Musiikin Aineenopettajan Opintosuunta Jyväskylän Yliopiston Opinto Opa

Leo Migdal
-
musiikin aineenopettajan opintosuunta jyväskylän yliopiston opinto opa

Opiskelu LuoMus-koulutuksessa alkaa musiikkikasvatuksen ja kasvatustieteen perusopinnoista, joissa kehitetään opetustaitoja, tutkijan taitoja sekä musiikillisia taitoja pedagogisesta näkökulmasta. Aineopintovaiheessa syvennytään perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien pedagogiikkaan, eri musiikkikulttuureihin ja kehitetään edelleen yhtye- ja instrumenttitaitoja. Oppimisen keskiössä ovat musiikilliset taidot, tutkijan taidot ja laaja-alaisen pedagogisen asiantuntijuuden kehittyminen. Oppiminen tapahtuu yhteisöllisesti, mutta myös aktiivista omatoimista työskentelyä tietojen ja taitojen kehittämisessä tarvitaan. Aineopintoihin kuuluu kirjallinen kandidaatintutkielma. Kandidaatin tutkinto suoritetaan valitun opintosuunnan mukaisesti joko Humanistis-yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan (Humanististen tieteiden kandidaatti) tai Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan (Kasvatustieteiden kandidaatti).

Opintoja suoritetaan samassa yhteisöllisessä kotiryhmässä sekä opettajankoulutuslaitoksessa että musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksessa. Kaikki LuoMus-opiskelijat saavat maisterintutkintovaiheen jälkeen perusopetuksen luokan- ja musiikinopettajan kelpoisuuden. Opiskelijat, jotka opiskelevat syventävät opintonsa musiikkikasvatuksesta (humanististen tieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin opintosuunta), saavat lisäksi kelpoisuuden toimia lukion musiikinopettajana. Kandidaatin tutkinnon suoritettuaan opiskelija Jyväskylän yliopiston musiikin aineenopettajakoulutuksessa pääset syventämään tietojasi ja taitojasi niin musiikkiteknologian, musiikkiliikunnan, musiikin monimuotoisen tutkimuksen, instrumenttitaitojen, säveltämisen, sovittamisen, kuoron- ja orkesterinjohdon kuin yhteismusisoinninkin parissa. Musiikin lisäksi tutkintoon voi sisällyttää toisen opetettavan aineen opinnot, mikä laajentaa musiikkikasvattajan työllistymismahdollisuuksia peruskoulussa ja lukiossa.

Meillä on mahdollisuus myös musiikin- ja luokanopettajan kaksoiskoulutukseen. LuoMus-koulutuksessa pääset kasvamaan luokan- ja musiikinopettajaksi turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Kasvuasi musiikkikasvattajaksi ja opettajaksi tukevat inspiroivat ja asiantuntevat opettajat sekä lämmin yhteisö. Koulutuksen tavoitteena on rakentaa tuleville kasvatusalan ja musiikkikasvatuksen laaja-alaisille asiantuntijoille vahva perusta osallistua oman alansa pedagogiseen, ammatilliseen ja tieteelliseen kehittämiseen kansallisesti ja kansainvälisesti. LuoMus-opinnot sisältävät luokanopettajaopintoja opettajankoulutuslaitoksella ja musiikkikasvatuksen opintoja musiikin, taiteen ja kulttuurintutkimuksen laitoksella. Tutuiksi tulevat niin musiikkikasvatuksessa kuin luokanopettajan tehtävissä tarvittavat taidot ja tiedot: yhteismusisointi, musiikkikulttuurit, musiikkiteknologia, kasvatustieteet sekä liikunnan, äidinkielen ja kuvataiteen pedagogiikka.

