Jyväskylän Yliopisto Matematiikan Ja Tilastotieteen Laitos
Matematiikan ja tilastotieteen laitos tunnetaan tieteellisesti vaikuttavasta ja kansainvälisesti arvostetusta tutkimuksesta. Keskeiset tutkimusalueet ovat matemaattinen analyysi, stokastiikka, inversio-ongelmat ja tilastotiede. Yhteistyötä tehdään useiden muiden korkeakoulujen sekä monien sektoritutkimuslaitosten kanssa Suomessa ja ulkomailla. Matematiikan ja tilastotieteen opinnoissa keskitytään loogiseen päättelyyn, matemaattisten ilmiöiden hahmottamiseen ja ongelmanratkaisuun. Opinnot sisältävät paljon laskemista, uuden teorian opettelua ja soveltamista. Tätä ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin, vaan tehtäviä ratkotaan yhdessä opiskelukavereiden kanssa.
Laitokselta valmistuneet voivat työskennellä opettajana tai asiantuntija- tai tutkimustehtävissä esimerkiksi teollisuusyrityksissä, pankeissa, vakuutusyhtiöissä, tutkimuslaitoksissa tai korkeakouluissa. Tilastotieteilijöiden ja datatieteilijöiden työllisyystilanne on erinomainen. Tutustu tilastotieteen ja datatieteen koulutukseen Teknologisen kehityksen myötä matematiikan merkitys kasvaa. Yksi matematiikan monitieteisistä aloista on inversiotutkimus, jolla on sovelluksia esimerkiksi lääketieteellisessä kuvantamisessa ja maaperän tutkimuksessa. Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitos on yksi Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan neljästä laitoksesta.
Matematiikan ja tilastotieteen laitoksen tutkimuksen ja koulutuksen pääalueet ovat matemaattinen analyysi, stokastiikka, tilastotiede ja matematiikan opettajien koulutus. Laitoksen johtajana toimii professori Tero Kilpeläinen.[2] Opiskelijoita laitoksella on noin 400 ja laitokselta valmistuu vuodessa noin 35 maisteria ja 10 tohtoria. Matematiikan alalla voi Jyväskylän yliopistossa suorittaa luonnontieteiden kandidaatin (alempi korkeakoulututkinto) ja filosofian maisterin (ylempi korkeakoulututkinto) tutkinnot sekä filosofian lisensiaatin ja filosofian tohtorin jatkotutkinnot. Luonnontieteiden kandidaatin tutkintoon kuuluvat opinnot voidaan suorittaa kolmessa vuodessa, ja ne muodostavat pohjan maisteriopinnoille, jotka voidaan suorittaa kahdessa vuodessa. Kandidaatin tutkinnon pääaine on matematiikka tai tilastotiede.
Opetuksen painopisteet ovat matemaattinen analyysi, tilastotiede sekä stokastiikka. Matematiikan pääaineopiskelija voi opintojen alkuvaiheessa opiskelija hakea matematiikan aineenopettajakoulutukseen, jossa pääaine on matematiikka. Maisterin tutkinnossa pääaineeksi voi valita matematiikan, stokastiikan, tilastotieteen tai soveltavan matematiikan. Matematiikan opettajan maisterin tutkinnon pääaine on matematiikka. Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitos harjoittaa matematiikan ja tilastotieteen tutkimusta. Laitos on eräs merkittäviä matemaattisen analyysin tutkimuksen keskittymiä Suomessa.
Matematiikan ja tilastotieteen laitoksella toimii yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa vuosina 2012-2017 Suomen Akatemian nimeämä Inversio-ongelmien huippuyksikkö[3] ja vuosina 2014-2019 Analyysin ja dynamiikan tutkimuksen huippuyksikkö[4]. Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitos on yksi Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan neljästä laitoksesta. Laitoksella luodaan ja välitetään uutta osaamista yhteiskuntaan ja kasvatetaan osaajia tulevaisuuden rakentajiksi sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Monipuolinen ja laaja-alainen matemaattinen ja tilastotieteellinen tutkimus ja koulutus tuottaa osaajia opetus-, tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin. Tutkimuksen ja koulutuksen pääalueet ovat matemaattinen analyysi, stokastiikka, tilastotiede ja matematiikan aineenopettajakoulutus. Laitos tekee poikkitieteellistä tutkimusta yhteistyössä eri toimijoiden, kuten yritys- ja elinkeinoelämän sekä julkisen sektorin kanssa tarjoten kattavaa ja monipuolista asiantuntemusta.
