Korkeakoulujen Opinnot Toisen Asteen Opiskelijoille
Etusivu / Opiskelijalle / Opiskelu Keudassa / Korkeakouluopinnot osana opintoja Keudan opiskelijana sinulla on mahdollisuus tehdä korkeakouluopintoja jo ammatillisten opintojen aikana. Keudalla on yhteistyösopimukset ammattikorkeakoulujen Laurea, Metropolia, Diak, Haaga-Helia, HAMK ja HUMAK kanssa. Voit suorittaa avoimen ammattikorkeakoulun opintoja myös muissa ammattikorkeakouluissa ja avoimen yliopiston opintoja yliopistoissa. Väyläopinnot antavat sinulle mahdollisuuden aloittaa korkeakouluopinnot jo ammatillisen opiskelun aikana. Väyläopinnot suunnitellaan osaksi HOKSia siten, että ne ovat osa ammatillista tutkintoasi.
Väyläopinnot antavat mahdollisuuden hakea suoraan tutkinto-opiskelijaksi yhteistyöoppilaitokseen sen jälkeen, kun on valmistunut ammatillisesta koulutuksesta. Huomioithan, että hakukelpoisuuteen vaadittavien opintojen määrä on korkeakoulu- ja tutkintokohtaista. Kurkistuskurssit antavat mahdollisuuden tutustua ammattikorkeakouluopintoihin. Nimensä mukaisesti niillä pääsee kurkistamaan millaista opiskelu ammattikorkeakoulussa on, ja millaisia teemoja ala pitää sisällään. Kurkistuskurssien suorittaminen ei anna kelpoisuutta hakea tutkinto-opiskelijaksi erillishaun kautta. Avoimen yliopiston ja avoimen ammattikorkeakoulun opinnot ovat nimensä mukaisesti avoimia kaikille.
Voit tutustua tarjontaan korkeakoulujen omilla sivuilla. Keskustele opintojen aloittamisesta ja niiden sisällyttämisestä ammatilliseen perustutkintoosi opinto-ohjaajasi kanssa. Voit sisällyttää korkeakouluopintoja osaksi toisen asteen tutkintoasi. Voit suorittaa joko lyhyempiä kurkistuskursseja tai laajempia väyläopintoja. Aikuislukion tutkinto-opiskelijoille on lisäksi tarjolla avoimen yliopiston kursseja. Ammatillisessa tutkinnossa korkeakouluopinnot voi sisällyttää seuraaviin kohtiin:
1 korkeakoulun opintopiste vastaa 1,5 osaamispistettä ammatillisissa opinnoissa. Aikuislukion tutkinto-opiskelijoilla korkeakouluopinnot liitetään lukion ”Muut suoritetut kurssit” -opintoihin. Jos haluat korkeakouluopintoja osaksi toisen asteen tutkintoa, keskustele asiasta aina oman vastuuopettajan tai opinto-ohjaajan kanssa ennen kuin ilmoittaudut mukaan. Maksuttomia opintoja lukiolaisille ja ammatillisessa koulutuksessa opiskeleville. Toisen asteen opiskelijana voit opiskella ilmaiseksi tutkintojen opetussuunnitelmien mukaisia opintoja. Tämä on oiva mahdollisuus kokeilla, millaista ammattikorkeakoulussa on opiskella.
Avoimet AMK-opinnot on mahdollista sisällyttää moneen toisen asteen tutkintoon. Jatkaessasi AMK-opintoihin, opinnot on mahdollista hyväksilukea ammattikorkeakoulututkintoon. Maksuttomuus ei koske AMK-polkuopintoja tai anniskelupassikokeita. Koulutuskalenterista löydät kaikki Savonian avoimet opinnot. Tutustu tarjontaan ja ilmoittaudu mukaan. Löydettyäsi koulutuskalenterista sopivan opintojakson, varaa aika omalle opinto-ohjaajallesi.
Sovi hänen kanssaan opintojakson sijoittumisesta toisen asteen opintoihisi. Lisää koulutuskalenterissa opintojakso ostoskoriin. Siirry ostoskoriin ja klikkaa ”Siirry ilmoittautumaan”. Valitse kohta ”Hakulomake”. KAMKstart -opinnot on suunniteltu toisen asteen opiskelijalle, joka tähtää ensimmäiseen opiskelupaikkaansa ammattikorkeakoulussa ja haluaa kehittää ammattikorkeakouluopinnoissa tarvittavia opiskeluvalmiuksia. Vaikka et jatkaisikaan heti valmistuttuasi ammattikorkeakouluun, olet saanut kokemuksen siitä, millaista opiskelu ammattikorkeakoulussa on ja voit hyödyntää oppimaasi vaikkapa työelämässä.
