Opiskelu Oulun Lääketieteen Tekniikan Opiskelijat Ry Olto
Yliopisto-opiskelun päämääränä on kehittää opiskelijoiden kykyä tieteelliseen ajatteluun ja itsenäiseen työskentelyyn. Opiskelija vastaakin itse opintojensa etenemisestä ja suunnittelusta. Opintoja suunniteltaessa käytetään apuna henkilökohtaista opintosuunnitelmaa (HOPS), joka perustuu tutkinto-ohjelman opintooppaaseen. Opinto-oppaat löydät Pepistä (https://opas.peppi.oulu.fi/fi/index?period=2024-2025) ja yliopiston sivuilta. Opinto-opas kertoo mitä kursseja sinun tulee suorittaa läpäistäksesi tutkinnon. Se kertoo myös missä vaiheessa mikäkin kurssi kannattaa suorittaa niin, että kuormitus jakautuisi tasaisesti koko lukuvuodelle ja kurssien esitietovaatimukset täyttyisivät.
Yliopistossa opiskelija vastaa siis itse opintojensa etenemisestä, joten muutamia asioita on syytä tietää. Korkeakouluopinnoissa opiskelijat keräävät opintopisteitä eli noppia. Kurssien laajuudet määräytyvät kurssin kuormituksen mukaan, eli 5 opintopisteen kurssi vaatii enemmän työtä kuin 2 opintopisteen kurssi. 1 opintopiste vastaa 27 tuntia opiskelijan työtä. Vuoden aikana opiskelijan tulisi suorittaa 60 opintopistettä pysyäkseen opetushallituksen eli OPH:n säätämässä aikataulussa. Määrä on realistinen, sillä se on laskettu opiskelijalle määräytyvän kuormituksen mukaan.
Opetus- ja kulttuuriministeriön eli OKM:n rahanjakomallin mukaan yliopistot saavat vuosittain tietyn määrän rahaa mm. sen mukaan kuinka moni yliopiston opiskelija on suorittanut vuoden aikana 55 opintopistettä. Oulun yliopiston sisäisen rahanjakomallin mukaan tutkinto-ohjelmat saavat varoja myös samalla periaatteella. Tämän lisäksi myös Kela on kiinnostunut suorittamiesi opintopisteiden määrästä. Kela velvoittaa suorittamaan 5 opintopisteen edestä kursseja jokaista nostamaasi opintotukikuukautta kohden, joka tarkoittaa esim. 9 kuukaudelta 45 opintopistettä.
Kerääntyneiden opistopisteiden määrä tarkistetaan vuosittain aina lukuvuoden päätyttyä. Yleisesti ottaen yliopisto-opiskelu on kaksivaiheinen, joka koostuu alemmasta ja ylemmästä tutkinnosta. Alempaan korkeakoulututkintoon eli kandidaatin tutkintoon opintopisteitä tulee kerätä 180, jotka on jaettu tasaisesti 3 vuodelle. Ylempi korkeakoulututkinto eli maisterin tai diplomi-insinöörin tutkinto on 120 opintopistettä, jotka suoritetaan 2 vuoden aikana. Lääketieteen tekniikan tutkinto-ohjelmasta valmistutaan nykyään ensin tekniikan kandidaatiksi (TkK) ja sen jälkeen diplomi-insinööriksi. Vuodesta 2024 lähtien Lääketieteen tekniikan maisteriohjelmassa aloittaneet valmistuvat niin ikään diplomi-insinööreiksi.
Aiemmin aloittaneet valmistuvat joko diplomi-insinööreiksi, tai terveystieteiden maistereiksi, tutkinto-ohjelmasta ja tiedekunnasta riippuen. Yliopistossa on käytössä jaksojärjestelmä, joka koostuu neljästä pääjaksosta eli periodista 1-4. Näiden lisäksi on 1. vuosikurssin perehdyttämisviikko, intensiiviperiodi ja kesälukukausi. Opiskelu tapahtuu pääasiassa pääjaksojen aikana, mutta uusintatenttejä voidaan järjestää myös näiden aikojen ulkopuolella. Jaksojärjestelmän myötä kuormitus on pyritty jakamaan niin, että opiskelijalle kertyy keskimäärin 15 opintopistettä per pääjakso.
