Etäopiskelun Opiskelutaidot Tampereen Yliopisto
1. Järjestä vakituinen työpiste kotona työskentelylle: Kerää tarvittavat välineet ympärillesi ja ylläpidä järjestystä. Koeta tehdä työpisteestäsi mahdollisimman mukava ja ergonominen, ettei kehosi kipeydy. Selkeä työpiste auttaa tekemään eron työn ja vapaa-ajan välille. 2. Erottele päivittäinen työskentely- ja vapaa-aika: Pitkälti kotioloissa tehtävään etäopiskeluun siirryttäessä päivittäisen opiskeluajan ja palauttavan vapaa-ajan toisistaan erottaminen vaikeutuu huomattavasti.
Aika kuluu helposti epämääräiseen tekemiseen, jossa työskentely on tehotonta, mutta toisaalta opinnoista irrottautuminenkaan ei toteudu palautumista tukevalla tavalla. Luo itselle selkeä aikataulullinen suunnitelma, joka jäsentää päivittäistä ajankäyttöä ja tehostaa opiskelua sekä toisaalta auttaa jaksamisen ylläpitämisessä, kun vapaa-aikana mieli pääsee vapautumaan opintoihin liittyvistä ajatuksista. Jokaisella meistä vireystila vaihtelee yksilöllisesti. Kohdenna siis työskentelyaika hetkiin, jolloin jaksamisesi ja keskittymiskykysi ovat parhaimmillaan. Työskentelylle kannattaa varata tietty osa päivästä. Normaalissa arkirytmissä pitäytyminen on monelle toimiva tapa.
Keskity työskentelyn vastapainona vapaa-ajallasi tekemään itselle mielekkäitä ja nautinnollisia asioita. Näin jaksat seuraavana päivänäkin työskennellä jälleen tehokkaasti. 3. Rakenna ja säilytä toimivia rutiineja: Rutiinit kannattelevat ja luovat selkeyttä ja turvaa arkeen. Rutiinit auttavat myös aivoja keskittymään olennaiseen säästämällä työmuistin resursseja monimutkaisimmille toiminnoille, kuten opiskelulle. Suunnittele toimintaasi etukäteen ja pyri ylläpitämään muutostilanteessa samoja rutiineja, joita sinulla on ollut arjessa aiemmin.
Pidä taukoja ja kunnon lounasaika. Ajattelevat aivot kuluttavat myös paljon energiaa! Sovi virtuaalisia kahvi- tai muita pausseja. Vältä liian pitkää paikallaan istumista ja huomioi taukoliikunnan tarpeellisuus sekä pienet verryttelyt myös kotioloissa. Seuraa taukoliikuntavinkkejä esimerkiksi Sportunin Facebook- ja Instagram-kavavilta. Selvitimme, ovatko Tampereen oppilaitokset muuttaneet etäopetuskäytäntöjään.
Yliopistossa opiskeleva Kimi Viinikkainen löytää lähiopiskelusta monta hyvää puolta. Monen muun suomalaisyliopiston tavoin Tampereen yliopisto lisää lähiopetuksen määrää. Yliopisto teki viime helmikuussa linjauksen, jonka mukaan opiskelijoiden oppimista ohjataan tapahtuvaksi pääsääntöisesti kampuksilla koko kandidaattivaiheen ajan. Opintojen myöhemmässä vaiheessa joustoja on enemmän. Tampereen yliopiston koulutusvararehtori Marja Sutelan mukaan lähiopetusta on haluttu lisätä, koska silloin opintoihin kiinnittyminen ja opinnoissa eteneminen tapahtuu parhaiten. – Vasta-aloittaneille kandeille ja ensimmäisen vuoden opiskelijoille varsinkin kampuksilla oleminen, ihmisten kohtaaminen ja ohjaus ovat todella tärkeitä, Sutela kertoo.
Tervetuloa osallistumaan Opiskelutaito-webinaareihin! Hyvät opiskelutaidot tukevat ja edistävät oppimista ja opiskelua. Webinaarit ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Webinaareja ei tallenneta. Webinaareja toteuttavat Aalto Avoin yliopisto, Hanken, Helsingin yliopisto avoin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto, Oulun yliopisto Avoin yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu avoin, Tampereen Avoin yliopisto ja Turun yliopisto Avoin yliopisto. Webinaarit järjestetään jokaisen korkeakoulun omassa verkkoluokassa.
