Jokihelmisimpukka Wikipedia

Leo Migdal

-Dec 7, 2025, 2:09 AM

Margaritifera margaritifera (Linnaeus, 1758) Jokihelmisimpukka Wikispeciesissä Jokihelmisimpukka Commonsissa Jokihelmisimpukka eli raakku (Margaritifera margaritifera) on kirkkaiden, virtaavien vesien pohjalla elävä suurikokoinen nilviäislaji, jonka alkuperäinen levinneisyys kattaa laajoja alueita pohjoisesta pallonpuoliskosta. Raakku on sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti erittäin uhanalainen laji. Suomessa se rauhoitettiin ensimmäisenä selkärangattomana vuonna 1955. Raakun elinkierto riippuu lohikalojen esiintymisestä, sillä sen toukkavaihe elää kalojen kiduksissa.

Raakku voi elää yli 120 vuoden ikäiseksi.[3] Raakku kasvaa yleisesti 10–12 cm mittaan, mutta voi kasvaa jopa yli 15-senttiseksi.[4] Jokihelmisimpukan kuori on munuaismaisen muotoinen ja väriltään kullan- tai tummanruskea.[5] Kuoren väritys ja paksuus vaihtelee yksilön iän mukaan. Nuorten jokihelmisimpukoiden kuori on ohut ja kellertevän ruskea, kun taas aikuisilla yksilöillä kuori on paksumpi ja tummempi. Kuori on iästä huolimatta munuaisenmuotoinen.[6] Umbo eli kuoren kyhmy ei nouse kuoren yläpuolelle ja on usein hyvin kulunut.[7] Jokihelmisimpukka eli raakku on äärimmäisen pitkäikäinen nilviäinen – se voi elää yli 200-vuotiaaksi. Se on ulkomuodoltaan tummanruskea tai lähes musta, munuaisenmallinen ja paksukuorinen.

Virtaavissa vesissä elävää raakkua tavattiin aiemmin lähes koko maassamme. Nykyisin se on Suomessa erittäin uhanalainen. Työskentelemme raakun ja sen isäntälajien suojelemiseksi. Raakku suodattaa vuorokaudessa noin 50 litraa vettä. Raakkuja voi luonnontilaisessa joessa olla jopa 1000 yksilöä neliömetrillä. Voit vain kuvitella, kuinka tehokas biologinen vedenpuhdistamo raakkupopulaatio on!

Virtaavissa vesissä elävää jokihelmisimpukkaa eli raakkua tavattiin aiemmin lähes koko Suomessa. Vielä 1900-luvun alussa Suomesta tunnettiin yli 200 jokea, joissa raakku pystyi elämään. Nykyisin lajia esiintyy vain noin 130 virtavedessä, joista yli 90 prosenttia on Pohjois-Suomessa. Elinvoimaisten populaatioiden määrä on hälyttävän pieni, ja hetkellä raakku lisääntyy vain muutamassa purossa niin, että kannan voi luokitella niissä elinkykyiseksi. Raakkuja on jäljellä lähinnä pienissä, hyvälaatuisissa ja luonnontilaisissa jokien latvavesissä. Raakku on nykyisin EU:n luontodirektiivin II ja V liitteen laji, ja Suomessa raakku on luonnonsuojelulain ja -asetuksen mukaan erityisesti suojeltava laji.

Metsähallituksen Luontopalvelut vastaavat raakun suojelusta valtion vesialueilla Lapissa ja muualla Suomessa. Jokihelmisimpukalle eli raakulle on laadittu strategia lajin säilyttämiseksi, koska sen häviämisuhkan on katsottu olevan ilmeinen. WWF oli mukana työryhmässä, jonka tuloksena julkaistiin raakun suojelun strategia ja toimenpidesuunnitelma vuosille 2020-2030. Jokihelmisimpukka eli raakku (Margaritifera margaritifera) on erittäin uhanalaiseksi (EN) luokiteltu virtavesiemme nilviäislaji. Se saattaa elää jopa yli 200-vuotiaaksi ja on maamme pitkäikäisin eläinlaji. Raakkuja esiintyy meillä vielä hieman yli sadassa erillisessä virtavesistössä, mutta vain pieni osa Pohjois-Suomen kannoista lisääntyy enää säännöllisesti.

Raakkukantojen heikkeneminen on monivaiheisen ihmistoiminnan tulos. Lajin jokielinympäristöjä on muokattu jo satojen vuosien ajan uittoperkauksin ja vesivoiman tarpeisiin. Tästä on aiheutunut suoria haitallisia muutoksia itse elinympäristöön. Raakun elinkierrossa välttämättömät väli-isäntälajit ovat lohi ja taimen, joiden vaellus- ja lisääntymismahdollisuuksia estää jokien patoaminen. Monisatavuotinen helmenpyynti oli juuri ennen lajin rauhoittamista vuonna 1955 tehokkaimmillaan ja tuhoisimmillaan sukeltamisessa käytettyjen paineilmalaitteiden yleistyttyä. Sen jälkeen suo- ja metsäojitukset ovat heikentäneet edelleen vedenlaatua lähes kaikissa Suomen vesistöissä pohjien liettymisen kautta.

