Vuorovaikutteinen Etätyö Hyödyttää Työntekijää Yritystä Ja Aluetta
Japanilainen käsite ”ba” tarkoittaa uniikeissa tilanteissa tapahtuvan vuorovaikutuksen kautta luotuja sisältöjä, joita on mahdotonta toistaa täysin samanlaisena uudestaan. Hankkiutuminen erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin auttaa etätyöntekijää kehittämään uutta. Verkostoituminen ja yhteisöön kuuluminen vaikuttavat positiivisesti myös yritystasolla ja lopulta koko alueen elinkeinoelämän tasolla. Japanilainen käsite “ba” tarkoittaa konteksteja ja sisältöjä, jotka on luotu ja jaettu vuorovaikutuksessa tiettynä aikana ja tietyssä paikassa (Chen 2007). Bassa fyysinen läsnäolo yhdistyy eri tilanteissa toteutuvaan henkiseen ja sosiaaliseen tilaan. Innovatiivisuuden yhtenä tekijänä on erilaisten tietojen, osaamisen ja ajattelun tuominen yhteen näkökulmien yhdistämiseksi ja uuden ajattelun perustaksi.
(Kiander & Onnismaa 2021.) Toimivassa tiimissä vuorovaikutus tehostaa etätyötä, sujuvoittaa yhteistyötä ja pitää yllä työntekijän motivaatiota. Tiimin on hyvä olla säännöllisesti ja avoimesti yhteydessä. Mutta entä jos etätyöntekijä onkin vuorovaikutuksessa organisaation ulkopuolisten kanssa, millainen ba silloin syntyy ja mitä sillä voi saavuttaa? Uusien ajatusten ja näkökulmien paikka voi olla yhteisöllinen tila, jossa oleva tieto, osaaminen ja ihmiset vaihtelevat. Uusi ajatus nousee uudesta kontekstista eri näkökulmien ja tiedon avulla.
Avoimuus ja erilaiset kohtaamiset virkistävät ajattelua ja laajentavat verkostoja. Ba toimii taustoista ja organisaatioista riippumatta, kun tarjolla on luottamuksellinen ja sosiaalisesti turvallinen ympäristö. Kontekstin ja vuorovaikutuksen merkitys ihmiselle on olennaista yhteisöllisessä etätyötilassa, jossa voi toteutua monia kohtaamisen tasoja. Tila voi vastata fyysiseen työtilan tarpeeseen: työpaikalle on matkaa, kotona ei ole työrauhaa. Tila voi vastata sosiaaliseen työyhteisön tarpeeseen: työtä tehdään yksin, freelancerina tai muuten kaukana omasta organisaatiosta, ja sosiaalinen vuorovaikutus ja yhteenkuuluvuus ei toteudu perinteistä kautta. Työn ja tuottavuuden näkökulmasta etätyötila voi laajentaa verkostoa, tutustuttaa eri aloihin ja ihmisiin ja tuoda yhteen ongelmia ja ratkaisuja.
Parhaimmillaan etätyötila vastaa kaikkiin näihin tarpeisiin olemalla ba: vuorovaikutusta ja uusia oivalluksia fyysisessä, mentaalisessa ja sosiaalisessa tilassa. Suomen etätyötilojen verkostossa (etatyotilat.fi) onkin välillä keskustelua käytettävästä nimestä. Jos tavoitteena on yhteisö, ehkä etätyötila-nimen sijaan voitaisiin käyttää termiä yhteisöllinen työtila, co-working hub. Työterveyslaitoksen mediatiedote 16.6.2025 Etätyö voi tarjota rauhaa keskittymiseen ja vapautta ajankäyttöön, mutta samalla se saattaa kaventaa kokemusta yhteisöllisyydestä ja luovuudesta. Työterveyslaitoksen tuoreessa tutkimuksessa etätyön vaikutuksia on selvitetty vertailemalla tilastollisesti eri työntekijäryhmiä vuoden ajalta.
