Erilaisten Oppijoiden Liitto Mydyslexia
– tukea, tietoa, neuvontaa ja koulutusta oppimisvaikeuksiin sekä muihin oppimisen haasteisiin. Liitto on kansalaisjärjestö, jonka edistää erilaisten oppijoiden oppimista, opiskelua ja työllistymisen mahdollisuuksia sekä yhteiskunnallista osallisuutta. Tuotamme ja järjestämme ohjausta, neuvontaa ja vertaistukitoimintaa sekä koulutuksia erilaisille oppijoille ja eri alojen ammattilaisille. ”Tavoitteemme on, että erilaisten oppijoiden tarvitsemia tukitoimia ja palveluita kehitetään ja toteutetaan kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja yhdenvertaisesti eri puolilla Suomea”, sanoo Erilaisten oppijoiden liiton toiminnanjohtaja Sarianna Reinikainen. Tämän edistämiseksi liitto vaikuttaa monissa eri verkostoissa ja myös suoraan päättäjiin. Yksi vaikuttamiskanava on Eduskunnan erilaisten oppijoiden tukiryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Paula Risikko ja varapuheenjohtajana Eeva-Johanna Eloranta.
Olennaisia tavoitteita ovat oppimisvaikeuden varhainen tunnistaminen ja tuen saanti kaikissa elämänvaiheissa. Tämä ei toteudu Suomessa yhdenvertaisesti, vaan alueellinen ja koulukohtainen vaihtelu on suurta ja asettaa erilaisen oppijan epätasa-arvoiseen asemaan. Oppimista voi tukea monin tavoin. Näiltä sivuilta löydät tietoa ja erilaisia materiaaleja oppimisen apuvälineistä arjen, opintojen ja työelämän tueksi. Oppimisen tuki on tärkeää kaikenikäisille, myös opiskelijoille ja työelämässä oleville. Pienilläkin muutoksilla voi olla suuri vaikutus arjen hallintaan, opintojen ja työtehtävien edistymiseen ja loppuun saattamiseen sekä jaksamiseen.
Tutustu oppimista helpottaviin menetelmiin ja työkaluihin. Olemme koonneet tietoa sekä perinteisistä että digitaalisista oppimisen välineistä. Klikkaamalla viereisen laatikon otsikoita löydät lisätietoa välineistä ja ohjelmista, jotka tukevat laskemista, lukemista, kirjoittamista ja keskittymistä. MyDyslexia-verkkokaupastamme löydät oppimista ja työskentelyä sujuvoittavia välineitä varhaiskasvatukseen, esi- ja perusopetukseen, nuorille, aikuisille, työelämään sekä kirjastoihin. Tutustu myös jäsenjärjestöjemme Dateron ja Josen hyödyllisiin materiaaleihin. Pohjoinen Hesperiankatu 15 A, 00260 Helsinki
Pirkanmaan Erilaiset Oppijat ry, PEO, täytti tänä syksynä 30 vuotta. Yhdistys on yksi Erilaisten oppijoiden liiton vanhimmista jäsenjärjestöistä. Pirkanmaa on opiskelijoiden, työntekijöiden ja jatkuvasti kasvavan väestön maakunta, jossa paikallisella toimijalla on tärkeä tehtävä tukea oppimisvaikeuksien kanssa eläviä. PEO on 30 vuoden aikana rakentanut arvokkaan yhteistyöverkoston, johon kuuluvat kirjastot, opistot ja työllisyyspalvelut. Lukivaikeuslausunnolle on ollut selkeä tarve, koska sekä yksilöt että viranomaiset ovat kaivanneet luotettavaa kuvausta lukivaikeudesta. Nyt julkaistussa lausunnossa kuvataan lukivaikeuden ilmenemistä, vaikutuksia ja sen huomioimista yhdenvertaisuuden näkökulmasta.
Lausunto tarjoaa luotettavan pohjan tilanteisiin, joissa lukivaikeus on tarpeen osoittaa tai hakea sen perusteella mukautuksia ja apuvälineitä. Erilaisten oppijoiden liitto isännöi 24.–26. lokakuuta 2025 Pohjoismaisten lukijärjestöjen tapaamista Helsingissä. Pohjoismaisten järjestöjen yhteistyö on jatkunut jo yli 20 vuotta. Verkosto tarjoaa arvokkaan mahdollisuuden jakaa kokemuksia ja oppia, miten eri maissa tuetaan erityisesti lukivaikeuksia mutta myös muita oppimisvaikeuksia kokevia ihmisiä. Koulutuksessa tutustutaan erilaisiin mahdollisuuksiin toimia vertaisena toiselle vertaiselle etäyhteydellä.
