Työelämän Tutkimus Wikipedia
muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa Wikidataa Työelämän tutkimus on vuodesta 2003 ilmestynyt poikkitieteellinen työelämää ja työyhteiskuntaa käsittelevä avoin tiedejulkaisu. Lehteä julkaisee Työelämän tutkimusyhdistys. Lehteä julkaistaan kolme kertaa vuodessa.[1] Lehti sai Kansan Sivistysrahaston Työelämän kehittämispalkinnon vuonna 2009.[2] Työelämän tutkimus -lehti etsii osastotoimittajaa (kirja-arviot ja puheenvuorotekstit) kaudelle 1.1.2026-31.12.2028. Monitieteisen Työelämän tutkimus -lehden päämääränä on edistää työelämään ja työyhteiskuntaan kohdistuvaa tutkimusta, keskustelua ja kehittämistä.
Lehdellä on Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) vertaisarviointitunnus. Lehden tavoitteena on toimia johtavana kotimaisena monitieteellisen työelämätutkimuksen julkaisukanavana. Työelämän tutkimus- lehti on näköalapaikka työelämän tutkimukseen. Osastotoimittajan tehtäviin kuuluvat lehteen tulevien kirja-arvio- ja puheenvuorotekstien toimitustyö, julkaisupäätösten tekeminen yhdessä päätoimittajan kanssa, osallistuminen lehden kehittämiseen sekä tarvittaessa muut lehden toimitukseen liittyvät avustavat tehtävät (esim. viestintä). Päätoimittaja ja toimittajat vastaavat lehden sisällöstä ja julkaisuprosessista yhdessä toimitussihteerin ja toimitusneuvoston kanssa.
Lehti ilmestyy 3-4 kertaa vuodessa Journal-alustalla sähköisessä muodossa osoitteessa https://journal.fi/tyoelamantutkimus. Tehtävään perehdytys tapahtuu tehtävän alettua tammi-helmikuussa 2026. Jos tunnet monipuolisesti työelämän tutkimuksen kenttää, sinulla on soveltuva tohtorin tutkinto tai teet väitöskirjaa työelämään liittyvistä teemoista ja sinulla on kokemusta toimitustyöstä tai halua hankkia kokemusta toimitustyöstä, lähetä vapaamuotoinen hakemus 30.11. 2025 mennessä Työelämän tutkimus -lehden päätoimittajalle Soila Lemmetylle (soila.lemmetty@uef.fi) Työelämän käsite voidaan rinnastaa vaikkapa talouselämän, perhe-elämän tai muihin vastaaviin käsitteisiin, joilla viitataan yhteiskuntien keskeisiin ”sfääreihin”. Työelämä ei ole analyyttinen käsite vaan arkikielen ilmaus, jonka päämerkitys viittaa ansiotyöhön elämänpiirinä.
Työelämää voi tarkastella monista näkökulmista, jolloin kohde aina määrittyy enemmän tai vähemmän näkökulman mukaan. Työelämän tutkimukselle ei voikaan esittää mitään yksinkertaista määritelmää tai rajausta sen enempää tutkimuskohteen kuin teoreettisten tai metodologisten näkökulmienkaan pohjalta. Työelämän tutkimuksen voi katsoa tavalla tai toisella useimmiten liittyvän ansiotyöhön, ja monesti sen näkökulma onkin nimenomaan työtä ansionhankintana tai elämänpiirinä (suhteessa muihin elämänpiireihin) tarkasteleva. Kuitenkin myös palkaton työ (kotityö, vapaaehtoistyö) kuuluu työelämän tutkijoiden tutkimuskohteisiin. Työelämän tutkimuksen monitasoisuutta kuvaa tutkimuskohteiden kirjo. Se kattaa mikrotasolta lähtien yksilön suhdetta työhön tavalla tai toisella tarkastelevan tutkimuksen, työprosessien sekä työelämän rakenteiden ja sosiaalisten järjestelmien tutkimisen ja laajimmalla makrotasolla yhteiskunnan kokonaisuuteen liittyvien ilmiöiden tarkastelun.