Kurssit voivat kuitenkin jakautua esim. periodeille 1-2. Intensiiviperiodi on tarkoitettu monitieteellisiä kokonaisuuksia, vierailevien opettajien antamaa opetusta sekä intensiivikursseja varten, joita lääketieteen tekniikan opintoihin ei tällä hetkellä kuulu. Myös kesällä voi opiskella joitain opintojaksoja, tehdä projektitöitä tai suorittaa työharjoittelun. Kursseille ilmoittaudutaan Pepin kautta heti lukukauden alussa ja innokkaimmat tekevät sen jo loppukesän aikana. Yleisesti ottaen kursseille on tullut ilmoittautua ennen ensimmäistä luentoa, mutta 1.
vuoden opiskelijoille ilmoittautuminen on auki vielä 1. opiskeluviikon, jotta opiskelijat kerkeävät perehtymään uusiin käytänteisiin. Kurssi-ilmoittautumiset on hyvä tarkastaa aina ennen uuden jakson alkua. Mikäli huomaat ilmoittautumisen menneen ohi ja sinulta puuttuu haluamiasi kursseja, olethan pikimmiten yhteydessä kurssin vastuuopettajaan. Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijat (Medical Technology students of Oulu) aka OLTO was founded in 1993. It is an association for all the students of University of Oulu interested in Medical Technology.
OLTO intends to maintain relations to companies and experts of the field Medical Technology as well as to other universities and sister guilds. The guild consists of approximately 200 members, which represent a vast variety of students and alumni from Faculties of Medicine, Science, Technology and Information Technology and Electrical Engineering. The members of the guild share the preoccupation of using their knowledge to the implementations and applications of Medical Technology and interest of engrossing into Medical Technology already during their studies. Contacts to companies, guilds and experts of this field are aspired to maintain e.g. by participating in events, such as LFT-day (Lääketieteellisen Fysiikan ja Tekniikan päivä, day of Medical Physics and Technology) and seminars. OLTO intends to organize company presentations and working day exhibits, so the companies of the field of Medical Technology would be better known among the students.
Every year in annual election meeting OLTO chooses an ”Oltermanni” for forthcoming year. Criteria to get OLTOs ”Oltermanni”: status will be given to a university teacher of Oulu University who has eagerly supported and developed medical technology as a branch. Activity of OLTO has shown great development in the past few years. You get to know other students of Medical Technology from other faculties at the guild room, but also in sauna and movie nights and if you’re feeling sporty, OLTO has its own training shift. Besides these events OLTO organizes SitSit parties and other common events together with other guilds. The biggest and greatest event organized by OLTO is the anniversary ball that’s arranged every fifth year.
Next (24th) anniversary is going to be celebrated this autumn at OLTO 24-SitSit party. OLTO is the primary subject association for the students of Medical and Wellness Technology. However, OLTO is not a guild for the students of Medical and Wellness Technology solely, all the students who are interested are welcome to join. The membership is free. You get info of the events organized by the guild by subscribing to our mailing list, from our website, through social media and the guild’s notice board Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijat ry eli OLTO on vuonna 1993 perustettu ainejärjestö, jonka tehtävänä on toimia lääketieteen tekniikasta kiinnostuneiden opiskelijoiden yhdyslinkkinä Oulun yliopistossa.
OLTO pyrkii toiminnallaan ylläpitämään yhteyksiä niin alan yrityksiin ja asiantuntijoihin kuin muihin yliopistoihin ja sisarkiltoihinkin.[1] Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijat ry [Yhteystiedot alla] Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijat ry:n yleinen keskustelu- ja tiedotuspaikka. Lääketieteen tekniikkaa voi Oulun yliopistossa opiskella niin luonnontieteellisessä, teknillisessä kuin lääketieteellisessä tiedekunnassa. OLTO yhdistelee osaamista kaikilta tieteenaloilta ja pyrkii muodostamaan saumattoman linkin niiden välille. Yksi tärkeimmistä tavoitteista on mahdollistaa hyvät kommunikaatioyhteydet eri alojen tieteenharjoittajien välille ja saattaa näin ongelmat ja ratkaisut toistensa luo tehokkaammin.
