Työssä Oppiminen Sujuvaksi Materiaalipankki On Julkaistu Jatkuvan
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (Jotpan) verkkosivuilla on julkaistu Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankki, joka tarjoaa työpaikoille työkaluja oppimisen esteiden huomioimiseen ja työssä oppimisen tukemiseen. Sen sisällöt tuottivat neuropsykologi Johanna Nukari ja erikoistutkija Johanna Korkeamäki Kuntoutussäätiöstä sekä Erilaisten oppijoiden liiton erityisasiantuntija Riikka Marttinen. Materiaalipankin käytännönläheiset työkalut auttavat esimerkiksi oppimisvaikeuksien tunnistamisessa ja puheeksi ottamisessa, työtä sujuvoittavien apuvälineiden valinnassa sekä saavutettavan viestinnän kehittämisessä. Työkaluista on myös pdf-versiot, joita voi hyödyntää sähköisinä tai tulostettuina esimerkiksi perehdytyksessä tai kehityskeskustelussa. Lisäksi materiaalipankista löytyy tietoa siitä, miten oppimisvaikeudet näkyvät työelämässä, miten ne vaikuttavat työn sujuvuuteen ja miksi oppimisen tukeen kannattaa panostaa. Sisällöt on suunnattu erityisesti työnantajille, esihenkilöille ja henkilöstöhallinnon ammattilaisille.
Löydät materiaalipankin osoitteesta www.tyossaoppiminensujuvaksi.fi. Työelämä ja tietoyhteiskunta edellyttävät työntekijöiltä jatkuvaa oppimista, sillä työympäristöt, ohjelmistot ja laitteet kehittyvät nopeasti. Keskeytykset ja tietotulva heikentävät kaikkien työntekijöiden keskittymiskykyä. Erityisen haastavia muutokset voivat olla työntekijöille, joilla on oppimisvaikeuksia. Ne hidastavat työssä oppimista ja muutosten omaksumista sekä kuormittavat työntekijää merkittävästi. Oppimisvaikeuksia ja tarkkaavaisuuden vaikeuksia esiintyy arviolta noin 15–20 % ihmisistä.
Tukea tarvitsevat monet muutkin esimerkiksi heikkojen perustaitojen, heikon kielitaidon tai muistiongelmien vuoksi. Tuen keinot voivat kuitenkin olla yksinkertaisia ja edullisia. Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankkiin on kerätty tietoa ja vinkkejä, miten työssä oppimista voidaan helpottaa. Oppimisvaikeuksien huomioimisesta hyötyvät sekä työntekijä, työyhteisö että työnantaja. Tutustu materiaaliin ja vinkkaa siitä myös työnantajallesi! Pienelläkin tuella voi olla suuri merkitys.
Materiaalin on tuottanut ja sitä ylläpitää JotPa, Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (Jotpan) verkkosivuilla 29.10.2024 julkaistu Työssä oppiminen sujuvaksi-materiaalipankki tarjoaa työpaikoille materiaalia ja työkaluja oppimisenesteiden huomioimiseen ja työssä oppimisen tukemiseen. Materiaalipankin käytännönläheiset työkalut auttavat esimerkiksi oppimisvaikeuksien tunnistamisessa ja puheeksi ottamisessa, työtä sujuvoittavien apuvälineiden valinnassa sekä saavutettavan viestinnänkehittämisessä. Työkaluista on myös pdf-versiot, joita voi hyödyntää sähköisenä tai tulostettuna esimerkiksi perehdytyksessä tai kehityskeskustelussa. Lisäksi materiaalipankista löytyy tietoa siitä, miten oppimisvaikeudet näkyvät työelämässä, miten ne vaikuttavat työn sujuvuuteen ja miksi oppimisen tukeen kannattaa panostaa. Sisällöt on suunnattu erityisesti työnantajille, esihenkilöille ja henkilöstöhallinnon ammattilaisille.
