Materiaalia Lukion Tiedeopetukseen Opinkirjo

Leo Migdal
-
materiaalia lukion tiedeopetukseen opinkirjo

Opinkirjon tuottamat tiedelukutaidon ja tutkimuksen tekemisen kurssit johdattelevat tieteeseen ja oman tutkimuksen tekoon. Tiedelukutaidon perusteet -verkkokurssi on kaikille avoin ja maksuton MOOC-kurssi, jonka voi suorittaa omaan tahtiin missä ja milloin vain. Kurssista saa 2 op, jotka voi myöhemmin lukea hyväksi yliopisto-opintoihin tai käyttää lukio-opintoihin (edellyttää oman lukion hyväksyntää). Kurssin ovat tuottaneet yhteistyössä Kehittämiskeskus Opinkirjo ja Helsingin yliopisto. Kurssi esittelee monipuolisesti eri aloja. Kurssipalautteen mukaan enemmän kuin kolme neljästä kurssilaisesta kertookin tutustuneensa kurssilla uusiin aloihin.

Kurssin käyneet kertovat saaneensa apua kirjoituksiin ja pääsykokeisiin valmistautumiseen sekä valmennusta korkeakouluopintoihin. Kurssi kehittää myös kriittistä lukutaitoa, josta on hyötyä esim. netin informaatiovirrassa surffatessa. Tiedelukutaidon perusteet -kurssin tai sen osan saa ottaa vapaasti osaksi lukion, ammattikoulun, ammattikorkeakoulun tai yliopiston opintotarjontaa. Kurssi on mahdollista suorittaa myös täysin omatoimisesti ajasta ja paikasta riippumatta. Kerro opiskelijoillesi mahdollisuudesta osallistua kurssille!

MOOC-verkkokurssi muodostaa 2 opintopisteen moduulin. Kurssissa on yhteensä kuusi osiota. Kurssin yksittäisiin osioihin voidaan käyttää keskimäärin 6–7 oppituntia opettajan ja ryhmän kiinnostuksenkohteiden mukaan. Kurssi soveltuu lukion valinnaiseksi opintojaksoksi, mutta sitä voi hyvin käyttää myös osana eri aineiden opetusta. Koska kurssi on tieteenaloista riippumaton, sen sisällöt soveltuvat kaikkiin aineisiin. Kurssin sisältöjä voi soveltaa omaan aineeseen, ja niitä voi käyttää valikoiden valikoimalla omaan opetukseen esimerkiksi vain yhden osion sisältöjä sen sijaan, että ottaisi ohjelmaan koko kurssin.

Kurssin ensimmäinen osio Toiselta asteelta korkeakouluun sopii erityisesti opinto-ohjauksen sisältöihin. Se tutustuttaa opiskelijat korkeakouluopintoihin ja eri alojen tutkijoihin videoesimerkein. Osiota laadittaessa on kuultu erityisesti nuorten toivomuksia siitä, mitä he haluavat korkeakouluopinnoista tietää. Oppilaitoslisenssi LOPS21 -paketti Elements Uusi Arkki 2 Maailmanlaajuinen kristinusko Kanta 3 Suomi, Eurooppa ja muuttuva maailma

Binomi, digimateriaali opettajille, 1kpl Skeema 5 Yksilöllinen ja yhteisöllinen ihminen Kaipaatko vinkkejä tiedekasvatukseen ja -opetukseen? Opinkirjo edistää ja kehittää tiedekasvatusta ja -opetusta mm. tuottamalla materiaaleja ja koulutuksia sekä toimimalla yhteistyössä eri tahojen kanssa. Opinkirjo tarjoaa valmiita tutkimus- ja kehitystehtäviä projektioppimisen, monialaisten oppimiskokonaisuuksien ja ilmiöoppimisen tueksi.

Tutustukaa tehtävävinkkeihin ja järjestäkää töiden valmistuttua yhdessä koko koulun tai kunnan yhteiset tiedemessut! Opinkirjon tuottamat tiedelukutaidon ja tutkimuksen tekemisen kurssit johdattelevat tieteeseen ja oman tutkimuksen tekoon. Luonnontieteellisten ilmiöiden sisälle voi päästä tutkimalla ja kokeilemalla. Siihen löydät täältä sivulta ideoita ja ohjeita. Utele, kysy ja ole luova! Opinkirjon Ilmastokirjo tukee ilmastokysymyksiin perehtymistä ja tiedonhankintaa sekä tarttuu lasten ja nuorten aloitteisiin ja hankki vastauksia kysymyksiin.

Tule mukaan! Tiedelukutaidon perusteet -kurssi on suunniteltu lukiolaisia ajatellen, mutta kurssimateriaali soveltuu kenelle tahansa tieteestä, tieteentekemisen perusteista sekä kriittisen ajattelun kehittämisestä kiinnostuneelle. Kurssimateriaalia voi vapaasti käyttää itsenäiseen opiskeluun. Perehdy teksteihin, tutustu videoihin ja lisätietoina tarjottavaan oheismateriaaliin, vastaa monivalintakyselyihin ja pohdintatehtäviin ja nauti uusista oivalluksista! Materiaali soveltuu myös lukion tai muun keskiasteen oppilaitoksen valinnaiseksi kurssiksi tai osaksi muuta opetusta. Oppilaitos voi itse määritellä, millä tavoin Tiedelukutaidon perusteet -kurssi (2 op) hyväksytään oppilaitoksen kurssina.