KAMKstart -opintojen kautta toisen asteen opiskelijalla on mahdollisuus hakeutua erillishaussa toiselta asteelta valmistumisen jälkeen Kajaanin ammattikorkeakouluun. Huomaathan että KAMKstart opinnot on tarkoitettu ensimmäiseen ammattikorkeakoulututkintoon tähtääville. Mikäli olet jo aiemmin opiskellut ammattikorkakoulussa tai sinulla on jo korkeakoulututkinto, et voi hakea KAMKstart väylän kautta opintoihin, vaan sinun tulee suorittaa 45op edestä avoimen opintoja. Huomioithan erillishaussa hakiessasi, että suoritettujen KAMKstart opintojen keskiarvon tulee olla vähintään 2. Mikäli koulusivistyskielesi ei ole suomi, kielitaitosi testataan erillisellä kielitestillä erillishaussa hakiessasi. Suomenkielisissä koulutuksissa opiskelijalta edellytetään suomen kielen tason B2/YKI4 hallintaa.
Lisätietoja erillishaun sivustolta Suomen kielen taidon osoittaminen otsikon alla. KAMKstart -opinnoissa opiskelija suorittaa 15 opintopistettä haluamaltaan alalta samaan aikaan toisen asteen opintojen kanssa. KAMKstart opinnot voi suorittaa myös vuoden sisällä toiselta asteelta valmistumisesta. Huomioithan, että sinun tulee olla suorittanut kaikki KAMKstart opinnot ja hakea KAMKin erillishaussa tutkinto-opiskelijalksi viimeistään vuoden sisällä toiselta asteelta valmistuttuasi. Opiskelija sopii KAMKStart -opintoihin hakeutumisesta oman toisen asteen oppilaitoksen opinto-ohjaajan kanssa ennen ilmoittautumista opintoihin. Ylioppilaskirjoitusten ja syksyn yhteishaun tulosten julkaisu herättää vuosittain monenlaisia tunteita.
Moni nuori pohtii nyt, mitä tehdä seuraavaksi, jos opiskelupaikkaa ei tullut tai oma suunta on vielä hakusessa. Tänä vuonna tilanteeseen on tarjolla uusi ja kattava ratkaisu: keväällä 2025 avattu korkeakoulujen yhteinen Opin.fi-palvelu, joka kokoaa suomalaisten korkeakoulujen avoimet opinnot ensimmäistä kertaa yhteen paikkaan. Opin.fi on täysin uudenlainen digitaalinen palvelu, joka kokoaa ensimmäistä kertaa suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen avoimet opintotarjonnat yhteen paikkaan. Palvelu on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat kehittää osaamistaan – etsiä uusia taitoja, täydentävää koulutusta tai tutustua korkeakouluopintoihin. Opin.fi-palvelu tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia: Palvelussa voi selata laajaa avointen opintojen valikoimaa ja rajata hakua omien tarpeiden mukaan (esim.
opiskelumuoto, tahti, opintopisteet, aihealue). Inspiroivat teemat kokoavat yhteen ajankohtaisia opintokokonaisuuksia, jotka voivat avata uusia näkökulmia. Kun sopivat opinnot löytyvät, ilmoittautuminen tapahtuu suoraan korkeakoulun omassa palvelussa. Väyläopinnot tarjoavat toisen asteen opiskelijoille mahdollisuuden aloittaa korkeakouluopinnot jo lukion tai toisen asteen ammatillisen opiskelun aikana. Väyläopinnot helpottavat ja nopeuttavat korkeakouluun siirtymistä toiselta asteelta. Väyläopinnot tarjoavat toisen asteen opiskelijoille mahdollisuuden aloittaa korkeakouluopinnot jo lukion tai toisen asteen ammatillisen opiskelun aikana.
Väyläopintojen aikana opiskelija suorittaa opintoja, jotka sisällytetään osaksi toisen asteen ammatillista tutkintoa tai ylioppilastutkintoa (asiasta tulee sopia oman toisen asteen oppilaitoksen kanssa). Väyläopintojen toteutuminen vaatii aina oppilaitoksen ja Lauren välisen yhteistyösopimuksen. Olethan yhteydessä omaan opinto-ohjaajasi väyläopintoihin liittyen. Väyläopiskelijana suoritat Laurean opintoja yhdessä tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Väyläopintojen laajuus on vähintään 20 opintopistettä alasta riippumatta. Yksi opintopiste vaatii sinulta 27 tuntia työpanosta eli kyse on hieman alle puolen vuoden täyspäiväisestä opiskelusta korkeakouluissa.
Opiskelijalta edellytetään kykyä ja sitoutumista itsenäiseen, suunnitelmalliseen opiskeluun, minkä vuoksi opintojen sisällyttämisestä tulee keskustella oman oppilaitoksen opinto-ohjaajan kanssa. Väyläopinnot suoritetaan yhden lukukauden aikana, esimerkiksi 1.8.-31.12. tai 1.1.-31.7.
People Also Search
- Korkeakoulujen opinnot toisen asteen opiskelijoille
- Korkeakouluopinnot osana opintoja — Keuda
- Korkeakouluopinnot Omniassa toisen asteen opiskelijoille
- Opinnot toisen asteen opiskelijoille - Savonia-AMK
- AMK-opinnot toisen asteen opiskelijalle - Kajaanin ammattikorkeakoulu
- Toisen asteen opiskelijoille - Diakonia-ammattikorkeakoulu
- Korkeakoulujen Opin.fi-palvelu tarjoaa ratkaisuja yhteishaussa ilman ...
- Opiskelumahdollisuuksia | Opinlakeus Oppilaitosverkosto
- Väyläopinnot | Opinnot 2. asteelle | Avoin AMK - Laurea
- Korkeakouluopinnot toisen asteen opiskelijoille - Peda.net
Etusivu / Opiskelijalle / Opiskelu Keudassa / Korkeakouluopinnot Osana Opintoja
Etusivu / Opiskelijalle / Opiskelu Keudassa / Korkeakouluopinnot osana opintoja Keudan opiskelijana sinulla on mahdollisuus tehdä korkeakouluopintoja jo ammatillisten opintojen aikana. Keudalla on yhteistyösopimukset ammattikorkeakoulujen Laurea, Metropolia, Diak, Haaga-Helia, HAMK ja HUMAK kanssa. Voit suorittaa avoimen ammattikorkeakoulun opintoja myös muissa ammattikorkeakouluissa ja avoimen yl...
Väyläopinnot Antavat Mahdollisuuden Hakea Suoraan Tutkinto-opiskelijaksi Yhteistyöoppilaitokseen Sen Jälkeen, Kun
Väyläopinnot antavat mahdollisuuden hakea suoraan tutkinto-opiskelijaksi yhteistyöoppilaitokseen sen jälkeen, kun on valmistunut ammatillisesta koulutuksesta. Huomioithan, että hakukelpoisuuteen vaadittavien opintojen määrä on korkeakoulu- ja tutkintokohtaista. Kurkistuskurssit antavat mahdollisuuden tutustua ammattikorkeakouluopintoihin. Nimensä mukaisesti niillä pääsee kurkistamaan millaista opi...
Voit Tutustua Tarjontaan Korkeakoulujen Omilla Sivuilla. Keskustele Opintojen Aloittamisesta Ja
Voit tutustua tarjontaan korkeakoulujen omilla sivuilla. Keskustele opintojen aloittamisesta ja niiden sisällyttämisestä ammatilliseen perustutkintoosi opinto-ohjaajasi kanssa. Voit sisällyttää korkeakouluopintoja osaksi toisen asteen tutkintoasi. Voit suorittaa joko lyhyempiä kurkistuskursseja tai laajempia väyläopintoja. Aikuislukion tutkinto-opiskelijoille on lisäksi tarjolla avoimen yliopiston...
1 Korkeakoulun Opintopiste Vastaa 1,5 Osaamispistettä Ammatillisissa Opinnoissa. Aikuislukion Tutkinto-opiskelijoilla
1 korkeakoulun opintopiste vastaa 1,5 osaamispistettä ammatillisissa opinnoissa. Aikuislukion tutkinto-opiskelijoilla korkeakouluopinnot liitetään lukion ”Muut suoritetut kurssit” -opintoihin. Jos haluat korkeakouluopintoja osaksi toisen asteen tutkintoa, keskustele asiasta aina oman vastuuopettajan tai opinto-ohjaajan kanssa ennen kuin ilmoittaudut mukaan. Maksuttomia opintoja lukiolaisille ja am...
Avoimet AMK-opinnot On Mahdollista Sisällyttää Moneen Toisen Asteen Tutkintoon. Jatkaessasi
Avoimet AMK-opinnot on mahdollista sisällyttää moneen toisen asteen tutkintoon. Jatkaessasi AMK-opintoihin, opinnot on mahdollista hyväksilukea ammattikorkeakoulututkintoon. Maksuttomuus ei koske AMK-polkuopintoja tai anniskelupassikokeita. Koulutuskalenterista löydät kaikki Savonian avoimet opinnot. Tutustu tarjontaan ja ilmoittaudu mukaan. Löydettyäsi koulutuskalenterista sopivan opintojakson, v...