Tämä kehitys on ollut erittäin haitallista raakun lisääntymiselle, koska joen pohjasedimentin happiolosuhteilla on etenkin raakun varhaisten poikasvaiheiden selviytymiselle ratkaiseva merkitys. Olisi hyvä merkki, jos raakkupopulaatiossa olisi paljon myös nuoria raakkuja, mutta nykyisin lähes kaikissa raakkuesiintymissä suurin osa on vanhoja yksilöitä. Lajin suojelutyö on aloitettu kartoittamalla uusia raakkuesiintymiä ja tekemällä kantojen tilan arvioita tunnettujen populaatioiden osalta. Joitakin tällä hetkellä lisääntymättömiä raakkukantoja on myös ryhdytty elvyttämään raakun toukkavaiheen ja väli-isäntäkalanpoikasten allaskasvatuksen avulla. Ensiapuna pidettävän laitoskasvatuksen alustavat tulokset ovat olleet rohkaisevia. Konkreettisten suojelutoimien laajempi vaikuttavuus vaatii kuitenkin niin raakun kuin sen väli-isäntälajien, lohen ja taimenen, hyväksi tehtäviä elinympäristökunnostuksia.

Kunnostustoimet on tarpeen kohdistaa sekä uoman rakenteeseen että koko valuma-alueen maankäyttötapoihin kiintoainekuormituksen minimoiseksi. joki (“river”) +‎ helmisimpukka (“pearl mussel”) Jokihelmisimpukka eli raakku (Margaritifera margaritifera) on kirkkaiden, virtaavien vesien pohjalla elävä suurikokoinen nilviäislaji, jonka alkuperäinen levinneisyys kattaa laajoja alueita pohjoisesta pallonpuoliskosta. Raakku on sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti erittäin uhanalainen laji. Suomessa se rauhoitettiin ensimmäisenä selkärangattomana vuonna 1955. Raakun elinkierto riippuu lohikalojen esiintymisestä, sillä sen toukkavaihe elää kalojen kiduksissa.

Raakku voi elää yli 120 vuoden ikäiseksi. Raakku kasvaa yleisesti 10–12 cm mittaan, mutta voi kasvaa jopa yli 15-senttiseksi. Jokihelmisimpukan kuoren väritys ja paksuus vaihtelee yksilön iän mukaan. Nuorten jokihelmisimpukoiden kuori on ohut ja kellertevän ruskea, kun taas aikuisilla yksilöillä kuori on paksumpi ja tummempi. Kuori on iästä huolimatta munuaisenmuotoinen. Kuoresta tulee ulos kaksi sifonia.

Toisella imetään vettä sisään ja toisella poistetaan kidusten filtteröimä vesi. Sukupuolia ei pysty erottamaan toisistaan. Jokihelmisimpukat kasvavat yleensä 10–13 senttimetrin mittaisiksi. Suuret yksilöt voivat olla jopa 17 senttimetriä pitkiä. Populaatiossa voi olla normaalistikin varsin suurta hajontaa koossa. Jokihelmisimpukka vaatii lähes luonnontilaisen ja puhtaan joen.

Laji viettää suurimman osan ajastaan osittain kaivautuneena joenpohjaan, ja se tarvitsee vakaan kivi- ja sora-alustan, jossa ei saa olla liikaa hernettä pienempää soraa. Irtohiekka peittää helposti vanhan pohjan ja vaikeuttaa raakun ravinnonsaantia. Suotuisimpia jokihabitaatteja ovat vuolteet, virrat, suvannot ja kosket. Huolehdimme jokaisen arkielämään vaikuttavista asioista, kuten teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä tuemme yrityksiä niiden kehittymisessä. Olemme merkittäviä alueidemme kehittäjiä ja EU-rahoituksen myöntäjiä. Jokihelmisimpukan eli raakun elinympäristöjen kunnostaminen

Raakku eli jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera) on virtavesien pohjalla elävä pitkäikäinen nilviäislaji. Laji voi elää yli 120-vuotiaaksi, joidenkin arvioiden mukaan jopa 280-vuotiaaksi. Raakun tunnistaa sen munuaista muistuttavasta muodosta ja kullan- tai tummanruskeasta väristä. Sen pintakerros on usein rapautunut, erityisesti vanhemmilla yksilöillä. Raakku kasvaa hitaasti. Aikuinen raakku kasvaa yleensä 10–15 cm pituiseksi, suurimpien löydettyjen yksilöiden ollessa noin 16–19 cm.

