Opintoja Suunnitteleva Kurkkaa Opinto Oppaaseen Ja Uusiin

Leo Migdal
-
opintoja suunnitteleva kurkkaa opinto oppaaseen ja uusiin

Tiedot avoimen yliopiston opinnoista löytyvät nyt opinto-oppaasta. Opinto-oppaassa on myös muuta hyödyllistä sisältöä ja linkkejä, joihin sinun kannattaa tutustua opintoja suunnitellessasi. Elokuun alusta ilmoittautuminen tehdään opinto-oppaan linkeistä. Kaksi opintojen suunnitteluun ja ilmoittautumiseen vaikuttavaa muutosta tulevat voimaan syksyllä: opintojen järjestysvaatimuksen poistuu ja aineopintoihin vaaditusta opintomenestysvaatimuksesta luovutaan. Elokuun alusta alkaen opintojen suoritusjärjestykseen liittyvä vaatimus poistuu. Käytännössä tämä tarkoittaa, että myös aineopintotasoisia opintojaksoja voi opiskella esimerkiksi perusopintojen suorittamisen lomassa.

Muutos tuo joustavuutta opiskeluun ja kurssien ajoittamiseen sekä mahdollistaa kiinnostavien kurssien poimimisen omaan opintosuunnitelmaan vaikkapa teeman mukaisesti osaamista syventäen. Esitiedoista huolehtiminen auttaa myös opintomenestyksessä ja kurssin sujuvassa suorittamisessa. Osallistumalla opinto-ohjaukseen varmistat sen, että saat kaikki tärkeät opintoihin ja opiskelukäytänteisiin liittyvät tiedot ja opintosi etenevät mahdollisimman sujuvasti. Lue lisätiedot Opinto-ohjaus –sivulta. Opintojen suunnittelun lähtökohtana toimii tutkintosi opetussuunnitelma. Opetussuunnitelma määrittää tietyt tutkinnon laajuuden ja sisällön reunaehdot: esimerkiksi pakollisten opintojen sisältö, ajoitus ja suoritusjärjestys sekä vapaasti valittavien opintojen määrä.

Opetussuunnitelma sisältää tutkintorakenteen sekä opintojaksojen sisällöt, tavoitteet ja mahdolliset esitietovaatimukset. Tutustu opetussuunnitelmaan heti opintojen alussa. Löydät saapumisryhmäsi opetussuunnitelman Metropolian opinto-oppaasta Opinto-opas | Opinto-opas, Metropolia. Tutkinto-ohjelmilla on omat hyväksiluku -ohjeet. Lue ohjeet ennen hyväksiluku -hakemuksen tekemistä. Tutkinto-ohjelma tiedottaa hyväksiluku -ohjeista opintojen alussa.

Tutkintoosi kuuluu henkilökohtaisen opintosuunnitelman eli HOPSin tekeminen. HOPS on koko opiskeluajan kestävä prosessi, joka tukee opintojesi etenemistä ja asiantuntijuutesi kehittymistä. Tukea ja ohjausta saat ohjaavalta opettajaltasi sekä opiskelijapalveluista. Opintosuunnitelma tehdään Sisu-järjestelmässä, jonne pääset sivun päävalikosta. Opintosuunnitelmaasi merkitset, mitä opintoja aiot suorittaa missäkin vaiheessa tutkintoasi. Suunnitelmaa ei tarvitse tehdä kerralla valmiiksi, vaan voit päivittää sitä jatkuvasti opintojesi edetessä.

Sisun opintosuunnitelman kautta myös ilmoittaudut opetukseen ja teet sähköisiä hakemuksia. Sisu seuraa tekemiäsi valintoja suhteessa koulutusohjelmasi tutkintorakenteeseen ja ohjaa sinua valinnoissasi. Alla olevissa tilanteissa saatat tarvita Sisun sähköistä asiointia ja hakemuksia, jotta saat suunnitelman vastaamaan tarpeitasi. Opiskelijapalveluiden koulutussuunnittelijat ja opintoneuvojat käsittelevät hakemukset Sisussa. Jos sinulla on kysyttävää hakemuksista ja Sisun sähköisestä asioinnista, voit olla yhteydessä oman tiedekuntasi opintoneuvontaan. Sisu on sinun ja ohjaavan opettajasi yhteinen työväline.

