Avoin Amk Karelia Ammattikorkeakoulu
Avoimen ammattikorkeakoulun opintoihin voi osallistua kuka tahansa iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta. Kevään opinnot on nyt julkaistu ja ilmoittautuminen opintoihin on alkanut. Varaa sinäkin paikkasi jo nyt! Tutustu tarjontaan ja ilmoittaudu mukaan >> Laajempiin osaamiskokonaisuuksiin on koottu opintojaksoja, jotka täydentävät toisiaan. Voit opiskella osaamiskokonaisuudet kokonaan tai valita niistä sinulle sopivat opintojaksot.
Oletko sosionomi, joka ei ole koulutuksensa aikana suorittanut varhaiskasvatuspätevyyttä? Täydennyskoulutus vakasosionomiksi on tähän oiva mahdollisuus! Avoimessa ammattikorkeakoulussa voi kuka tahansa suorittaa ammattikorkeakoulututkintoon (AMK-tutkinto) ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon (YAMK) kuuluvia opintoja. Suuri osa avoimen AMK:n opinnoista toteutetaan verkko-opintoina ja voit suorittaa niitä oman aikataulun mukaisesti koulutuksen aikarajojen puitteissa. Joissakin koulutuksissa on kuitenkin läsnäoloa vaativia verkko- tai lähiopetuskertoja, joten nämä tulee aina tarkistaa koulutuskohtaisesti. Polkuopiskelu on hyvä vaihtoehto, jos tähtäät AMK-tutkintoon tai ylempään AMK -tutkintoon johtavaan koulutukseen.
Opiskelet ensimmäisen vuoden opinnot ryhmän opetussuunnitelman mukaisesti samassa tahdissa tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Polkuopinnoissa voit kerryttää opintoja niin paljon, että voit hakea avoimen väylän kautta ja päästä tutkintokoulutukseen ilman valintakokeita. Avoimen AMK:n väylä >> Väyläopinnot ovat AMK-opintoja toisen asteen opiskelijoille. Opinnot ovat sisällöltään ja vaatimustasoltaan Karelia-ammattikorkeakoulun tutkintovaatimusten mukaisia. Ne hyväksiluetaan tutkinto-opintoihin Kareliassa.Lue lisää >>
Lisätietoa Karelia-ammattikorkeakoulun avoimessa AMK:ssa opiskelusta. Voit tutustua Karelian avoimen AMK:n opintotarjontaan sekä ilmoittautua opintojaksoille. Opintoihin ilmoittautuminen vaatii vahvan tunnistautumisen. Avoimessa ammattikorkeakoulussa voit opiskella Karelian AMK- ja YAMK-tutkintoihin sisältyviä opintoja. Opintoja on kaikilta koulutusaloilta. Opiskelu avoimessa ammattikorkeakoulussa on samanlaista kuin ammattikorkeakouluopiskelu yleensä; opintojaksojen tavoitteet, sisällöt, vaatimukset ja opettajat ovat samoja.
Avoimen AMK:n opintotarjonta vaihtuu kolme kertaa vuodessa (kevät, kesä ja syksy). Opinnot ovat pääsääntöisesti verkko-opintoja. Pystyt valitsemaan ja jatkamaan opintojasi avoimessa pitkin vuotta joustavasti. Joidenkin verkko-opintojen kohdalla lukee ”nonstop”. Tämä tarkoittaa, että voit aloittaa opinnot joustavalla aikataululla (opintojakson toteutusaika huomioiden) ja tehdä opinnot itsenäisesti, omassa tahdissa annettujen suoritusohjeiden mukaisesti. Avoimessa AMK:ssa ei voi suorittaa koko tutkintoa, mutta opinnot on mahdollista hyväksyä osaksi tutkintoa Kareliassa myöhemmin.
Avoimessa ammattikorkeakoulussa voit opiskella Karelian AMK- ja YAMK-tutkintoihin kuuluvia opintoja. Opinnot soveltuvat sinulle, jos haluat vahvistaa ammatillista osaamistasi, lisätä tietojasi ja taitojasi tai tavoitteenasi on myöhemmin hakea tutkinto-opiskelijaksi. Opiskelu avoimessa ammattikorkeakoulussa on samanlaista kuin ammattikorkeakouluopiskelu yleensä: opintojaksojen tavoitteet, sisällöt, vaatimukset ja opettajat ovat samoja. Opinnot luetaan hyväksi tutkintoon, jos myöhemmin haet ja tulet valituksi tutkinto-opiskelijaksi Karelia-ammattikorkeakouluun. Opiskelu vaatii aina sitoutumista, motivaatiota ja aikaa. Yksi opintopiste (op) vaatii noin 27 tuntia opiskelijan työtä.
