Life Revives Hanke Kerää Tietoa Jokihelmisimpukkaan Ja Sen
EU:n LIFE-ohjelman rahoittamassa LIFE Revives-hankkeessa elvytetään jokihelmisimpukan eli raakun ja sen isäntäkalojen, lohen ja taimenen, elinympäristöjä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa vuosina 2021–2027. Osallistu LIFE Revives -hankkeen liittyvään kyselyyn koskien raakun ja sen isäntäkalojen merkityksestä ihmisille. Jokihelmisimpukka eli raakku on erittäin uhanalainen laji, joka on vaarassa hävitä useilta alueilta. LIFE Revives -hanke pyrkii elvyttämään jokihelmisimpukan ja sen elämään kiinteästi liittyvien isäntäkalojen eli lohikalojen tilaa ja elinympäristöjä. Hanke on koonnut yhteen 12 projektikumppania 3 maasta, joista ELY-keskuksia on Varsinais-Suomesta, Pirkanmaalta ja Etelä-Pohjanmaalta. Teemme projektissa erilaisia vesistökunnostustoimia, valuma-aluekunnostusta, seurantaa, raakkujen poikaskasvatusta sekä tiedottamista raakuista ja hankkeen toimista tavoitteena saavuttaa raakun ja lohikalojen suotuisa suojelutaso projektin jälkeen.
Hankeen kesto on 2021–2027, joten hanke on noin puolessa välissä. Yhtenä hankkeen toimista on kerätä tietoa jokihelmisimpukoiden ja sen isäntäkalojen tilan parantamisen sosioekonomisista vaikutuksista, mitä varten on laadittu oheinen kysely. Kyselyllä saadaan arvokasta tietoa raakkuihin ja lohikaloihin liittyvistä mielikuvista sekä niiden elinympäristöjen tilaa parantavista toimista. Kyselyyn vastataan anonyymisti ja vastaaminen kestää noin 15–30 minuuttia. Kyselytutkimuksen on laatinut LIFE Revives -hankkeen koordinoija, Jyväskylän yliopisto. Tuloksista tiedotetaan vuosien 2026–2027 aikana.
Voit antaa myös palautetta ja kommentteja kyselyn kautta. Kyselytutkimus jokihelmisimpukan eli raakun ja sen isäntäkalojen (lohi ja taimen) tilan parantamisen sekä elinympäristöjen kunnostuksen sosioekonomisista vaikutuksista En kartläggning gällande de socioekonomiska effekterna, till följd av förbättrad status för flodpärlmussla ochdess värdfiskar (lax och öring) samt restaurering av deras livsmiljöer, kan skapa Kansallinen raakkuseminaari 10.10.2024 – videotallenne (youtube.com) Varjostavia puita ja ennallistettuja soita – raakun suojelu edellyttää kokonaisvaltaisia toimia (15.3.2024) LIFE Revives -projekti (Reviving freshwater pearl mussel populations and their habitats) keskittyy jokihelmisimpukan suojeluun EU:n LIFE Luonto -rahoituksella.
Projektin yleisenä tavoitteena on elvyttää Suomen, Ruotsin ja Viron raakun eli jokihelmisimpukan (Margaritifera margaritifera) kantoja kohti suotuisaa suojelun tasoa. Kaikkiaan kunnostetaan noin 85 kilometriä raakkuvirtoja. Niin budjetiltaan kuin kattavuudeltaankin ennätyksellisen laajan hankkeen nimi LIFE Revives viittaa suoraan elvyttämiseen, koska keskeinen tavoite on saada raakkujen lisääntyminen käyntiin kunnostettavissa virroissa. Kunnostamme vuosina 2021–2027 raakun ja lohikalojen elinympäristöjä, kasvatamme raakunpoikasia istutettavaksi kohdejokiin, parannamme tietoisuutta raakun suojelusta sekä kehitämme suojelumenetelmiä. Merkittävänä osana ovat myös erilaiset vesistöseurannat ja raakun suojeluun liittyvän tietoisuuden lisääminen. Kunnostustoimenpiteitä toteutetaan 69 joessa, joissa on edustettuina 7 % projektimaiden jokihelmisimpukka- (Margaritifera margaritifera) eli raakkupopulaatioista.
