Sovittelujärjestelmä Arkisto Ylemmät Toimihenkilöt Ytn

Leo Migdal
-
sovittelujärjestelmä arkisto ylemmät toimihenkilöt ytn

Akava, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN esittävät sovittelujärjestelmän uudistamista, sovittelumenettelyn täsmentämistä ja sovittelun resurssien vahvistamista. Nykyinen järjestelmä perustuu 1960-luvulla säädettyyn työriitalakiin. Työmarkkinat, neuvottelutoiminta ja sopimusjärjestelmä ovat muuttuneet merkittävästi erityisesti viime vuosina. Akava ja sen neuvottelujärjestöt pitävät tärkeänä, että työmarkkina- ja sovittelujärjestelmää kehitetään vastaamaan muuttuneen toimintaympäristön tarpeisiin. – Jotta sovittelutoiminta on tehokasta, toimivaa ja tuloksellista, päätoimisten sovittelijoiden määrää pitää lisätä. Sovittelijoiden osaamiseen ja sovittelutoiminnan puolueettomuuteen pitää kiinnittää erityistä huomiota.

Esitämme, että sovittelumenettelyä täsmennetään: laissa pitää säätää määräajat sovittelun aloittamiseen, sovitteluprosessin kulkuun ja pakollisen sovintoehdotuksen antamiseen. Lisäksi sovintoehdotuksen pitää olla julkinen, kun osapuolet ovat esittäneet kantansa sovintoehdotukseen, sanoo työmarkkinajohtaja Katarina Murto. – Esitämme, että sovittelijatoimiston yhteyteen perustetaan uudeksi toimielimeksi puolueeton talousyksikkö, joka tuottaa talous-, palkka- ja ansiokehityslaskentaa. Puolueeton tilannekuva talouden tilasta ja sektori- ja alakohtaiset talous- ja palkkakehitystilastot lisäisivät molemminpuolista ymmärrystä ja auttaisivat neuvottelujen etenemistä, Murto jatkaa. Akava katsoo, että työmarkkinoiden toiminnan pitää jatkossakin perustua sopimiseen. Työ- ja virkaehdoista pitää sopia kattavasti työ- ja virkaehtosopimuksissa.

Työriitojen sovittelujärjestelmä, valtakunnasovittelijan valtuudet ja sovittelussa noudatettavat menettelytavat perustuvat lakiin työriitojen sovittelusta. Akava neuvottelujärjestöineen korostaa, että työmarkkinoiden muutokset edellyttävät sovittelujärjestelmän uudistamista ja sen resurssien vahvistamista. Työehdoista sopiminen on murrostilassa ja seuraava sopimuskierros alkaa loppusyksystä ilman työmarkkinatoimijoiden yhteistä tilannekuvaa ja yhteisesti sovittua työmarkkinamallia. – Työmarkkinatoiminnan hajauduttua työmarkkinoiden ennustettavuus ja vakaus todennäköisesti heikentyvät, mikä voi lisätä työriitojen todennäköisyyttä. On selvää, että nykyinen sovittelujärjestelmä ei vastaa viimeaikaisia muutoksia, toteaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder. – Vireä talouskasvu ja työvoimapula usealla alalla luovat edellytykset ostovoimaa tukevalle palkkapolitiikalle.

Sopimusjärjestelmän hajautuminen ei saa heikentää tätä kehitystä, Fjäder jatkaa. – Neuvottelukierrosta koskeva koordinaatio väistämättä poistuu, kun työnantajat haluavat siirtää työehtosopimustoimintaa yritystasolle. Kunkin toimialan on loogista neuvotella ja sopia omista lähtökohdistaan. Lähdemme YTN:ssä tuleviin neuvotteluihin joka tapauksessa uudistamaan nykyiset sopimuksemme, ovatpa ne ala- tai yrityskohtaisia. Teknologiateollisuudessa on epäselvä tilanne sen vuoksi, että emme vielä tiedä, mitkä yritykset uuteen Teknologiateollisuuden työnantajiin liittyvät ja mikä on heidän edustavuutensa toimialoilla, toteaa Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäki. – Jokainen sopimusala neuvottelee omat ratkaisunsa sen sijaan, että seurattaisiin vientivetoista mallia, kuten aiemmin.