Opintojen suunnittelussa olennainen osa on kalenterin hallinta eli ennakoi tulevia tehtäviä ja varaa myös niihin aikaa, opetukseen osallistumisen lisäksi. Opiskelu on paljolti myös itsenäistä työskentelyä. Opiskelijapalvelut | Avoin AMKTikkarinne 9, JoensuuAvoinna ma – pe klo 10 – 14avoinamk(at)karelia.fi OpintoasiainsuunnittelijaTeija Heikkilä050 594 3932 Karelian avoimen ammattikorkeakoulun opinnot ovat kaikille avoimia, opintoihin voi osallistua kuka tahansa iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta. Opinnot ovat pääosin verkko-opintoja, joten niitä pystyy suorittamaan joustavasti työn ohessa ja paikasta riippumatta.
• Vahvista ja täydennä työelämässä tarvittavaa osaamista ja ammattitaitoa. • Tutustu ammattikorkeakouluopintoihin tai ylempiin amma ... Karelian avoimen ammattikorkeakoulun opintotarjonnan löydät Karelian nettisivuilta. Tutustu opintoihin ja ilmoittautua mukaan. Lähiopinnot ja -tapaamiset järjestetään Joensuussa Karelian tiloissa tai omalla lukiollasi sopimuksen mukaan. Opintotarjonta päivittyy kolme kertaa vuodessa.
Opinnot poistuvat tarjonnasta ilmoittautumisajan päätyttyä. Kun ilmoittaudut opintoihin, valitse ilmoittautumistyyppinä: Ilmoittaudun opintoihin. Olen toisen asteen (lukio tai ammatillinen oppilaitos) opiskelija ja opinnoista on sovittu oppilaitoksessani. HUOM! Muista lisätä lisätiedot kenttään lukio, jossa opiskelet. Suorittamastasi opintojaksosta saat opintorekisteriotteen lähettämällä sähköpostia osoitteeseen opiskelijapalvelut(at)karelia.fi.
Näet suorituksesi myös Oma Opintopolussa. Osoita työnantajalle töitä hakiessasi, että sinulla on nämä tärkeät taidot hallussa! Aineisto opiskellaan itsenäisesti, jonka jälkeen on testitilaisuus Joensuussa. Syyskuusta 2025 alkaen passitesteihin tulee joitakin muutoksia: Hygieniapassi – Majoitus- ja ravitsemistilojen hygienia: Laajuus kasvaa 1,5 op:sta → 2 opUudet hinnat syksystä 2025 alkaen: Anniskelupassi: 15 € (lukiolaisille), Hygieniapassi: 20 € (lukiolaisille) Ylihuomisen osaaminen on tietoa ja tekoja sekä nykyisen ajattelemista rohkeasti uusiksi. Meillä Kareliassa saat tarvitsemasi osaamisen, jonka avulla työllistyt ammattilaiseksi ja ylihuomisen työelämän kehittäjäksi.
Kareliassa voit valita tutkinto-opinnot seitsemällä eri koulutusalalla. Opiskelumuodoksesi voit valita päivätoteutuksen, monimuotototeutuksen tai verkkototeutuksen. Monimuotototeutuksessa opiskelu on osittain mahdollista työn ohessa. Verkkototeutuksessa opiskelet verkossa. Tradenomi-, medianomi- ja restonomikoulutuksissa on lisäksi tarjolla Tiimioppiminen ja yrittäjyystaidot -opiskelumuoto. 1.
Tutkintomme tähtäävät tulevaisuuden työelämään: Luvassa on laadukkaita opintokokonaisuuksia, onnistuneita harjoitteluita ja sujuva polku työelämään. 2. Opetus on asiantuntevaa ja yhteistyö opettajien kanssa on mutkatonta. 3. Kareliassa opiskelet yhteisössä, jonka jäsenet tukevat toisiaan. Oppimisympäristöt soveltuvat loistavasti erilaisiin oppimistilanteisiin.
Kun olet suorittanut tietyn määrän opintopisteitä avoimessa ammattikorkeakoulussa, voit hakea Karelian tutkinto-opiskelijaksi. Opintosi voivat koostua Kareliassa tai toisessa ammattikorkeakoulussa tehdyistä polkuopinnoista tai yksittäisistä opintojaksoista. Olet hakukelpoinen, kun olet suorittanut Olet hakukelpoinen, kun olet suorittanut Olet hakukelpoinen, kun olet suorittanut Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakouluopinnoissa sovelletaan SORA-lainsäädäntöä, joka koskee mm.
opiskelijan terveydentilaan ja rikostaustaan liittyviä soveltuvuusehtoja. Aloitatko opintosi tammikuussa 2026? Uuden opiskelijan oppaasta löydät koulutuksesi aloitustiedot ja tietoa opinnoista. Kevään opintotarjonta on valmis ja ilmoittautuminen avattu. Tutustu laajaan tarjontaamme ja toteuta opintohaaveesi.Siirry opintotarjontaan Osaamisen uudistaminen on investointi sinun tai yrityksesi menestykseen ja kilpailukykyyn.
