Erilaisten Oppijoiden Liitto Lahjoittamo
Järjestö tukee erilaisten oppijoiden yhdenvertaisuutta kaikissa ikäryhmissä. Tämä tarkoittaa oppimisen ja osallistumisen mahdollisuuksien sekä hyvinvoinnin edistämistä koulussa, opinnoissa, työssä ja arjessa. Erilaisilla oppijoilla tarkoitetaan ihmisiä, joilla on jokin oppimisvaikeus. Tavallisimpia oppimisvaikeuksia ovat lukemisen ja kirjoittamisen sekä matematiikan, hahmottamisen ja keskittymisen erityisvaikeus. Erilaisten oppijoiden liitto on asiantuntija- ja kokemusasiantuntijajärjestö. Keskeisintä toimintaamme ovat ohjaus ja neuvonta, vertaistuki, kouluttaminen ja vaikuttaminen.
Toteutamme myös erilaisen oppijan kohtaamiseen sekä tuen keinoihin ja oppimisen apuvälineisiin liittyviä kehittämishankkeita. Päämäärämme on, että tulevaisuudessa erilaiset oppijat voivat kasvaa ja kehittyä yhdenvertaisina muiden kanssa, ymmärrettyinä ja hyväksyttyinä omana itsenään. Oppimisvaikeudet tunnistetaan varhain, ja erilaiset oppijat ja heidän perheensä saavat tarvitsemaansa tukea. Oppimisvaikeudet eivät muodostu esteeksi arjessa, osaamisen hankkimisessa ja työelämässä. Erilaisten oppijoiden näkökulma ymmärretään keskeiseksi osaksi oppimiseen ja koulutukseen liittyvässä päätöksenteossa sekä työelämän ja palvelujen kehittämisessä. Pirkanmaan Erilaiset Oppijat ry, PEO, täytti tänä syksynä 30 vuotta.
Yhdistys on yksi Erilaisten oppijoiden liiton vanhimmista jäsenjärjestöistä. Pirkanmaa on opiskelijoiden, työntekijöiden ja jatkuvasti kasvavan väestön maakunta, jossa paikallisella toimijalla on tärkeä tehtävä tukea oppimisvaikeuksien kanssa eläviä. PEO on 30 vuoden aikana rakentanut arvokkaan yhteistyöverkoston, johon kuuluvat kirjastot, opistot ja työllisyyspalvelut. Lukivaikeuslausunnolle on ollut selkeä tarve, koska sekä yksilöt että viranomaiset ovat kaivanneet luotettavaa kuvausta lukivaikeudesta. Nyt julkaistussa lausunnossa kuvataan lukivaikeuden ilmenemistä, vaikutuksia ja sen huomioimista yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Lausunto tarjoaa luotettavan pohjan tilanteisiin, joissa lukivaikeus on tarpeen osoittaa tai hakea sen perusteella mukautuksia ja apuvälineitä.
Erilaisten oppijoiden liitto isännöi 24.–26. lokakuuta 2025 Pohjoismaisten lukijärjestöjen tapaamista Helsingissä. Pohjoismaisten järjestöjen yhteistyö on jatkunut jo yli 20 vuotta. Verkosto tarjoaa arvokkaan mahdollisuuden jakaa kokemuksia ja oppia, miten eri maissa tuetaan erityisesti lukivaikeuksia mutta myös muita oppimisvaikeuksia kokevia ihmisiä. Koulutuksessa tutustutaan erilaisiin mahdollisuuksiin toimia vertaisena toiselle vertaiselle etäyhteydellä. Koulutuksessa opitaan ottamaan toinen vertainen huomioon…
Erilaisten Oppijoiden Liiton apuvälineinfot ovat uudistuneet. Tänä syksynä kokemusasiantuntijat ja heidän kokemuksensa ovat keskiössä. Kokemusasiantuntijat… Erilaisten oppijoiden liitto on vuonna 2001 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää erilaisten oppijoiden oppimisen, opiskelun ja työllistymisen mahdollisuuksia sekä yhteiskunnallista osallisuutta. Erilaisten oppijoiden liitto tekee töitä sen eteen, että oppimisen vaikeuksia kokevien ihmisten arki ja asema yhteiskunnassa kohenevat. Saat meiltä monipuolista tukea ja apua, jos sinulla on vaikeuksia lukemisessa, kirjoittamisessa, matematiikassa tai vieraiden kielten oppimisessa tai hankaluuksia digitaalisten välineiden käytössä, motoriikassa, hahmottamisessa ja keskittymisessä.
