Taitotalo Ja Laurea Yhteistyöhön Väyläopintojen Kautta Tavoitteena

Leo Migdal
-
taitotalo ja laurea yhteistyöhön väyläopintojen kautta tavoitteena

Väyläopintojen avulla opiskelijat voivat suorittaa osan ammattikorkeakouluopinnoista jo ammatillisten opintojensa aikana. Väyläopinnot on suunnattu erityisesti niille ammatillisen koulutuksen opiskelijoille, jotka haluavat jatkaa opintojaan ammattikorkeakoulussa. Ne tarjoavat vaihtoehtoisen lisäreitin korkeakouluun sekä mahdollisuuden kokeilla korkeakouluopintoja jo ammatillisen tutkinnon aikana. Taitotalossa ammatillisia opintoja suorittavat pääasiassa aikuiset. Aikuisten elämäntilanteeseen sopivat parhaiten monimuoto-opinnot. Taitotalon rehtori Jarkko Paananen kertoo, että Taitotalo on viime vuosina vahvistanut ammatillisen aikuiskoulutuksen korkeakouluväylää.

Väylää käyttävät Taitotalossa kaiken ikäiset opiskelijat. Suomi toisena kielenä -taustaisten opiskelijoiden kiinnostus ja motivaatio väyläopintoja kohtaan on ollut suurta, ja siksi ohjauksessa panostetaan myös suomen kielitaidon kehittymiseen. – Meillä väylää käyttävät opiskelijat ovat olleet todella motivoituneita onnistumaan myös jatko-opinnoissa, Taitotalon rehtori Jarkko Paananen iloitsee. Laurean rehtori, toimitusjohtaja Jouni Koski näkee väyläopinnot tärkeänä reittinä toisen asteen opinnoista korkeakouluun. Yhteisenä tavoitteena on mahdollistaa sujuva koulutuspolku jatko-opintoihin. Taitotalo ja Laurea solmivat kumppanuussopimuksen väyläopinnoista.

Laurean väyläopinnot tarjoavat toisen asteen opiskelijoille mahdollisuuden aloittaa korkeakouluopinnot jo lukion tai toisen asteen ammatillisen opiskelun aikana. Näin väyläopinnot mahdollistavat helpomman ja nopeamman siirtymän toiselta asteelta korkeakouluun. Nyt Laurea ja Suomen suurin ammatillinen aikuiskouluttaja Taitotalo ovat solmineet kumppanuussopimuksen väyläopinnoista. Sopimus avaa Taitotalon opiskelijoille mahdollisuuden hakeutua Laurean väyläopintoihin eli suorittaa osan ammattikorkeakouluopinnoista jo ammatillisten opintojensa aikana. Taitotalo kouluttaa ammattilaisia yli 30 toimialalle. Sen tarjonnasta löytyy lähes 90 tutkintoa, yli 60 ammatillista sertifikaattia ja reilut 600 eri ammattialojen täydennyskoulutusta.

Laurean rehtori, toimitusjohtaja Jouni Koski näkee väyläopinnot tärkeänä reittinä toisen asteen opinnoista korkeakouluun. Yhteisenä tavoitteena on mahdollistaa sujuva koulutuspolku jatko-opintoihin: 12.6.2024 13:00:00 EEST | Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK | Tiedote Vaasan ammattikorkeakoulu ja Taitotalo ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka puitteissa kehitetään yhteisiä väyläopintoja. Opintojen avulla siirtymä toiselta asteelta korkeakouluun sujuvoituu. Vaasan ammattikorkeakoulu ja Taitotalo, Suomen suurin ammatillinen aikuisten kouluttaja, ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen 12.6.2024.

