Tutkimus Jyväskylän Yliopisto
Visiomme on olla vahva, vaikuttava ja kansainvälisesti vetovoimainen tiedeyliopisto. Tarjoamme tutkijoille olosuhteet kehittyä alallaan korkealle kansainväliselle tasolle. Korkeatasoisella tutkimuksella luomme ihmiselle osaamista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia läpi koko elinkaaren, aina varhaiskasvatuksesta ikääntymiseen asti. Arvojamme ovat luovuuden vaaliminen, tutkimuksen vapaus ja tieteen uudistuminen, jotka rakentavat pohjan edelläkävijyydelle ja vaikuttavuudelle. Tutustu korkealaatuiseen tutkimukseemme ja tutkijoihimme ja lue uramahdollisuuksista Jyväskylän yliopistossa. Jyväskylän yliopistossa on neljä Suomen Akatemian nimeämää tutkimuksen huippuyksikköä vuosille 2022–2029 ja kolme vuosille 2018–2025.
Näistä JYU koordinoi kolmea ja on mukana neljännessä huippuyksikössä. Akatemiaprofessoreita Jyväskylän yliopistossa on vuosille 2021–2026 kaksi. Akatemiaprofessuuri on arvostetuin Suomen Akatemian rahoittamista tutkimustehtävistä. Suomen Akatemia nimittää uusia akatemiaprofessoreita kolmen vuoden välein viiden vuoden määräajaksi. Euroopan tutkimusneuvoston (European Research Council, ERC) rahoittamia tutkijoita Jyväskylän yliopistossa on useita eri tieteenaloilla. ERC myöntää pitkäaikaista tutkimusrahoitusta eri tieteenalojen huippututkimukseen.
Kun olet kiinnostunut liikunnan, urheilun ja terveyden kansainvälisen tason tuoreesta huippututkimuksesta, Jyväskylä on juuri oikea paikka. Liikuntapääkaupungissa tiedetään miten liikkumista, huippu-urheilua ja valmennusta voidaan lähestyä paitsi käytännön myös tieteen sekä pedagogiikan näkökulmasta. Liikuntapääkaupungissa tiedetään miten suomalaiset liikkuvat, ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Liikkumista, huippu-urheilua ja valmennusta lähestytään paitsi käytännön myös tieteen ja pedagogiikan moninaisista näkökulmista korkeatasoista osaamista hyödyntäen. Jyväskylä on Suomen keskeisellä paikalla sijaitseva hyvinvoinnin, liikunnan ja huippu-urheilun osaamiskeskittymä: Suomen ainoa liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopistossa on kärjen tuntumassa arvostetulla Shanghain listalla. Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK:in Hyvinvointiyksikössä sekä Sport Business -linjalla panostetaan merkittävästi hyvinvointiin, ja Likes by JAMK tuottaa monialaista tietoa liikunnasta ja liikkumisesta ihmisen elinkaaren eri vaiheissa.
Huippu-urheilun instituutti KIHU puolestaan tukee urheilijoiden valmentautumista kehittäen samalla suomalaisen huippu-urheilun osaamista. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa on tutkittu muun muassa kaupunki-infrastruktuurin vaikutusta ikäihmisten liikkumiseen, fyysisen liikunnallisuuden ja liikkumattomuuden syitä, sekä lasten aktiivisuutta ja motorisia kykyjä – aiheiden spektri on laaja ja monenlaisia ihmisryhmiä koskettava. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen erinomaisuus muodostuu tutkijoidemme tukevasta eettisestä pohjasta, vahvasta menetelmällisestä osaamisesta, kyvystä toimia verkostoyhteistyössä sekä korkeasta tieteellisestä ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Kantavina arvoina ovat luovuuden vaaliminen, tutkimuksen vapaus ja tieteen uudistuminen, jotka rakentavat pohjan edelläkävijyydelle ja laaja-alaiselle vaikuttavuudelle. Henkilökuntamme on kansainvälistä ja koko henkilökunta osaa englantia. Meille on helppo tulla.
Kansainvälisissä rankingeissa Jyväskylän yliopisto sijoittuu kolmen prosentin parhaimmistoon kaikista yliopistoista. Olemme myös menestyneet hyvin Suomen Akatemian hauissa ja Euroopan tutkimusneuvoston ERC-rahoitushaussa. Kun haluat liittyä tiedeyhteisöömme tutkijana, ota yhteyttä tutkimusalasi laitokseen tai tiedekuntaan. Lisätietoja ulkopuolisesta rahoituksesta saat olemalla yhteydessä tutkimus- ja innovaatiopalveluihimme ris@jyu.fi. Tutkimusrahoituksen tiimi tukee tutkijaa hankkeen idea- ja hakuvaiheessa kun rahoitusta haetaan Jyväskylän yliopistoon. Me autamme löytämään sopivia rahoitusohjelmia sekä tulkitsemaan rahoittajan ehtoja.