Kun sinut on liitetty Sisussa ohjaajasi ohjausryhmään, näkee hän opintosuunnitelmasi ja voitte lähettää toisillenne suunnitelmaan liittyviä kysymyksiä ja kommentteja. Ohjausryhmän viestintäkäytännöistä sovitaan erikseen koulutusohjelmissa. Huomaathan, että opiskelijapalvelut eivät seuraa kommentteja, joten sinun tulee ottaa erikseen yhteyttä esimerkiksi sähköpostilla. Tarkempaa tietoa Sisun ohjaustoiminnoista löydät opintosuunnitelman käyttöohjeista. Yliopistossa opiskelija on itse vastuussa omien opintojensa suunnittelusta ja edistämisestä. Suunnittelua varten jokainen opiskelija tekee henkilökohtaisen opintosuunnitelman (eli HOPSin) opintojensa alussa.

HOPSia päivitetään läpi opintojen ja sinulle on tarjolla tukea opintojen suunnitteluun aina valmistumiseen saakka. Alta pääset tutustumaan kevyesti yliopisto-opiskelun ja opintojen suunnittelun periaatteisiin, sekä tarjolla olevaan opinto-ohjaukseen ja opiskelun tukeen. Yliopistossa opiskelet itseäsi varten ja kartuttaaksesi omaa osaamistasi. Opiskelu yliopistossa eroaakin lukio-opiskelusta juuri opiskelijan vastuun suhteen. Rakennat itse oman opintopolkusi mielenkiintosi mukaan ja hankit sellaisen ammattitaidon, josta itselle on hyötyä tulevaisuudessa. Vastaat myös itse ajankäytöstäsi ja siitä, että saat suoritettua riittävän määrän opintoja esimerkiksi opintotukeen tai opintoaikaan nähden.

Opintojaksot eli kurssit voivat olla toteutettu hyvin monella eri tavalla. Osaan opintojaksoista sisältyy luennot ja tentti, osa sisältää harjoitustöitä yksin tai ryhmässä, laboratorioharjoituksia, vierailuluentoja tai yritysvierailuja. Opintojaksoja voidaan järjestää myös verkkokursseina tai muiden itseopiskelukeinojen avulla. Lähes jokaiseen tutkintoon voi sisällyttää myös harjoittelua, jossa pääsee tutustumaan käytännön työtehtäviin. Tampereen yliopistolla opintojen suorittaminen on joustavaa ja yksilökohtaista. Yliopistolla huomioidaan opiskelijoiden tarpeet tasapuolisesti.

Saavutettavuus takaa henkilökohtaisista ominaisuuksista riippumattoman mahdollisuuden luontevaan tutkinnon suorittamiseen tavoiteajassa. Voit saada opintoihisi yksilöllisiä järjestelyjä, jos sinulla on opintoihin vaikuttava sairaus, vamma tai oppimisvaikeus. Opiskelun monipuolisuutta voi laajentaa suorittamalla opintoja muissa yliopistoissa, myös ulkomailla. Opiskelijoita kannustetaan suorittamaan osa opinnoistaan kansainvälisissä vaihto-ohjelmissa. Tampereen korkeakoulujen (Tampereen yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu & Poliisiammattikorkeakoulu) välillä on mahdollista suorittaa opintoja ristiinopiskeluna. Myös muiden suomalaisten yliopistojen opetustarjontaan pääset käsiksi ristiinopiskelun kautta.

Tutkinto-opiskelija, löydät tältä sivulta tietoa, minkälaista opinto-ohjausta sinulle on tarjolla opintojesi aikana: Opinto-ohjauksen sisältö ja toteutus vaihtelee tutkinto-ohjelmittain. Avoimen AMK:n opiskelija: lue lisätiedot Metropolian avoimen AMK:n sivuilta. Muun koulutuksen opiskelija: lue lisätiedot koulutuksen sivuilta. Ota paras mahdollinen startti opinnoillesi ja lue opintojen aloituksen ohjeet hyvissä ajoin ennen opintojesi alkamista. Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma eli HOKS laaditaan opintojen alussa yhdessä ofelaš-ohjaajan kanssa ja sitä päivitetään koko opintojen ajan.

HOKS auttaa opiskelijaa ymmärtämään tutkinnon rakennetta, suunnittelemaan opintoja ja seuraamaan niiden etenemistä. HOKSissa selvitetään, tunnistetaan ja tunnustetaan mahdollinen aiemmin hankittu osaaminen. Tunnustetut opinnot viedään Wilman opintosuoritusotteeseen, jonka jälkeen suunnitellaan, mitä, miten ja millaisessa aikataulussa opiskelija hankkii koulutuksen osaamistavoitteiden mukaista osaamista. Opiskelijalle rakentuu yksilöllinen opintopolku hänen omien tavoitteidensa ja opintojen valinnaisuuksien pohjalta. HOKSiin kirjataan myös erityisen tuen tarpeet sekä mahdolliset poikkeamiset tutkinnon perusteista. Osana HOKSia laaditaan tarvittaessa erityisen tuen suunnitelma.

HOKSiin sisältyy myös urasuunnitelma, jossa opiskelija asettaa omat tavoitteet, toiveet ja keinot niiden saavuttamiseksi. Kannustamme ja tuemme opiskelijaa pohtimaan vahvuuksia sekä rakentamaan urapolkua omien kiinnostusten mukaan. Ammatillisten opintojen ohella voi suorittaa myös lukio-opintoja aina ns. kolmoistutkintoon (ammatillinen perustutkinto, ylioppilastutkinto ja koko lukion oppimäärä) asti. Tehtyjä lukio-opintoja tunnustetaan osaksi ammatillista tutkintoa ja päinvastoin. Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen ohjauspalvelut auttavat avoimessa yliopistossa tai täydennyskoulutuksessa opiskelevaa tai opintoja suunnittelevaa opiskeluun ja uraan liittyvissä pohdinnoissa ja ratkaisujen löytämisessä.

​ Maksutonta ura- ja opinto-ohjausta antavat Jatkuvan oppimisen keskuksen ohjauksen asiantuntijat. Me autamme sinua kartoittamaan erilaisia vaihtoehtoja ja löytämään sopivan opintopolun juuri sinun tarpeeseesi. Ohjauksen palveluista saat myös tarvittaessa tukea, jo sinulla on haasteita opinnoissasi tai niiden etenemisessä. Tarjoamme myös maksullisia ohjaus- ja konsultointipalveluita yksilö- ja yritysasiakkaille. Oppiminen ja opiskeleminen on aktiivista toimintaa.

Aikuisen oppimisessa korostuvat vastuun ottaminen omasta oppimisestaan, aktiivisuus, tietoinen sitoutuminen tavoitteiden saavuttamiseen ja kyky itsenäiseen työskentelyyn. Parhaimmillaan opiskelu on mielekästä ja antoisaa. Joskus se voi myös tuntua vaativalta. Opiskelun ja oppimisen taitoja oppii lisää koko opiskelun ajan ja niihin saa tukea avoimesta yliopistosta. Älä jää oppimiseen liittyvien pulmien kanssa yksin, vaan ole rohkeasti yhteydessä. Opiskelun suunnitteluun kannattaa panostaa, sillä aikuisopiskelijan arkeen liittyy paljon myös muita asioita, jotka vievät sekä aikaa että energiaa.