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa toteutetaan tutkimus- ja kehittämisprojekteina sekä opetuksen toimeksiantoina jne. Kareliassa toteutetaan avointa toimintakulttuuria, jonka avulla tuotettu tieto ja osaaminen pyritään saamaan näkyväksi.
People Also Search
- Avoin AMK - Karelia-ammattikorkeakoulu
- Karelian avoimen AMK:n usein kysytyt kysymykset - Karelia ...
- Avoin AMK - Karelia-ammattikorkeakoulu - Suomi.fi
- Opiskelu avoimessa amk:ssa - Karelia-ammattikorkeakoulu
- Opiskelu avoimessa - Karelia-ammattikorkeakoulu
- Vahvista osaamistasi - Karelian avoimen AMK:n opinnot - Karelia ...
- Avoimen AMK:n opinnot lukiolaisille - Karelia-ammattikorkeakoulu
- Opiskelijaksi - Karelia-ammattikorkeakoulu
- Avoimen väylän erillishaku - Karelia-ammattikorkeakoulu
- Karelia-ammattikorkeakoulu
Avoimen Ammattikorkeakoulun Opintoihin Voi Osallistua Kuka Tahansa Iästä Ja Pohjakoulutuksesta
Avoimen ammattikorkeakoulun opintoihin voi osallistua kuka tahansa iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta. Kevään opinnot on nyt julkaistu ja ilmoittautuminen opintoihin on alkanut. Varaa sinäkin paikkasi jo nyt! Tutustu tarjontaan ja ilmoittaudu mukaan >> Laajempiin osaamiskokonaisuuksiin on koottu opintojaksoja, jotka täydentävät toisiaan. Voit opiskella osaamiskokonaisuudet kokonaan tai valita...
Oletko Sosionomi, Joka Ei Ole Koulutuksensa Aikana Suorittanut Varhaiskasvatuspätevyyttä? Täydennyskoulutus
Oletko sosionomi, joka ei ole koulutuksensa aikana suorittanut varhaiskasvatuspätevyyttä? Täydennyskoulutus vakasosionomiksi on tähän oiva mahdollisuus! Avoimessa ammattikorkeakoulussa voi kuka tahansa suorittaa ammattikorkeakoulututkintoon (AMK-tutkinto) ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon (YAMK) kuuluvia opintoja. Suuri osa avoimen AMK:n opinnoista toteutetaan verkko-opintoina ja voit suori...
Opiskelet Ensimmäisen Vuoden Opinnot Ryhmän Opetussuunnitelman Mukaisesti Samassa Tahdissa Tutkinto-opiskelijoiden
Opiskelet ensimmäisen vuoden opinnot ryhmän opetussuunnitelman mukaisesti samassa tahdissa tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Polkuopinnoissa voit kerryttää opintoja niin paljon, että voit hakea avoimen väylän kautta ja päästä tutkintokoulutukseen ilman valintakokeita. Avoimen AMK:n väylä >> Väyläopinnot ovat AMK-opintoja toisen asteen opiskelijoille. Opinnot ovat sisällöltään ja vaatimustasoltaan Ka...
Lisätietoa Karelia-ammattikorkeakoulun Avoimessa AMK:ssa Opiskelusta. Voit Tutustua Karelian Avoimen AMK:n
Lisätietoa Karelia-ammattikorkeakoulun avoimessa AMK:ssa opiskelusta. Voit tutustua Karelian avoimen AMK:n opintotarjontaan sekä ilmoittautua opintojaksoille. Opintoihin ilmoittautuminen vaatii vahvan tunnistautumisen. Avoimessa ammattikorkeakoulussa voit opiskella Karelian AMK- ja YAMK-tutkintoihin sisältyviä opintoja. Opintoja on kaikilta koulutusaloilta. Opiskelu avoimessa ammattikorkeakoulussa...
Avoimen AMK:n Opintotarjonta Vaihtuu Kolme Kertaa Vuodessa (kevät, Kesä Ja
Avoimen AMK:n opintotarjonta vaihtuu kolme kertaa vuodessa (kevät, kesä ja syksy). Opinnot ovat pääsääntöisesti verkko-opintoja. Pystyt valitsemaan ja jatkamaan opintojasi avoimessa pitkin vuotta joustavasti. Joidenkin verkko-opintojen kohdalla lukee ”nonstop”. Tämä tarkoittaa, että voit aloittaa opinnot joustavalla aikataululla (opintojakson toteutusaika huomioiden) ja tehdä opinnot itsenäisesti,...