Meiltä saa neuvoja ja kommentteja hakemuksen kirjoittamisvaiheessa, apua hankkeen vaikuttavuuden ja vuorovaikutuksen kuvaamisessa sekä rahoittajakohtaista koulutusta. Korkeatasoiset tutkimuspalvelumme ja tutkimusinfrastruktuurimme tukevat sekä kansallisten että kansainvälisten tutkimushankkeiden toteuttamista ja monitieteellisen tutkimuksen uusia innovatiivisia avauksia. Saat ohjausta ja neuvontaa muun muassa immateriaalioikeuksissa, tiedepohjaisten ratkaisujen ja tutkimuslähtöisen liiketoiminnan edistämisessä ja tutkimusetiikkaan ja vastuulliseen tieteeseen liittyvissä asioissa. Voit hakea tutkimusryhmiä ja -hankkeita tarkemmin tutkimushaun kautta. Tuellamme voit kehittää liiketoimintaasi, tuotteitasi ja palveluitasi esimerkiksi seuraavilla tavoilla: yrityspalvelupäällikköJyväskylän yliopistoanni.taponen@jyu.fi
yrityspalvelupäällikköJyväskylän yliopistosuvi.k.harsunen@jyu.fi asiakkuuspäällikköJyväskylän ammattikorkeakoulueeva.poykko@jamk.fi ohjelmapäällikköJyväskylän kaupunkitimo.harju@jyvaskyla.fi Meillä voit opiskella juuri itsesi näköisen tutkinnon tai suorittaa monipuolisia ja kaikille avoimia korkeakouluopintoja, joita voit opiskella missä ja milloin se parhaiten sinulle sopii. Kauniilla puistokampuksellamme sykkii monitieteinen tiedeyliopisto – ihmisläheinen yhteisö, jonka lähes 2800 asiantuntijaa ja yli 14 900 tutkinto-opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Korkeatasoisella tutkimuksella luomme ihmiselle osaamista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia läpi koko elinkaaren, aina varhaiskasvatuksesta ikääntymiseen asti.
Tutkijat analysoivat koko koulutusjärjestelmää peruskoulusta korkeakoulutukseen, aikuisten oppimiseen sekä koulutuksen ja työelämän suhteisiin. Myös oppiminen koulutusjärjestelmän ulkopuolella, kuten työelämässä ja verkkoympäristöissä, kiinnostaa myös tutkijoita. Koulutuksen tutkimus on kansainvälistä toimintaa. Esimerkiksi PISA-tutkimus ja muut kansainväliset arviointitutkimukset ovat nostaneet suomalaisen koulun maailman huomion keskipisteeseen. Tutkijat osallistuvat myös kansainvälisiin eri maiden koulutuksen kehityshankkeisiin. Teemme tutkimusta neljällä tutkimusalueella.
Tutustu tutkimukseemme, tutkimushankkeisiimme sekä tutkijoihimme tutkimusalueiden kautta. Tutkimuksella tavoittelemme koulutuksen kehittämistä tavalla, joka huomioi vastuullisuuden ja kestävyyden tavoitteet sekä edistää oikeudenmukaista ja viisasta yhteiskunnallista kehitystä. Koulutuksen tutkimuslaitos on julkaissut vuodesta 1968 alkaen yli 1000 kirjaa ja sarjajulkaisua. Huomattava osa julkaisuista on myös avoimesti luettavissa verkossa. JYX is the open access repository for publications and other materials from the University of Jyväskylä. The majority of the collection is open access and freely available to everyone.
However, some materials are also restricted due to copyright. Unless otherwise stated, publicly available JYX metadata (excluding summaries) may be freely reused with CC0 license. Tiedot esityksistä ja vertaisarvioinneista on siirretty TUTKAsta Converiksen tutkimusaktiviteetteihin 30.5.2025. Osajoukko (tyypin mukaan rajattu) valmistuneiden tutkielmien ohjaustiedoista siirretään mahdollisimman pian. Converis on Jyväskylän yliopiston tutkimustietojärjestelmä (CRIS). Järjestelmä sisältää tietoa tutkijoista, täydentävän rahoituksen hankkeista, julkaisuista, tutkimusaineistojen kuvailutiedoista ja tutkimusaktiviteeteista.
Teknisen tuen tavoitat HelpJYU-palvelusta tai sähköpostitse: converis-support@jyu.fi. Järjestelmän yksittäisten osioiden sisältöön liittyvissä asioissa pyydämme ottamaan yhteyttä palvelun tuottajaan seuraavasti: Perustietoa järjestelmään pääsystä pikaohjeessa. Lisätietoa ohjekeskuksessa (vaatii JYU-tunnuksen) ja CRIS-ajankohtaista-sivulla. Jyväskylän yliopisto | Tutkimus- ja innovaatiopalvelut Palveluita tutkijalle (HelpJYU) | converis-support@jyu.fi Tietoa tutkimustietojärjestelmistä | Tietosuojaseloste
People Also Search
- Tutkimus | Jyväskylän yliopisto
- Tutkimus | Jyväskylä.fi - Jyväskylän kaupunki
- Tule tutkijaksi Jyväskylän yliopistoon | Jyväskylän yliopisto
- Tutkimusryhmät - Jyväskylän yliopisto
- Jyväskylän tutkimus- ja teknologiapalvelut
- Jyväskylän yliopiston verkkosivujen etusivu | Jyväskylän yliopisto
- Tutkimus Koulutuksen tutkimuslaitoksessa | Jyväskylän yliopisto
- Tutkimusuutisia ja tiedeartikkeleita | Jyväskylän yliopisto
- Jyväskylän yliopisto
- Etusivu - Tutkimusportaali - Converis - Jyväskylän yliopisto
Visiomme On Olla Vahva, Vaikuttava Ja Kansainvälisesti Vetovoimainen Tiedeyliopisto. Tarjoamme
Visiomme on olla vahva, vaikuttava ja kansainvälisesti vetovoimainen tiedeyliopisto. Tarjoamme tutkijoille olosuhteet kehittyä alallaan korkealle kansainväliselle tasolle. Korkeatasoisella tutkimuksella luomme ihmiselle osaamista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia läpi koko elinkaaren, aina varhaiskasvatuksesta ikääntymiseen asti. Arvojamme ovat luovuuden vaaliminen, tutkimuksen vapaus ja tieteen u...
Näistä JYU Koordinoi Kolmea Ja On Mukana Neljännessä Huippuyksikössä. Akatemiaprofessoreita
Näistä JYU koordinoi kolmea ja on mukana neljännessä huippuyksikössä. Akatemiaprofessoreita Jyväskylän yliopistossa on vuosille 2021–2026 kaksi. Akatemiaprofessuuri on arvostetuin Suomen Akatemian rahoittamista tutkimustehtävistä. Suomen Akatemia nimittää uusia akatemiaprofessoreita kolmen vuoden välein viiden vuoden määräajaksi. Euroopan tutkimusneuvoston (European Research Council, ERC) rahoitta...
Kun Olet Kiinnostunut Liikunnan, Urheilun Ja Terveyden Kansainvälisen Tason Tuoreesta
Kun olet kiinnostunut liikunnan, urheilun ja terveyden kansainvälisen tason tuoreesta huippututkimuksesta, Jyväskylä on juuri oikea paikka. Liikuntapääkaupungissa tiedetään miten liikkumista, huippu-urheilua ja valmennusta voidaan lähestyä paitsi käytännön myös tieteen sekä pedagogiikan näkökulmasta. Liikuntapääkaupungissa tiedetään miten suomalaiset liikkuvat, ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat....
Huippu-urheilun Instituutti KIHU Puolestaan Tukee Urheilijoiden Valmentautumista Kehittäen Samalla Suomalaisen
Huippu-urheilun instituutti KIHU puolestaan tukee urheilijoiden valmentautumista kehittäen samalla suomalaisen huippu-urheilun osaamista. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa on tutkittu muun muassa kaupunki-infrastruktuurin vaikutusta ikäihmisten liikkumiseen, fyysisen liikunnallisuuden ja liikkumattomuuden syitä, sekä lasten aktiivisuutta ja motorisia kykyjä – aiheiden spek...
Kansainvälisissä Rankingeissa Jyväskylän Yliopisto Sijoittuu Kolmen Prosentin Parhaimmistoon Kaikista Yliopistoista.
Kansainvälisissä rankingeissa Jyväskylän yliopisto sijoittuu kolmen prosentin parhaimmistoon kaikista yliopistoista. Olemme myös menestyneet hyvin Suomen Akatemian hauissa ja Euroopan tutkimusneuvoston ERC-rahoitushaussa. Kun haluat liittyä tiedeyhteisöömme tutkijana, ota yhteyttä tutkimusalasi laitokseen tai tiedekuntaan. Lisätietoja ulkopuolisesta rahoituksesta saat olemalla yhteydessä tutkimus-...