Matematiikan Perus Ja Aineopinnot Aineenopettajakoulutus Jyväskylän

Leo Migdal
-
matematiikan perus ja aineopinnot aineenopettajakoulutus jyväskylän

Perus- ja aineopintokokonaisuus toimii pohjana peruskoulun, lukion, ammatillisten oppilaitosten ja aikuiskoulutuksen matematiikan opettajan filosofian maisterin tutkintoon kuuluviin matematiikan opintoihin. Opintokokonaisuuden suoritettuaan opiskelija Koulutus antaa laaja-alaisen pätevyyden peruskoulun, lukion, ammatillisten oppilaitosten ja aikuiskoulutuksen matematiikan opettajan tehtäviin. Matematiikan lisäksi koulutus antaa pätevyyden vähintään yhteen muuhun opetettavaan aineeseen (esimerkiksi fysiikkaan tai kemiaan). Opettajan kelpoisuus muodostuu filosofian maisterin tutkinnosta, joka sisältää matematiikan opintojen lisäksi muiden opetettavien aineiden opinnot sekä opettajan pedagogiset opinnot. Koulutus antaa sinulle vankan matemaattisen tietämyksen, jonka lisäksi perehdyt opinnoissasi matematiikan oppimiseen ja opettamiseen liittyvään teoriaan sekä harjoittelet opettamista ohjaavien opettajien tuella.

Matematiikan kursseilla perehdytään monipuolisesti matematiikan eri osa-alueisiin. Saat mahdollisuuden tutustua sekä koulumatematiikasta tuttujen käsitteiden ja tulosten täsmälliseen esitykseen, että kokonaan uusiin, kiehtoviin aihepiireihin. Osa matematiikan kursseista on kaikille matematiikan opiskelijoille yhteisiä ja osa erityisesti opettajaksi aikoville suunnattuja. Muut opetettavat aineet suoritetaan valinnaisten aineiden kokonaisuuksina. Luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri Jyväskylän yliopisto on Suomen suurimpia ja monialaisimpia tiedeyliopistoja, jonka avoin ja avarakatseinen yhteisö etsii ja löytää vastauksia tämän päivän ja huomisen kysymyksiin.

Meillä voit opiskella yli sataa oppiainetta ja yhdistellä lukuisista vapaavalintaisista opinnoista poikkitieteellisen ja juuri itsesi näköisen yhdistelmän. Olemme... Matematiikan perus- ja aineopinnot takaavat laaja-alaisen matemaattisen osaamisen, joka antaa matemaattiset valmiudet suorittaa maisterin tutkinto matematiikassa, stokastiikassa ja todennäköisyysteoriassa sekä tilastotieteessä tai matematiikan aineenopettajalinjalla. Opinnoissa perehdytään matematiikan eri osa-alueisiin ja hankitaan kattava tietämys alan peruskäsitteistöstä ja -menetelmistä. Matematiikan perus- ja aineopinnot suorittanut opiskelija Aineenopettajan koulutus antaa sinulle pätevyyden toimia peruskoulun, lukion, ammattioppilaitosten ja aikuiskoulutuksen aineenopettajana.

Aineenopettajakoulutuksen ytimessä ovat tulevaisuuden oppiminen ja muuttuva opettajuus. Kandidaatti- ja maisteriohjelmat kestävät yleensä viisi vuotta, maisteriohjelmat puolestaan kaksi vuotta. Jyväskylän yliopistossa on erikoisuutena se, että aineenopettajakoulutuksen opintojaksoja on läpi kandidaatti- ja maisteriopintojen. Useimmissa aineenopettajakoulutuksen hakukohteissa opettajankoulutuksen soveltuvuushaastattelu tehdään jo kesällä yhteisvalinnan yhteydessä. Näin ollen hakija tietää opiskelupaikan saadessaan, että hänellä on opinto-oikeus myös opettajan pedagogisiin aineopintoihin. Voit alla olevien sivujen kautta tutustua, mitä aineenopettajakoulutusta missäkin Jyväskylän yliopiston tiedekunnassa järjestetään ja miten koulutukseen haetaan.

Humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa voit hakea suoraan joko aineenopettajakoulutukseen tai koulutukseen, jossa saat kaksoiskelpoisuuden luokanopettajaksi ja aineenopettajaksi yhteisvalinnassa. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella suoritettu ylempi korkeakoulututkinto yhdessä opettajan pedagogisten opintojen kanssa antaa tutkinnon aineyhdistelmästä riippuen kelpoisuuden esimerkiksi peruskoulun, lukion tai muiden oppilaitosten aineenopettajan tehtäviin. Luonnontieteiden kandidaatin tutkinto matematiikan aineenopettajan kandidaattiohjelmassa toimii pohjana peruskoulun, lukion, ammatillisten oppilaitosten ja aikuiskoulutuksen matematiikan opettajan tehtäviin laaja-alaisen pätevyyden antavaan matematiikan aineenopettajan filosofian maisterin tutkintoon. Kandidaatin tutkinnon jälkeen on mahdollista jatkaa vaihtoehtoisesti myös matematiikan maisteriohjelmaan tai tilastotieteen ja datatieteen maisteriohjelmaan. Matematiikan aineenopettajakoulutuksessa opiskelevat suorittavat valinnaisena opintokokonaisuutena pedagogiset perusopinnot 25 op. Toiseksi valinnaiseksi opintokokonaisuudeksi suositellaan valittavaksi koulussa opetettavan aineen (tyypillisesti fysiikka, kemia tai tietotekniikka) perusopinnot tai perus- ja aineopinnot.

Matematiikan aineenopettajan kandidaattiohjelmasta valmistunut Luonnontieteiden kandidaatin tutkinto matematiikan aineenopettajan kandidaattiohjelmassa toimii pohjana peruskoulun, lukion, ammatillisten oppilaitosten ja aikuiskoulutuksen matematiikan opettajan tehtäviin laaja-alaisen pätevyyden antavaan matematiikan aineenopettajan filosofian maisterin tutkintoon. Kandidaatin tutkinnon jälkeen on mahdollista jatkaa vaihtoehtoisesti myös matematiikan maisteriohjelmaan tai tilastotieteen ja datatieteen maisteriohjelmaan. Matematiikan aineenopettajakoulutuksessa opiskelevat suorittavat valinnaisena opintokokonaisuutena pedagogiset perusopinnot 25 op. Toiseksi valinnaiseksi opintokokonaisuudeksi suositellaan valittavaksi koulussa opetettavan aineen (tyypillisesti fysiikka, kemia tai tietotekniikka) perusopinnot tai perus- ja aineopinnot. Matematiikan aineenopettajan kandidaattiohjelmasta valmistunut

Opettajaopiskelijoille suunnatuissa matematiikan aineopinnoissa perehdytään koulumatematiikassa vastaan tuleviin matematiikan osa-alueisiin ja hankitaan kattava tietämys niiden peruskäsitteistöstä ja menetelmistä. Aineopintojen pakolliset opinnot riippuvat opiskelijan esitiedoista. Jos pakolliset opintojaksot MATA171-173 Johdatus matemaattiseen analyysiin 1-3 on suoritettu jo perusopinnoissa, aineopintokokonaisuudessa on enemmän valinnaisuutta. Matematiikan aineopinnoissa laajennetaan ja syvennetään perusopinnoissa omaksuttuja tietoja, taitoja ja osaamista. Aineopinnot suoritettuaan opiskelija tunnistaa matematiikan peruskäsitteet ja -teoriat, ja omaa valmiudet laajentaa ja syventää osaamistaan syventävissä opinnoissa. Hän osaa ohjaajan johdolla tai yhdessä sovellusalan asiantuntijan kanssa muotoilla ja ratkaista matemaattisia ongelmia.