Materiaalipankin sisällöt ovat tuottaneet Kuntoutussäätiön neuropsykologi, psykologian tohtori Johanna Nukari ja erikoistutkija, valtiotieteiden tohtori Johanna Korkeamäki sekä Erilaisten oppijoiden liitonerityisasiantuntija, toimintaterapeutti Riikka Marttinen. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus eli Jotpa on julkaissut Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankin. Sen avulla työpaikat voivat kehittää työkulttuuria, jossa oppimisvaikeudet ja työntekijöiden moninaisuus otetaan huomioon. Kun työntekijöiden oppimisvaikeudet huomioidaan ja heille tarjotaan tukea, parannetaan työn sujuvuutta, työhyvinvointia, työturvallisuutta ja tuottavuutta. Oikeanlainen tuki ja arvostava kohtaaminen rakentavat tasa-arvoista ja monimuotoista työkulttuuria, josta hyötyvät kaikki. Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankin löydät Työmarkkinatorin Henkilöstön osaaminen- ja Osaamisen kehittäminen -osioista.
Salli evästeet katsoaksesi Youtube-videon. 📅 Tervetuloa Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankin lanseeraustilaisuuteen 29.10.2024! Joka viidennellä suomalaisella työikäisellä on oppimisvaikeuksia tai muita oppimisen haasteita, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi työkykyyn ja työn sujuvuuteen. Pienilläkin muutoksilla työpaikat voivat varmistaa, että jokaisella työntekijällä on mahdollisuus oppia työssään ja pysyä mukana työn muutoksissa. Lanseeraamme tilaisuudessa Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankin, joka auttaa työpaikkoja huomioimaan monenlaiset oppijat ja tekemään työstä sujuvaa kaikille. Materiaalipankista löytyy helppokäyttöisiä työkaluja ja materiaalia, joiden avulla työpaikat voivat parantaa työn sujuvuutta, tukea työntekijöiden oppimista ja edistää työhyvinvointia.
Materiaalipankin esittelyn lisäksi luvassa on asiantuntijoiden puheenvuoroja aiheen ympäriltä. 📅 Aika: tiistai 29.10. klo 8.45–10.00 📍 Paikka: Teams-etäyhteys Tilaisuuden ohjelma: 🔹 Lähtökohtia oppimisen edistämiseen työpaikoilla, tutkijatohtori Soila Lemmetty, Itä-Suomen yliopisto 🔹 Osaamisen tukeminen kannattaa, erikoistutkija Johanna Korkeamäki, Kuntoutussäätiö 🔹 Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankin esittely, erityisasiantuntija Riikka Marttinen,... #TyössäOppiminenSujuvaksi Materiaalipankki toteutetaan Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineen (RRF) tuella. Palvelut ja koulutukset yrityksille ja ammattilaisille Palvelut ja koulutukset yrityksille ja ammattilaisille
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (Jotpan) verkkosivuilla 29.10.2024 julkaistu Työssä oppiminen sujuvaksi-materiaalipankki tarjoaa työpaikoille materiaalia ja työkaluja oppimisenesteiden huomioimiseen ja työssä oppimisen tukemiseen. Materiaalipankin käytännönläheiset työkalut auttavat esimerkiksi oppimisvaikeuksien tunnistamisessa ja puheeksi ottamisessa, työtä sujuvoittavien apuvälineiden valinnassa sekä saavutettavan viestinnänkehittämisessä. Työkaluista on myös pdf-versiot, joita voi hyödyntää sähköisenä tai tulostettuna esimerkiksi perehdytyksessä tai kehityskeskustelussa. Lisäksi materiaalipankista löytyy tietoa siitä, miten oppimisvaikeudet näkyvät työelämässä, miten ne vaikuttavat työn sujuvuuteen jamiksi oppimisen tukeen kannattaa panostaa. Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalit auttavat työnantajia, esihenkilöstöjä ja henkilöstöhallinnon ammattilaisia ottamaan oppimisvaikeudet paremmin huomioon työyhteisössä. Sivustolla kerrotaan esimerkiksi, millaisia haasteita ja vahvuuksia oppimisvaikeudet tuovat arkeen ja miten niitä voi huomioida työpaikalla.