Koulutuksessa opitaan ottamaan toinen vertainen huomioon… Erilaisten Oppijoiden Liiton apuvälineinfot ovat uudistuneet. Tänä syksynä kokemusasiantuntijat ja heidän kokemuksensa ovat keskiössä. Kokemusasiantuntijat… Yhdistyksen leikkimielisen kilpailun voittaja on Kanella Veermans Turusta. Onnea voittajalle!
Kiitos kaikille osastoon tutustuneille! Salla-Sofia Eriksson kävi Turun kirjamessuilla V-S:n Dysleksia ry:n osastolla kertomassa uudesta kirjastaan Häpeä, pelko ja rohkeus. Se on tarina lukivaikeudesta ja sen kanssa elämään oppimisesta. Kirjan on kustantanut Momentum kirjat. Lisää tietoa kirjailijasta tästä linkistä. Erilaisten oppijoiden liiton koulutuksia
Erilaisten oppijoiden liiton uutiskirje 8/2025 Saamme lisää Tangleja varastoon viikolla 51. Jos haluat, voimme lähettää sinulle sähköpostin, kun varasto on täydentynyt. Kun ostat valikoituja tuotteita vähintään 10€, saat -30 % alennusta. Voimassa 7.12.2025 klo 23.59 saakka. Alennettu hinta näkyy ostoskorissa ja kassalla.
Sopii henkilöille, joiden on vaikea keskittyä, ja kokevat erilaiset tilanteet stressaaviksi. Hypistelytuotteet. Yksinkertaisilla apuvälineillä lukemisesta ja kirjoittamisesta sujuvampaa. Matematiikan oppiminen on hauskempaa ja konkreettisempaa oikeilla välineillä ja keinoilla. Erilaisten oppijoiden liitto ry tarjoaa tukea, tietoa, neuvontaa ja koulutusta oppimisvaikeuksiin ja muihin oppimisen haasteisiin. Liitto on kansalaisjärjestö, joka edistää erilaisten oppijoiden oppimisen, opiskelun ja työllistymisen mahdollisuuksia sekä yhteiskunnallista osallisuutta.
Erilaisten oppijoiden liitto on perustettu vuonna 1994 ja rekisteröity 2001, ja sillä on 11 jäsenyhdistystä eri puolilla Suomea. Erilaisten oppijoiden liitto on European Dyslexia Associationin (EDA, eurooppalaisten lukijärjestöjen kattojärjestö) ja SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n ja Allianssi ry:n jäsen. Liiton nimi on ruotsiksi Förbundet för all inlärning ja englanniksi The Finnish Diverse Learners’ Association. Lukuviivaimet ja lukukalvot ovat helppoja apuvälineitä lukemiseen. Voit käyttää niitä koulussa, opinnoissa, töissä ja arjessa. Tilaa omasi ja siirry kaupan sivuille tästä.
Erilaisten oppijoiden liitto pyörittää myös monipuolista MyDyslexia.fi-verkkokauppaa, josta löydät laajan valikoiman tuotteita keskittymisen, lukemisen, kirjoittamisen ja matematiikan harjoittelun tueksi. Voit myös tilata MyDyslexian uutiskirjeen, niin pysyt ajan tasalla uutuuksista ja tarjouksista. Oppimisen ja keskittymisen apuvälineitä myyvä suomalainen verkkokauppa MyDyslexia siirtyi syyskuun alussa Erilaisten oppijoiden liiton omistukseen. Kauppa vahvistaa liiton verkkokauppatoimintaa, johon liittyy myös muita kehittämissuunnitelmia. MyDyslexia syntyi kolme vuotta sitten täysin epäkaupallisista syistä. Nurmijärveläinen Sirkku Jauhiainen halusi kasvattaa tietoisuutta lukivaikeudesta ja tarjota vertaistukea oppimisvaikeuksissa perustamansa verkkosivuston kautta.
Jauhiainen on tuottanut sivustolle jatkuvasti blogia ja muuta sisältöä. ”Itselläni on ollut lapsesta saakka lukivaikeus, jota häpesin ja piilottelin pitkään. MyDyslexia-sivuston kautta aloin keskustella asiasta opettajien ja vanhempien kanssa, verkostoni laajeni ja häpeäkin haihtui. Pian kuitenkin osoittautui, että voisin hyödyntää verkostoani myös oppimisen apuvälineiden myynnissä. Kysyntä oli kovaa ja tieto apuvälineistä vähäistä”, Jauhiainen kertoo. Verkkokaupassa on laaja valikoima tuotteita keskittymisen, lukemisen, kirjoittamisen ja matematiikan harjoittelun tueksi.