Opettajat voivat vapaasti käyttää kurssia tai sen osia omassa opetuksessaan. Kurssi suoritetaan perehtymällä kurssialustan teksteihin ja oheismateriaaleihin ja vastaamalla verkkotehtäviin. Kurssin voi suorittaa kokonaan etänä ajasta ja paikasta riippumatta. Hyväksytyn kurssisuorituksen edellytyksenä on, että teet vähintään 90 prosenttia tehtävistä. Jokaisen tehtävän maksimipistemäärä on kerrottu tehtävässä. Hyväksyttyyn kurssisuoritukseen vaaditaan vähintään puolet kurssin maksimipistemäärästä.

Tutkimuksen tekemisen perusteet -materiaalikokonaisuus on suunniteltu soveltuvaksi Lukion opetussuunnitelmaperusteiden (2015; 2019) teemaopintojen kurssiksi (TO2) tai tiedeopetuksen moduuliksi (1-3 opintopistettä). Tehtäviä ja sisältöjä voi käyttää myös muilla lukion kursseilla tai opintojaksoilla. Moduuli muodostaa sisällöllisesti parin Tiedelukutaidon perusteet -verkkokurssin kanssa, ja halutessaan materiaaleja voi käyttää rinnakkain. Miten ja missä materiaalia voi hyödyntää? Missä järjestyksessä kokonaisuudet kannattaa käydä läpi? Mitä ovat tieteen periaatteet?

Miten tieteellinen tutkimus etenee? Millaisia tutkimuksellisia lähestymistapoja ja tutkimusstrategioita on olemassa? Miten tutkimusaihetta voi lähteä ideoimaan? Millainen on hyvä tutkimusaihe? Mitä ovat tutkimussuunnitelma ja tutkimuspäiväkirja? Mistä löytää luotettavaa tietoa?

Mitä ovat tutkimuskysymys ja -hypoteesi?

People Also Search

Opinkirjon Tuottamat Tiedelukutaidon Ja Tutkimuksen Tekemisen Kurssit Johdattelevat Tieteeseen Ja

Opinkirjon tuottamat tiedelukutaidon ja tutkimuksen tekemisen kurssit johdattelevat tieteeseen ja oman tutkimuksen tekoon. Tiedelukutaidon perusteet -verkkokurssi on kaikille avoin ja maksuton MOOC-kurssi, jonka voi suorittaa omaan tahtiin missä ja milloin vain. Kurssista saa 2 op, jotka voi myöhemmin lukea hyväksi yliopisto-opintoihin tai käyttää lukio-opintoihin (edellyttää oman lukion hyväksynt...

Kurssin Käyneet Kertovat Saaneensa Apua Kirjoituksiin Ja Pääsykokeisiin Valmistautumiseen Sekä

Kurssin käyneet kertovat saaneensa apua kirjoituksiin ja pääsykokeisiin valmistautumiseen sekä valmennusta korkeakouluopintoihin. Kurssi kehittää myös kriittistä lukutaitoa, josta on hyötyä esim. netin informaatiovirrassa surffatessa. Tiedelukutaidon perusteet -kurssin tai sen osan saa ottaa vapaasti osaksi lukion, ammattikoulun, ammattikorkeakoulun tai yliopiston opintotarjontaa. Kurssi on mahdol...

MOOC-verkkokurssi Muodostaa 2 Opintopisteen Moduulin. Kurssissa On Yhteensä Kuusi Osiota.

MOOC-verkkokurssi muodostaa 2 opintopisteen moduulin. Kurssissa on yhteensä kuusi osiota. Kurssin yksittäisiin osioihin voidaan käyttää keskimäärin 6–7 oppituntia opettajan ja ryhmän kiinnostuksenkohteiden mukaan. Kurssi soveltuu lukion valinnaiseksi opintojaksoksi, mutta sitä voi hyvin käyttää myös osana eri aineiden opetusta. Koska kurssi on tieteenaloista riippumaton, sen sisällöt soveltuvat ka...

Kurssin Ensimmäinen Osio Toiselta Asteelta Korkeakouluun Sopii Erityisesti Opinto-ohjauksen Sisältöihin.

Kurssin ensimmäinen osio Toiselta asteelta korkeakouluun sopii erityisesti opinto-ohjauksen sisältöihin. Se tutustuttaa opiskelijat korkeakouluopintoihin ja eri alojen tutkijoihin videoesimerkein. Osiota laadittaessa on kuultu erityisesti nuorten toivomuksia siitä, mitä he haluavat korkeakouluopinnoista tietää. Oppilaitoslisenssi LOPS21 -paketti Elements Uusi Arkki 2 Maailmanlaajuinen kristinusko ...

Binomi, Digimateriaali Opettajille, 1kpl Skeema 5 Yksilöllinen Ja Yhteisöllinen Ihminen

Binomi, digimateriaali opettajille, 1kpl Skeema 5 Yksilöllinen ja yhteisöllinen ihminen Kaipaatko vinkkejä tiedekasvatukseen ja -opetukseen? Opinkirjo edistää ja kehittää tiedekasvatusta ja -opetusta mm. tuottamalla materiaaleja ja koulutuksia sekä toimimalla yhteistyössä eri tahojen kanssa. Opinkirjo tarjoaa valmiita tutkimus- ja kehitystehtäviä projektioppimisen, monialaisten oppimiskokonaisuuks...