Tutustu selkokielisiin materiaaleihin tästä. Selkokielisiä materiaaleja jatkotyöstetään edelleen. Yleiskielinen sivusto julkaistiin lokakuussa 2024. Kuntoutussäätiön Oppimisen tuen keskus on osallistunut materiaalien tuottamiseen. Johanna Korkeamäki Erikoistutkija, VTT, HuK, AmO johanna.korkeamaki@kuntoutussaatio.fi
People Also Search
- Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankki on julkaistu | Jatkuvan ...
- PDF Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankki
- Materiaalipankista uusia työkaluja työpaikoille - Erilaisten oppijoiden ...
- Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankki - Murikka-Opisto
- Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankki on julkaistu
- Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankki auttaa oppimisvaikeuksien ...
- Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankki | Jatkuvan oppimisen ja ...
- #työssäoppiminensujuvaksi | Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden ...
- Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankista on nyt saatavilla ...
Jatkuvan Oppimisen Ja Työllisyyden Palvelukeskuksen (Jotpan) Verkkosivuilla On Julkaistu Työssä
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (Jotpan) verkkosivuilla on julkaistu Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankki, joka tarjoaa työpaikoille työkaluja oppimisen esteiden huomioimiseen ja työssä oppimisen tukemiseen. Sen sisällöt tuottivat neuropsykologi Johanna Nukari ja erikoistutkija Johanna Korkeamäki Kuntoutussäätiöstä sekä Erilaisten oppijoiden liiton erityisasiantuntija R...
Löydät Materiaalipankin Osoitteesta Www.tyossaoppiminensujuvaksi.fi. Työelämä Ja Tietoyhteiskunta Edellyttävät Työntekijöiltä Jatkuvaa
Löydät materiaalipankin osoitteesta www.tyossaoppiminensujuvaksi.fi. Työelämä ja tietoyhteiskunta edellyttävät työntekijöiltä jatkuvaa oppimista, sillä työympäristöt, ohjelmistot ja laitteet kehittyvät nopeasti. Keskeytykset ja tietotulva heikentävät kaikkien työntekijöiden keskittymiskykyä. Erityisen haastavia muutokset voivat olla työntekijöille, joilla on oppimisvaikeuksia. Ne hidastavat työssä...
Tukea Tarvitsevat Monet Muutkin Esimerkiksi Heikkojen Perustaitojen, Heikon Kielitaidon Tai
Tukea tarvitsevat monet muutkin esimerkiksi heikkojen perustaitojen, heikon kielitaidon tai muistiongelmien vuoksi. Tuen keinot voivat kuitenkin olla yksinkertaisia ja edullisia. Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankkiin on kerätty tietoa ja vinkkejä, miten työssä oppimista voidaan helpottaa. Oppimisvaikeuksien huomioimisesta hyötyvät sekä työntekijä, työyhteisö että työnantaja. Tutustu mater...
Materiaalin On Tuottanut Ja Sitä Ylläpitää JotPa, Jatkuvan Oppimisen Ja
Materiaalin on tuottanut ja sitä ylläpitää JotPa, Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (Jotpan) verkkosivuilla 29.10.2024 julkaistu Työssä oppiminen sujuvaksi-materiaalipankki tarjoaa työpaikoille materiaalia ja työkaluja oppimisenesteiden huomioimiseen ja työssä oppimisen tukemiseen. Materiaalipankin käytännönläheiset työkalut autta...
Materiaalipankin Sisällöt Ovat Tuottaneet Kuntoutussäätiön Neuropsykologi, Psykologian Tohtori Johanna
Materiaalipankin sisällöt ovat tuottaneet Kuntoutussäätiön neuropsykologi, psykologian tohtori Johanna Nukari ja erikoistutkija, valtiotieteiden tohtori Johanna Korkeamäki sekä Erilaisten oppijoiden liitonerityisasiantuntija, toimintaterapeutti Riikka Marttinen. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus eli Jotpa on julkaissut Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankin. Sen avulla työpa...