Laitos on myös mukana Jyväskylän yliopiston LUMA-tiedekasvatuskeskuksessa, jossa lasten ja nuorten tiedekasvatusta kehitetään tieteenalarajat ylittäen. Matematiikan ja tilastotieteen laitos on kasvanut kourallisesta ihmisia merkittäväksi kansainväliseksi toimijaksi. Laitos on hyvin kansainvälinen, sillä noin kolmasosa henkilökunnasta on muualta kuin Suomesta. Opetus- ja tutkimushenkilökuntaa laitoksella on n. 70. Opiskelijoita laitoksella on noin 350 ja laitokselta valmistuu keskimäärin vuosittain 30 filosofian maisteria ja alle 10 filosofian tohtoria.
Kansainväliset ja kansalliset yhteistyöverkostot ovat laajat ja laitos on mukana lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä tutkimusverkostoissa. Tutkimustuloksia julkaistaan korkeatasoisimmissa kansainvälisissä tieteellisissä julkaisusarjoissa. Laitos on tiivis ja opiskelijat ovat tärkeä osa laitoksen toimintaa. Opiskelijoita tuetaan monipuolisesti opintojen aikana ensimmäisistä päivistä lähtien. Esimerkiksi tukea matematiikan ja tilastotieteen harjoitustehtävien tekemiseen saat ratkomosta laitoksen omilta opiskelijoilta ja opettajilta. Matematiikan ja tilastotieteen laitos on mukana kahdessa muiden korkeakoulujen kanssa muodostetussa Suomen Akatemian huippuyksikössä ja yhdessä Suomen Akatemian tutkimuksen lippulaivassa
Inversiomallinnuksen ja kuvantamisen huippuyksikkö Satunnaisuuden ja rakenteiden tutkimuksen huippuyksikkö Matemaattisen mallinnuksen, havainnoinnin ja kuvantamisen lippulaiva Kansainvälisten tutkimusrahoitusten hauissa laitos on menestynyt hyvin: tutkijat ovat onnistuneet saamaan useita European Research Council (ERC) -rahoituksia ja Suomen Akatemian rahoittamia projekteja. Myös Suomen Akatemian rahoittamia tutkijoita ja tutkijatohtoreita on laitoksella on useita. Tilastotieteen tutkimus matematiikan ja tilastotieteen laitoksella sisältää sekä teoreettista että sovelluslähtöistä tutkimusta.
Sovelluslähtöisen tutkimuksen innoittajia ovat sovellusalojen kysymykset, joiden pohjalta tilastotieteilijät kehittävät muun muassa uusia malleja, tehokkaita estimointimenetelmiä ja tutkimusasetelmia. Tutkimustyhteistyötä tehdään sekä Jyväskylän yliopiston sisällä että kansallisesti ja kansainvälisesti eri korkeakoulujen ja julkisen sektorin kanssa. Tilastotieteilijät ovat avoimia uusille yhteistyöhankkeille! Ensimmäinen päiväsi yliopisto-opiskelijana alkaa alkuinfolla Mattilanniemen kampuksella maanantaina 25.8.2025 klo 10:15, salissa MaD202. Perille löydät Kampus-karttaa apuna käyttäen. Saavuthan paikalle, koska tilaisuudessa annetaan hyödyllisiä vinkkejä, tarpeellisia neuvoja ja käytännön ohjeistusta sekä muodostetaan tutorryhmät, joissa opiskelijat tutustuvat yliopistomaailman käytäntöihin ja toisiinsa opettaja- ja opiskelijatutoreidensa kanssa.
Orientaatioviikon 25.8.-29.8.2025 aikana kukin tutorryhmä tutustuu yliopistoon, kampusalueeseen ja opiskeluun. Viikon aikana opettajatutorit antavat neuvoja matematiikan ja tilastotieteen opiskelusta ja opintoihin liittyvistä valinnoista sekä auttavat alkuun omien opintojen suunnittelussa. Opiskelijatutor on vanhempi opiskelija, jonka tehtäviin kuuluu auttaa uutta opiskelijaa mm. opiskeluun, yliopistokäytänteisiin, asumiseen ja olemiseen liittyvissä asioissa ja tarjota parhaansa mukaan mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin ja uuteen kotikaupunkiin. Tutor on olemassa kaikkia uuden opiskelijan kysymyksiä varten, jotta fuksin ei tarvitse heti selvittää kaikkea itse. Informaatioähky ensimmäisinä päivinä ja viikkoina on varmasti melkoinen, eikä kaikki jää kerralla mieleen.
