Koulutukset Kansanopisto

Leo Migdal
-
koulutukset kansanopisto

Kansanopistojen opintotarjonnasta kertova Kansanopistojen koulutukset – Folkhögskolornas utbildningar -esite on valmistunut. Julkaisussa esitellään kansanopistojen koulutukset lukuvuodelle 2025–2026. Lisäksi esitteestä löytyvät Suomen kaikkien kansanopistojen yhteystiedot.Painettua esitettä jaetaan laajasti eri kohteisiin Suomessa, kuten kaikkiin yläkouluihin, lukioihin ja ohjaamoihin. Jokainen kansanopisto saa 10 kappaletta esitteitä marras–joulukuussa. Lisäksi esitettä jaetaan messuilla ja muissa tilaisuuksissa. Kansanopisto on toisen asteen oppilaitos, joka tarjoaa yleissivistävää sekä ammatillista opetusta kaikille.

Kansanopistossa voi opiskella kuka vaan esimerkiksi oppivelvolliset voivat suorittaa yhden lukuvuoden opistovuoden tai aikuiset voivat suorittaa perusopetuksen opintoja. Osa kansanopiston opinnoista ovat maksuttomia ja osa maksullisia. Oppivelvollisille tarkoitetut koulutukset ovat maksuttomia. Kansanopistoihin haetaan vapaamuotoisella hakemuksella tai hakulomakkeella, jonka saa opistosta. Kansanopistoissa voi asua opiston asuntolassa. Alkio-opisto oli mukana vuoden 2020–21 Studentum Roadshow'lla.

Videolla Alkiolla opiskelleet Jenna Front ja Maari Kytöharju kertovat omista opinnoistaan ja yhteisestä Alkio-hengestä. Haluatko opiskella lähellä kotikuntaasi, tai muuttaa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan? Suomessa toimii 74 kansanopistoa eri puolilla maata. Kansanopisto on oppilaitos, jossa kuka vaan voi opiskella itseä kiinnostavalla alalla. Kansanopistojen tarkoituksena on antaa jokaiselle mahdollisuus oppimiseen juuri silloin, kun se tuntuu tärkeältä. Se voi olla heti peruskoulun jälkeen, opintojen välissä tai vasta myöhemmin elämässä.

Kansanopistossa jokaisella opiskelijalla on henkilökohtainen opintopolku. Opiskelu on yhteisöllistä, ja opiskelija voi halutessaan asua opiston asuntolassa. Kansanopistoissa on Suomen laajin opiskelutarjonta, josta voit valita sinua kiinnostavan kansanopistolinjan tai lyhytkurssin. Kansanopisto on myös oiva paikka viimeistellä aiempia opintoja tai tähdätä kokonaan uuteen. Voit suorittaa loppuun peruskoulun tai lukion, tehdä avoimen yliopiston opintoja, suorittaa ammatillisen tutkinnon tai tutkinnon osia sekä osallistua maahanmuuttajakoulutukseen tai erityisopetukseen. Kansanopisto on tarkoitettu kaikenikäisille opiskelijoille.

Kansanopistossa opiskelee nuoria ja aikuisia eri puolilta maata - myös ulkomailta. Voit opiskella kansanopistossa esimerkiksi elämäsi eri vaiheessa, kuten peruskoulun tai lukion jälkeen, työpaikkaa vaihtaessasi tai työurasi varrella. Haluatko tutustua eri koulutusaloihin ja selkiyttää omia tulevaisuudensuunnitelmiasi? Vietä vuosi kansanopistossa, jossa opintojen aikana toteutetut projektit antavat sinulle mahdollisuuden oppia tuntemaan itseäsi ja kehittää omaa osaamistasi. Kansanopistolinjat ovat lukuvuoden mittaisia koulutuksia, mutta voit opiskella myös lyhyemmissä jaksoissa. Opiskelu kansanopistolinjoilla on yhteisöllistä ja toteutuu opiskelijan omista lähtökohdista.

Opintojen aikana voit asua opiskelija-asuntolassa, ja viettää vapaa-aikaasi opiskelijakavereiden kanssa turvallisessa ympäristössä. Koulutus on maksullista ja siihen on mahdollista hakea opintotukea sekä opintosetelirahoitusta. Olet tervetullut tutustumaan opintoihin ja tiloihin etukäteen! Kälviällä voit opiskella Oppivelvollisille tarkoitetuilla maksuttomilla linjoilla, jotka valmentavat jatko-opintoihin tai oppivelvollisuusiän jälkeiseen elämään. Lue lisää opinnoista alla olevista linkeistä tai hae Artsille. Koulutustarjonnastamme on mahdollisuus valita lyhyistä parin päivän mittaisista kursseista aina viiden vuoden mittaisiin koulutuskokonaisuuksiin.

Tutustu koulutustarjontaamme alla! Voit myös toivoa koulutuksia tai kursseja järjestettäväksi, lähetä toiveesi! HAKUAPUA!Hakijapalvelut 040 808 5010hakijapalvelut(a)kpedu.fi Tältä sivulta löydät tietoa kansanopistoista, opinnoista ja kansanopistoon hakemisesta. Jos haluamasi opiskelupaikka jää kevään yhteishaussa saamatta, voi ovi toivomaasi oppilaitokseen aueta kesällä olevan lisähaun kautta. Mietitkö, mihin sinun koulutustaustallasi voi hakea?

Tuntuuko, ettei sinulla ole paljoa vaihtoehtoja tai että vaihtoehtoja on liikaa? Jos et tiedä, mitä haluaisit opiskella, kokeile ammatinvalintatestiämme. Testistä saat vinkkejä siihen, mitkä alat ja ammatit voisivat sopia sinulle.Tee ammatinvalintatesti! Jos opiskelupaikka ei auennut yhteishaussa, kannattaa silti panostaa välivuosi tehokkaaseen opiskeluun. Tähän muun muassa kansanopistot ovat erinomainen vaihtoehto. Kansanopistoihin on opistokohtainen haku, ja koulutus linjoilla alkaa useimmiten syksyllä.

Kansanopistoihin pystyy kuitenkin yleensä hakemaan jo heti vuoden alusta alkaen.

People Also Search

Kansanopistojen Opintotarjonnasta Kertova Kansanopistojen Koulutukset – Folkhögskolornas Utbildningar -esite On

Kansanopistojen opintotarjonnasta kertova Kansanopistojen koulutukset – Folkhögskolornas utbildningar -esite on valmistunut. Julkaisussa esitellään kansanopistojen koulutukset lukuvuodelle 2025–2026. Lisäksi esitteestä löytyvät Suomen kaikkien kansanopistojen yhteystiedot.Painettua esitettä jaetaan laajasti eri kohteisiin Suomessa, kuten kaikkiin yläkouluihin, lukioihin ja ohjaamoihin. Jokainen ka...

Kansanopistossa Voi Opiskella Kuka Vaan Esimerkiksi Oppivelvolliset Voivat Suorittaa Yhden

Kansanopistossa voi opiskella kuka vaan esimerkiksi oppivelvolliset voivat suorittaa yhden lukuvuoden opistovuoden tai aikuiset voivat suorittaa perusopetuksen opintoja. Osa kansanopiston opinnoista ovat maksuttomia ja osa maksullisia. Oppivelvollisille tarkoitetut koulutukset ovat maksuttomia. Kansanopistoihin haetaan vapaamuotoisella hakemuksella tai hakulomakkeella, jonka saa opistosta. Kansano...

Videolla Alkiolla Opiskelleet Jenna Front Ja Maari Kytöharju Kertovat Omista

Videolla Alkiolla opiskelleet Jenna Front ja Maari Kytöharju kertovat omista opinnoistaan ja yhteisestä Alkio-hengestä. Haluatko opiskella lähellä kotikuntaasi, tai muuttaa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan? Suomessa toimii 74 kansanopistoa eri puolilla maata. Kansanopisto on oppilaitos, jossa kuka vaan voi opiskella itseä kiinnostavalla alalla. Kansanopistojen tarkoituksena on antaa jokaiselle...

Kansanopistossa Jokaisella Opiskelijalla On Henkilökohtainen Opintopolku. Opiskelu On Yhteisöllistä, Ja

Kansanopistossa jokaisella opiskelijalla on henkilökohtainen opintopolku. Opiskelu on yhteisöllistä, ja opiskelija voi halutessaan asua opiston asuntolassa. Kansanopistoissa on Suomen laajin opiskelutarjonta, josta voit valita sinua kiinnostavan kansanopistolinjan tai lyhytkurssin. Kansanopisto on myös oiva paikka viimeistellä aiempia opintoja tai tähdätä kokonaan uuteen. Voit suorittaa loppuun pe...

Kansanopistossa Opiskelee Nuoria Ja Aikuisia Eri Puolilta Maata - Myös

Kansanopistossa opiskelee nuoria ja aikuisia eri puolilta maata - myös ulkomailta. Voit opiskella kansanopistossa esimerkiksi elämäsi eri vaiheessa, kuten peruskoulun tai lukion jälkeen, työpaikkaa vaihtaessasi tai työurasi varrella. Haluatko tutustua eri koulutusaloihin ja selkiyttää omia tulevaisuudensuunnitelmiasi? Vietä vuosi kansanopistossa, jossa opintojen aikana toteutetut projektit antavat...