Toimimme valtakunnallisesti, ja meillä on yhdeksän jäsenyhdistystä eri puolilla maata. Maksuton neuvontamme sekä koulutukset, tapahtumat ja vertaistuki ovat kaikkien oppimisen vaikeuksia kokevien, heidän läheistensä ja ammattilaisten käytettävissä. Löydät kauttamme asiantuntevat luki- ja matematiikkatestaajat eri puolilta maata. Meiltä voit myös ostaa koulutuksia. Voit myös tilata meiltä kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroja. Mietitkö, mihin lahjoittaisit tänä vuonna joulurahaa?
Tämä on yksi vaihtoehto, jossa on mukana hyvä sydän. ❤️ Palkitsemme keväisin Tsempparistipendillä peruskoululaisia, joilla on oppimisvaikeuksia ja jotka ovat osoittaneet erityistä yritteliäisyyttä ja sinnikkyyttä koulunkäynnissään. Haluamme tukea ja kannustaa niitä, joille oppiminen ja opiskelu on tavallista haastavampaa. ❤️ Keräämme stipendivarat Lahjoittamon kautta. Kun viisi henkilöä lahjoittaa 10 euroa, yksi yläkoululainen saa ansaitsemansa Tsempparistipendin. 25 euron lahjoitus kattaa alakoululaisen stipendin.
❤️ Jokainen lahjoitus on tärkeä ja mukana huomioimassa sellaista lahjakkuutta, joka ei välttämättä näy perinteisenä koulumenestyksenä ja hyvinä arvosanoina. ❤️ Linkki Lahjoittamoon on kommenteissa. Voit lahjoittaa Tsempparistipendi-rahastoon täällä: https://lahjoittamo.fi/kohde/erilaisten-oppijoiden-liitto-tsempparistipendit-oppimisvaikeuksia-kokeville/ Löydät kalenterista Erilaisten oppijoiden liiton kaikki koulutukset ja tapahtumat. Koulutuksessa tutustutaan erilaisiin mahdollisuuksiin toimia vertaisena toiselle vertaiselle etäyhteydellä. Koulutuksessa opitaan ottamaan toinen vertainen huomioon…
Erilaisten Oppijoiden Liiton apuvälineinfot ovat uudistuneet. Tänä syksynä kokemusasiantuntijat ja heidän kokemuksensa ovat keskiössä. Kokemusasiantuntijat… Erilaisten oppijoiden liiton järjestämässä ”Oppimispakki kuntoutuksen ammattilaisille” -etätapahtumassa tarjotaan vinkkejä ja ohjausta erilaisten oppimisstrategioiden käyttämisestä… Tekoälyn kertauskoulutus on suunnattu Erilaisten oppijoiden liiton aiempiin tekoälykoulutuksiin osallistuneille. Koulutuksessa vahvistetaan aiemmin opittua ja…
People Also Search
- Erilaisten oppijoiden liitto - Lahjoittamo
- Erilaisten oppijoiden liitto
- @erilaistenoppijoidenliitto - Linktree
- Tämän lahjan ennättää vielä... - Erilaisten oppijoiden liitto
- Erilaisten oppijoiden liitto / Tsempparistipendit ... - Lahjoittamo
- Tietoa meistä - Erilaisten oppijoiden liitto
- Erilaisten Oppijoiden Liitto - Instagram
- Erilaisten oppijoiden liitto on LinkedIn: Mietitkö, mihin lahjoittaisit ...