Tulokset piirtävät moniulotteisen kuvan etätyön mahdollisista hyödyistä ja haitoista. – Tutkimuksemme mukaan etätyö voi nakertaa luottamusta ja yhteisöllisyyttä, koska se vähentää kasvokkaisia kohtaamisia ja myönteistä vuorovaikutusta työtovereiden kesken. Nämä etätyön haitat ovat usein samanlaisia eri ryhmille, kun taas hyödyt jakautuvat epätasaisemmin, kertoo erikoistutkija Janne Kaltiainen Työterveyslaitoksesta. Etätyön hyödyt näkyivät selkeimmin työntekijöillä, joiden työ ei ole vahvasti sidoksissa muiden työhön eikä vaikuta suoraan muiden tekemiseen. Itsenäistä työtä tekevät kokivat etätyössä vähemmän työn liiallista määrää ja ristiriitaisia odotuksia. Etätyöllä tarkoitetaan joustavaa, vapaaehtoisuuteen, sopimukseen ja sääntöihin perustuvaa työn tekemistä muualla kuin työnantajan tiloissa.
Työskentely voi tapahtua yhdessä tai useammassa paikassa ja olla kestoltaan ja säännöllisyydeltään hyvin vaihtelevaa. Viestintäteknologian avulla voidaan tukea vuorovaikutusta ja verkostoitumista. Verkkoympäristössä vuorovaikutuksen mallit sekä ajan ja paikan käsitteet poikkeavat tavanomaisesta lähityöskentelystä. Tietojärjestelmät ja virtuaaliset työtilat ovat alustoja, joilla voidaan tukea ryhmien ja yksilöiden työtä. Työ voidaan suorittaa sellaisessa ympäristössä, missä se on työntekijän, työnantajan ja tehtävän työn kannalta tehokkainta ja tarkoituksenmukaisinta. Etätyötä tehdään tyypillisesti kotona, vapaa-ajan asunnolla, liikkuvana työnä matkoilla tai työnantajan kanssa sovitussa etätyöpisteessä.
Kaikki työ ei sovi tehtäväksi etätyönä eikä etätyö tai hybridityö ole kaikille sopiva työnteon malli. Perinteistä työpaikalla tehtävää työtä voi kuitenkin joustavasti yhdistellä etätyöhön kuten esimerkiksi viikoittainen etätyöpäivä kotona, projektityö tai työvaihe, hallinnolliset tehtävät sekä matka-ajan hyödyntäminen. Hybridityöstä puhutaan, kun erilaisia työmalleja yhdistetään toimivaksi kokonaisuudeksi – pääasiassa etä- ja lähityöskentelyksi. Etätyön määrä voi vaihdella tilanteen mukaan lyhytkestoisesta kokoaikaiseen ja satunnaisesta säännönmukaiseen. Olennaista on, että joustavuutta haetaan molempien osapuolten, sekä työnantajan että työntekijän ehdoilla. Tutkimuksen taustalla vaikuttivat COVID-19-pandemia ja työelämän merkittävä muutos.
Etätyöstä tuli monille työntekijöille uusi normaali pandemian aikana, ja toisin kuin monissa muissa maissa, Suomessa työpaikoille ei enää palattu monilla aloilla pandemian jälkeen. Emerging Technologies Labin tutkimuksessa analysoitiin, miten työntekijät sopeutuivat uusiin työjärjestelyihin ja viestintätapoihin. Tutkimus painottaa, että vaikka etätyö tarjoaa monia joustavia etuja työntekijöille, jo päivän tai kahden etätyöllä voi olla myös kielteisiä vaikutuksia siihen, miten työntekijät kokevat kuuluvansa työyhteisöön ja saavansa apua työkavereiltaan. Negatiiviset vaikutukset korostuvat etenkin niillä, jotka tekevät suurimman osan työstään etänä. – Tutkimuksen tulokset osoittavat, että etätyö heikentää työntekijöiden kokemusta työyhteisöstä. Asialla voi olla myös muita merkittäviä seurauksia.