Hyvällä suunnittelulla viet opintoja sujuvasti eteenpäin. Tavoitteet kannattaa kirjata konkreettisiksi suunnitelmiksi, jotta ideoista päästään tekemisen tasolle ja päämäärät selkiytyvät. Yksilöidyt, kirjatut mahdollisimman realistiset suunnitelmat helpottavat myös opiskelun ja oppimisen seuraamista ja arvioimista. Suunnittelussa kannattaa olla tavoitteellinen, mutta myös realistinen.

People Also Search

Tiedot Avoimen Yliopiston Opinnoista Löytyvät Nyt Opinto-oppaasta. Opinto-oppaassa On Myös

Tiedot avoimen yliopiston opinnoista löytyvät nyt opinto-oppaasta. Opinto-oppaassa on myös muuta hyödyllistä sisältöä ja linkkejä, joihin sinun kannattaa tutustua opintoja suunnitellessasi. Elokuun alusta ilmoittautuminen tehdään opinto-oppaan linkeistä. Kaksi opintojen suunnitteluun ja ilmoittautumiseen vaikuttavaa muutosta tulevat voimaan syksyllä: opintojen järjestysvaatimuksen poistuu ja aineo...

Muutos Tuo Joustavuutta Opiskeluun Ja Kurssien Ajoittamiseen Sekä Mahdollistaa Kiinnostavien

Muutos tuo joustavuutta opiskeluun ja kurssien ajoittamiseen sekä mahdollistaa kiinnostavien kurssien poimimisen omaan opintosuunnitelmaan vaikkapa teeman mukaisesti osaamista syventäen. Esitiedoista huolehtiminen auttaa myös opintomenestyksessä ja kurssin sujuvassa suorittamisessa. Osallistumalla opinto-ohjaukseen varmistat sen, että saat kaikki tärkeät opintoihin ja opiskelukäytänteisiin liittyv...

Opetussuunnitelma Sisältää Tutkintorakenteen Sekä Opintojaksojen Sisällöt, Tavoitteet Ja Mahdolliset Esitietovaatimukset.

Opetussuunnitelma sisältää tutkintorakenteen sekä opintojaksojen sisällöt, tavoitteet ja mahdolliset esitietovaatimukset. Tutustu opetussuunnitelmaan heti opintojen alussa. Löydät saapumisryhmäsi opetussuunnitelman Metropolian opinto-oppaasta Opinto-opas | Opinto-opas, Metropolia. Tutkinto-ohjelmilla on omat hyväksiluku -ohjeet. Lue ohjeet ennen hyväksiluku -hakemuksen tekemistä. Tutkinto-ohjelma ...

Tutkintoosi Kuuluu Henkilökohtaisen Opintosuunnitelman Eli HOPSin Tekeminen. HOPS On Koko

Tutkintoosi kuuluu henkilökohtaisen opintosuunnitelman eli HOPSin tekeminen. HOPS on koko opiskeluajan kestävä prosessi, joka tukee opintojesi etenemistä ja asiantuntijuutesi kehittymistä. Tukea ja ohjausta saat ohjaavalta opettajaltasi sekä opiskelijapalveluista. Opintosuunnitelma tehdään Sisu-järjestelmässä, jonne pääset sivun päävalikosta. Opintosuunnitelmaasi merkitset, mitä opintoja aiot suor...

Sisun Opintosuunnitelman Kautta Myös Ilmoittaudut Opetukseen Ja Teet Sähköisiä Hakemuksia.

Sisun opintosuunnitelman kautta myös ilmoittaudut opetukseen ja teet sähköisiä hakemuksia. Sisu seuraa tekemiäsi valintoja suhteessa koulutusohjelmasi tutkintorakenteeseen ja ohjaa sinua valinnoissasi. Alla olevissa tilanteissa saatat tarvita Sisun sähköistä asiointia ja hakemuksia, jotta saat suunnitelman vastaamaan tarpeitasi. Opiskelijapalveluiden koulutussuunnittelijat ja opintoneuvojat käsitt...