Seurantaan perustuvia tuloksia kerätään projektin aikana myöhemmin hyödynnettäviksi – tavoitteena on parantaa ja yhtenäistää Euroopan maissa käytössä olevia raakunsuojelumenetelmiä. Viranomaisten, metsätalouden sekä maanomistajien osallistaminen projektiin tarjoaa resursseja ja edesauttaa sidosryhmiä sitoutumaan raakunsuojeluun. Hankkeen pääasialliset toimet ovat: Osallistu projektiin liittyvään kyselyyn koskien raakun ja sen isäntäkalojen (lohi ja taimen) tilan parantamisen sekä elinympäristöjen kunnostuksen sosioekonomisia vaikutuksia! Facebook https://www.facebook.com/LIFERevives/ Instagram https://www.instagram.com/jyuliferevives/
LIFE Revives-hanke saa rahoitusta Euroopan komission LIFE-ohjelmasta, projektinumero LIFE20 NAT/FI/000611. Hankkeen kokonaisbudjetti on 15,9 miljoonaa euroa, josta 9,5 miljoonaa euroa rahoitetaan LIFE-ohjelman kautta. Huolehdimme jokaisen arkielämään vaikuttavista asioista, kuten teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä tuemme yrityksiä niiden kehittymisessä. Olemme merkittäviä alueidemme kehittäjiä ja EU-rahoituksen myöntäjiä. Jokihelmisimpukan eli raakun elinympäristöjen kunnostaminen Jokihelmisimpukka eli raakku on virtaavien vesien pohjalla elävä suurikokoinen nilviäislaji, joka kasvaa hitaasti ja se voi elää jopa 280-vuotiaaksi.
Suomessa raakku on erittäin uhanalainen laji, ja se rauhoitettiin ensimmäisenä selkärangattomana lajina vuonna 1955. Oulun eteläpuolisesta Suomesta tunnetaan alle kymmenen raakkujokea. Life Revives -hankkeessa (2021-2027) parannetaan uhanalaisen raakun elinolosuhteita. Kuusivuotinen LIFE Revives -hanke käynnistyi usean vuoden taustatyön ja suunnittelun tuloksena 12 projektipartnerin voimin. Hanketta koordinoi Jyväskylän yliopisto. Hankkeen nimi LIFE tulee EU:n LIFE-ohjelmasta ja Revives viittaa elvyttämiseen, hankkeen nimi on englanniksi, koska hanke parantaa jokihelmisimpukan ekologista tilaa Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.
Kuuden vuoden jälkeen tavoitteena on saavuttaa raakun riittävä lisääntyminen ja suotuisa suojelutaso. Kansainvälisen hankkeen kohteena on yhteensä 14 suurempaa jokialuetta, joilla on 69 pienempää jokea. Niistä 32 sijaitsee Pohjois- ja Länsi-Suomessa, 36 Pohjois-Ruotsissa ja yksi Virossa. Hanketta koordinoi Jyväskylän yliopisto. LIFE Revives -hankkeen budjetti omarahoitus mukaan lukien on 15,8 miljoona euroa. Geopark-alueen patikkareitit kuljettavat upeiden luontoelämysten ääreen, kävelet sitten kansallispuistojen reiteillä tai muissa luontokohteissa.
Ota haltuun kaksi miljardia vuotta Suomen historiaa parhaalla mahdollisella tavalla – polkemalla sen läpi. Geopark-kohteet kertovat alueen geologian, luonnon ja kulttuurin kehityksestä. Opi Geoparkista enemmän materiaalien avulla. Nauti puhtaista raaka-aineista valmistetut elämykselliset herkut alueen ravintoloissa ja kahviloissa tai osta valmiit retkieväät mukaasi. Kuinka tärkeä osa kulttuuriperintöämme on raakku? Entä kuinka paljon uomakunnostukset saisivat maksaa yhteiskunnalle?
