Tilastotiede Jyväskylän Yliopisto

Leo Migdal
-
tilastotiede jyväskylän yliopisto

Tilastotieteen tutkimus matematiikan ja tilastotieteen laitoksella sisältää sekä teoreettista että sovelluslähtöistä tutkimusta. Sovelluslähtöisen tutkimuksen innoittajia ovat sovellusalojen kysymykset, joiden pohjalta tilastotieteilijät kehittävät muun muassa uusia malleja, tehokkaita estimointimenetelmiä ja tutkimusasetelmia. Tutkimustyhteistyötä tehdään sekä Jyväskylän yliopiston sisällä että kansallisesti ja kansainvälisesti eri korkeakoulujen ja julkisen sektorin kanssa. Tilastotieteilijät ovat avoimia uusille yhteistyöhankkeille! Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitos on yksi Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan neljästä laitoksesta. Matematiikan ja tilastotieteen laitoksen tutkimuksen ja koulutuksen pääalueet ovat matemaattinen analyysi, stokastiikka, tilastotiede ja matematiikan opettajien koulutus.

Laitoksen johtajana toimii professori Tero Kilpeläinen.[2] Opiskelijoita laitoksella on noin 400 ja laitokselta valmistuu vuodessa noin 35 maisteria ja 10 tohtoria. Matematiikan alalla voi Jyväskylän yliopistossa suorittaa luonnontieteiden kandidaatin (alempi korkeakoulututkinto) ja filosofian maisterin (ylempi korkeakoulututkinto) tutkinnot sekä filosofian lisensiaatin ja filosofian tohtorin jatkotutkinnot. Luonnontieteiden kandidaatin tutkintoon kuuluvat opinnot voidaan suorittaa kolmessa vuodessa, ja ne muodostavat pohjan maisteriopinnoille, jotka voidaan suorittaa kahdessa vuodessa. Kandidaatin tutkinnon pääaine on matematiikka tai tilastotiede. Opetuksen painopisteet ovat matemaattinen analyysi, tilastotiede sekä stokastiikka.

Matematiikan pääaineopiskelija voi opintojen alkuvaiheessa opiskelija hakea matematiikan aineenopettajakoulutukseen, jossa pääaine on matematiikka. Maisterin tutkinnossa pääaineeksi voi valita matematiikan, stokastiikan, tilastotieteen tai soveltavan matematiikan. Matematiikan opettajan maisterin tutkinnon pääaine on matematiikka. Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitos harjoittaa matematiikan ja tilastotieteen tutkimusta. Laitos on eräs merkittäviä matemaattisen analyysin tutkimuksen keskittymiä Suomessa. Matematiikan ja tilastotieteen laitoksella toimii yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa vuosina 2012-2017 Suomen Akatemian nimeämä Inversio-ongelmien huippuyksikkö[3] ja vuosina 2014-2019 Analyysin ja dynamiikan tutkimuksen huippuyksikkö[4].

Matematiikan ja tilastotieteen laitos tunnetaan tieteellisesti vaikuttavasta ja kansainvälisesti arvostetusta tutkimuksesta. Keskeiset tutkimusalueet ovat matemaattinen analyysi, stokastiikka, inversio-ongelmat ja tilastotiede. Yhteistyötä tehdään useiden muiden korkeakoulujen sekä monien sektoritutkimuslaitosten kanssa Suomessa ja ulkomailla. Matematiikan ja tilastotieteen opinnoissa keskitytään loogiseen päättelyyn, matemaattisten ilmiöiden hahmottamiseen ja ongelmanratkaisuun. Opinnot sisältävät paljon laskemista, uuden teorian opettelua ja soveltamista. Tätä ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin, vaan tehtäviä ratkotaan yhdessä opiskelukavereiden kanssa.

Laitokselta valmistuneet voivat työskennellä opettajana tai asiantuntija- tai tutkimustehtävissä esimerkiksi teollisuusyrityksissä, pankeissa, vakuutusyhtiöissä, tutkimuslaitoksissa tai korkeakouluissa. Tilastotieteilijöiden ja datatieteilijöiden työllisyystilanne on erinomainen. Tutustu tilastotieteen ja datatieteen koulutukseen Teknologisen kehityksen myötä matematiikan merkitys kasvaa. Yksi matematiikan monitieteisistä aloista on inversiotutkimus, jolla on sovelluksia esimerkiksi lääketieteellisessä kuvantamisessa ja maaperän tutkimuksessa. Matematiikan opinnot auttavat sinua esimerkiksi taloustieteen, informaatioteknologian ja luonnontieteiden opiskelussa sekä esimerkiksi tekniikan alan valintakokeisiin valmistautumisessa.

