Väyläopinnot Eivät Ole Ainoastaan Tampere University Facebook
Väyläopinnot eli väylät ovat ennalta määriteltyjä tutkinto-ohjelmien osia, joita voit suorittaa avoimessa yliopistossa. Voit siis opiskella avoimessa yliopistossa tavoitteellisesti kohti tutkintoa ja hakea väyläopintojen perusteella tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän haussa. Väyläopinnoilla sujuvoitat opiskelijaksi pääsyä ja valmistumista, sillä suoritetut väyläopinnot hyväksytään tutkintoon. Avoimessa yliopistossa ei voi kuitenkaan suorittaa tutkintoa. Sen sijaan väyläopinnot tarjoavat sinulle yhden lisäreitin päästä tutkinto-opiskelijaksi. Opinnot ovat maksullisia (20-30€/opintopiste).
Väyläopinnot mittaavat opiskelukykyä ja motivaatiota tutkinnon suorittamiseen. Jos tavoitteenasi on tutkinnon suorittaminen, väyläopinnot ovat hyvä vaihtoehto kohti tavoitettasi. Väyläopinnot koostuvat pääsääntöisesti tutkinto-ohjelmien ensimmäisen vuoden opinnoista. Tällä hetkellä väyläopintoja on tarjolla seuraavasti: "Nythän tämä vasta alkaa!", iloitsee konetekniikan väyläopinnot TAMKissa suorittanut Eemi Ilomäki. Väyläopinnot mahdollistavat sen, että toisen asteen tutkintoa tekevät opiskelijat voivat suorittaa opintojensa aikana myös korkeakouluopintoja.
Kokonaisopintoaika AMK-tutkinnossa lyhenee tällöin vähintään puolella vuodella. https://fal.cn/3yQts ➡️ Tutustu lukioiden ja ammattikoulujen opiskelijoille suunnattuihin avoimen AMKin väyläopintohin sivuiltamme: tuni.fi/avoinamk #TAMK #AvoinAMK #Väyläopinnot #ElämäniParasRatkaisu #AMK #Konetekniikka Väyläopinnot soveltuvat sinulle, joka haluat hakea myöhemmin tutkinto-opiskelijaksi. Väyläopinnot mittaavat soveltuvuutta ja kiinnostusta alalle, opiskelukykyä ja motivaatiota tutkinnon suorittamiseen. Pitkän väylän kautta voi hakeutua suureen osaan Tampereen yliopiston tekniikan alan hakukohteista (suomenkieliset tekniikan kandidaatin ja diplomi-insinöörin tutkinto-ohjelmat). Väylän suorittamiseen ei ole aikarajaa.
Kun haet tutkinto-opiskelijaksi pitkän väylän kautta keväällä 2026, hakukohteet ja niihin hyväksymiseen vaadittava opintomenestys ovat: Hakukohde, vaadittu keskiarvoraja väyläopinnoille ja muut mahdolliset vaatimukset Vaadittu keskiarvo on opintopisteillä painotettu opintojaksojen arvosanojen pyöristämätön keskiarvo. Vaadittujen opintojen tulee olla suoritettuna ja rekisteröitynä 15.6.2026 mennessä, jotta voi tulla valituksi kevään 2026 avoimen väylän haussa.
People Also Search
- Väyläopinnot eivät ole ainoastaan... - Tampere University - Facebook
- Myös Porin yksikössä voit... - Tampereen yliopisto Pori - Facebook
- Mitä ovat väyläopinnot? Olet ehkä... - Tampere University | Facebook
- Polku- ja väyläopinnot... - Tree Jatkuvan oppimisen palvelut - Facebook
- Väyläopinnot voivat toimia... - Tampere University - Facebook
- Avoimen yliopiston väyläopinnot - Tampereen korkeakouluyhteisö
- Tampere University | Facebook | Linktree
- Tampere ICT on Instagram: "Ootko jo kuullut väyläopinnoista? Ai et ...
- Jutta Suni on LinkedIn: Väyläopinnot - korkeakouluopintoja ammatillisen ...
- Tekniikan alan pitkä väylä | Tampereen korkeakouluyhteisö
Väyläopinnot Eli Väylät Ovat Ennalta Määriteltyjä Tutkinto-ohjelmien Osia, Joita Voit
Väyläopinnot eli väylät ovat ennalta määriteltyjä tutkinto-ohjelmien osia, joita voit suorittaa avoimessa yliopistossa. Voit siis opiskella avoimessa yliopistossa tavoitteellisesti kohti tutkintoa ja hakea väyläopintojen perusteella tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän haussa. Väyläopinnoilla sujuvoitat opiskelijaksi pääsyä ja valmistumista, sillä suoritetut väyläopinnot hyväksytään tutkintoon. A...
Väyläopinnot Mittaavat Opiskelukykyä Ja Motivaatiota Tutkinnon Suorittamiseen. Jos Tavoitteenasi On
Väyläopinnot mittaavat opiskelukykyä ja motivaatiota tutkinnon suorittamiseen. Jos tavoitteenasi on tutkinnon suorittaminen, väyläopinnot ovat hyvä vaihtoehto kohti tavoitettasi. Väyläopinnot koostuvat pääsääntöisesti tutkinto-ohjelmien ensimmäisen vuoden opinnoista. Tällä hetkellä väyläopintoja on tarjolla seuraavasti: "Nythän tämä vasta alkaa!", iloitsee konetekniikan väyläopinnot TAMKissa suori...
Kokonaisopintoaika AMK-tutkinnossa Lyhenee Tällöin Vähintään Puolella Vuodella. Https://fal.cn/3yQts ➡️ Tutustu
Kokonaisopintoaika AMK-tutkinnossa lyhenee tällöin vähintään puolella vuodella. https://fal.cn/3yQts ➡️ Tutustu lukioiden ja ammattikoulujen opiskelijoille suunnattuihin avoimen AMKin väyläopintohin sivuiltamme: tuni.fi/avoinamk #TAMK #AvoinAMK #Väyläopinnot #ElämäniParasRatkaisu #AMK #Konetekniikka Väyläopinnot soveltuvat sinulle, joka haluat hakea myöhemmin tutkinto-opiskelijaksi. Väyläopinnot m...
Kun Haet Tutkinto-opiskelijaksi Pitkän Väylän Kautta Keväällä 2026, Hakukohteet Ja
Kun haet tutkinto-opiskelijaksi pitkän väylän kautta keväällä 2026, hakukohteet ja niihin hyväksymiseen vaadittava opintomenestys ovat: Hakukohde, vaadittu keskiarvoraja väyläopinnoille ja muut mahdolliset vaatimukset Vaadittu keskiarvo on opintopisteillä painotettu opintojaksojen arvosanojen pyöristämätön keskiarvo. Vaadittujen opintojen tulee olla suoritettuna ja rekisteröitynä 15.6.2026 menness...