Lisäksi kilta pitää yhteyttä alan yrityksiin. Postiosoite: Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijat ry Erkki Koiso-Kanttilan katu 1 90570 Oulu Hallituksen postituslista: [email protected] Hallitus 2016 (sähköposti muotoa [email protected]) Puheenjohtaja: Linda Rantamaa Varapuheenjohtaja ja tapahtumavastaava: Iida Kestilä Sihteeri: Kaisu Hiltunen Rahastonhoitaja:... Lisää yrityksiä | päivitä yritys | DMCA / Poista tiedot | yhteyshenkilö SuomenLista.com | aikavälillä ja olosuhteissa | Tietosuojakäytäntö Yleisiä ohjeita uusille opiskelijoille löytyy Oulun yliopiston nettisivuilta. Tältä sivulta löydät mm. tietoa killasta, yliopistosanastoa sekä muuta uusille OLTOlaisille olennaista tietoa.
Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijat ry eli OLTO on vuonna 1993 perustettu lääketieteen tekniikan opiskelijoiden sekä siitä kiinnostuneiden opiskelijoiden ainejärjestö eli kilta. OLTO ylläpitää yhteyksiä niin Oulun yliopiston sisällä ylioppilaskuntaan ja ainejärjestöihin, kuin muihinkin yliopistoihin sekä sisarkiltoihin, unohtamatta alan yrityksiä ja asiantuntijoita. Hurmosetkot: Lukuvuoden avajaistapahtuma eli Hurmos, johon OLTO järjestää jäsenilleen oman etkotapahtuman. Täällä uudet opiskelijat pääsevät tutustumaan ensimmäistä kertaa vanhempiin kiltalaisiin, tiedotetaan heti lukuvuoden alussa lisää! OLTO-info: On lääketieteen tekniikan uusille opiskelijoille sekä lääketieteen tekniikasta kiinnostuneille järjestettävä tapahtuma, jossa Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijoiden kilta, killan hallitus ja sen tarjoamat palvelut sekä muu toiminta esitellään. Lisäksi tulevan vuoden tapahtumia käydään läpi.
Myös vanhat kiltalaiset ovat tervetulleita, joten tapahtuma toimii hyvänä uusien ja vanhojen OLTOlaisten kohtaamispaikkana. Lisäksi TEKin edustaja esittäytyy. Alumnipaneeli: Alumnipaneelissa opiskelijat pääsevät kuulemaan työmahdollisuuksista ja alan yrityksistä alumneilta, eli jo valmistuneilta opiskelijoilta. Ennen järjestetty vuosittain, nykyään parillisten vuosien syksyllä. Saatetaan kutsua myös nimellä alumiinipaneeli. Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijat (Medical Technology students of Oulu) a.k.a.
OLTO is an association or guild founded in 1993. OLTO is the guild for Biomedical engineering students and all the other students of University of Oulu who are interested in medical technology and engineering. OLTO maintains relations both inside the University of Oulu, (to the student union and other guilds) as well as other universities and sister guilds, without forgetting companies and experts in the field. OLTO intends to connect and support its members throughout their studies – so don’t hesitate to be in contact if there’s something on your mind! More on the about OLTO -site. The website is currently under renovation, so if the information you seek isn’t available or it’s outdated, please check again in a few days.
In urgent matters, please contact a board member. We’re sorry for the inconvenience! Check out also our social media: Instagram Facebook AE888 là một sân chơi huyền thoại với nhiều thăng trầm tại làng gambling Châu Á. Tuy nhiên, qua hơn 1 thập kỷ, nhà cái vẫn giữ đượ... Olto-kilta.fi most likely does not offer any malicious content.
Olto-kilta.fi provides SSL-encrypted connection. Olto-kilta.fi most likely does not offer any adult content. Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijat (Medical Technology students of Oulu) aka OLTO was founded in 1993. It is an association for all the students of University of Oulu interested in Medical Techn...