Tilastotieteen opiskelu on hyödyksi kenelle vain. Tilastotieteen opinnot soveltuvat erityisen hyvin kandidaatin ja maisterin opintoja tekeville, tutkielmaa tekeville tueksi sekä esimerkiksi psykologian pääsykokeisiin valmentautuville. Voit opiskella matematiikka ja tilastotiedettä myös tutkintotavoitteisesti, tutustu avoimen väylän matematiikan sekä tilastotieteen ja datatieteen tutkinto-opintoihin. Opintoja voit sisällyttää myös muihin avoimen väylän opintoihin, esimerkiksi Tieto- ja ohjelmistotekniikan kandidaatti- ja DI-ohjelman tai Teknologiajohtamisen kandidaatti- ja DI-ohjelman avoimen väylään. Huomioithan opintoja suunnitellessasi: Yhden opintopisteen suorittaminen vie laskennallisesti aikaa noin 27 tuntia. Kokopäiväinen opiskelija suorittaa noin 60 op lukuvuodessa, osa-aikainen noin 25–30 op.

Teksti: Elina Leskinen | Kuvat: Petteri Kivimäki Tiedon – ja virheellisen tiedon – määrä kasvaa huimaa vauhtia. Myös tiedon kerääminen on helpompaa kuin koskaan aiemmin. Päätöksenteossa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa tarvitaan entistä ajantasaisempaa tietoa. Siksi on kehitettävä suurten tietomassojen analysointimenetelmiä ja sovellettava niitä käytäntöön. Näin voidaan arvioida entistä tarkemmin tapahtumien todennäköisyyttä.

Kausaalisuus on tieteen keskeisimpiä käsitteitä. Kausaalisuhteet kuvastavat eri muuttujien välisiä syy-seuraussuhteita ja niiden avulla tehdään päätelmiä siitä, miten jokin tekijä (syy) vaikuttaa toiseen tekijään (seuraus). Kausaalisuhteiden päätteleminen ei aina ole suoraviivaista. Maisteriopinnot sisältävät sekä teoreettisia opintoja että tilastotieteen ja datatieteen sovelluksia ja tähtäävät ammattitilastotieteilijän taitoon. Maisteriopinnot antavat myös valmiuden jatko-opintoihin. Tilastotieteen ja datatieteen maisteriohjelmaan esitietoina edellytetään kandidaatintutkinto tilastotieteestä ja datatieteestä tai matematiikasta, tai näitä vastaavat opinnot.

Tilastotieteen ja datatieteen maisteriohjelmasta valmistunut "Kansalaisen tilastojenlukutaidosta koneoppimiseen." Kurssilla johdatellaan tilastotieteen olemukseen ja tilastotieteen rooliin empiiriisessä tutkimuksessa. Kurssi on studia generalia -tyyppinen luentosarja, eikä sillä vielä opetella tilastomenetelmiä. Sisältö: Tilastotieteen asemasta ja tehtävästä. Tieteenfilosofiaa. Todennäköisyys.

Normaalijakauma. Tilastollinen testaaminen. Graafisesta ja numeerisesta esittämisestä. Luentokurssi (3 op): luennot, luentomateriaalin lueskelua, omaa ajattelua, kurssitentti. Verkkokurssi (2 op): itsenäistä opiskelua verkossa olevan materiaalin pohjalta. Tentitään verkkokurssin tehtävillä.

Bayesläisen ajattelutavan mukaan aineisto muokkaa ennakkokäsityksiä, kunhan nämä eivät ole kategorisen ehdottomia minkään vähänkään mahdollisen suhteen. Avoimin mielin matkaan siis... Luonnontieteiden kandidaatin tutkinnossa opit perustiedot tilastotieteen ja datatieteen keskeisestä teoriasta ja tärkeimmistä aineistonhankinta-, mallinnus- ja analyysimenetelmistä sekä tilastollisesta tietojenkäsittelystä. Menetelmien käyttöä harjoitellaan sekä opintojaksojen yhteydessä että seminaareissa. Kandidaattiopinnot koostuvat tilastotieteen, matematiikan ja tietotekniikan perusteista, jotka muodostavat yhdessä datatieteen perustan. Maisteriopintojen syventäminen ja erikoistuminen rakentuvat tämän varaan.