Usein tutkimus kattaa useita tasoja ja tarkastelee niiden välisiä suhteita ja vuorovaikutusta. Laajimmillaan mitä moninaisimpiin yhteiskunnallisiin käytäntöihin liittyvä tutkimus voidaan ymmärtää työelämän tutkimukseksi, ja työelämää voidaan tutkia lukuisten teoreettisten ja metodologisten perinteiden näkökulmista. Työelämän tutkimusta voitaneen pitää yleiseltä kannalta katsoen joko yhteiskuntatieteellisenä tai yhteiskunta- ja muiden tieteiden näkökulmia yhdistävänä, mutta sitä ei voi rajata oppiaineiden eikä tiedekuntien mukaan. Usein työelämän tutkimus on aidosti monitieteistä – ei pelkkänä useiden tieteenalojen rinnakkaisuutena, vaan poikkitieteellisenä tai tieteenalarajoja ylittäen (cross– tai trans-disciplinarity). Työelämän tutkimusta voidaan määrittää tieteenalan pohjalta: ainakin työn sosiologia, työpsykologia, työfysiologia, työterveystiede ja työn taloustiede ovat vakiintuneita tutkimusalojen nimityksiä. Määritys voidaan tehdä myös tutkimuskohteen mukaan.
Työelämän tutkimuksen kohteita ovat esimerkiksi työmarkkinat, työttömyys, työ- ja työvoimapolitiikka, työelämän historian ja perinteen tutkimus, työoikeus, työsuojelu, työolot ja ergonomia, työelämän suhteet ja työehdot, työelämän sukupuolijärjestelmä, työorganisaatiot ja niiden johtaminen ja kehittäminen, työprosessit, työelämän... Puheenjohtaja Hertta Vuorenmaa puh. 040 1495 939 hertta.vuorenmaa@hanken.fi Varapuheenjohtaja Niina Nurmi niina.nurmi@aalto.fi Tältä sivullta löydät linkkejä suomalaisen työelämän tutkimuksen kannalta keskeisiin tietolähteisiin ja tilastoihin, niiden käsitteisiin sekä julkaisuihin. Tässä mainittujen lisäksi työelämätietoa kootaan ja työelämää tutkitaan useissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa sekä tutkimuslaitoksissa, kuten Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlassa, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitrassa, Valtion taloudellisessa tutkimuskeskus VATT:ssa, Työterveyslaitos TTL:ssa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:ssä sekä...
Myös Kansaneläkelaitos KELA, Eläketurvakeskus ETK ja Työturvallisuuskeskus TTK julkaisevat työhön liittyviä selvityksiä ja tutkimuksia esimerkiksi kuntoutuksesta, sairauspoissaoloista, työkyvyttömyydestä sekä työsuojelusta. Työvoimatutkimus on kerännyt tilastotietoja 15–74-vuotiaan suomalaisväestön työhön osallistumisesta, työllisyydestä ja työttömyydestä sekä työvoiman ulkopuolisten toiminnasta jo vuodesta 1959: Tutkimus perustuu työikäiselle väestölle neljännesvuosittain tehtäviin puhelinhaastatteluihin. Tiedonkeruuta koordinoi ja eri maiden välillä yhdenmukaistaa Eurostat. Keväisin julkaistavissa katsauksissa on laaja kooste työllisyydessä, työttömyydessä ja työsuhteissa tapahtuneista muutoksista. Työvoimatutkimuksen keskeisimmät käsitteet ja niiden määritelmät: mitä tarkoittavat esimerkiksi työllisyysaste, työttömyysaste, työvoima, työllinen, työtön, osa-aika- ja määräaikainen työ?
Työelämän tutkimus — Arbetslivsforskning Työelämän tutkimus -lehden päämääränä on edistää työelämään ja työyhteiskuntaan kohdistuvaa tutkimusta, keskustelua ja kehittämistä. Lehteä julkaisee Työelämän tutkimusyhdistys ry. Vuodesta 2003 ilmestynyt Työelämän tutkimus on laaja-alainen ja poikkitieteellinen tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden foorumi. Lehti julkaistaan kolme tai neljä kertaa vuodessa. Toisinaan julkaistaan teemanumeroita.
Työelämän tutkimus julkaisee kirjoituksia suomeksi ja ruotsiksi. Lehden koko sisältö on heti julkaisemisen jälkeen kokonaan avointa. Työelämän tutkimuksella ei ole tarkkoja rajauksia tai määritelmiä tutkimuskohteille, teoreettisille näkökulmille tai menetelmille. Artikkelit voivat tarkastella työelämää määrätyn tieteenalan näkökulmasta tai poikkitieteellisesti. Tutkimusalana työelämän tutkimuksen perinteisiä kiinnostuksen kohteita ovat muun muassa työmarkkinat, työ- ja työvoimapolitiikka, työoikeus ja -ehdot, työelämän historia ja muutos, työolot, työhyvinvointi ja -terveys, työhön valmistava koulutus, työssä oppiminen, työkulttuurit ja -yhteisöt, työpaikkojen vuorovaikutuskäytännöt,... Vaikka työelämän tutkimus liittyy usein ansiotyöhön ja tarkastelee työtä ansionhankintana, myös palkaton työ, kuten koti- ja vapaaehtoistyö, kuuluvat sen tutkimuskohteisiin.
Lehden artikkeliosaston käsikirjoitukset käyvät läpi tieteellisten artikkeleiden referee-prosessin. Vertaisarviointiin (kaksoissokko) lähettävistä käsikirjoituksista toimittajat pyytävät vertaisarviointilausunnot vähintään kahdelta arviointitehtävään kutsutulta henkilöltä. Arvioijat ovat toimituksen ulkopuolisia ja arvioitavana olevan käsikirjoituksen suhteen riippumattomia tutkijoita tai muita asiantuntijoita. Pääsääntöisesti arvioijat ovat väitelleitä eivätkä he työskentele samassa organisaatiossa (esim. yliopisto, tutkimuslaitos) käsikirjoituksen yhdenkään kirjoittajan kanssa. Muiden osastojen materiaalin julkaisemisesta päättää lehden toimitus, viime kädessä päätoimittaja(t).
Toimittajat arvioivat alustavasti lehteen tarjotun käsikirjoituksen. Lukemisen perusteella joko käynnistetään vertaisarviointiprosessi, pyydetään käsikirjoitukseen muutoksia ennen sen lähettämistä arviointiin tai hylätään käsikirjoitus. The Finnish Association of Work Life Research (FAWORE) is a scientific society that was established in 2003 to continue and develop the activities of the former Finnish Labour Policy Association (Työpoliittinen yhdistys ry.). The purpose of the Association is to promote scientific discussion, to develop the proficiency and expertise of working life researchers and professionals and to disseminate the knowledge gained by working life research and development... The Association gathers together the multidisciplinary fields of work and working life research and enhances the networking of researchers, developers and other actors and institutions in working life. FAWORE publishes the bilingual (Finnish/Swedish) multidisciplinary scientific journal Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning, which is issued three times a year.
Together with the Work Research Centre of the University of Tampere, the Association organises annually Work Research Conference. The conference has grown into one of the largest social science conferences in Finland. The Association also arranges other seminars and public discussions on current working life issues. The Finnish Association of Work Life Research is a member of the International Labour and Employment Relations Association ILERA and the Federation of Finnish Learned Societies. Chair Hertta Vuorenmaa tel. +358 40 1495 939 email hertta.vuorenmaa@aalto.fi
Secretary Tuija Koivunen email tuija.koivunen@tuni.fi Työelämän tutkimus -lehden päämääränä on edistää työelämään ja työyhteiskuntaan kohdistuvaa tutkimusta, keskustelua ja kehittämistä. Lehteä julkaisee Työelämän tutkimusyhdistys ry. Vuodesta 2003 ilmestynyt Työelämän tutkimus on laaja-alainen ja poikkitieteellinen tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden foorumi.