Sopimuksen tavoitteena on rakentaa ja kehittää sujuvia opintopolkuja ammatilliselta toiselta asteelta korkeakouluasteelle. Sopimuksen myötä Taitotalon opiskelijoilla on mahdollisuus hakeutua maksuttomien väyläopintojen kautta VAMKiin liiketalouden tutkinto-opiskelijaksi. ”Tämä yhteistyö parantaa ja monipuolistaa opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia. Taitotalon ja VAMKin sopimus luo edellytyksiä innovatiiviselle ja joustavalle koulutusyhteistyölle, joka vastaa paremmin nykypäivän ja tulevaisuuden työelämän tarpeisiin”, sanoo Taitotalon rehtori Jarkko Paananen. ”VAMKin visio on olla osaamisen tärkein kumppani. Toimimme tiiviissä työelämäyhteydessä ja opiskelijamme työllistyvät erittäin hyvin.

VAMK VÄYLÄ avaa uuden reitin hakeutua opiskelijaksi Vaasan ammattikorkeakouluun ja varmistamaan opiskelupaikan. Kumppanuuden kautta haemme kasvua opiskelijamäärissä ja tuomme osaajia alueen yritysten tarpeisiin”, kertoo Ville Isoherranen, VAMKin va. rehtori, toimitusjohtaja. Onko sinulla haaveena suorittaa korkeakoulututkinto, mutta kaipaat sen valintaan ja suoritusmahdollisuuksiin lisää ohjausta? Saatat pohtia onko sinulla niitä opiskelutaitoja, joita korkeakoulussa tarvitaan ja haluaisit saada taitoihisi vahvistusta. Voit suorittaa ensin ammatillisen tutkinnon ja kerätä työkokemusta ja jatkaa vasta myöhemmin korkeakouluun.

Olet ehkä kirjoittanut ylioppilaaksi ja vietät välivuotta etsien itsellesi työ- tai opiskelupaikkaa. Ammatillisen tutkinnon suorittaminen on hyvä valinta, sillä se antaa sinulle käytännön osaamista ja arvokasta työkokemusta, joiden kehittämistä voit hyvin jatkaa korkeakoulussa. Hakeutumalla Taitotaloon tutkinto-opiskelijaksi, saat ammatillisen tutkinnon lisäksi Taitotalon yhteistyösopimuksia neuvotellaan jatkuvasti lisää. Tällä hetkellä yhteistyökumppaneina toimivat Väyläopinnot tarjoavat toisen asteen opiskelijoille mahdollisuuden aloittaa korkeakouluopinnot jo lukion tai toisen asteen ammatillisen opiskelun aikana.

Väyläopinnot helpottavat ja nopeuttavat korkeakouluun siirtymistä toiselta asteelta. Väyläopinnot tarjoavat toisen asteen opiskelijoille mahdollisuuden aloittaa korkeakouluopinnot jo lukion tai toisen asteen ammatillisen opiskelun aikana. Väy­lä­opin­tojen aikana opiskelija suorittaa opintoja, jotka si­säl­ly­te­tään osaksi toisen asteen ammatillista tutkintoa tai yli­op­pi­las­tut­kin­toa (asiasta tulee sopia oman toisen asteen oppilaitoksen kanssa). Väyläopintojen toteutuminen vaatii aina oppilaitoksen ja Lauren välisen yhteistyösopimuksen. Olethan yhteydessä omaan opinto-ohjaajasi väyläopintoihin liittyen. Väyläopiskelijana suoritat Laurean opintoja yhdessä tutkinto-opiskelijoiden kanssa.

Väyläopintojen laajuus on vähintään 20 opintopistettä alasta riippumatta. Yksi opintopiste vaatii sinulta 27 tuntia työpanosta eli kyse on hieman alle puolen vuoden täyspäiväisestä opiskelusta korkeakouluissa. Opiskelijalta edellytetään kykyä ja sitoutumista itsenäiseen, suunnitelmalliseen opiskeluun, minkä vuoksi opintojen sisällyttämisestä tulee keskustella oman oppilaitoksen opinto-ohjaajan kanssa. Väyläopinnot suoritetaan yhden lukukauden aikana, esimerkiksi 1.8.-31.12. tai 1.1.-31.7. Liiketalouden opiskelija Anette Keskinen päätyi Laureaan väyläopintojen kautta.