Tilastotieteen ja datatieteen kandidaattiohjelmasta valmistunut Kurssin tavoitteena on tuoda tilastotiedettä esille julkisessa keskustelussa ja yleistajuisissa julkaisuissa. Kurssilla opiskelija laatii itsenäisesti yleistajuisen kirjoituksen tai muun teoksen ja tarjoaa sitä julkaistavaksi esimerkiksi sanomalehdessä. Kirjoitus voi esimerkiksi kertoa jostakin tilastotieteen sovelluksesta tai tilastotiedettä voidaan käyttää yhteiskunnallisessa argumentoinnissa. Aiheen valinnasta tulee sopia ennen työn aloittamista tilastotieteen professorin tai lehtorin kanssa. 1 op:n laajuiseksi suoritukseksi lasketaan esimerkiksi mielipidekirjoitus, lyhyt uutisartikkeli, julkaistu video, yleisöesitelmä tai blogin säännöllinen ylläpito.

2 op:n laajuiseksi suoritukseksi lasketaan esimerkiksi kuvitettu uutisartikkeli, merkittävä yleisöesitelmä tai materiaalin tekeminen radio- tai tv-ohjelmaan. 3 op:n laajuiseksi suoritukseksi lasketaan esimerkiksi korkeatasoinen artikkeli laajalevikkisessä lehdessä tai laajasti tilastotiedettä käsittelevä radio- tai tv-ohjelma.

People Also Search

Tilastotieteen Tutkimus Matematiikan Ja Tilastotieteen Laitoksella Sisältää Sekä Teoreettista Että

Tilastotieteen tutkimus matematiikan ja tilastotieteen laitoksella sisältää sekä teoreettista että sovelluslähtöistä tutkimusta. Sovelluslähtöisen tutkimuksen innoittajia ovat sovellusalojen kysymykset, joiden pohjalta tilastotieteilijät kehittävät muun muassa uusia malleja, tehokkaita estimointimenetelmiä ja tutkimusasetelmia. Tutkimustyhteistyötä tehdään sekä Jyväskylän yliopiston sisällä että k...

Laitoksen Johtajana Toimii Professori Tero Kilpeläinen.[2] Opiskelijoita Laitoksella On Noin

Laitoksen johtajana toimii professori Tero Kilpeläinen.[2] Opiskelijoita laitoksella on noin 400 ja laitokselta valmistuu vuodessa noin 35 maisteria ja 10 tohtoria. Matematiikan alalla voi Jyväskylän yliopistossa suorittaa luonnontieteiden kandidaatin (alempi korkeakoulututkinto) ja filosofian maisterin (ylempi korkeakoulututkinto) tutkinnot sekä filosofian lisensiaatin ja filosofian tohtorin jatk...

Matematiikan Pääaineopiskelija Voi Opintojen Alkuvaiheessa Opiskelija Hakea Matematiikan Aineenopettajakoulutukseen, Jossa

Matematiikan pääaineopiskelija voi opintojen alkuvaiheessa opiskelija hakea matematiikan aineenopettajakoulutukseen, jossa pääaine on matematiikka. Maisterin tutkinnossa pääaineeksi voi valita matematiikan, stokastiikan, tilastotieteen tai soveltavan matematiikan. Matematiikan opettajan maisterin tutkinnon pääaine on matematiikka. Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitos harjoit...

Matematiikan Ja Tilastotieteen Laitos Tunnetaan Tieteellisesti Vaikuttavasta Ja Kansainvälisesti Arvostetusta

Matematiikan ja tilastotieteen laitos tunnetaan tieteellisesti vaikuttavasta ja kansainvälisesti arvostetusta tutkimuksesta. Keskeiset tutkimusalueet ovat matemaattinen analyysi, stokastiikka, inversio-ongelmat ja tilastotiede. Yhteistyötä tehdään useiden muiden korkeakoulujen sekä monien sektoritutkimuslaitosten kanssa Suomessa ja ulkomailla. Matematiikan ja tilastotieteen opinnoissa keskitytään ...

Laitokselta Valmistuneet Voivat Työskennellä Opettajana Tai Asiantuntija- Tai Tutkimustehtävissä Esimerkiksi

Laitokselta valmistuneet voivat työskennellä opettajana tai asiantuntija- tai tutkimustehtävissä esimerkiksi teollisuusyrityksissä, pankeissa, vakuutusyhtiöissä, tutkimuslaitoksissa tai korkeakouluissa. Tilastotieteilijöiden ja datatieteilijöiden työllisyystilanne on erinomainen. Tutustu tilastotieteen ja datatieteen koulutukseen Teknologisen kehityksen myötä matematiikan merkitys kasvaa. Yksi mat...