Töissä Suomessa Videosarja Eri Ammateista Yle Oppiminen Yle
Kuusi eri ammattilaista kertoo työstään. Millainen on tavallinen työpäiväni? Mikä on työssä parasta ja hankalinta? Videot on tehty suomen oppijoille. Deline Kabambi ajaa bussia Helsingissä. Hän pitää ajamisesta, mutta talviset ajokelit voivat olla vaikeita.
Katso videot ja tee tehtävät! Helsingissä on paljon raitiovaunulinjoja. Jesse Suikkanen rakentaa ja huoltaa raiteita, joilla vaunut kulkevat. Katso videot ja tee tehtävät! Irina Kiis hoitaa työkseen pieniä lapsia. Lasten äidit saavat opiskella rauhassa suomen kieltä, kun lapsista pidetään sillä aikaa hyvää huolta.
Katso videot ja tee tehtävät! Aino Heinäsuo on töissä pelifirmassa, joka tekee sisustuspeliä. Hän saa käyttää luovuuttaan niin paljon kuin haluaa. Katso videot ja tee tehtävät! Anestesiasairaanhoitaja Harri Wallinmaa kertoo työstään kahdella videolla. Tee videoihin perustuvia suomen kielen tehtäviä.
Tehtäviä on kahdelle tasolle; *helpot ja ***vaikeat. Et saa tehtävistä pisteitä. Näet kuitenkin, menivätkö vastauksesi oikein. Tässä sarjassa on lisää henkilökuvia. Katso videot ja tee tehtäviä. Linkki alla.
Tehtävät teki suomenopettajien ryhmä: Heidi Naukkarinen, Mari Nikonen, Ninna Päivärinta ja Jussi Visti. Kuusi eri ammattilaista kertoo työstään. Miten päädyin tähän työhön? Millainen on tavallinen työpäiväni? Mikä on työssä parasta ja hankalinta? Videot on tehty suomen oppijoille.
Citymarketin myyjä Danally Saballeth Castillo kertoo työstään kahdella videolla. Tee videoihin perustuvia suomen kielen tehtäviä. Tehtäviä on kolmelle tasolle; *helpot, **keskitaso ja ***vaikeat. Et saa tehtävistä pisteitä. Näet kuitenkin, menivätkö vastauksesi oikein. Tässä sarjassa on lisää henkilökuvia.
Katso videot ja tee tehtäviä. Linkki alla. Tehtävät teki suomenopettajien ryhmä: Heidi Naukkarinen, Mari Nikonen, Ninna Päivärinta ja Jussi Visti. Lastenhoitaja Irina Kiis kertoo työstään kahdella videolla. Tee videoihin perustuvia suomen kielen tehtäviä. Tehtäviä on kolmelle tasolle; *helpot, **keskitaso ja ***vaikeat.
Et saa tehtävistä pisteitä. Näet kuitenkin, menivätkö vastauksesi oikein. Tehtävät teki suomenopettajien ryhmä: Heidi Naukkarinen, Mari Nikonen, Ninna Päivärinta ja Jussi Visti. Miten töitä haetaan? Miten perustetaan yritys? Video avaa näiden ohella myös työelämään liittyvää lainsäädäntöä sekä työntekijöiden ja -antajien oikeuksia ja velvollisuuksia.
People Also Search
- Töissä Suomessa - videosarja eri ammateista | Yle Oppiminen | Yle
- Töissä Suomessa: Sairaanhoitaja Harri Wallinmaa | Yle Oppiminen | Yle
- Töissä Suomessa - Yle Areena
- Suomen kielen ja S2-opiskelijoille on nyt uusi sivusto yle ... - Facebook
- Töissä Suomessa (puhuttu suomeksi, suomenkielisellä ... - YouTube
- Töissä Suomessa: Myyjä Danally Saballeth Castillo | Yle Oppiminen | Yle
- AMMATIT JA TYÖPAIKAT - YouTube
- Töissä Suomessa: Lastenhoitaja Irina Kiis | Yle Oppiminen | Yle
- Yle Oppiminen | Helsinki - Facebook
- K1, J1: Työnhaku ja työn tekeminen Suomessa - Yle Areena
Kuusi Eri Ammattilaista Kertoo Työstään. Millainen On Tavallinen Työpäiväni? Mikä
Kuusi eri ammattilaista kertoo työstään. Millainen on tavallinen työpäiväni? Mikä on työssä parasta ja hankalinta? Videot on tehty suomen oppijoille. Deline Kabambi ajaa bussia Helsingissä. Hän pitää ajamisesta, mutta talviset ajokelit voivat olla vaikeita.
Katso Videot Ja Tee Tehtävät! Helsingissä On Paljon Raitiovaunulinjoja. Jesse
Katso videot ja tee tehtävät! Helsingissä on paljon raitiovaunulinjoja. Jesse Suikkanen rakentaa ja huoltaa raiteita, joilla vaunut kulkevat. Katso videot ja tee tehtävät! Irina Kiis hoitaa työkseen pieniä lapsia. Lasten äidit saavat opiskella rauhassa suomen kieltä, kun lapsista pidetään sillä aikaa hyvää huolta.
Katso Videot Ja Tee Tehtävät! Aino Heinäsuo On Töissä Pelifirmassa,
Katso videot ja tee tehtävät! Aino Heinäsuo on töissä pelifirmassa, joka tekee sisustuspeliä. Hän saa käyttää luovuuttaan niin paljon kuin haluaa. Katso videot ja tee tehtävät! Anestesiasairaanhoitaja Harri Wallinmaa kertoo työstään kahdella videolla. Tee videoihin perustuvia suomen kielen tehtäviä.
Tehtäviä On Kahdelle Tasolle; *helpot Ja ***vaikeat. Et Saa Tehtävistä
Tehtäviä on kahdelle tasolle; *helpot ja ***vaikeat. Et saa tehtävistä pisteitä. Näet kuitenkin, menivätkö vastauksesi oikein. Tässä sarjassa on lisää henkilökuvia. Katso videot ja tee tehtäviä. Linkki alla.
Tehtävät Teki Suomenopettajien Ryhmä: Heidi Naukkarinen, Mari Nikonen, Ninna Päivärinta