Anette Keskinen aloitti merkonomiopinnot ammattikoulu Hyriassa vuonna 2018. Silloin hän kuuli ensimmäistä kertaa väyläopinnoista, joiden kautta myöhemmin hakeutui Laureaan opiskelemaan liiketaloutta. Väyläopinnoilla tarkoitetaan toisen asteen opiskelijoille suunnattuja maksuttomia opintoja, joiden aikana on mahdollisuus tutustua korkeakouluopiskeluun. — Väyläopinnot toteutettiin avoimen ammattikorkeakoulun opintoina, jotka liitettiin osaksi toisen asteen tutkintoani. Pystyin siis suorittamaan osan merkonomin tutkinnosta Laureassa, eikä opiskelu tuonut lisätyötä muiden opintojen päälle, Anette kertoo Korkeakouluopinnot olivat olleet Aneten suunnitelmissa jo pidemmän aikaa ja väyläopinnot tuntuivat hyvältä vaihtoehdolta perinteisille valintakoe- ja arvosanavalinnalle.

Ammatillisen toisen asteen opiskelijana voit suorittaa opintojesi aikana väyläopintoja avoimen AMKin kautta. Opinnot sisällytetään osaksi toisen asteen ammatillista tutkintoasi. Kun olet suorittanut väyläopintokokonaisuuden ja valmistunut toisen asteen oppilaitoksesta, saat oikeuden hakea TAMKin tutkinto-opiskelijaksi erillisvalinnan kautta kyseiseen tutkinto-ohjelmaan. Väyläopintojen laajuus on alasta riippuen 30–60 opintopistettä. Koska väyläopinnot hyväksiluetaan AMK-tutkintoon, ne lyhentävät opiskeluaikaa korkeakoulussa vähintään puolella vuodella. Väyläopintoihin ilmoittaudutaan tältä sivulta löytyvällä hakulomakkeella.

Yhteistyösopimuksen tehneet oppilaitokset: Ennen väyläopintoihin ilmoittautumista sinun tulee keskustella opinto-ohjaajasi kanssa opintosuunnitelmastasi ja motivaatiostasi. Myös väyläopintoihin ilmoittautuminen tapahtuu oman opinto-ohjaajan kautta. Seuraava hakuaika kevätkauden väyläopintoihin on 1.-31.10.2025 ja opintojen aloitus on tammikuussa 2026. Opiskelu on pääsääntöisesti päiväopiskelua ja vaatii läsnäoloa TAMKin pääkampuksella. Vaasan ammattikorkeakoulu ja Taitotalo ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka puitteissa kehitetään yhteisiä väyläopintoja.

Opintojen avulla siirtymä toiselta asteelta korkeakouluun sujuvoituu. Vaasan ammattikorkeakoulu ja Taitotalo, Suomen suurin ammatillinen aikuisten kouluttaja, ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen 12.6.2024. Sopimuksen tavoitteena on rakentaa ja kehittää sujuvia opintopolkuja ammatilliselta toiselta asteelta korkeakouluasteelle. Sopimuksen myötä Taitotalon opiskelijoilla on mahdollisuus hakeutua maksuttomien väyläopintojen kautta VAMKiin liiketalouden tutkinto-opiskelijaksi. ”Tämä yhteistyö parantaa ja monipuolistaa opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia. Taitotalon ja VAMKin sopimus luo edellytyksiä innovatiiviselle ja joustavalle koulutusyhteistyölle, joka vastaa paremmin nykypäivän ja tulevaisuuden työelämän tarpeisiin”, sanoo Taitotalon rehtori Jarkko Paananen.