Koulutuksen jälkeen voit työllistyä esimerkiksi yhtenäiskouluun musiikista vastaavaksi opettajaksi, musiikkiluokan opettajaksi, musiikin aineenopettajaksi, luokanopettajaksi tai asiantuntija- ja tutkimustehtäviin. Et ole vielä hyväksynyt tarvittavia evästeitä. Hyväksy tarvittavat evästeet nähdäksesi tämän sisällön. LuoMus-koulutus tarjoaa mielenkiintoisen vaihtoehdon niille, jotka ovat kiinnostuneita luokan- ja musiikinopettajan työstä sekä monen ikäisten oppijoiden opettamisesta. Jyväskylän yliopiston LuoMus-koulutuksesta valmistuu laaja-alaisia tulevaisuutta aktiivisesti ja oikeudenmukaisesti rakentavia kasvatusalan ja musiikkikasvatuksen asiantuntijoita. Koulutuksessamme korostuu monipuolinen musiikin taitojen kehittäminen, tutkimusperustaisuus, pedagoginen osaaminen, ilmiölähtöisyys, rohkea toimintakulttuuri, refleksiivisyys, vuorovaikutusosaaminen, hyvinvoinnin tukeminen, kestävä kehitys sekä kansainvälisyyteen ja moninaisuuteen liittyvä osaaminen.

Lisäksi tavoitteena on rakentaa tuleville kasvatusalan ja musiikkikasvatuksen asiantuntijoille vahva perusta osallistua oman alansa ammatilliseen ja tieteelliseen kehittämiseen kansallisesti ja kansainvälisesti. Meillä pääset kasvamaan luokan- ja musiikinopettajaksi turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Kasvuasi musiikkikasvattajaksi ja opettajaksi tukevat inspiroivat ja asiantuntevat opettajat sekä lämmin yhteisö. Koulutuksen aikana opiskelijoita tuetaan kohti: Kandidaatin tutkinnon suoritettuaan opiskelija Maisterin tutkinnon suoritettuaan opiskelija

Koulutukseen haetaan korkeakoulujen yhteishaussa osoitteessa www.opintopolku.fi. Musiikkikasvatuksen opinnot antavat kelpoisuuden toimia musiikin aineenopettajana. Lisäksi tutkintoon on mahdollista sisällyttää luokanopettajakelpoisuus tai kelpoisuus toimia jonkin toisen opetettavan aineen opettajana. Tutkinto antaa valmiudet jatkaa myös tutkimustyöhön. Musiikkikasvattaja on opettaja, muusikko ja oman työnsä kehittäjä. Koulutuksessa korostuvat luova musiikillinen toiminta, musiikkiteknologia, tieto musiikista psykologisena ja kulttuurisena voimavarana, sekä opettajan pedagoginen asiantuntemus.

Jyväskylässä opiskelet suomalaisen opettajankoulutuksen ytimessä, jossa musiikin tutkimus on kansainvälistä huippua. Et ole vielä hyväksynyt tarvittavia evästeitä. Hyväksy tarvittavat evästeet nähdäksesi tämän sisällön. Haluatko opiskella musiikkikasvatuksen tutkinnon? Jos tutkintotavoitteinen opiskelu yliopistossa kiinnostaa sinua, tutustu seuraaviin vaihtoehtoihin ja löydä itsellesi sopivin hakutapa. LuoMus-koulutuksessa pääset kasvamaan luokan- ja musiikinopettajaksi turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä.

Kasvuasi musiikkikasvattajaksi ja opettajaksi tukevat inspiroivat ja asiantuntevat opettajat sekä lämmin yhteisö. Koulutuksen tavoitteena on rakentaa tuleville kasvatusalan ja musiikkikasvatuksen laaja-alaisille asiantuntijoille vahva perusta osallistua oman alansa pedagogiseen, ammatilliseen ja tieteelliseen kehittämiseen kansallisesti ja kansainvälisesti. LuoMus-opinnot sisältävät luokanopettajaopintoja opettajankoulutuslaitoksella ja musiikkikasvatuksen opintoja musiikin, taiteen ja kulttuurintutkimuksen laitoksella. Tutuiksi tulevat niin musiikkikasvatuksessa kuin luokanopettajan tehtävissä tarvittavat taidot ja tiedot: yhteismusisointi, musiikkikulttuurit, musiikkiteknologia, kasvatustieteet sekä liikunnan, äidinkielen ja kuvataiteen pedagogiikka. Koulutuksen jälkeen voit työllistyä esimerkiksi yhtenäiskouluun musiikista vastaavaksi opettajaksi, musiikkiluokan opettajaksi, musiikin aineenopettajaksi, luokanopettajaksi tai asiantuntija- ja tutkimustehtäviin.

