Opintojen Suunnittelu Ja Asiantuntijuus Jyväskylän Yliopiston Opinto O

Leo Migdal
-
opintojen suunnittelu ja asiantuntijuus jyväskylän yliopiston opinto o

Opiskelija laatii henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa ja suunnittelee sujuvan opintopolun maisteriopintojensa ja valmistumisensa tukemiseksi. Opiskelija kehittää valmiuksiaan tunnistaa osaamistaan sekä osaamisen ja jatkuvan oppimisen tarpeitaan asiantuntijatyössä muun muassa portfoliotyöskentelyn avulla. Opintojakso tukee opiskelijan asiantuntijuuden kehittymistä ja urasuunnittelua. osaa tunnistaa, kuvata ja reflektoida omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan osaa arvioida vahvuuksiaan ja osaamistarpeitaan asiantuntijatyössä ja valmiuksiaan toimia asiantuntijatehtävissä kansainvälisissä, kulttuurienvälisissä ja monikielisissä toimintaympäristöissä osaa kriittisesti reflektoida asiantuntijuuteen liittyvää vastuullisuutta

on pohtinut tavoitteitaan ja urasuunnitelmiaan sekä osaa edistää omia työllistymismahdollisuuksiaan Opintojaksolla suunnitellaan maisterin tutkinnon opintojen viimeistelyä sekä syvennetään oman osaamisen tunnistamista ja sanoittamista osana asiantuntijuutta. Lisäksi perehdytään erilaisiin uravaihtoehtoihin ja kerrataan työnhakutaitoja. Opintojaksolla perehdytään myös valmistumisen jälkeisiin kouluttautumismahdollisuuksiin ja työelämään siirtymiseen. Kontaktiopetuksena suoritettava kurssi. on suunnitellut maisteritutkintonsa loppuvaiheen ja tuntee mahdollisuudet kouluttautua valmistumisen jälkeen

osaa analysoida yliopisto-opinnoistaan kertynyttä osaamista ja ilmaista sitä tunnistaa asiantuntijuutensa ja osaa soveltaa sitä on perehtynyt alansa työllistymismahdollisuuksiin ja suunnitellut mahdollista urapolkuaan Itsenäinen suoritus on mahdollinen vain poikkeustapauksissa ja siitä sovitaan tarkemmin opintojakson vastuuopettajan kanssa. Jyväskylän yliopiston opetussuunnitelma ja -ohjelma 2024–28. Etsi opintojaksoja, opintokokonaisuuksia ja koulutuksia nimen tai koodin perusteella.

Edistyneen haun sivulla voit tehdä erilaisia hakurajauksia. Kuokkala svenska skolan oppilaat saapuvat Kielikampuksen vieraiksi ja järjestävät Lucia-kulkueen yliopiston kirjasto Lähteen aulassa perjantaina 12.12. klo 10.00. Lucia-kulkue johdattaa kuulijat Tietoniekka-saliin kuulemaan lisää joululauluja sekä valon ja toivon ajatuksia Lucian päivään ja joulun odotukseen. Palvelemme tutkinto-opiskelijoita, avoimen yliopiston ja jatkuvan oppimisen opiskelijoita HelpJYU-portaalissa. Opiskelun palvelupisteelle voit olla yhteydessä myös puhelimitse ja kasvokkain.

People Also Search

Opiskelija Laatii Henkilökohtaisen Opintosuunnitelmansa Ja Suunnittelee Sujuvan Opintopolun Maisteriopintojensa Ja

Opiskelija laatii henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa ja suunnittelee sujuvan opintopolun maisteriopintojensa ja valmistumisensa tukemiseksi. Opiskelija kehittää valmiuksiaan tunnistaa osaamistaan sekä osaamisen ja jatkuvan oppimisen tarpeitaan asiantuntijatyössä muun muassa portfoliotyöskentelyn avulla. Opintojakso tukee opiskelijan asiantuntijuuden kehittymistä ja urasuunnittelua. osaa tunnist...

On Pohtinut Tavoitteitaan Ja Urasuunnitelmiaan Sekä Osaa Edistää Omia Työllistymismahdollisuuksiaan

on pohtinut tavoitteitaan ja urasuunnitelmiaan sekä osaa edistää omia työllistymismahdollisuuksiaan Opintojaksolla suunnitellaan maisterin tutkinnon opintojen viimeistelyä sekä syvennetään oman osaamisen tunnistamista ja sanoittamista osana asiantuntijuutta. Lisäksi perehdytään erilaisiin uravaihtoehtoihin ja kerrataan työnhakutaitoja. Opintojaksolla perehdytään myös valmistumisen jälkeisiin koulu...

Osaa Analysoida Yliopisto-opinnoistaan Kertynyttä Osaamista Ja Ilmaista Sitä Tunnistaa Asiantuntijuutensa

osaa analysoida yliopisto-opinnoistaan kertynyttä osaamista ja ilmaista sitä tunnistaa asiantuntijuutensa ja osaa soveltaa sitä on perehtynyt alansa työllistymismahdollisuuksiin ja suunnitellut mahdollista urapolkuaan Itsenäinen suoritus on mahdollinen vain poikkeustapauksissa ja siitä sovitaan tarkemmin opintojakson vastuuopettajan kanssa. Jyväskylän yliopiston opetussuunnitelma ja -ohjelma 2024–...

Edistyneen Haun Sivulla Voit Tehdä Erilaisia Hakurajauksia. Kuokkala Svenska Skolan

Edistyneen haun sivulla voit tehdä erilaisia hakurajauksia. Kuokkala svenska skolan oppilaat saapuvat Kielikampuksen vieraiksi ja järjestävät Lucia-kulkueen yliopiston kirjasto Lähteen aulassa perjantaina 12.12. klo 10.00. Lucia-kulkue johdattaa kuulijat Tietoniekka-saliin kuulemaan lisää joululauluja sekä valon ja toivon ajatuksia Lucian päivään ja joulun odotukseen. Palvelemme tutkinto-opiskelij...