People Also Search
- Opiskelu - Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijat ry - OLTO
- About OLTO - oltokilta.wordpress.com
- Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijat - Wikipedia
- OLTO - yhteyshenkilö - Luokitus - Verkkosivusto - yhteisö - SuomenLista.com
- Killat - Oulun Teekkariyhdistys
- OLTO - Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijat ry
- Uudet opiskelijat - Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijat ry - OLTO
- Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijat ry - OLTO
- Lääketieteen tekniikka | Oulun yliopisto
- olto-kilta.fi - Oulun lääketieteen tekniikan o... - Olto Kilta
Yliopisto-opiskelun Päämääränä On Kehittää Opiskelijoiden Kykyä Tieteelliseen Ajatteluun Ja Itsenäiseen
Yliopisto-opiskelun päämääränä on kehittää opiskelijoiden kykyä tieteelliseen ajatteluun ja itsenäiseen työskentelyyn. Opiskelija vastaakin itse opintojensa etenemisestä ja suunnittelusta. Opintoja suunniteltaessa käytetään apuna henkilökohtaista opintosuunnitelmaa (HOPS), joka perustuu tutkinto-ohjelman opintooppaaseen. Opinto-oppaat löydät Pepistä (https://opas.peppi.oulu.fi/fi/index?period=2024...
Yliopistossa Opiskelija Vastaa Siis Itse Opintojensa Etenemisestä, Joten Muutamia Asioita
Yliopistossa opiskelija vastaa siis itse opintojensa etenemisestä, joten muutamia asioita on syytä tietää. Korkeakouluopinnoissa opiskelijat keräävät opintopisteitä eli noppia. Kurssien laajuudet määräytyvät kurssin kuormituksen mukaan, eli 5 opintopisteen kurssi vaatii enemmän työtä kuin 2 opintopisteen kurssi. 1 opintopiste vastaa 27 tuntia opiskelijan työtä. Vuoden aikana opiskelijan tulisi suo...
Opetus- Ja Kulttuuriministeriön Eli OKM:n Rahanjakomallin Mukaan Yliopistot Saavat Vuosittain
Opetus- ja kulttuuriministeriön eli OKM:n rahanjakomallin mukaan yliopistot saavat vuosittain tietyn määrän rahaa mm. sen mukaan kuinka moni yliopiston opiskelija on suorittanut vuoden aikana 55 opintopistettä. Oulun yliopiston sisäisen rahanjakomallin mukaan tutkinto-ohjelmat saavat varoja myös samalla periaatteella. Tämän lisäksi myös Kela on kiinnostunut suorittamiesi opintopisteiden määrästä. ...
Kerääntyneiden Opistopisteiden Määrä Tarkistetaan Vuosittain Aina Lukuvuoden Päätyttyä. Yleisesti Ottaen
Kerääntyneiden opistopisteiden määrä tarkistetaan vuosittain aina lukuvuoden päätyttyä. Yleisesti ottaen yliopisto-opiskelu on kaksivaiheinen, joka koostuu alemmasta ja ylemmästä tutkinnosta. Alempaan korkeakoulututkintoon eli kandidaatin tutkintoon opintopisteitä tulee kerätä 180, jotka on jaettu tasaisesti 3 vuodelle. Ylempi korkeakoulututkinto eli maisterin tai diplomi-insinöörin tutkinto on 12...
Aiemmin Aloittaneet Valmistuvat Joko Diplomi-insinööreiksi, Tai Terveystieteiden Maistereiksi, Tutkinto-ohjelmasta Ja
Aiemmin aloittaneet valmistuvat joko diplomi-insinööreiksi, tai terveystieteiden maistereiksi, tutkinto-ohjelmasta ja tiedekunnasta riippuen. Yliopistossa on käytössä jaksojärjestelmä, joka koostuu neljästä pääjaksosta eli periodista 1-4. Näiden lisäksi on 1. vuosikurssin perehdyttämisviikko, intensiiviperiodi ja kesälukukausi. Opiskelu tapahtuu pääasiassa pääjaksojen aikana, mutta uusintatenttejä...