Raakku elää vain virtaavassa joessa tai purossa. Se sekoitetaan usein yleiseen pikkujärvisimpukkaan, joka elää vain järvissä. Raakun tunnistaa helpoiten sukeltaen tai vesikiikareiden avulla katsoen niiden hengitysaukoista, jotka ovat liuskamaiset. Raakulla on lihaksia, muun muassa lihaksikas jalka sekä kuoren sulkemiseen tarvittavia lihaksia. Raakku rauhoitettiin Suomessa vuonna 1955 ensimmäisenä selkärangattomana ja raakkuun tai sen tyhjien kuorien koskeminen on luonnonsuojelulain nojalla kielletty ilman ELY-keskuksen poikkeuslupaa. Raakku on luonnonsuojelulain 75 §:n mukaisesti uhanalainen ja kuuluu 77 §:n tarkoittamiin erityisesti suojeltaviin lajeihin, jonka säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on luonnonsuojelulain mukaan kielletty.

Kielto astuu voimaan, kun ELY-keskus on päätöksellään määritellyt esiintymispaikan rajat ja antanut päätöksen tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Raakku kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen II ja V lajeihin, joiden suojelemiseksi tulee perustaa erityisten suojelutoimien alueita. Raakku elää vuolaasti virtaavissa joissa ja puroissa, jotka ovat varjoisia, viileitä, puhtaita ja runsashappisia. Raakku on herkkä laji, joka vaatii erityiset elinolosuhteet selviytymiseen. Laji tarvitsee muun muassa puhdasta virtaavaa vettä, runsashappista hiekka- tai sorapohjan, johon kaivautua sekä terveen taimen- tai lohikalakannan isäntäeläimikseen. Veden lämpötilan on myös oltava sopiva.

T�m� er�maajokien pohjalla j�k�tt�v� nilvi�inen on sulkeutunut kahden kalkkikuoren v�liin. Kuoret ovat kiinnittyneet toisiinsa vahvan j�nnelukon avulla. El�in pit�� kuoret tiukasti yhteenpuristuneina sulkulihasten avulla. Kuoren alla olevien vaippalehtien avulla se vaivalloisesti vaihtaa sijaansa joen pohjassa. El�imen liikkumanopeus ei p��t� huimaa, sill� matkanteko edistyy vuorokaudessa vajaan metrin verran. Vedenpohjaan j�� vain ohut vana kertomaan hiljaisen vaeltajan kulusta.

Joskus se tosin heitt�ytyy r�m�p��ksi ja j�tt�ytyy vuolaan virran viet�v�ksi. Muuten sen el�m� on melko yksitoikkoista. Se viihtyy parhaiten hiekka- ja karikkopohjaisissa, puhdasvetisiss� joissa, miss� se asettuu pystyasennossa j�k�tt�m��n hiekkapohjaan. Raakkua onkin monessa yhteydess� puhtaan er�maaluonnon symbolina, sill� se ei menesty likaantuneissa vesiss�. Voimakkaassa virrassa raakku k��nt�� selk�saranansa p�in vuolletta ja v�hent�� siten virran voimaa. Sopuisasti se j�� siihen pitk�ksikin aikaa ja siivil�i tarpeisiinsa ohitse kulkevia pieneli�it� ja planktonia.

Entisaikoina raakkuja saattoi olla edullisissa paikoissa jopa satam��rin. Sen lis��ntymistapa on perin omalaatuinen. Munat kuoriutuvat emon sis�ll� ja kun sopiva kala - yleens� purotaimen - ui sen ohitse, se sylk�isee kuoriutuneet toukat kalan per��n. Osa toukista, joita kutsutaan glakidioiksi, onnistuu tarrautumaan ohitse lipuvan tammukan kiduksiin. Sen kyydiss� toukat ratsastavat yl�vesien kirkkaisiin puronuomiin. Sopivassa paikassa glakidiot irrottavat otteensa tammukan kiduksista ja vajoavat, jos ovat kyllin onnekkaita, sopivalle hiekkapohjalle ja p��sev�t varttumaan aikuisiksi raakuiksi.

Jokihelmisimpukka Wikipedia

People Also Search

Margaritifera Margaritifera (Linnaeus, 1758) Jokihelmisimpukka Wikispeciesissä Jokihelmisimpukka Commonsissa Jokihelmisimpukka Eli

Raakku Voi Elää Yli 120 Vuoden Ikäiseksi.[3] Raakku Kasvaa Yleisesti

Virtaavissa Vesissä Elävää Raakkua Tavattiin Aiemmin Lähes Koko Maassamme. Nykyisin

Virtaavissa Vesissä Elävää Jokihelmisimpukkaa Eli Raakkua Tavattiin Aiemmin Lähes Koko

Metsähallituksen Luontopalvelut Vastaavat Raakun Suojelusta Valtion Vesialueilla Lapissa Ja Muualla