Luokanopettajan Ja Musiikin Aineenopettajan Kandidaatti Ja
LuoMus-koulutuksessa pääset kasvamaan luokan- ja musiikinopettajaksi turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Kasvuasi musiikkikasvattajaksi ja opettajaksi tukevat inspiroivat ja asiantuntevat opettajat sekä lämmin yhteisö. Koulutuksen tavoitteena on rakentaa tuleville kasvatusalan ja musiikkikasvatuksen laaja-alaisille asiantuntijoille vahva perusta osallistua oman alansa pedagogiseen, ammatilliseen ja tieteelliseen kehittämiseen kansallisesti ja kansainvälisesti. LuoMus-opinnot sisältävät luokanopettajaopintoja opettajankoulutuslaitoksella ja musiikkikasvatuksen opintoja musiikin, taiteen ja kulttuurintutkimuksen laitoksella. Tutuiksi tulevat niin musiikkikasvatuksessa kuin luokanopettajan tehtävissä tarvittavat taidot ja tiedot: yhteismusisointi, musiikkikulttuurit, musiikkiteknologia, kasvatustieteet sekä liikunnan, äidinkielen ja kuvataiteen pedagogiikka. Koulutuksen jälkeen voit työllistyä esimerkiksi yhtenäiskouluun musiikista vastaavaksi opettajaksi, musiikkiluokan opettajaksi, musiikin aineenopettajaksi, luokanopettajaksi tai asiantuntija- ja tutkimustehtäviin.
Jyväskylän yliopiston LuoMus-koulutuksesta valmistuu laaja-alaisia tulevaisuutta aktiivisesti ja oikeudenmukaisesti rakentavia kasvatusalan ja musiikkikasvatuksen asiantuntijoita. Koulutuksessamme korostuu monipuolinen musiikin taitojen kehittäminen, tutkimusperustaisuus, pedagoginen osaaminen, ilmiölähtöisyys, rohkea toimintakulttuuri, refleksiivisyys, vuorovaikutusosaaminen, hyvinvoinnin tukeminen, kestävä kehitys sekä kansainvälisyyteen ja moninaisuuteen liittyvä osaaminen. Lisäksi tavoitteena on rakentaa tuleville kasvatusalan ja musiikkikasvatuksen asiantuntijoille vahva perusta osallistua oman alansa ammatilliseen ja tieteelliseen kehittämiseen kansallisesti ja kansainvälisesti. Meillä pääset kasvamaan luokan- ja musiikinopettajaksi turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Kasvuasi musiikkikasvattajaksi ja opettajaksi tukevat inspiroivat ja asiantuntevat opettajat sekä lämmin yhteisö. Koulutuksen aikana opiskelijoita tuetaan kohti:
Kandidaatin tutkinnon suoritettuaan opiskelija Maisterin tutkinnon suoritettuaan opiskelija Koulutukseen haetaan korkeakoulujen yhteishaussa osoitteessa www.opintopolku.fi. LuoMus-koulutuksessa pääset kasvamaan luokan- ja musiikinopettajaksi turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Kasvuasi musiikkikasvattajaksi ja opettajaksi tukevat inspiroivat ja asiantuntevat opettajat sekä lämmin yhteisö. Koulutuksen tavoitteena on rakentaa tuleville kasvatusalan ja musiikkikasvatuksen laaja-alaisille asiantuntijoille vahva perusta osallistua oman alansa pedagogiseen, ammatilliseen ja tieteelliseen kehittämiseen kansallisesti ja kansainvälisesti.