EU:n LIFE-ohjelman rahoittamassa LIFE Revives -hankkeessa elvytetään jokihelmisimpukan eli raakun ja sen isäntäkalojen, lohen ja taimenen, elinympäristöjä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa vuosina 2021–2027. Osallistu LIFE Revives -hankkeen kyselyyn koskien raakun ja sen isäntäkalojen merkityksestä ihmisille. Jokihelmisimpukka eli raakku on erittäin uhanalainen laji, joka on vaarassa hävitä useilta alueilta. LIFE Revives -hanke pyrkii elvyttämään jokihelmisimpukan ja sen elämään kiinteästi liittyvien isäntäkalojen eli lohikalojen tilaa ja elinympäristöjä. Hanke on koonnut yhteen 12 projektikumppania kolmesta maasta, joista ELY-keskuksia on Varsinais-Suomesta, Pirkanmaalta ja Etelä-Pohjanmaalta. Teemme projektissa erilaisia vesistökunnostustoimia, valuma-aluekunnostusta, seurantaa, raakkujen poikaskasvatusta sekä tiedottamista raakuista ja hankkeen toimista.
Tavoitteenamme on saavuttaa raakun ja lohikalojen suotuisa suojelutaso projektin jälkeen. Hankeen kesto on 2021–2027. Yhtenä hankkeen toimista on kerätä tietoa jokihelmisimpukoiden ja sen isäntäkalojen tilan parantamisen sosioekonomisista vaikutuksista, mitä varten on laadittu oheinen kysely. Kyselyllä saadaan arvokasta tietoa raakkuihin ja lohikaloihin liittyvistä mielikuvista sekä niiden elinympäristöjen tilaa parantavista toimista. Kyselyyn vastataan anonyymisti ja vastaaminen kestää noin 15–30 minuuttia. Kyselytutkimuksen on laatinut LIFE Revives -hankkeen koordinoija, Jyväskylän yliopisto.
Tuloksista tiedotetaan vuosien 2026–2027 aikana. Voit antaa myös palautetta ja kommentteja kyselyn kautta (alla olevat kyselyt osoitteessa: www.survey-xact.dk). Huolehdimme jokaisen arkielämään vaikuttavista asioista, kuten teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä tuemme yrityksiä niiden kehittymisessä. Olemme merkittäviä alueidemme kehittäjiä ja EU-rahoituksen myöntäjiä. Jokihelmisimpukan eli raakun elinympäristöjen kunnostaminen Tältä sivulta löytyvät LIFE Revives -hankkeen uutiset, tapahtumat sekä julkaisut.
LIFE Revives-hanke saa rahoitusta Euroopan komission LIFE-ohjelmasta, projektinumero LIFE20 NAT/FI/000611. Aineiston sisältö heijastelee sen tekijöiden näkemyksiä, eikä Euroopan unioni tai CINEA ole vastuussa aineiston sisältämien tietojen käytöstä. Kuusivuotinen LIFE Revives -projekti käynnistyi syyskuussa 2021 vuosien taustatyön ja suunnittelun tuloksena 12 projektikumppanin voimin. LIFE Revives -hankkeen tavoitteena on parantaa ekologista tilaa 69 Suomessa, Ruotsissa ja Virossa sijaitsevassa joessa, joissa on edustettuina 7 % maiden jokihelmisimpukkapopulaatioista (raakku, Margaritifera margaritifera). Toimenpiteiden tarkoituksena on saavuttaa raakun riittävä suojelustatus sekä parantaa projektimaissa esiintyvien populaatioiden lisääntymiskykyä projektin jälkeen. Tämä pyritään aikaansaamaan seuraavilla toimilla:
Projektin tavoitteena on vähentää jokien valuma-alueilta tulevaa sedimentti- ja ravinnekuormaa sekä lisätä jokielinympäristöjen laatua, luonnon monimuotoisuutta ja kohdejokien yhtenäisyyttä. Erityisesti pyritään parantamaan raakunpoikasten elinympäristöjä sekä vahvistamaan sen isäntäkalojen, Atlantin lohen (Salmo salar) ja taimenen (Salmo trutta), kantoja mm. poistamalla vaellusesteitä. Vaellusesteiden poistaminen mahdollistaa lohikalojen pääsyn niiden luontaisille kutualueille, mikä puolestaan edesauttaa raakkupopulaatioiden elpymistä. Hankkeen aikana tullaan projektimaiden yhdeksää uhanalaista populaatiota viljelemään ja kasvattamaan laitosolosuhteissa - Suomessa Konneveden tutkimusasemalla ja Virossa Põlulan kalanviljelylaitoksella. Takaisin kotijokiinsa siirretyistä raakunpoikasista arvioilta 5000–20 000 yksilöä tulee saavuttamaan sukukypsyysiän.
