Jarvenpaamedia Fi Järvenpäämedia

Leo Migdal
-
jarvenpaamedia fi järvenpäämedia

Kahden viikon TET-jakso vei Järvenpään Yhteiskoulun 9.-luokkalaisen Samuel Pajusen kaupungin viestinnän arkeen, jossa hän pääsi kiertämään Järvenpäätä kameran kanssa ja näkemään, miten kaupungin sisältöjä tehdään käytännössä. Myös TET-ympäristössä Samuel pääsi hyödyntämään sekä junaharrastustaan että videointitaitojaan. Järvenpäässä panostetaan lasten ja perheiden hyvinvointiin kehittämällä kasvatuksen ja opetuksen palveluverkkoa. ”Lapsen ja perheen näkökulmasta olemme yksi palvelu, jossa sama lapsi ja perhe kulkee varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja edelleen perusopetukseen ja toiselle asteelle. Siksi emme tee yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja opetuksen kesken vaan teemme entistä tiiviimmin yhdessä työtä”, painottavat blogikirjoituksessaan varhaiskasvatusjohtaja Ulla Lehtonen ja opetusjohtaja Arja Korhonen. Järvenpään Terhola on tärkeä paikka viiden lapsen äidille, joka valmentaa pikkuninjoja kampailukeskuksessa.

Laulajalegenda on puolestaan viihtynyt Terholassa jo vuosikymmeniä: ”Miltei kaikki mitä ihminen tarvitsee” Kolumbialainen Susana Velásquez Rivera ja marokkolainen Houda Harakat ovat kohdanneet haasteita ulkomaisten tutkintojensa tunnustamisessa Suomessa, mutta jatkavat sinnikkäästi sopeutumistaan uuteen elämään. Harjoittelun kautta he ovat kehittäneet osaamistaan ja löytäneet uusia mahdollisuuksia Järvenpäässä. Erään asukkaan aloite töhryisten sähkökaappien ehostamisesta on kasvanut Järvenpään yhteisölliseksi taidehankkeeksi. Hyvä kasvaa Järvenpäässä -asukasliikkeen koordinoima sähkökaappien maalausprojekti tuo väriä katukuvaan, innostaa kouluja ja taiteilijoita mukaan ja on saanut kaupunkilaiset ihastumaan uusiin, eläväisiin yksityiskohtiin. Olethan jo tutustunut kaikkien järvenpääläisten ja Järvenpäästä kiinnostuneiden omaan sivustoon Järvenpäämediaan osoitteessa jarvenpaamedia.fi?

Järvenpäämediassa julkaistaan säännöllisesti mielenkiintoisia tarinoita, blogikirjoituksia ja Järvenpääpuhe-podcasteja eläväiseen ja kasvavaan kaupunkiimme liittyvistä, monipuolisista aiheista. Tulossa on tänä keväänä pienen tauon jälkeen jatkoa myös Järvenpäästudiolle. Juuri nyt uutta Järvenpäämediassa on se, että pääset podcastien lisäksi kuuntelemaan kaikki muutkin sisällöt. Klikkaa vain kirjoituksen ylälaidassa olevaa Kuuntele-painiketta (ks. ikonikuva alla) ja kuuntele rennosti! Kuuntelumahdollisuus tekee Järvenpäämedia-sivustosta myös entistä saavutettavamman.

Olisiko sinulla idea aiheeksi Järvenpäämediaan tai haluaisitko itse kirjoittaa blogiin? Aiheita voi heittää osoitteeseen viestinta@jarvenpaa.fi. Siirry Järvenpäämediaan: jarvenpaamedia.fi KUNTAKIERROS Järvenpään kaupunki lanseerasi oman median konseptinsa, Järvenpäämedian, marraskuussa 2020 kaupungin verkkosivujen uudistamisen yhteydessä. Nyt Järvenpäämedia on ottanut askeleen eteenpäin ja saanut omat verkkosivut, jotka löytyvät osoitteesta jarvenpaamedia.fi. – Jarvenpaa.fi-sivustolla tärkeintä on kaupungin palvelujen löydettävyys, kun taas Järvenpäämedian omilla sivuilla meillä on mahdollisuus nostaa mediamainen sisältö esiin entistä paremmin ja markkinoida sitä monikanavaisesti.

Järvenpäämedian sisältöjä nostetaan edelleen esiin myös jarvenpaa.fi-sivustolle, viestintäjohtaja Heli Komulainen kertoo. Järvenpäämedia tarjoaa blogeja, Järvenpääpuhe-podcasteja ja Järvenpäästudio-lähetyksiä. Myös asukaslehti Luonnotar sekä tiedotteet kaupungista ovat osa Järvenpäämediaa. Järvenpäämediassa nostetaan esiin kasvot ja äänet: kaupunkilaiset, kaupungin työntekijät, yritykset, kuntapoliitikot ja yhteistyökumppanit – Kyse ei ole siitä, etteikö paikallinen kaupallinen media huomioisi tarpeeksi Järvenpäätä, vaan siitä, että monipuolistamme kaupungin viestintää ja teemme siitä entistä avoimempaa, Komulainen sanoo. – Tavoitteenamme on karrikoidusti sanottuna muuttua tiedotetehtaasta keskustelukumppaniksi.