LuoMus-opinnot sisältävät luokanopettajaopintoja opettajankoulutuslaitoksella ja musiikkikasvatuksen opintoja musiikin, taiteen ja kulttuurintutkimuksen laitoksella. Tutuiksi tulevat niin musiikkikasvatuksessa kuin luokanopettajan tehtävissä tarvittavat taidot ja tiedot: yhteismusisointi, musiikkikulttuurit, musiikkiteknologia, kasvatustieteet sekä liikunnan, äidinkielen ja kuvataiteen pedagogiikka. Koulutuksen jälkeen voit työllistyä esimerkiksi yhtenäiskouluun musiikista vastaavaksi opettajaksi, musiikkiluokan opettajaksi, musiikin aineenopettajaksi, luokanopettajaksi tai asiantuntija- ja tutkimustehtäviin. Et ole vielä hyväksynyt tarvittavia evästeitä. Hyväksy tarvittavat evästeet nähdäksesi tämän sisällön. LuoMus-koulutus tarjoaa mielenkiintoisen vaihtoehdon niille, jotka ovat kiinnostuneita luokan- ja musiikinopettajan työstä sekä monen ikäisten oppijoiden opettamisesta.
Opiskelu LuoMus-koulutuksessa alkaa musiikkikasvatuksen ja kasvatustieteen perusopinnoista, joissa kehitetään opetustaitoja, tutkijan taitoja sekä musiikillisia taitoja pedagogisesta näkökulmasta. Aineopintovaiheessa syvennytään perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien pedagogiikkaan, eri musiikkikulttuureihin ja kehitetään edelleen yhtye- ja instrumenttitaitoja. Oppimisen keskiössä ovat musiikilliset taidot, tutkijan taidot ja laaja-alaisen pedagogisen asiantuntijuuden kehittyminen. Oppiminen tapahtuu yhteisöllisesti, mutta myös aktiivista omatoimista työskentelyä tietojen ja taitojen kehittämisessä tarvitaan. Aineopintoihin kuuluu kirjallinen kandidaatintutkielma. Kandidaatin tutkinto suoritetaan valitun opintosuunnan mukaisesti joko Humanistis-yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan (Humanististen tieteiden kandidaatti) tai Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan (Kasvatustieteiden kandidaatti).
Opintoja suoritetaan samassa yhteisöllisessä kotiryhmässä sekä opettajankoulutuslaitoksessa että musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksessa. Kaikki LuoMus-opiskelijat saavat maisterintutkintovaiheen jälkeen perusopetuksen luokan- ja musiikinopettajan kelpoisuuden. Opiskelijat, jotka opiskelevat syventävät opintonsa musiikkikasvatuksesta (humanististen tieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin opintosuunta), saavat lisäksi kelpoisuuden toimia lukion musiikinopettajana. Kandidaatin tutkinnon suoritettuaan opiskelija Aineenopettajan koulutus antaa sinulle pätevyyden toimia peruskoulun, lukion, ammattioppilaitosten ja aikuiskoulutuksen aineenopettajana. Aineenopettajakoulutuksen ytimessä ovat tulevaisuuden oppiminen ja muuttuva opettajuus.
Kandidaatti- ja maisteriohjelmat kestävät yleensä viisi vuotta, maisteriohjelmat puolestaan kaksi vuotta. Jyväskylän yliopistossa on erikoisuutena se, että aineenopettajakoulutuksen opintojaksoja on läpi kandidaatti- ja maisteriopintojen. Useimmissa aineenopettajakoulutuksen hakukohteissa opettajankoulutuksen soveltuvuushaastattelu tehdään jo kesällä yhteisvalinnan yhteydessä. Näin ollen hakija tietää opiskelupaikan saadessaan, että hänellä on opinto-oikeus myös opettajan pedagogisiin aineopintoihin. Voit alla olevien sivujen kautta tutustua, mitä aineenopettajakoulutusta missäkin Jyväskylän yliopiston tiedekunnassa järjestetään ja miten koulutukseen haetaan. Humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa voit hakea suoraan joko aineenopettajakoulutukseen tai koulutukseen, jossa saat kaksoiskelpoisuuden luokanopettajaksi ja aineenopettajaksi yhteisvalinnassa.
Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella suoritettu ylempi korkeakoulututkinto yhdessä opettajan pedagogisten opintojen kanssa antaa tutkinnon aineyhdistelmästä riippuen kelpoisuuden esimerkiksi peruskoulun, lukion tai muiden oppilaitosten aineenopettajan tehtäviin.
People Also Search
- Luokanopettajan ja musiikin aineenopettajan kandidaatti- ja ...