Opiskelija on kiinnostunut matematiikan eri aloista ja on halukas kehittämään taitojaan edelleen. Matematiikan perusopinnot valinnaisina opintoina Kokonaisuudessa laajennetaan ja syvennetään perus- ja aineopintokokonaisuudessa hankittua osaamista, tietoja ja taitoja. Opinnot takaavat matematiikan syvällisen tuntemuksen sekä valmiudet tieteellisen tiedon ja menetelmien soveltamiseen. Opintokokonaisuuden suorittanut opiskleija

People Also Search

Perus- Ja Aineopintokokonaisuus Toimii Pohjana Peruskoulun, Lukion, Ammatillisten Oppilaitosten Ja

Perus- ja aineopintokokonaisuus toimii pohjana peruskoulun, lukion, ammatillisten oppilaitosten ja aikuiskoulutuksen matematiikan opettajan filosofian maisterin tutkintoon kuuluviin matematiikan opintoihin. Opintokokonaisuuden suoritettuaan opiskelija Koulutus antaa laaja-alaisen pätevyyden peruskoulun, lukion, ammatillisten oppilaitosten ja aikuiskoulutuksen matematiikan opettajan tehtäviin. Mate...

Matematiikan Kursseilla Perehdytään Monipuolisesti Matematiikan Eri Osa-alueisiin. Saat Mahdollisuuden Tutustua

Matematiikan kursseilla perehdytään monipuolisesti matematiikan eri osa-alueisiin. Saat mahdollisuuden tutustua sekä koulumatematiikasta tuttujen käsitteiden ja tulosten täsmälliseen esitykseen, että kokonaan uusiin, kiehtoviin aihepiireihin. Osa matematiikan kursseista on kaikille matematiikan opiskelijoille yhteisiä ja osa erityisesti opettajaksi aikoville suunnattuja. Muut opetettavat aineet su...

Meillä Voit Opiskella Yli Sataa Oppiainetta Ja Yhdistellä Lukuisista Vapaavalintaisista

Meillä voit opiskella yli sataa oppiainetta ja yhdistellä lukuisista vapaavalintaisista opinnoista poikkitieteellisen ja juuri itsesi näköisen yhdistelmän. Olemme... Matematiikan perus- ja aineopinnot takaavat laaja-alaisen matemaattisen osaamisen, joka antaa matemaattiset valmiudet suorittaa maisterin tutkinto matematiikassa, stokastiikassa ja todennäköisyysteoriassa sekä tilastotieteessä tai mat...

Aineenopettajakoulutuksen Ytimessä Ovat Tulevaisuuden Oppiminen Ja Muuttuva Opettajuus. Kandidaatti- Ja

Aineenopettajakoulutuksen ytimessä ovat tulevaisuuden oppiminen ja muuttuva opettajuus. Kandidaatti- ja maisteriohjelmat kestävät yleensä viisi vuotta, maisteriohjelmat puolestaan kaksi vuotta. Jyväskylän yliopistossa on erikoisuutena se, että aineenopettajakoulutuksen opintojaksoja on läpi kandidaatti- ja maisteriopintojen. Useimmissa aineenopettajakoulutuksen hakukohteissa opettajankoulutuksen s...

Humanistis-yhteiskuntatieteellisessä Tiedekunnassa Voit Hakea Suoraan Joko Aineenopettajakoulutukseen Tai Koulutukseen, Jossa

Humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa voit hakea suoraan joko aineenopettajakoulutukseen tai koulutukseen, jossa saat kaksoiskelpoisuuden luokanopettajaksi ja aineenopettajaksi yhteisvalinnassa. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella suoritettu ylempi korkeakoulututkinto yhdessä opettajan pedagogisten opintojen kanssa antaa tutkinnon aineyhdistelmästä riippuen kelpoisuuden esi...