Valtion Henkilöstöstrategia Tukee Johtamista Ja Luo Yhteistä Suuntaa

Leo Migdal
-
valtion henkilöstöstrategia tukee johtamista ja luo yhteistä suuntaa

Kuva: Valtion henkilöstöstrategian kokonaisuus Ensimmäiselle toimenpidekaudelle 2024–2025 valittuja valtiotason toimenpiteitä toteuttavat ryhmät ovat aloittaneet työnsä toukokuun aikana. Ryhmiin osallistuu yli 80 osaajaa valtion virastoista. Toimenpideryhmissä tarkennetaan ja konkretisoidaan tekemistä niin, että kunkin ryhmän strategiaan pohjautuvat tavoitteet saadaan toteutumaan osaksi valtiolla työskentelevien työtä ja hyvää arkea. Nämä ensimmäisen toimenpidekauden aikaiset ryhmät keskittyvät mm. valtion yhteisiin arvoihin, yhteisöllisyyteen, vertaismentorointiin, esihenkilövalmennuksiin, strategiseen henkilöstösuunnitteluun, valtion tehtävien houkuttelevuuteen ja tunnettuuteen sekä jatkuvaan oppimiseen.

Ryhmien työstä viestitään säännöllisesti Valtion henkilöstöjohdon foorumissa (HJF) ja Valtiolla.fi-sivustolla. Lisäksi osallistujat viestivät työstä itse erityisesti omissa organisaatioissaan. Myös Hyvä hallinto -uutiskirje kannattaa ottaa seurantaan mm. tämän teeman takia (tilaa VM:n uutiskirjeitä). Henkilöstöstrategian tavoitteet ja niiden toimeenpano otetaan osaksi ylimmän johdon johtamissopimuksia. Lisäksi ne sisällytetään tulosohjausprosessiin.

On erittäin tärkeää, että virastoissa johdon edustajat ja HJF:n työhön osallistuvat henkilöstöjohtamisen asiantuntijat keskustelevat siitä, miten henkilöstöstrategia näkyy virastojen työssä. Valtiovarainministeriön nettisivulta löytyvässä henkilöstöstrategiaan liittyvässä materiaalissa on mukana joitain tukikysymyksiä keskustelun avuksi: Työtä Suomen parhaaksi – valtion henkilöstöstrategia 2030. Yksi työn alla olevista toimenpiteistä on verkostomaisen työnteon ja vertaisoppimisen tuki. Toimenpideryhmä on käynnistänyt vertaismentoroinnin esihenkilöille ja asiantuntijoille, lue lisää Valtiolla.fi -sivustolta: Vertaismentorointiverkosto. Huomaathan, että ilmoittautuminen on nyt käynnissä (31.5.2024 asti). Valtionhallinnon yhteinen henkilöstöstrategia julkaistiin noin vuosi sitten.

Juha Madetoja valtiovarainministeriöstä kertoo, miten strategian toimeenpano on edennyt. Ensimmäinen koko valtionhallinnon henkilöstöstrategia Työtä Suomen parhaaksi julkaistiin noin vuosi sitten. Sen tavoitteena on parantaa johtamista ja tuottavuutta sekä yhtenäistää valtion organisaatioiden toimintakulttuuria. Henkilöstöstrategian toimeenpanoa varten valtiovarainministeriö (VM) suunnitteli yhteistyössä virastojen kanssa vuosille 2024–2025 yksitoista eri toimenpidettä, joista seitsemää lähdettiin toteuttamaan poikkihallinnollisissa työryhmissä. Työryhmiin haettiin mukaan valtion kehittäjiä ja muita aiheesta kiinnostuneita. Loput toimenpiteistä VM tai esimerkiksi Palkeet tekee virkatyönä.

”Strategian toimeenpano on lähtenyt käyntiin todella hyvin ja edennyt odotusten mukaisesti”, kertoo finanssineuvos Juha Madetoja VM:n Valtionhallinnon kehittämisosaston Henkilöstöpolitiikkayksiköstä. ”Työryhmät ovat toki vähän eri vaiheissa, mutta olemme saaneet jo konkreettisia onnistumisia, kuten se, että valtion vertaismentorointi on käynnistynyt ja eOppivassa on julkaistu valtion työnantajakuvaa ja työtehtävien houkuttelevuutta parantava Työtä Suomen parhaaksi – katsaus... Konkreettisten tulosten lisäksi tärkeää on ollut myös yhteinen keskustelu henkilöstöjohtamisen ilmiöistä. Tavoitteena on, että toimenpiteet saadaan valmiiksi vuoden 2025 loppuun mennessä. Vuoden 2025 aikana alkaa myös strategian seuraavan toimeenpanovaiheen 2026–2027 suunnittelu. Vuoteen 2030 ulottuva valtion henkilöstöstrategia on suunniteltu vahvistamaan ja yhtenäistämään valtion organisaatioiden toimintakulttuuria, parantamaan johtamista ja tuottavuutta sekä uudistamaan henkilöstöpolitiikkaa.

Strategian keskeiset tavoitteet on määritelty yhteistyössä valtion virastojen kanssa, ja se kattaa hallitusohjelman kirjaukset erityisesti johtamisen kehittämisestä ja henkilöstön saatavuudesta. Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen hyväksyi valtion henkilöstöstrategian. Myös yhteiskunnan uudistamisen ministerityöryhmä puolsi strategiaa 30.1.2024. Valtiolla työskentelee noin 80 000 virkamiestä ja työntekijää yli sadassa organisaatiossa. Virastot ovat kaivanneet valtionhallinnon yhteisiä tavoitteita ja tukea henkilöstöjohtamisen kehittämiseksi omissa virastoissaan. "Toimiva valtionhallinto on kansallinen menestystekijä, ja sen tehtävänä on palvella kansalaisia, yrityksiä ja yhteisöjä.

Osaavalla ja sitoutuneella henkilöstöllämme on ratkaiseva rooli tässä tehtävässä. Valtion henkilöstöstrategialla valtionhallinnon henkilöstöjohtamisesta tulee entistä yhtenäisempää ja vaikuttavampaa”, sanoo ministeri Ikonen. Toimenpiteitä strategian tavoitteiden saavuttamiseksi tehdään sekä valtion että toimintayksiköiden, eli virastojen, laitosten ja muiden yksiköiden tasolla. Valtiotasoiset toimenpiteet koskevat kaikkia valtion organisaatioita, minkä lisäksi toimintayksiköt voivat käynnistää omia toimenpiteitään yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Strategialle laaditaan toimeenpanosuunnitelma. Valtion henkilöstöjohdon foorumi ja toimintayksiköt seuraavat toimenpiteiden toteuttamista ja vaikuttavuutta säännöllisesti.

Valtion henkilöstöstrategian tavoitteet sisällytetään valtion ylimmän johdon johtamissopimuksiin ja valtion virastojen tulosohjausprosessiin. Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.

People Also Search

Kuva: Valtion Henkilöstöstrategian Kokonaisuus Ensimmäiselle Toimenpidekaudelle 2024–2025 Valittuja Valtiotason Toimenpiteitä

Kuva: Valtion henkilöstöstrategian kokonaisuus Ensimmäiselle toimenpidekaudelle 2024–2025 valittuja valtiotason toimenpiteitä toteuttavat ryhmät ovat aloittaneet työnsä toukokuun aikana. Ryhmiin osallistuu yli 80 osaajaa valtion virastoista. Toimenpideryhmissä tarkennetaan ja konkretisoidaan tekemistä niin, että kunkin ryhmän strategiaan pohjautuvat tavoitteet saadaan toteutumaan osaksi valtiolla ...

Ryhmien Työstä Viestitään Säännöllisesti Valtion Henkilöstöjohdon Foorumissa (HJF) Ja Valtiolla.fi-sivustolla.

Ryhmien työstä viestitään säännöllisesti Valtion henkilöstöjohdon foorumissa (HJF) ja Valtiolla.fi-sivustolla. Lisäksi osallistujat viestivät työstä itse erityisesti omissa organisaatioissaan. Myös Hyvä hallinto -uutiskirje kannattaa ottaa seurantaan mm. tämän teeman takia (tilaa VM:n uutiskirjeitä). Henkilöstöstrategian tavoitteet ja niiden toimeenpano otetaan osaksi ylimmän johdon johtamissopimu...

On Erittäin Tärkeää, Että Virastoissa Johdon Edustajat Ja HJF:n Työhön

On erittäin tärkeää, että virastoissa johdon edustajat ja HJF:n työhön osallistuvat henkilöstöjohtamisen asiantuntijat keskustelevat siitä, miten henkilöstöstrategia näkyy virastojen työssä. Valtiovarainministeriön nettisivulta löytyvässä henkilöstöstrategiaan liittyvässä materiaalissa on mukana joitain tukikysymyksiä keskustelun avuksi: Työtä Suomen parhaaksi – valtion henkilöstöstrategia 2030. Y...

Juha Madetoja Valtiovarainministeriöstä Kertoo, Miten Strategian Toimeenpano On Edennyt. Ensimmäinen

Juha Madetoja valtiovarainministeriöstä kertoo, miten strategian toimeenpano on edennyt. Ensimmäinen koko valtionhallinnon henkilöstöstrategia Työtä Suomen parhaaksi julkaistiin noin vuosi sitten. Sen tavoitteena on parantaa johtamista ja tuottavuutta sekä yhtenäistää valtion organisaatioiden toimintakulttuuria. Henkilöstöstrategian toimeenpanoa varten valtiovarainministeriö (VM) suunnitteli yhtei...

”Strategian Toimeenpano On Lähtenyt Käyntiin Todella Hyvin Ja Edennyt Odotusten

”Strategian toimeenpano on lähtenyt käyntiin todella hyvin ja edennyt odotusten mukaisesti”, kertoo finanssineuvos Juha Madetoja VM:n Valtionhallinnon kehittämisosaston Henkilöstöpolitiikkayksiköstä. ”Työryhmät ovat toki vähän eri vaiheissa, mutta olemme saaneet jo konkreettisia onnistumisia, kuten se, että valtion vertaismentorointi on käynnistynyt ja eOppivassa on julkaistu valtion työnantajakuv...