People Also Search
- Työelämän tutkimus - Wikipedia
- Työelämän tutkimus - Journal
- Työelämän tutkimus - Työelämän tutkimusyhdistys ry.
- Tietoa tilastoista & perustietoa työelämän tutkimuksesta
- Työelämän tutkimus = Arbetslivsforskning | Eduskunnan kirjasto ...
- Tietoa julkaisusta | Työelämän tutkimus
- English - Työelämän tutkimusyhdistys ry.
- Arkistot | Työelämän tutkimus - Journal
- TT-lehti - Työelämän tutkimusyhdistys ry.
- Yhdistys - Työelämän tutkimusyhdistys ry.
Muokkaa - Muokkaa Wikitekstiä - Muokkaa Wikidataa Työelämän Tutkimus On
muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa Wikidataa Työelämän tutkimus on vuodesta 2003 ilmestynyt poikkitieteellinen työelämää ja työyhteiskuntaa käsittelevä avoin tiedejulkaisu. Lehteä julkaisee Työelämän tutkimusyhdistys. Lehteä julkaistaan kolme kertaa vuodessa.[1] Lehti sai Kansan Sivistysrahaston Työelämän kehittämispalkinnon vuonna 2009.[2] Työelämän tutkimus -lehti etsii osastotoimittajaa (k...
Lehdellä On Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan (TSV) Vertaisarviointitunnus. Lehden Tavoitteena On
Lehdellä on Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) vertaisarviointitunnus. Lehden tavoitteena on toimia johtavana kotimaisena monitieteellisen työelämätutkimuksen julkaisukanavana. Työelämän tutkimus- lehti on näköalapaikka työelämän tutkimukseen. Osastotoimittajan tehtäviin kuuluvat lehteen tulevien kirja-arvio- ja puheenvuorotekstien toimitustyö, julkaisupäätösten tekeminen yhdessä päätoimitt...
Lehti Ilmestyy 3-4 Kertaa Vuodessa Journal-alustalla Sähköisessä Muodossa Osoitteessa Https://journal.fi/tyoelamantutkimus.
Lehti ilmestyy 3-4 kertaa vuodessa Journal-alustalla sähköisessä muodossa osoitteessa https://journal.fi/tyoelamantutkimus. Tehtävään perehdytys tapahtuu tehtävän alettua tammi-helmikuussa 2026. Jos tunnet monipuolisesti työelämän tutkimuksen kenttää, sinulla on soveltuva tohtorin tutkinto tai teet väitöskirjaa työelämään liittyvistä teemoista ja sinulla on kokemusta toimitustyöstä tai halua hankk...
Työelämää Voi Tarkastella Monista Näkökulmista, Jolloin Kohde Aina Määrittyy Enemmän
Työelämää voi tarkastella monista näkökulmista, jolloin kohde aina määrittyy enemmän tai vähemmän näkökulman mukaan. Työelämän tutkimukselle ei voikaan esittää mitään yksinkertaista määritelmää tai rajausta sen enempää tutkimuskohteen kuin teoreettisten tai metodologisten näkökulmienkaan pohjalta. Työelämän tutkimuksen voi katsoa tavalla tai toisella useimmiten liittyvän ansiotyöhön, ja monesti se...
Usein Tutkimus Kattaa Useita Tasoja Ja Tarkastelee Niiden Välisiä Suhteita
Usein tutkimus kattaa useita tasoja ja tarkastelee niiden välisiä suhteita ja vuorovaikutusta. Laajimmillaan mitä moninaisimpiin yhteiskunnallisiin käytäntöihin liittyvä tutkimus voidaan ymmärtää työelämän tutkimukseksi, ja työelämää voidaan tutkia lukuisten teoreettisten ja metodologisten perinteiden näkökulmista. Työelämän tutkimusta voitaneen pitää yleiseltä kannalta katsoen joko yhteiskuntatie...