Toimenpiteen tavoitteena on vahvistaa kohdepopulaatioita ja estää niiden sukupuuttoon kuoleminen lähitulevaisuudessa samanaikaisesti jokien ekologisen tilan kohentumisen kanssa. Raakkujen ja lohikalojen suojeluun liittyvää käytännön tietoa ja asiantuntemusta tullaan jakamaan hyödynnettäviksi muissa meneillään olevissa ja tulevaisuuden virtavesien suojelu- ja kunnostusprojekteissa. Hankkeen tulosten kestävyyden varmistamiseksi ja kokonaisvaikutuksen lisäämiseksi on tärkeää välittää ajantasaista tietoa lisäksi niin metsätalouden suunnittelijoille ja ammattilaisille kuin maanomistajille ja muille sidosryhmille. Sidosryhmiltä ja julkiselta taholta saadun tuen määrää ja sitoutumista raakunsuojeluun pyritään vahvistamaan aktiivisella ja kattavalla tiedotuksella. Käytettävien menetelmien avulla esimerkiksi jokien hienojakoinen sedimentti kulkeutuu kevättulvien aikana jokitörmille puhdistaen näin raakun elinympäristöjä. Pilottimenetelmänä tullaan rakentamaan ns.
raakkujen ”lastentarhoja” kunnostamalla jokien pohjaan pienimuotoisia, raakunpoikasten kasvuun soveltuvia elinympäristölaikkuja. Tavoitteena on osoittaa, että projektissa käytettäviä menetelmiä voidaan soveltaa myös muihin sedimenttiongelmista kärsiviin Euroopan raakkujokiin ja -vesistöihin. 16.9.2021 11:22:35 EEST | ELY-keskukset | Tiedote Projektissa ovat mukana Suomessa Metsähallitus Luontopalvelut, Metsähallitus Metsätalous Oy sekä Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. Ruotsalaiset projektipartnerit ovat Länsstyrelsen i Norrbottens län, Sportfiskarna, SCA Skog AB sekä Sveaskog Förvaltnings AB, ja virolaiset partnerit ovat State Forest Management Centre sekä Tartton yliopisto. Lisäksi yhdeksän osarahoittajaa (ympäristöministeriö, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin ELY-keskukset, Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö, R Erik ja Bror Serlachiuksen säätiö, WWF Finland, Swedish Agency for Marine and Water Management sekä Viron ympäristöministeriö) rahoittaa projektia...
Hankkeen kokonaisbudjetti on liki 15,9 miljoonaa euroa. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueella toimet jatkavat Freshabit LIFE-hankkeen toimia ja keskittyvät Karvianjoen raakkupopulaation tilan ja elinympäristön parantamiseen. Karvianjoen koskien alueella elävät Lounais-Suomen viimeiset mahdollisesti lisääntymiskykyiset raakut eli jokihelmisimpukat. Karvianjoen kosket ovat suojeltuja Natura-alueena, mikä velvoittaa Suomea estämään alueen heikentyminen ja toteuttamaan alueella aktiivisia suojelutoimia luontoarvojen palauttamiseksi. Raakkujen lisääntyminen on heikentynyt Karvianjoella erityisesti 1950-luvulta lähtien, josta alkaen voimakkaat metsä- ja suo-ojitukset sekä myöhemmin turvetuotanto ovat aiheuttaneet happamoitumista ja joen pohjan liettymistä sekä muutoksia veden viipymässä. Tämä on johtanut simpukoiden poikastuotannon heikentymiseen.