- Tsempparistipendi tukee ja... - Erilaisten oppijoiden liitto
- Tapahtumat ja koulutukset - Erilaisten oppijoiden liitto
Järjestö Tukee Erilaisten Oppijoiden Yhdenvertaisuutta Kaikissa Ikäryhmissä. Tämä Tarkoittaa Oppimisen
Järjestö tukee erilaisten oppijoiden yhdenvertaisuutta kaikissa ikäryhmissä. Tämä tarkoittaa oppimisen ja osallistumisen mahdollisuuksien sekä hyvinvoinnin edistämistä koulussa, opinnoissa, työssä ja arjessa. Erilaisilla oppijoilla tarkoitetaan ihmisiä, joilla on jokin oppimisvaikeus. Tavallisimpia oppimisvaikeuksia ovat lukemisen ja kirjoittamisen sekä matematiikan, hahmottamisen ja keskittymisen...
Toteutamme Myös Erilaisen Oppijan Kohtaamiseen Sekä Tuen Keinoihin Ja Oppimisen
Toteutamme myös erilaisen oppijan kohtaamiseen sekä tuen keinoihin ja oppimisen apuvälineisiin liittyviä kehittämishankkeita. Päämäärämme on, että tulevaisuudessa erilaiset oppijat voivat kasvaa ja kehittyä yhdenvertaisina muiden kanssa, ymmärrettyinä ja hyväksyttyinä omana itsenään. Oppimisvaikeudet tunnistetaan varhain, ja erilaiset oppijat ja heidän perheensä saavat tarvitsemaansa tukea. Oppimi...
Yhdistys On Yksi Erilaisten Oppijoiden Liiton Vanhimmista Jäsenjärjestöistä. Pirkanmaa On
Yhdistys on yksi Erilaisten oppijoiden liiton vanhimmista jäsenjärjestöistä. Pirkanmaa on opiskelijoiden, työntekijöiden ja jatkuvasti kasvavan väestön maakunta, jossa paikallisella toimijalla on tärkeä tehtävä tukea oppimisvaikeuksien kanssa eläviä. PEO on 30 vuoden aikana rakentanut arvokkaan yhteistyöverkoston, johon kuuluvat kirjastot, opistot ja työllisyyspalvelut. Lukivaikeuslausunnolle on o...
Erilaisten Oppijoiden Liitto Isännöi 24.–26. Lokakuuta 2025 Pohjoismaisten Lukijärjestöjen Tapaamista
Erilaisten oppijoiden liitto isännöi 24.–26. lokakuuta 2025 Pohjoismaisten lukijärjestöjen tapaamista Helsingissä. Pohjoismaisten järjestöjen yhteistyö on jatkunut jo yli 20 vuotta. Verkosto tarjoaa arvokkaan mahdollisuuden jakaa kokemuksia ja oppia, miten eri maissa tuetaan erityisesti lukivaikeuksia mutta myös muita oppimisvaikeuksia kokevia ihmisiä. Koulutuksessa tutustutaan erilaisiin mahdolli...
Erilaisten Oppijoiden Liiton Apuvälineinfot Ovat Uudistuneet. Tänä Syksynä Kokemusasiantuntijat Ja
Erilaisten Oppijoiden Liiton apuvälineinfot ovat uudistuneet. Tänä syksynä kokemusasiantuntijat ja heidän kokemuksensa ovat keskiössä. Kokemusasiantuntijat… Erilaisten oppijoiden liitto on vuonna 2001 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää erilaisten oppijoiden oppimisen, opiskelun ja työllistymisen mahdollisuuksia sekä yhteiskunnallista osallisuutta. Erilaisten oppijoiden liitto tekee töitä s...