Jauhiaisen asiakkaina on ollut niin yksityishenkilöitä kuin kouluja ja oppilaitoksiakin. ”Hittituotteita ovat olleet eriväriset lukuliuskat ja kynätuet sekä keskittymisessä auttavat Tangle ja Timer Twist.”
People Also Search
- Erilaisten oppijoiden liitto - MyDyslexia
- Materiaalipankki - Erilaisten oppijoiden liitto
- Yhteystiedot - MyDyslexia
- Erilaisten oppijoiden liitto
- Varsinais-Suomen Dysleksia ry | Erilaisten oppijoiden liiton ry jäsen
- Erilaisten oppijoiden liitto | By MyDyslexia - Facebook
- MyDyslexia -verkkokauppa | Oppimisen apuvälineet
- Erilaisten oppijoiden liitto - Wikipedia
- Verkkokauppamme palvelee - Erilaisten oppijoiden liitto
- MyDyslexia Erilaisten oppijoiden liiton omistukseen
– Tukea, Tietoa, Neuvontaa Ja Koulutusta Oppimisvaikeuksiin Sekä Muihin Oppimisen
– tukea, tietoa, neuvontaa ja koulutusta oppimisvaikeuksiin sekä muihin oppimisen haasteisiin. Liitto on kansalaisjärjestö, jonka edistää erilaisten oppijoiden oppimista, opiskelua ja työllistymisen mahdollisuuksia sekä yhteiskunnallista osallisuutta. Tuotamme ja järjestämme ohjausta, neuvontaa ja vertaistukitoimintaa sekä koulutuksia erilaisille oppijoille ja eri alojen ammattilaisille. ”Tavoitte...
Olennaisia Tavoitteita Ovat Oppimisvaikeuden Varhainen Tunnistaminen Ja Tuen Saanti Kaikissa
Olennaisia tavoitteita ovat oppimisvaikeuden varhainen tunnistaminen ja tuen saanti kaikissa elämänvaiheissa. Tämä ei toteudu Suomessa yhdenvertaisesti, vaan alueellinen ja koulukohtainen vaihtelu on suurta ja asettaa erilaisen oppijan epätasa-arvoiseen asemaan. Oppimista voi tukea monin tavoin. Näiltä sivuilta löydät tietoa ja erilaisia materiaaleja oppimisen apuvälineistä arjen, opintojen ja työ...
Tutustu Oppimista Helpottaviin Menetelmiin Ja Työkaluihin. Olemme Koonneet Tietoa Sekä
Tutustu oppimista helpottaviin menetelmiin ja työkaluihin. Olemme koonneet tietoa sekä perinteisistä että digitaalisista oppimisen välineistä. Klikkaamalla viereisen laatikon otsikoita löydät lisätietoa välineistä ja ohjelmista, jotka tukevat laskemista, lukemista, kirjoittamista ja keskittymistä. MyDyslexia-verkkokaupastamme löydät oppimista ja työskentelyä sujuvoittavia välineitä varhaiskasvatuk...
Pirkanmaan Erilaiset Oppijat Ry, PEO, Täytti Tänä Syksynä 30 Vuotta.
Pirkanmaan Erilaiset Oppijat ry, PEO, täytti tänä syksynä 30 vuotta. Yhdistys on yksi Erilaisten oppijoiden liiton vanhimmista jäsenjärjestöistä. Pirkanmaa on opiskelijoiden, työntekijöiden ja jatkuvasti kasvavan väestön maakunta, jossa paikallisella toimijalla on tärkeä tehtävä tukea oppimisvaikeuksien kanssa eläviä. PEO on 30 vuoden aikana rakentanut arvokkaan yhteistyöverkoston, johon kuuluvat ...
Lausunto Tarjoaa Luotettavan Pohjan Tilanteisiin, Joissa Lukivaikeus On Tarpeen Osoittaa
Lausunto tarjoaa luotettavan pohjan tilanteisiin, joissa lukivaikeus on tarpeen osoittaa tai hakea sen perusteella mukautuksia ja apuvälineitä. Erilaisten oppijoiden liitto isännöi 24.–26. lokakuuta 2025 Pohjoismaisten lukijärjestöjen tapaamista Helsingissä. Pohjoismaisten järjestöjen yhteistyö on jatkunut jo yli 20 vuotta. Verkosto tarjoaa arvokkaan mahdollisuuden jakaa kokemuksia ja oppia, miten...