Webinaarien linkit verkkoluokkiin lisätään aikatauluun jokaisen esityksen osalta hyvissä ajoin ennen webinaaria. Webinaarit täydentyvät syksyn 2025 ja kevään 2026 osalta. Opiskelutaidoilla tarkoitetaan onnistuneessa yliopisto-opiskelussa tarvittavia taitoja. Taitava opiskelija huolehtii opiskelutaitojensa kehittämisestä ja opiskelua tukevan minäkäsityksen rakentamisesta sekä ymmärtää opiskelutyön merkityksen opintojen sujumisessa. Yliopisto-opiskeluun kuuluu omien taitojen ja edellytysten arviointi sekä niiden kehittäminen. On normaalia ja tavallista, että yliopistoon tullessa opiskelutaidot eivät ole vielä kehittyneet yliopisto-opiskelun vaatimalle tasolle.
Opiskelutaidot kuitenkin kehittyvät koko opiskelujen ajan. Taidot kehittyvät harjoittelun myöstä eli opiskellessa, mutta taitojen tietoinen kehittäminen nopeuttaa niiden haltuun ottamista ja tehostaa opiskelua. Oletko koskaan pohtinut esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Yllä olevassa kuvassa esitetään opintopsykologinen jäsennys yleisistä opiskelutaidoista, jotka voivat painottua eri tavoin eri opiskelualoilla. Yleisten opiskelutaitojen voidaan nähdä koostuvan viidestä osa-alueesta: Opiskelutaitoja voidaan tarkastella myös jostakin tietystä näkökulmasta.
Tutustu myös Valintakokeet edessä? Valintakokeisiin liittyy paljon odotuksia ja tunteita. Jännitys on monella läsnä ja myös huoli omasta suoriutumisesta. Kaikki tämä on kuitenkin aivan normaalia, eikä se tarkoita, etteikö kokeessa voisi silti pärjätä hyvin. Voit ladata tästä linkistä webinaarin materiaalit, jotka on tuottanut Ina Grönlund Itä-Suomen yliopistosta.
Voit ladata tästä linkistä webinaarin materiaalit, jotka on tuottanut Bridget Palmer Turun yliopistosta. Miten tieteellinen teksti poikkeaa muista teksteistä? Miten tutkimustuloksia kannattaa lukea? Miten tieteellisten tekstien lukutaitoa voi kehittää? Voit ladata tästä linkistä webinaarin materiaalit, jotka on tuottanut Tuula Rantala Helsingin yliopistosta. Tälle sivulle on koottu opiskelijan ohjeita keskeisiin etäopiskelussa käytettäviin työkaluihin.
Huomioi, että saat kurssiasi koskevat etäopiskelun ohjeet ensisijaisesti kurssin opettajalta. Tutustu Opiskelijan IT-palvelut lyhyesti -ohjesivuun, josta löydät tietoa mm. käyttäjätunnuksiin, käytössäsi oleviin verkkoihin ja tietojärjestelmiin liityen. Reaaliaikaisessa etäopetuksessa ja -luennoilla voidaan käyttää esim. videopalvelu ZOOMia tai Teamsia: Teamsilla ryhmä voi järjestää etäkokouksia, jakaa dokumentteja ja työstää niitä yhdessä.
Tutustu ohjeeseen Videokuvan käyttö etäopetuksessa. Yhteiset ohjauspalvelut tarjoavat täydentävää tukea ja ohjausta tiedekunnissa annettavalle ohjaukselle muun muassa hyvinvoinnin, urasuunnittelun, opiskelutaitojen ja yksilöllisten opiskelujärjestelyiden teemoissa. Sinun on mahdollista hyödyntää palveluita riippumatta siitä, missä tutkinto-ohjelmassa opiskelet. Tutustu tarjontaamme, ja ota apu & tuki vastaan: Hyödynnä itseopiskelumateriaalina muun muassa seuraavia: Lue tarkemmin Navigaattorin sivuilta (tuni.fi/navigaattori).
Tutustu ryhmätarjontaamme, ja tule mukaan: Opintojakson työskentely tapahtuu opintojakson Moodle-alueella sekä osallistumalla opintojaksoalueella mainittuihin yliopiston yhteisten ohjauspalveluiden järjestämiin tilaisuuksiin, joita järjestetään sekä lähi- että etätoteutuksina. Opintojaksosta järjestetään lukuvuoden aikana kolme eri toteutusta: 26.8.-22.12.2025 ja 21.10.2025-2.3.2026 ja 6.1.-11.5.2026 Tämä opintojakso on tarkoitettu vain opiskelijalle, joka jo opiskelee Tampereen yliopiston avoimessa yliopistossa. Sinulla tulee siis olla opiskeluoikeus jollekin avoimen yliopiston opintojaksolle. Ilmoittautumisesi voidaan perua, mikäli et täytä edellä kerrottuja ehtoja.