”VAMKin visio on olla osaamisen tärkein kumppani. Toimimme tiiviissä työelämäyhteydessä ja opiskelijamme työllistyvät erittäin hyvin. VAMK VÄYLÄ avaa uuden reitin hakeutua opiskelijaksi Vaasan ammattikorkeakouluun ja varmistamaan opiskelupaikan. Kumppanuuden kautta haemme kasvua opiskelijamäärissä ja tuomme osaajia alueen yritysten tarpeisiin”, kertoo Ville Isoherranen, VAMKin va. rehtori, toimitusjohtaja. Yhteistyön myötä Taitotalon opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa toisen asteen opintojensa aikana 15 opintopisteen laajuiset liiketalouden alan väyläopinnot Vaasan ammattikorkeakoulussa.

Väyläopinnot voidaan hyväksilukea sekä ammatilliseen tutkintoon että Vaasan ammattikorkeakoulussa suoritettavaan liiketalouden korkeakoulututkintoon.

People Also Search

Väyläopintojen Avulla Opiskelijat Voivat Suorittaa Osan Ammattikorkeakouluopinnoista Jo Ammatillisten Opintojensa

Väyläopintojen avulla opiskelijat voivat suorittaa osan ammattikorkeakouluopinnoista jo ammatillisten opintojensa aikana. Väyläopinnot on suunnattu erityisesti niille ammatillisen koulutuksen opiskelijoille, jotka haluavat jatkaa opintojaan ammattikorkeakoulussa. Ne tarjoavat vaihtoehtoisen lisäreitin korkeakouluun sekä mahdollisuuden kokeilla korkeakouluopintoja jo ammatillisen tutkinnon aikana. ...

Väylää Käyttävät Taitotalossa Kaiken Ikäiset Opiskelijat. Suomi Toisena Kielenä -taustaisten

Väylää käyttävät Taitotalossa kaiken ikäiset opiskelijat. Suomi toisena kielenä -taustaisten opiskelijoiden kiinnostus ja motivaatio väyläopintoja kohtaan on ollut suurta, ja siksi ohjauksessa panostetaan myös suomen kielitaidon kehittymiseen. – Meillä väylää käyttävät opiskelijat ovat olleet todella motivoituneita onnistumaan myös jatko-opinnoissa, Taitotalon rehtori Jarkko Paananen iloitsee. Lau...

Laurean Väyläopinnot Tarjoavat Toisen Asteen Opiskelijoille Mahdollisuuden Aloittaa Korkeakouluopinnot Jo

Laurean väyläopinnot tarjoavat toisen asteen opiskelijoille mahdollisuuden aloittaa korkeakouluopinnot jo lukion tai toisen asteen ammatillisen opiskelun aikana. Näin väyläopinnot mahdollistavat helpomman ja nopeamman siirtymän toiselta asteelta korkeakouluun. Nyt Laurea ja Suomen suurin ammatillinen aikuiskouluttaja Taitotalo ovat solmineet kumppanuussopimuksen väyläopinnoista. Sopimus avaa Taito...

Laurean Rehtori, Toimitusjohtaja Jouni Koski Näkee Väyläopinnot Tärkeänä Reittinä Toisen

Laurean rehtori, toimitusjohtaja Jouni Koski näkee väyläopinnot tärkeänä reittinä toisen asteen opinnoista korkeakouluun. Yhteisenä tavoitteena on mahdollistaa sujuva koulutuspolku jatko-opintoihin: 12.6.2024 13:00:00 EEST | Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK | Tiedote Vaasan ammattikorkeakoulu ja Taitotalo ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka puitteissa kehitetään yhteisiä väyläopintoja. Opintoj...

Sopimuksen Tavoitteena On Rakentaa Ja Kehittää Sujuvia Opintopolkuja Ammatilliselta Toiselta

Sopimuksen tavoitteena on rakentaa ja kehittää sujuvia opintopolkuja ammatilliselta toiselta asteelta korkeakouluasteelle. Sopimuksen myötä Taitotalon opiskelijoilla on mahdollisuus hakeutua maksuttomien väyläopintojen kautta VAMKiin liiketalouden tutkinto-opiskelijaksi. ”Tämä yhteistyö parantaa ja monipuolistaa opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia. Taitotalon ja VAMKin sopimus luo edellytyksiä ...