- Luokanopettaja ja musiikin aineenopettaja, kandidaatti ja maisteri (3 v ...
- Luokanopettaja ja musiikin aineenopettaja (LuoMus)
- Luokanopettajan ja musiikin aineenopettaja, Jyväskylän yliopisto
- Luokanopettajan ja musiikin aineenopettajan opinnot (LuoMus)
- Luokanopettaja, kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v) - Opintopolku
- Luokanopettajan ja musiikin aineenopettajan kandidaattiohjelma
- Aineenopettajakoulutus Jyväskylän yliopistossa
LuoMus-koulutuksessa Pääset Kasvamaan Luokan- Ja Musiikinopettajaksi Turvallisessa Ja Kannustavassa Ilmapiirissä.
LuoMus-koulutuksessa pääset kasvamaan luokan- ja musiikinopettajaksi turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Kasvuasi musiikkikasvattajaksi ja opettajaksi tukevat inspiroivat ja asiantuntevat opettajat sekä lämmin yhteisö. Koulutuksen tavoitteena on rakentaa tuleville kasvatusalan ja musiikkikasvatuksen laaja-alaisille asiantuntijoille vahva perusta osallistua oman alansa pedagogiseen, ammati...
Jyväskylän Yliopiston LuoMus-koulutuksesta Valmistuu Laaja-alaisia Tulevaisuutta Aktiivisesti Ja Oikeudenmukaisesti Rakentavia
Jyväskylän yliopiston LuoMus-koulutuksesta valmistuu laaja-alaisia tulevaisuutta aktiivisesti ja oikeudenmukaisesti rakentavia kasvatusalan ja musiikkikasvatuksen asiantuntijoita. Koulutuksessamme korostuu monipuolinen musiikin taitojen kehittäminen, tutkimusperustaisuus, pedagoginen osaaminen, ilmiölähtöisyys, rohkea toimintakulttuuri, refleksiivisyys, vuorovaikutusosaaminen, hyvinvoinnin tukemin...
Kandidaatin Tutkinnon Suoritettuaan Opiskelija Maisterin Tutkinnon Suoritettuaan Opiskelija Koulutukseen Haetaan
Kandidaatin tutkinnon suoritettuaan opiskelija Maisterin tutkinnon suoritettuaan opiskelija Koulutukseen haetaan korkeakoulujen yhteishaussa osoitteessa www.opintopolku.fi. LuoMus-koulutuksessa pääset kasvamaan luokan- ja musiikinopettajaksi turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Kasvuasi musiikkikasvattajaksi ja opettajaksi tukevat inspiroivat ja asiantuntevat opettajat sekä lämmin yhteisö....
LuoMus-opinnot Sisältävät Luokanopettajaopintoja Opettajankoulutuslaitoksella Ja Musiikkikasvatuksen Opintoja Musiikin, Taiteen Ja
LuoMus-opinnot sisältävät luokanopettajaopintoja opettajankoulutuslaitoksella ja musiikkikasvatuksen opintoja musiikin, taiteen ja kulttuurintutkimuksen laitoksella. Tutuiksi tulevat niin musiikkikasvatuksessa kuin luokanopettajan tehtävissä tarvittavat taidot ja tiedot: yhteismusisointi, musiikkikulttuurit, musiikkiteknologia, kasvatustieteet sekä liikunnan, äidinkielen ja kuvataiteen pedagogiikk...
Opiskelu LuoMus-koulutuksessa Alkaa Musiikkikasvatuksen Ja Kasvatustieteen Perusopinnoista, Joissa Kehitetään Opetustaitoja,
Opiskelu LuoMus-koulutuksessa alkaa musiikkikasvatuksen ja kasvatustieteen perusopinnoista, joissa kehitetään opetustaitoja, tutkijan taitoja sekä musiikillisia taitoja pedagogisesta näkökulmasta. Aineopintovaiheessa syvennytään perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien pedagogiikkaan, eri musiikkikulttuureihin ja kehitetään edelleen yhtye- ja instrumenttitaitoja. Oppimisen kes...