People Also Search
- LIFE Revives -hanke kerää tietoa jokihelmisimpukkaan ja sen ...
- LIFE Revives - elvytystä jokihelmisimpukalle - Metsähallitus
- LIFE Revives: Jokihelmisimpukan kantojen vahvistaminen ja ...
- LIFE Revives -hanke - ELY keskus
- LIFE Revives -hanke parantaa raakkujen ja taimenen elinolosuhteita ...
- LIFE Revives -hanke kerää tietoa... - Satakunnan ELY-keskus
- LIFE Revives -hanke kerää tietoa jokihelmisimpukasta ja sen ...
- Ajankohtaista - ELY-keskus - ELY keskus
- Projekti — LIFE Revives - jyu.fi
- Uusi jokihelmisimpukkaan keskittyvä LIFE-hanke alkaa: Satakunnassa ...
EU:n LIFE-ohjelman Rahoittamassa LIFE Revives-hankkeessa Elvytetään Jokihelmisimpukan Eli Raakun Ja
EU:n LIFE-ohjelman rahoittamassa LIFE Revives-hankkeessa elvytetään jokihelmisimpukan eli raakun ja sen isäntäkalojen, lohen ja taimenen, elinympäristöjä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa vuosina 2021–2027. Osallistu LIFE Revives -hankkeen liittyvään kyselyyn koskien raakun ja sen isäntäkalojen merkityksestä ihmisille. Jokihelmisimpukka eli raakku on erittäin uhanalainen laji, joka on vaarassa hävitä...
Hankeen Kesto On 2021–2027, Joten Hanke On Noin Puolessa Välissä.
Hankeen kesto on 2021–2027, joten hanke on noin puolessa välissä. Yhtenä hankkeen toimista on kerätä tietoa jokihelmisimpukoiden ja sen isäntäkalojen tilan parantamisen sosioekonomisista vaikutuksista, mitä varten on laadittu oheinen kysely. Kyselyllä saadaan arvokasta tietoa raakkuihin ja lohikaloihin liittyvistä mielikuvista sekä niiden elinympäristöjen tilaa parantavista toimista. Kyselyyn vast...
Voit Antaa Myös Palautetta Ja Kommentteja Kyselyn Kautta. Kyselytutkimus Jokihelmisimpukan
Voit antaa myös palautetta ja kommentteja kyselyn kautta. Kyselytutkimus jokihelmisimpukan eli raakun ja sen isäntäkalojen (lohi ja taimen) tilan parantamisen sekä elinympäristöjen kunnostuksen sosioekonomisista vaikutuksista En kartläggning gällande de socioekonomiska effekterna, till följd av förbättrad status för flodpärlmussla ochdess värdfiskar (lax och öring) samt restaurering av deras livsm...
Projektin Yleisenä Tavoitteena On Elvyttää Suomen, Ruotsin Ja Viron Raakun
Projektin yleisenä tavoitteena on elvyttää Suomen, Ruotsin ja Viron raakun eli jokihelmisimpukan (Margaritifera margaritifera) kantoja kohti suotuisaa suojelun tasoa. Kaikkiaan kunnostetaan noin 85 kilometriä raakkuvirtoja. Niin budjetiltaan kuin kattavuudeltaankin ennätyksellisen laajan hankkeen nimi LIFE Revives viittaa suoraan elvyttämiseen, koska keskeinen tavoite on saada raakkujen lisääntymi...
Seurantaan Perustuvia Tuloksia Kerätään Projektin Aikana Myöhemmin Hyödynnettäviksi – Tavoitteena
Seurantaan perustuvia tuloksia kerätään projektin aikana myöhemmin hyödynnettäviksi – tavoitteena on parantaa ja yhtenäistää Euroopan maissa käytössä olevia raakunsuojelumenetelmiä. Viranomaisten, metsätalouden sekä maanomistajien osallistaminen projektiin tarjoaa resursseja ja edesauttaa sidosryhmiä sitoutumaan raakunsuojeluun. Hankkeen pääasialliset toimet ovat: Osallistu projektiin liittyvään k...