Ei enää vain ylhäältä alaspäin suuntautuvaa ”tiedotusta”, vaan taustoja ja ilmiöitä avaavaa, ihmisiä esiin tuovaa vuorovaikutteista viestintää. Meillä on kaikki kanavat ja viestinnän keinot käytettävissä. Miksi emme siis käyttäisi niitä? KYSY KAUPUNGINJOHTAJALTA: Huhtikuun kuntavaalit ja niiden merkitys Järvenpäälle olivat keskiössä Järvenpäästudion Kysy kaupunginjohtajalta -jaksossa. Kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen vastasi ajankohtaisiin kysymyksiin vaaleista, kaupungin kehityksestä ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksista. Vuodenvaihteessa aloittava TE-palvelu-uudistus tuo työllisyyspalvelut kuntien vastuulle.

Keski-Uudellamaalla kuusi kuntaa muodostavat yhteisen työllisyysalueen, jonka tavoitteena on tuoda palvelut lähemmäksi asiakkaita ja nopeuttaa työllistymistä. Keväällä järjestetyssä Radanvarsifoorumissa ja Järvenpään nuorisovaltuustossa havaittiin, että nuoria tuodaan monesti esiin ei niin mairittelevalla tavalla. Nuorisovaltuusto päätti jatkotoimenpiteenä pohtia, miten nuorista puhuttaisiin aiempaa positiivisempaan sävyyn. KYSY KAUPUNGINJOHTAJALTA: Kaupunginjohtajan työpäivät, HSL-liittymispäätös, kaupungin kasvu, keskustelukulttuuri, turvallisuus sekä nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllisyyden edistäminen nousivat keskustelussa esiin. Järvenpäässä on tänä vuonna pohdittu paljon tulevaisuutta ja tehty vaikuttavia linjauksia. Nyt on aika tehdä ne kaikille tutuiksi.

Vauhdittajana on myös filmi, joka asettaa uudet standardit kuntavideoille. Perinteisten matkailumainosmaisten kaupunkikuvien ja korkealentoisten lausahdusten sijaan luvassa on jotain ennen näkemätöntä. Järvenpääelokuvaksi kutsutussa videossa Alma ja Sibe sukeltavat suoraan syvään päähän järvenpääläisyyden ytimeen. Järvenpään kaupunki lanseerasi oman median konseptinsa Järvenpäämedian marraskuussa 2020 kaupungin verkkosivujen uudistamisen yhteydessä. Nyt Järvenpäämedia on ottanut askeleen eteenpäin ja saanut omat verkkosivut, jotka löytyvät osoitteesta jarvenpaamedia.fi. – Jarvenpaa.fi-sivustolla tärkeintä on kaupungin palvelujen löydettävyys, kun taas Järvenpäämedian omilla sivuilla meillä on mahdollisuus nostaa mediamainen sisältö esiin entistä paremmin ja markkinoida sitä monikanavaisesti.

Järvenpäämedian sisältöjä nostetaan edelleen esiin myös jarvenpaa.fi-sivustolle, viestintäjohtaja Heli Komulainen kertoo. Järvenpäämediaan tuotetaan monenlaisia sisältöjä, kuten tarinoita, blogeja, Järvenpääpuhe-podcasteja ja Järvenpäästudio-lähetyksiä. Myös asukaslehti Luonnotar sekä tiedotteet kaupungista ovat osa Järvenpäämediaa. Järvenpäämediassa tuodaan esiin kaupungin monet kasvot ja äänet: kaupunkilaiset, kaupungin työntekijät, yritykset, kuntapoliitikot ja yhteistyökumppanit. Järvenpäätä halutaan kehittää yhdessä ja Järvenpäämedia on yksi tapa tuoda eri tahot yhteen. Järvenpäämedian taustalla on Järvenpään brändi, jonka keskeisenä ajatuksena on luoda syvää yhteyttä kaupungin kaikkien toimijoiden välille.

Järvenpäämedia toteuttaa kaupungin brändikäsikirjassa määriteltyä puheentapaa, joka on raikas ja selkeä. Kaupungin ääni ei kangertele tai pölyty. Se puhuu avoimesti ihmiseltä ihmiselle. Järvenpää uskaltaa olla perustellusti mieltä. Se käyttää hashtageja, uutta teknologiaa, on sosiaalinen, reaktiivinen ja läsnä. Järvenpään tapa puhua on salliva, ei arvosteleva.

Edellä kuvatulla tavalla puhuu kaupunki, jolla on tervettä itsetuntoa ja luottamusta tulevaisuuteen. Tutustu täältä Järvenpään brändikäsikirjaan. Järvenpäämedian perjantaisin ilmestyvän viikkokoosteen voi tilata sähköpostiinsa osoitteessa uutiskirje.jarvenpaa.fi. Koostimme vuoden 2024 Järvenpäämedian suosituimmat blogit ja tarinat sekä kuunnelluimmat Järvenpääpuheet ja -studiot. Löydät alta linkit, joiden kautta voit palata näihin huippuhetkiin. 1.