Meihin saa ottaa yhteyttä, jos mielessä on mikä tahansa asia tai kysymys. Kunkin tutorin yhteystiedot näet alla. Opettajatutor on taas henkilökunnan edustaja, joka auttaa opintojen suunnittelussa ja käytännön opintoasioissa. Matematiikan kandidaatti- ja maisterikoulutus (MAT)
People Also Search
- Matematiikan ja tilastotieteen laitos - Jyväskylän yliopisto
- Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitos
- Jyväskylän yliopisto Matematiikan ja tilastotieteen laitos
- Matematiikan ja tilastotieteen laitoksen yhteystiedot | Jyväskylän ...
- Matematiikan ja tilastotieteen laitoksen esittely - Jyväskylän yliopisto
- Tutkimus matematiikan ja tilastotieteen laitoksella | Jyväskylän yliopisto
- Tilastotiede - Jyväskylän yliopisto
- Matematiikan ja tilastotieteen laitoksen uusille opiskelijoille
- Matematiikan ja tilastotieteen laitoksen uutiset - Jyväskylän yliopisto
- Matematiikan ja tilastotieteen laitos — Jyväskylän yliopiston opinto-opas
Matematiikan Ja Tilastotieteen Laitos Tunnetaan Tieteellisesti Vaikuttavasta Ja Kansainvälisesti Arvostetusta
Matematiikan ja tilastotieteen laitos tunnetaan tieteellisesti vaikuttavasta ja kansainvälisesti arvostetusta tutkimuksesta. Keskeiset tutkimusalueet ovat matemaattinen analyysi, stokastiikka, inversio-ongelmat ja tilastotiede. Yhteistyötä tehdään useiden muiden korkeakoulujen sekä monien sektoritutkimuslaitosten kanssa Suomessa ja ulkomailla. Matematiikan ja tilastotieteen opinnoissa keskitytään ...
Laitokselta Valmistuneet Voivat Työskennellä Opettajana Tai Asiantuntija- Tai Tutkimustehtävissä Esimerkiksi
Laitokselta valmistuneet voivat työskennellä opettajana tai asiantuntija- tai tutkimustehtävissä esimerkiksi teollisuusyrityksissä, pankeissa, vakuutusyhtiöissä, tutkimuslaitoksissa tai korkeakouluissa. Tilastotieteilijöiden ja datatieteilijöiden työllisyystilanne on erinomainen. Tutustu tilastotieteen ja datatieteen koulutukseen Teknologisen kehityksen myötä matematiikan merkitys kasvaa. Yksi mat...
Matematiikan Ja Tilastotieteen Laitoksen Tutkimuksen Ja Koulutuksen Pääalueet Ovat Matemaattinen
Matematiikan ja tilastotieteen laitoksen tutkimuksen ja koulutuksen pääalueet ovat matemaattinen analyysi, stokastiikka, tilastotiede ja matematiikan opettajien koulutus. Laitoksen johtajana toimii professori Tero Kilpeläinen.[2] Opiskelijoita laitoksella on noin 400 ja laitokselta valmistuu vuodessa noin 35 maisteria ja 10 tohtoria. Matematiikan alalla voi Jyväskylän yliopistossa suorittaa luonno...
Opetuksen Painopisteet Ovat Matemaattinen Analyysi, Tilastotiede Sekä Stokastiikka. Matematiikan Pääaineopiskelija
Opetuksen painopisteet ovat matemaattinen analyysi, tilastotiede sekä stokastiikka. Matematiikan pääaineopiskelija voi opintojen alkuvaiheessa opiskelija hakea matematiikan aineenopettajakoulutukseen, jossa pääaine on matematiikka. Maisterin tutkinnossa pääaineeksi voi valita matematiikan, stokastiikan, tilastotieteen tai soveltavan matematiikan. Matematiikan opettajan maisterin tutkinnon pääaine ...
Matematiikan Ja Tilastotieteen Laitoksella Toimii Yhteistyössä Helsingin Yliopiston Kanssa Vuosina
Matematiikan ja tilastotieteen laitoksella toimii yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa vuosina 2012-2017 Suomen Akatemian nimeämä Inversio-ongelmien huippuyksikkö[3] ja vuosina 2014-2019 Analyysin ja dynamiikan tutkimuksen huippuyksikkö[4]. Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitos on yksi Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan neljästä laitoksesta....