Tutkimus avaa esimerkiksi kysymyksiä siitä, miten Suomessa erityisesti asiantuntija-aloille yleistyneet etätyöt vaikuttavat laajemmin työelämään, sosiaalipsykologian professori Atte Oksanen pohtii. Myönteisenä puolena tutkimus osoittaa, että viestittely sosiaalisen median alustoilla työkavereiden ja työyhteisön kanssa, sekä työ- että ei-työasioissa, paransi kokemusta kollegoilta saadusta tuesta. – Viestinnän tärkeys korostuu, kun työkavereiden kanssa ollaan fyysisesti vähemmän samassa paikassa. Se että, apua ja tukea mutta myös epävirallisempaa jutteluseuraa saa matalalla kynnyksellä sosiaalisten viestintäteknologioiden kautta, voi toimia tärkeänä liimana työyhteisöön ja on siksi kannustettavaa, toteaa yliopistotutkija Reetta Oksa. Tuoreen tutkimuksen mukaan etätyö ei hyödytä kaikkia yhtä paljon. Erityisen myönteisiä kokemuksia etätyöstä on perheellisillä miehillä.
Kun koronapandemia sulki Suomen kevättalvella 2020, alkoi suuri ihmiskoe etätyön hyvistä ja huonoista puolista. Työterveyslaitoksen tuoreessa tutkimuksessa etätyön vaikutuksia on selvitetty vertailemalla tilastollisesti eri työntekijäryhmiä vuoden ajalta. Tutkimuksen mukaan etänä työskentely voi lisätä hyvinvointia ja keventää työtaakkaa, mutta se ei hyödytä kaikkia yhtä paljon. – Etätyö voi nakertaa luottamusta ja yhteisöllisyyttä, koska se vähentää kasvokkaisia kohtaamisia ja myönteistä vuorovaikutusta työtovereiden kesken. Nämä etätyön haitat ovat usein samanlaisia eri ryhmille, kun taas hyödyt jakautuvat epätasaisemmin, toteaa erikoistutkija Janne Kaltiainen Työterveyslaitoksen tiedotteessa. Etätyön haitat ovat usein samanlaisia eri työntekijäryhmille kun taas etätyön hyödyissä on enemmän vaihtelua ryhmien välillä, kertoo Työterveyslaitoksen tutkimus.
– Tutkimuksemme mukaan etätyö voi nakertaa luottamusta ja yhteisöllisyyttä, koska se vähentää kasvokkaisia kohtaamisia ja myönteistä vuorovaikutusta työtovereiden kesken. Nämä etätyön haitat ovat usein samanlaisia eri ryhmille, kun taas hyödyt jakautuvat epätasaisemmin, kertoo erikoistutkija Janne Kaltiainen Työterveyslaitoksesta tiedotteessa. Etätyön hyödyt näkyivät selkeimmin itsenäistä työtä tekevillä työntekijöillä. Heidän työnsä ei ole vahvasti sidoksissa muiden työhön tai vaikuta suoraan muiden tekemiseen. Tällaista työtä tekevät kokivat tutkimuksen mukaan etätyössä vähemmän työn liiallista määrää ja ristiriitaisia odotuksia. Etätyö ei lievittänyt työkuormaa niillä työntekijöillä, joiden työ edellyttää enemmän yhteistyötä ja tiedon saamista muilta.
Työterveyslaitoksen mukaan esihenkilöt hyötyvät etätyöstä työntekijöitä vähemmän. Etätyön haasteet voivat korostua esihenkilöillä, sillä näiden työ edellyttää usein laaja-alaista ymmärrystä oman tiimin tilanteesta. Jos kasvotusten kohtaamisia on vähän, on esihenkilön vaikeampi oppia tuntemaan tiimiään ja havaita pieniä vihjeitä.
People Also Search
- Vuorovaikutteinen etätyö hyödyttää työntekijää, yritystä ja aluetta
- Etätyön hyödyt eivät jakaannu tasan - vaikutukset vaihtelevat ...
- Etätyöskentelyn hyödyt ja haitat työntekijän sekä työnantajan ...