Niissä pitää ottaa huomioon toimialojen tilanne ja tarpeet sekä työn vaativuuteen ja osaamiseen nähden oikeudenmukaiseen palkkakehitykseen liittyvät seikat. Työ- ja virkaehtoihin liittyvät kysymykset ratkaistaan ja sovitaan työmarkkinaneuvotteluissa, eikä maan hallituksen pidä sekaantua sopimuskierrokseen tai palkankorotusten kohdentamiseen, sanoo Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen.

People Also Search

Akava, Julkisalan Koulutettujen Neuvottelujärjestö Juko Ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN Esittävät

Akava, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN esittävät sovittelujärjestelmän uudistamista, sovittelumenettelyn täsmentämistä ja sovittelun resurssien vahvistamista. Nykyinen järjestelmä perustuu 1960-luvulla säädettyyn työriitalakiin. Työmarkkinat, neuvottelutoiminta ja sopimusjärjestelmä ovat muuttuneet merkittävästi erityisesti viime vuosina. Akava ja sen ...

Esitämme, Että Sovittelumenettelyä Täsmennetään: Laissa Pitää Säätää Määräajat Sovittelun Aloittamiseen,

Esitämme, että sovittelumenettelyä täsmennetään: laissa pitää säätää määräajat sovittelun aloittamiseen, sovitteluprosessin kulkuun ja pakollisen sovintoehdotuksen antamiseen. Lisäksi sovintoehdotuksen pitää olla julkinen, kun osapuolet ovat esittäneet kantansa sovintoehdotukseen, sanoo työmarkkinajohtaja Katarina Murto. – Esitämme, että sovittelijatoimiston yhteyteen perustetaan uudeksi toimielim...

Työriitojen Sovittelujärjestelmä, Valtakunnasovittelijan Valtuudet Ja Sovittelussa Noudatettavat Menettelytavat Perustuvat Lakiin

Työriitojen sovittelujärjestelmä, valtakunnasovittelijan valtuudet ja sovittelussa noudatettavat menettelytavat perustuvat lakiin työriitojen sovittelusta. Akava neuvottelujärjestöineen korostaa, että työmarkkinoiden muutokset edellyttävät sovittelujärjestelmän uudistamista ja sen resurssien vahvistamista. Työehdoista sopiminen on murrostilassa ja seuraava sopimuskierros alkaa loppusyksystä ilman ...

Sopimusjärjestelmän Hajautuminen Ei Saa Heikentää Tätä Kehitystä, Fjäder Jatkaa. –

Sopimusjärjestelmän hajautuminen ei saa heikentää tätä kehitystä, Fjäder jatkaa. – Neuvottelukierrosta koskeva koordinaatio väistämättä poistuu, kun työnantajat haluavat siirtää työehtosopimustoimintaa yritystasolle. Kunkin toimialan on loogista neuvotella ja sopia omista lähtökohdistaan. Lähdemme YTN:ssä tuleviin neuvotteluihin joka tapauksessa uudistamaan nykyiset sopimuksemme, ovatpa ne ala- ta...

Niissä Pitää Ottaa Huomioon Toimialojen Tilanne Ja Tarpeet Sekä Työn

Niissä pitää ottaa huomioon toimialojen tilanne ja tarpeet sekä työn vaativuuteen ja osaamiseen nähden oikeudenmukaiseen palkkakehitykseen liittyvät seikat. Työ- ja virkaehtoihin liittyvät kysymykset ratkaistaan ja sovitaan työmarkkinaneuvotteluissa, eikä maan hallituksen pidä sekaantua sopimuskierrokseen tai palkankorotusten kohdentamiseen, sanoo Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn ...