Avoin Amk Lut Korkeakoulut
Verkkokursseilla opiskelu onnistuu kätevästi mistäpäin maailmaa tahansa. LAB-ammattikorkeakoulun kaikille avointen opintojaksojen valikoimasta löydät muun muassa liiketalouden, tekniikan, sosiaali- ja terveysalan ja kielten verkkokursseja niin suomeksi kuin englanniksi opetettuna. Tälle sivulle poimitut verkkokurssit toteutetaan non-stop-periaatteella, eli voit ilmoittautua verkkokursseille joustavasti ja suorittaa opinnot itsellesi sopivaan tahtiin kurssien toteutusaikoina. LUT-yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisesti laadukkaan, kokeilevan ja energisen korkeakouluyhteisön. LUT on vahvasti profiloitunut kansainvälinen tiedeyliopisto, joka tekee akateemista tutkimusta ja antaa tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa ylintä koulutusta. LAB on työ- ja elinkeinoelämän innovaatiokorkeakoulu, joka antaa työelämälähtöistä koulutusta sekä tekee soveltavaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa sekä taiteellista toimintaa.
LUTin tutkimuksen vahvuusaloja ovat luonnonvarat, energiasiirtymä, digitaalinen murros sekä vastuullinen liiketoiminta ja yhteiskunta. LABin koulutuksen ja TKI-toiminnan vahvuuksia ovat aineeton arvonluonti, monikäyttöiset materiaalit ja hyvinvoiva ihminen. Näillä vahvuusalueilla LUT ja LAB tekevät myös yhteistyötä koulutuksessa ja hankkeissa. LUT-yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu muodostavat yhdessä LUT-korkeakoulut. LUT-korkeakoulujen kasvun strategia keskittyy kansainväliseen opiskelijarekrytointiin ja koulutusvientiin, uudenlaisiin jatkuvan oppimisen ratkaisuihin ja koulutuspolkuihin sekä vaikuttavuuteen elinkeinoelämässä. Tutustuthan huolellisesti avoimen AMK:n periaatteisiin ennen kuin ilmoittaudut opintoihin!
Opintoihin ilmoittaudutaan avoimen ammattikorkeakoulun verkkokaupassa. ◆ Opintomaksut ja peruutusehdot◆ Ilmoittautumisajat◆ Opiskeluvalmiudet◆ Usein kysytyt kysymykset◆ Yhteystiedot Tähtäätkö tutkinto-opiskelijaksi? Tutustu polkuopintoihimme. Non-stop-verkkokursseille voit ilmoittautua joustavasti ja suorittaa opinnot itsellesi sopivaan tahtiin kurssien toteutusaikoina. LUTin Avoin yliopisto tarjoaa kaikille avointa opetusta tekniikassa, kauppatieteissä sekä yhteiskunta- ja viestintätieteissä.
Opintoihin ei ole pohjakoulutusvaatimuksia eikä ikärajaa. Opetus järjestetään pääosin osana LUTin koulutusohjelmien perusopetusta yliopiston lukujärjestyksen mukaisesti. Tarjolla on laaja valikoima opintojaksoja, joita voit suorittaa oman osaamisen täydentämiseksi. Jos tavoitteesi on tutkinto-opiskelu, voit valita joko lukuvuoden mittaisen LUT Highwayn tai omaan tahtiin suoritettavat väyläopinnot. Highway- tai väyläopinnot suoritettuasi voit hakea tutkinto-opiskelijaksi LUTin koulutusohjelmiin. Huomioithan, että avoimen yliopiston opiskelijat eivät ole oikeutettuja opintososiaalisiin etuuksiin.
LUTin läsnä olevat tutkinto-opiskelijat eivät voi ilmoittautua opintoihin avoimen yliopiston kautta. Avoimen yliopiston opintojaksot järjestetään pääasiassa yliopiston perusopetuksen yhteydessä integroiduina opintojaksoina. Käytettävät opetusmuodot ja -metodit vaihtelevat opintojaksoittain ja ne on mainittu kuvauksessa. Avoin yliopisto tarjoaa kaikille avointa opetusta tekniikassa, kauppatieteissä sekä yhteiskunta- ja viestintätieteissä. Opintotarjontaamme kuuluu niin yksittäisiä kursseja kuin opintokokonaisuuksia ja väyläopintoja. Tutustu opintotarjontaamme ja valitse itsellesi sopivin.
Avoimessa AMK:ssa opiskelet pohjakoulutuksestasi ja iästäsi riippumatta. Suoritetut opintopisteet voidaan lukea hyväksesi, jos hakeudut myöhemmin saman alan tutkintokoulutukseen. Tutustu avoimen AMK:n laajaan tarjontaan ja löydä juuri sinulle sopiva koulutus. Voit opiskella joko yksittäisiä kursseja tai laajempia osaamiskokonaisuuksia – valinta on sinun. Haluatko tietoa uusista koulutusmahdollisuuksista? Muutaman kerran vuodessa ilmestyvä LUT-korkeakoulujen uutiskirje pitää sinut ajan tasalla jatkuvan oppimisen ilmiöistä ja ajankohtaisista koulutuksista.
Räätälöimme sopivimmat ratkaisut yritysten ja organisaatioiden tarpeisiin koko korkeakouluyhteisömme osaamista hyödyntäen. Tarjoamme monipuolisia ja työelämän vaatimuksiin vastaavia koulutuksia ammattitaitosi ylläpitämiseen ja vahvistamiseen. Haluatko tietoa uusista koulutusmahdollisuuksista? Muutaman kerran vuodessa ilmestyvä LUT-korkeakoulujen uutiskirje pitää sinut ajan tasalla jatkuvan oppimisen ilmiöistä ja ajankohtaisista koulutuksista.
People Also Search
- Avoin AMK - LUT-korkeakoulut
- LUT-korkeakoulut | LUT-yliopisto
- Avoin ammattikorkeakoulu - Opintopolku
- Avoin ammattikorkeakoulu | LAB.fi
- Avoin korkeakoulutus | LUT-korkeakoulut
- Avoin yliopisto | LUT-yliopisto
- Koulutushaku | LUT-korkeakoulut
- Avoimen yliopiston opintotarjonta | LUT-yliopisto
- Tekniikan matematiikka 1 | LUT-korkeakoulut
- Uuden tiedon etsijöille | LUT-korkeakoulut
Verkkokursseilla Opiskelu Onnistuu Kätevästi Mistäpäin Maailmaa Tahansa. LAB-ammattikorkeakoulun Kaikille Avointen
Verkkokursseilla opiskelu onnistuu kätevästi mistäpäin maailmaa tahansa. LAB-ammattikorkeakoulun kaikille avointen opintojaksojen valikoimasta löydät muun muassa liiketalouden, tekniikan, sosiaali- ja terveysalan ja kielten verkkokursseja niin suomeksi kuin englanniksi opetettuna. Tälle sivulle poimitut verkkokurssit toteutetaan non-stop-periaatteella, eli voit ilmoittautua verkkokursseille jousta...
LUTin Tutkimuksen Vahvuusaloja Ovat Luonnonvarat, Energiasiirtymä, Digitaalinen Murros Sekä Vastuullinen
LUTin tutkimuksen vahvuusaloja ovat luonnonvarat, energiasiirtymä, digitaalinen murros sekä vastuullinen liiketoiminta ja yhteiskunta. LABin koulutuksen ja TKI-toiminnan vahvuuksia ovat aineeton arvonluonti, monikäyttöiset materiaalit ja hyvinvoiva ihminen. Näillä vahvuusalueilla LUT ja LAB tekevät myös yhteistyötä koulutuksessa ja hankkeissa. LUT-yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu muodostavat yh...
Opintoihin Ilmoittaudutaan Avoimen Ammattikorkeakoulun Verkkokaupassa. ◆ Opintomaksut Ja Peruutusehdot◆ Ilmoittautumisajat◆
Opintoihin ilmoittaudutaan avoimen ammattikorkeakoulun verkkokaupassa. ◆ Opintomaksut ja peruutusehdot◆ Ilmoittautumisajat◆ Opiskeluvalmiudet◆ Usein kysytyt kysymykset◆ Yhteystiedot Tähtäätkö tutkinto-opiskelijaksi? Tutustu polkuopintoihimme. Non-stop-verkkokursseille voit ilmoittautua joustavasti ja suorittaa opinnot itsellesi sopivaan tahtiin kurssien toteutusaikoina. LUTin Avoin yliopisto tarjo...
Opintoihin Ei Ole Pohjakoulutusvaatimuksia Eikä Ikärajaa. Opetus Järjestetään Pääosin Osana
Opintoihin ei ole pohjakoulutusvaatimuksia eikä ikärajaa. Opetus järjestetään pääosin osana LUTin koulutusohjelmien perusopetusta yliopiston lukujärjestyksen mukaisesti. Tarjolla on laaja valikoima opintojaksoja, joita voit suorittaa oman osaamisen täydentämiseksi. Jos tavoitteesi on tutkinto-opiskelu, voit valita joko lukuvuoden mittaisen LUT Highwayn tai omaan tahtiin suoritettavat väyläopinnot....
LUTin Läsnä Olevat Tutkinto-opiskelijat Eivät Voi Ilmoittautua Opintoihin Avoimen Yliopiston
LUTin läsnä olevat tutkinto-opiskelijat eivät voi ilmoittautua opintoihin avoimen yliopiston kautta. Avoimen yliopiston opintojaksot järjestetään pääasiassa yliopiston perusopetuksen yhteydessä integroiduina opintojaksoina. Käytettävät opetusmuodot ja -metodit vaihtelevat opintojaksoittain ja ne on mainittu kuvauksessa. Avoin yliopisto tarjoaa kaikille avointa opetusta tekniikassa, kauppatieteissä...