- Etätyö - Tyosuojelu.fi - Työsuojeluhallinto
- Etätyössä turvallisesti - Työturvallisuuskeskus
- Tutkimus paljastaa etätyön vaikutukset yhteisöllisyyteen ja ...
- Etätyön itseään laajemmat vaikutukset - Työ- ja elinkeinoministeriö
- Uusi tutkimus valottaa, ketkä hyötyvät etätyöstä eniten - haasteet ...
- PDF Etätyön merkitys tehokkuuden ja työvoinnin kokemukselle tulosohjatussa ...
- Työterveyslaitoksen tutkimus: Etätyön hyödyt vaihtelevat ...
Japanilainen Käsite ”ba” Tarkoittaa Uniikeissa Tilanteissa Tapahtuvan Vuorovaikutuksen Kautta Luotuja
Japanilainen käsite ”ba” tarkoittaa uniikeissa tilanteissa tapahtuvan vuorovaikutuksen kautta luotuja sisältöjä, joita on mahdotonta toistaa täysin samanlaisena uudestaan. Hankkiutuminen erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin auttaa etätyöntekijää kehittämään uutta. Verkostoituminen ja yhteisöön kuuluminen vaikuttavat positiivisesti myös yritystasolla ja lopulta koko alueen elinkeinoelämän tasolla. ...
(Kiander & Onnismaa 2021.) Toimivassa Tiimissä Vuorovaikutus Tehostaa Etätyötä, Sujuvoittaa
(Kiander & Onnismaa 2021.) Toimivassa tiimissä vuorovaikutus tehostaa etätyötä, sujuvoittaa yhteistyötä ja pitää yllä työntekijän motivaatiota. Tiimin on hyvä olla säännöllisesti ja avoimesti yhteydessä. Mutta entä jos etätyöntekijä onkin vuorovaikutuksessa organisaation ulkopuolisten kanssa, millainen ba silloin syntyy ja mitä sillä voi saavuttaa? Uusien ajatusten ja näkökulmien paikka voi olla y...
Avoimuus Ja Erilaiset Kohtaamiset Virkistävät Ajattelua Ja Laajentavat Verkostoja. Ba
Avoimuus ja erilaiset kohtaamiset virkistävät ajattelua ja laajentavat verkostoja. Ba toimii taustoista ja organisaatioista riippumatta, kun tarjolla on luottamuksellinen ja sosiaalisesti turvallinen ympäristö. Kontekstin ja vuorovaikutuksen merkitys ihmiselle on olennaista yhteisöllisessä etätyötilassa, jossa voi toteutua monia kohtaamisen tasoja. Tila voi vastata fyysiseen työtilan tarpeeseen: t...
Parhaimmillaan Etätyötila Vastaa Kaikkiin Näihin Tarpeisiin Olemalla Ba: Vuorovaikutusta Ja
Parhaimmillaan etätyötila vastaa kaikkiin näihin tarpeisiin olemalla ba: vuorovaikutusta ja uusia oivalluksia fyysisessä, mentaalisessa ja sosiaalisessa tilassa. Suomen etätyötilojen verkostossa (etatyotilat.fi) onkin välillä keskustelua käytettävästä nimestä. Jos tavoitteena on yhteisö, ehkä etätyötila-nimen sijaan voitaisiin käyttää termiä yhteisöllinen työtila, co-working hub. Työterveyslaitoks...
Tulokset Piirtävät Moniulotteisen Kuvan Etätyön Mahdollisista Hyödyistä Ja Haitoista. –
Tulokset piirtävät moniulotteisen kuvan etätyön mahdollisista hyödyistä ja haitoista. – Tutkimuksemme mukaan etätyö voi nakertaa luottamusta ja yhteisöllisyyttä, koska se vähentää kasvokkaisia kohtaamisia ja myönteistä vuorovaikutusta työtovereiden kesken. Nämä etätyön haitat ovat usein samanlaisia eri ryhmille, kun taas hyödyt jakautuvat epätasaisemmin, kertoo erikoistutkija Janne Kaltiainen Työt...