Opintojakso on maksuton. Oletko jo avoimen yliopiston opiskelija? Tutustu ohjeisiin sivulla Opiskelu avoimessa yliopistossa. Tutustu avoimen yliopiston opintomaksuihin ja maksuehtoihin Näin ilmoittaudut avoimen yliopiston opintoihin -verkkosivulla.
People Also Search
- Etäopiskelun opiskelutaidot | Tampereen yliopisto
- Näin Tampereella suhtaudutaan etäopetukseen: yliopisto on tiukentanut ...
- Opiskelutaito- webinaarit 2025-2026 - Opiskelutaidot
- Opiskelutaitojen vahvistaminen | Tampereen yliopisto
- Opiskelutaidot | Tampereen yliopisto
- Opiskelutaidot - Avoin yliopisto
- Käytännön ohjeita opiskelijalle etäopiskeluun | Tampereen yliopisto
- PDF RissanenSanni.pdf - Tampereen korkeakouluyhteisö
- Alasta riippumaton ohjaus - yhteiset ohjauspalvelut | Tampereen yliopisto
- Opinnot sujumaan! - akateemiset opiskelutaidot | Tampereen ...
1. Järjestä Vakituinen Työpiste Kotona Työskentelylle: Kerää Tarvittavat Välineet Ympärillesi
1. Järjestä vakituinen työpiste kotona työskentelylle: Kerää tarvittavat välineet ympärillesi ja ylläpidä järjestystä. Koeta tehdä työpisteestäsi mahdollisimman mukava ja ergonominen, ettei kehosi kipeydy. Selkeä työpiste auttaa tekemään eron työn ja vapaa-ajan välille. 2. Erottele päivittäinen työskentely- ja vapaa-aika: Pitkälti kotioloissa tehtävään etäopiskeluun siirryttäessä päivittäisen opis...
Aika Kuluu Helposti Epämääräiseen Tekemiseen, Jossa Työskentely On Tehotonta, Mutta
Aika kuluu helposti epämääräiseen tekemiseen, jossa työskentely on tehotonta, mutta toisaalta opinnoista irrottautuminenkaan ei toteudu palautumista tukevalla tavalla. Luo itselle selkeä aikataulullinen suunnitelma, joka jäsentää päivittäistä ajankäyttöä ja tehostaa opiskelua sekä toisaalta auttaa jaksamisen ylläpitämisessä, kun vapaa-aikana mieli pääsee vapautumaan opintoihin liittyvistä ajatuksi...
Keskity Työskentelyn Vastapainona Vapaa-ajallasi Tekemään Itselle Mielekkäitä Ja Nautinnollisia Asioita.
Keskity työskentelyn vastapainona vapaa-ajallasi tekemään itselle mielekkäitä ja nautinnollisia asioita. Näin jaksat seuraavana päivänäkin työskennellä jälleen tehokkaasti. 3. Rakenna ja säilytä toimivia rutiineja: Rutiinit kannattelevat ja luovat selkeyttä ja turvaa arkeen. Rutiinit auttavat myös aivoja keskittymään olennaiseen säästämällä työmuistin resursseja monimutkaisimmille toiminnoille, ku...
Pidä Taukoja Ja Kunnon Lounasaika. Ajattelevat Aivot Kuluttavat Myös Paljon
Pidä taukoja ja kunnon lounasaika. Ajattelevat aivot kuluttavat myös paljon energiaa! Sovi virtuaalisia kahvi- tai muita pausseja. Vältä liian pitkää paikallaan istumista ja huomioi taukoliikunnan tarpeellisuus sekä pienet verryttelyt myös kotioloissa. Seuraa taukoliikuntavinkkejä esimerkiksi Sportunin Facebook- ja Instagram-kavavilta. Selvitimme, ovatko Tampereen oppilaitokset muuttaneet etäopetu...
Yliopistossa Opiskeleva Kimi Viinikkainen Löytää Lähiopiskelusta Monta Hyvää Puolta. Monen
Yliopistossa opiskeleva Kimi Viinikkainen löytää lähiopiskelusta monta hyvää puolta. Monen muun suomalaisyliopiston tavoin Tampereen yliopisto lisää lähiopetuksen määrää. Yliopisto teki viime helmikuussa linjauksen, jonka mukaan opiskelijoiden oppimista ohjataan tapahtuvaksi pääsääntöisesti kampuksilla koko kandidaattivaiheen ajan. Opintojen myöhemmässä vaiheessa joustoja on enemmän. Tampereen yli...