People Also Search

Opiskelu LuoMus-koulutuksessa Alkaa Musiikkikasvatuksen Ja Kasvatustieteen Perusopinnoista, Joissa Kehitetään Opetustaitoja,

Opiskelu LuoMus-koulutuksessa alkaa musiikkikasvatuksen ja kasvatustieteen perusopinnoista, joissa kehitetään opetustaitoja, tutkijan taitoja sekä musiikillisia taitoja pedagogisesta näkökulmasta. Aineopintovaiheessa syvennytään perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien pedagogiikkaan, eri musiikkikulttuureihin ja kehitetään edelleen yhtye- ja instrumenttitaitoja. Oppimisen kes...

Opintoja Suoritetaan Samassa Yhteisöllisessä Kotiryhmässä Sekä Opettajankoulutuslaitoksessa Että Musiikin, Taiteen

Opintoja suoritetaan samassa yhteisöllisessä kotiryhmässä sekä opettajankoulutuslaitoksessa että musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksessa. Kaikki LuoMus-opiskelijat saavat maisterintutkintovaiheen jälkeen perusopetuksen luokan- ja musiikinopettajan kelpoisuuden. Opiskelijat, jotka opiskelevat syventävät opintonsa musiikkikasvatuksesta (humanististen tieteiden kandidaatin ja filosofi...

Meillä On Mahdollisuus Myös Musiikin- Ja Luokanopettajan Kaksoiskoulutukseen. LuoMus-koulutuksessa Pääset

Meillä on mahdollisuus myös musiikin- ja luokanopettajan kaksoiskoulutukseen. LuoMus-koulutuksessa pääset kasvamaan luokan- ja musiikinopettajaksi turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Kasvuasi musiikkikasvattajaksi ja opettajaksi tukevat inspiroivat ja asiantuntevat opettajat sekä lämmin yhteisö. Koulutuksen tavoitteena on rakentaa tuleville kasvatusalan ja musiikkikasvatuksen laaja-alaisi...

Koulutuksen Jälkeen Voit Työllistyä Esimerkiksi Yhtenäiskouluun Musiikista Vastaavaksi Opettajaksi, Musiikkiluokan

Koulutuksen jälkeen voit työllistyä esimerkiksi yhtenäiskouluun musiikista vastaavaksi opettajaksi, musiikkiluokan opettajaksi, musiikin aineenopettajaksi, luokanopettajaksi tai asiantuntija- ja tutkimustehtäviin. Et ole vielä hyväksynyt tarvittavia evästeitä. Hyväksy tarvittavat evästeet nähdäksesi tämän sisällön. LuoMus-koulutus tarjoaa mielenkiintoisen vaihtoehdon niille, jotka ovat kiinnostune...

Lisäksi Tavoitteena On Rakentaa Tuleville Kasvatusalan Ja Musiikkikasvatuksen Asiantuntijoille Vahva

Lisäksi tavoitteena on rakentaa tuleville kasvatusalan ja musiikkikasvatuksen asiantuntijoille vahva perusta osallistua oman alansa ammatilliseen ja tieteelliseen kehittämiseen kansallisesti ja kansainvälisesti. Meillä pääset kasvamaan luokan- ja musiikinopettajaksi turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Kasvuasi musiikkikasvattajaksi ja opettajaksi tukevat inspiroivat ja asiantuntevat opett...