Kaupunginjohtaja kertoo: Miltä näyttää vuosi 2025 Järvenpäässä? 2. Kunnat ovat odottaneet valtiota purkutalkoisiin. Kuka lopulta purkaa? 3. Verohäntä, sote-häntä ja Järvenpään talous

6. Kaupunginjohtajan joulutervehdys järvenpääläisille .BreadCrumbItem{display:inline-block;padding-right:8px;font-size:14px;font-weight:bold;-webkit-letter-spacing:0.06px;-moz-letter-spacing:0.06px;-ms-letter-spacing:0.06px;letter-spacing:0.06px;font-family:'Source Sans Pro',sans-serif;}/*|*/.theme-green .BreadCrumbItem{color:#3A9077;}/*|*/.theme-yellow .BreadCrumbItem{color:#AF8B08;}/*|*/.theme-turquoise .BreadCrumbItem{color:#209D99;}/*|*/.theme-cyan .BreadCrumbItem{color:#00A3B6;} .BreadCrumbItem--noLeftPadding{padding-left:0px;}Etusivu/.BreadCrumbItem--bold{padding-right:0;}Järvenpääblogit

People Also Search

Kahden Viikon TET-jakso Vei Järvenpään Yhteiskoulun 9.-luokkalaisen Samuel Pajusen Kaupungin

Kahden viikon TET-jakso vei Järvenpään Yhteiskoulun 9.-luokkalaisen Samuel Pajusen kaupungin viestinnän arkeen, jossa hän pääsi kiertämään Järvenpäätä kameran kanssa ja näkemään, miten kaupungin sisältöjä tehdään käytännössä. Myös TET-ympäristössä Samuel pääsi hyödyntämään sekä junaharrastustaan että videointitaitojaan. Järvenpäässä panostetaan lasten ja perheiden hyvinvointiin kehittämällä kasvat...

Laulajalegenda On Puolestaan Viihtynyt Terholassa Jo Vuosikymmeniä: ”Miltei Kaikki Mitä

Laulajalegenda on puolestaan viihtynyt Terholassa jo vuosikymmeniä: ”Miltei kaikki mitä ihminen tarvitsee” Kolumbialainen Susana Velásquez Rivera ja marokkolainen Houda Harakat ovat kohdanneet haasteita ulkomaisten tutkintojensa tunnustamisessa Suomessa, mutta jatkavat sinnikkäästi sopeutumistaan uuteen elämään. Harjoittelun kautta he ovat kehittäneet osaamistaan ja löytäneet uusia mahdollisuuksia...

Järvenpäämediassa Julkaistaan Säännöllisesti Mielenkiintoisia Tarinoita, Blogikirjoituksia Ja Järvenpääpuhe-podcasteja Eläväiseen Ja

Järvenpäämediassa julkaistaan säännöllisesti mielenkiintoisia tarinoita, blogikirjoituksia ja Järvenpääpuhe-podcasteja eläväiseen ja kasvavaan kaupunkiimme liittyvistä, monipuolisista aiheista. Tulossa on tänä keväänä pienen tauon jälkeen jatkoa myös Järvenpäästudiolle. Juuri nyt uutta Järvenpäämediassa on se, että pääset podcastien lisäksi kuuntelemaan kaikki muutkin sisällöt. Klikkaa vain kirjoi...

Olisiko Sinulla Idea Aiheeksi Järvenpäämediaan Tai Haluaisitko Itse Kirjoittaa Blogiin?

Olisiko sinulla idea aiheeksi Järvenpäämediaan tai haluaisitko itse kirjoittaa blogiin? Aiheita voi heittää osoitteeseen viestinta@jarvenpaa.fi. Siirry Järvenpäämediaan: jarvenpaamedia.fi KUNTAKIERROS Järvenpään kaupunki lanseerasi oman median konseptinsa, Järvenpäämedian, marraskuussa 2020 kaupungin verkkosivujen uudistamisen yhteydessä. Nyt Järvenpäämedia on ottanut askeleen eteenpäin ja saanut ...

Järvenpäämedian Sisältöjä Nostetaan Edelleen Esiin Myös Jarvenpaa.fi-sivustolle, Viestintäjohtaja Heli Komulainen

Järvenpäämedian sisältöjä nostetaan edelleen esiin myös jarvenpaa.fi-sivustolle, viestintäjohtaja Heli Komulainen kertoo. Järvenpäämedia tarjoaa blogeja, Järvenpääpuhe-podcasteja ja Järvenpäästudio-lähetyksiä. Myös asukaslehti Luonnotar sekä tiedotteet kaupungista ovat osa Järvenpäämediaa. Järvenpäämediassa nostetaan esiin kasvot ja äänet: kaupunkilaiset, kaupungin työntekijät, yritykset, kuntapol...