alakerrasta löytyy eteinen, ravintolahuone ja WC-tila.

People Also Search

Länsi-Teisko Liitettiin Teiskosta Kuruun Vuoden 1954 Alussa. Omaa Kirkkoa Länsi-teiskolaiset

Länsi-Teisko liitettiin Teiskosta Kuruun vuoden 1954 alussa. Omaa kirkkoa länsi-teiskolaiset olivat puuhanneet jo vuodesta 1928 lähtien, jolloin rakennettiin kellotapuli. Hautausmaa perustettiin jo vuonna 1924, jolloin myös kappeli rakennettiin. Kirkon rakentamista vauhdittamaan perustettiin vuonna 1948 Länsi-Teiskon Kirkkoyhdistys ry. Vuonna 1959 toimitettiin jo rakennuspuidenkin keräys ja suunni...

Kirkon Sijasta Päädyttiin Rukoushuoneen Rakentamiseen. Piirustukset Laati Martti Peltomaa. Piispa

Kirkon sijasta päädyttiin rukoushuoneen rakentamiseen. Piirustukset laati Martti Peltomaa. Piispa Erkki Kansanaho vihki rukoushuoneen 25.9.1966. Seuraavana vuonna kirkkoyhdistys lahjoitti kaiken kiinteän ja irtaimen omaisuutensa Kurun seurakunnalle. Rukoushuone on avoinna tilaisuuksien ja tapahtumien yhteydessä. Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta.

Omat, Välttämättömät Evästeemme Kontrolloivat Sivuston Toimivuutta Ja Käytettävyyttä. Käytämme Sivustolla

Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä. Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet. Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, jotka mahdollistavat sivuston normaalin toiminnan. Henkilöivät eväst...

EvästeetLinkki Avautuu Uudessa Välilehdessä Länsi-Teiskon Rukoushuone On Ylöjärven Seurakunnalle Kuuluva

EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä Länsi-Teiskon rukoushuone on Ylöjärven seurakunnalle kuuluva kirkko/rukoushuone entisen Kurun kunnan Länsi-Teiskossa, noin 37 kilometriä Ylöjärven kirkolta. Kurun kirkolle matkaa on vajaa 20 kilometriä. Länsi-Teisko liittettiin Teiskosta osaksi Kurua vuonna 1954. Kulmakunnan asukkaat olivat puuhanneet omaa kirkkoa jo 1920-luvulla. Viereinen hautausmaa pe...

Kellotapuli Rakennettiin Korkean Kallion Laelle Vuonna 1928. Kirkon Rakentamista Vauhdittamaan

Kellotapuli rakennettiin korkean kallion laelle vuonna 1928. Kirkon rakentamista vauhdittamaan perustettiin Länsi-Teiskon Kirkkoyhdistys vuonna 1948 ja vuonna 1959 toimitettiin rakennuspuiden keräys alueen taloilta. Kirkon suunnittelutyö annettiin arkkitehti Mikael Nordenswanin tehtäväksi. Projekti kuitenkin keskeytyi rahojen loppumisen vuoksi. Kirkon sijaan päätettiin rakentaa vähäisempi rukoushu...