Pääaine Wikipedia

Leo Migdal
-
pääaine wikipedia

Pääaine on yliopistotutkintoon kuuluva opintokokonaisuus, jonka alalta opinnäytetyö, esimerkiksi pro gradu[1] tai diplomityö, sekä kypsyysnäyte tehdään. Pääaineen varsinaiset opinnot (opinnot ilman opinnäytetyötä) ovat yleensä laajemmat[1] kuin sivuaineen, mutta näin ei aina ole. Yleensä opiskelija opiskelee ensimmäisen vuotensa lähinnä pääaineensa (perus)opintoja ja kieliopintoja ja aloittaa sivuaineiden opinnot vasta toisena vuotenaan. Alemmassa korkeakoulututkinnossa pääaineesta edellytetään suoritettavaksi perusopinnot ja aineopinnot sekä kandidaatin tutkinto. Ylemmässä korkeakoulututkinnossa suoritetaan syventävät opinnot sekä laaditaan pro gradu -tutkielma.[1] Helsingin yliopistossa puhutaan nykyään pääaineiden sijaan koulutusohjelmista ja niiden opintosuunnista sekä sivuaineiden sijaan toisen tieteenalan opinnoista.

Pääaine yhdistää opiskelijoita siten, että samaa pääainetta opiskeleville on oma ainejärjestönsä, johon sivuaineopiskelijatkin saattavat joskus kuulua. Yhdysvalloissa tiettyjen alojen huomattava osa avioituu opiskelijatoverinsa kanssa. Teologian opiskelijoista jopa 21 prosenttia menee naimisiin opiskelukaverinsa kanssa. Opiskelijakollegoidensa kanssa todennäköisesti naimisiin päätyvät myös esimerkiksi tietojenkäsittelyn, musiikin, johtamisen ja farmasian opiskelijat. Henkilöstöjohtamisen, sosiaalityön ja kielten opiskelijat eivät todennäköisesti avioidu opiskelijatoverinsa kanssa.[2] major, main subject, major subject are the top translations of "pääaine" into English.

Teddy-serkullani oli pääaineenaan ranska korkeakoulussa ja hän opiskeli Pariisissa yhden vuoden. My cousin Teddy majored in French in college and studied in Paris for one year. Now what was your major subject at college? Show algorithmically generated translations pääaineitten / pääaineiden / pääainehien / pääainehitten pääaineisiin / pääaineihin / pääainehisin

pääaineitten / pääaineiden / pääainehien / pääainehitten pääaineisiin / pääaineihin / pääainehisin pääaineitansa / pääaineitaan / pääainehiansa / pääainehiaan tärkein tai pääasiallinen oppiaine opiskelussa yks. nom.

pääaine, yks. gen. pääaineen, yks. part. pääainetta, yks. ill.

pääaineeseen, mon. gen. pääaineiden pääaineitten, mon. part. pääaineita, mon. ill.

pääaineisiin pääaineihin. tieteenala, oppiaine, ala, erikoisala, tutkimusalue, tutkimusala, aihealue, aine. Hän opiskeli biologiaa pääaineenaan.Pääaineeni oli englanti yliopistossa.Hänen pääaineensa vaihtui historian puolelle. pää, pää-, pää-äänenkannattaja, pääaine, pääaines, pääajatus

People Also Search

Pääaine On Yliopistotutkintoon Kuuluva Opintokokonaisuus, Jonka Alalta Opinnäytetyö, Esimerkiksi Pro

Pääaine on yliopistotutkintoon kuuluva opintokokonaisuus, jonka alalta opinnäytetyö, esimerkiksi pro gradu[1] tai diplomityö, sekä kypsyysnäyte tehdään. Pääaineen varsinaiset opinnot (opinnot ilman opinnäytetyötä) ovat yleensä laajemmat[1] kuin sivuaineen, mutta näin ei aina ole. Yleensä opiskelija opiskelee ensimmäisen vuotensa lähinnä pääaineensa (perus)opintoja ja kieliopintoja ja aloittaa sivu...

Pääaine Yhdistää Opiskelijoita Siten, Että Samaa Pääainetta Opiskeleville On Oma

Pääaine yhdistää opiskelijoita siten, että samaa pääainetta opiskeleville on oma ainejärjestönsä, johon sivuaineopiskelijatkin saattavat joskus kuulua. Yhdysvalloissa tiettyjen alojen huomattava osa avioituu opiskelijatoverinsa kanssa. Teologian opiskelijoista jopa 21 prosenttia menee naimisiin opiskelukaverinsa kanssa. Opiskelijakollegoidensa kanssa todennäköisesti naimisiin päätyvät myös esimerk...

Teddy-serkullani Oli Pääaineenaan Ranska Korkeakoulussa Ja Hän Opiskeli Pariisissa Yhden

Teddy-serkullani oli pääaineenaan ranska korkeakoulussa ja hän opiskeli Pariisissa yhden vuoden. My cousin Teddy majored in French in college and studied in Paris for one year. Now what was your major subject at college? Show algorithmically generated translations pääaineitten / pääaineiden / pääainehien / pääainehitten pääaineisiin / pääaineihin / pääainehisin

Pääaineitten / Pääaineiden / Pääainehien / Pääainehitten Pääaineisiin / Pääaineihin

pääaineitten / pääaineiden / pääainehien / pääainehitten pääaineisiin / pääaineihin / pääainehisin pääaineitansa / pääaineitaan / pääainehiansa / pääainehiaan tärkein tai pääasiallinen oppiaine opiskelussa yks. nom.

Pääaine, Yks. Gen. Pääaineen, Yks. Part. Pääainetta, Yks. Ill.

pääaine, yks. gen. pääaineen, yks. part. pääainetta, yks. ill.