Väinö Veikko Teisko 1913 1992 Genealogy Geni Com
This section is a placeholder for information about the Teisko surname. Surname information is crowd-sourced; the Geni community would be grateful if you helped update this page with information about the Teisko surname. Henkikirjahaku on Suomen Sukututkimusseuran verkkopalvelu, jossa voi tehdä hakuja indeksoitujen henkikirjojen sisältöihin esimerkiksi henkilöiden ja paikkojen nimillä. Palvelulla pyritään edistämään ja helpottamaan henkikirjojen käyttöä sukututkimuksessa. Henkikirjoja voidaan käyttää myös korvaavana lähteenä tuhoutuneille kirkonkirjoille. Henkikirjahaun kehittämistä ovat tukeneet Karjalan Kulttuurirahasto, Waldemar von Frenckells stiftelse ja Föreningen Konstsamfundet.
Henkikirjahaussa on haettavana noin 786 000 tietuetta yli 200 eri paikkakunnalta. Viimeisin päivitys ajettiin tietokantaan lokakuussa 2025, jolloin lisättiin noin 10 000 uutta tietuetta. Paikkakunnat, joista indeksoidut henkikirjat on laadittu ruotsiksi on merkitty asteriskilla eli tähtimerkillä (*). Palvelun täydentäminen perustuu vapaaehtoiseen henkikirjojen indeksointiin, johon kaikki voivat lähteä mukaan. Mukaan lähtemällä voi itse suoraan vaikuttaa siihen, minkä paikkakuntien tietoja Henkikirjahaussa on haettavana. Henkikirjahaun ensimmäinen versio toteutettiin MVP-tuotteena (Minimum Viable Product) eli se täytti varhaisen käyttäjän vähimmäisvaatimukset.
Henkikirjahaun kehittämistä jatketaan käyttäjälähtöisesti. Henkikirjahaun ylläpidosta vastaa Seuran palvelukoordinaattori, joille voi lähettää myös palautetta, kehitysideoita ja virheilmoituksia. Henkikirjahaun tallennustyön vapaaehtoisena koordinaattorina toimii Mikko Kuitula. Seuran toimijoiden yhteystiedot löydät täältä. Enontekiön Kyrön ja Palojoensuun kylien asukkaita vuoden 1915 henkikirjassa, jonka kaikki tiedot ovat haettavissa Henkikirjahaussa. Suomen Sukututkimusseuran hautakivitietokantaan on tallennettu yli 900 000 hautatietoa.
Suurin osa tallennetuista muistomerkeistä on Suomesta, mutta joukossa on myös tietoja Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Ruotsiin haudatuista. Tämän sivun alaosaan on koottu linkkejä myös verkosta löytyviin muihin tunnetuimpiin hautatietokantoihin. Hautakivitietokantaa voi tehdä hakuja käyttäen suku- ja etunimeä tai toista näistä. Hakuehdot kirjataan SukuHaun etusivulla avautuvaan hakulomakkeeseen, minkä jälkeen lomakkeen oikealla puolella olevasta alasvetovalikosta haku rajataan kohdistuvaksi hautakivitietokantaan. Hautakivitietokanta on kaikille avoin ja sen käyttö ei vaadi kirjautumista SukuHakuun. Haun voi rajata tietyn paikkakunnan hautausmaille lisäämällä hakulomakkeen Paikkakunta-kenttään haluamansa paikkakunnan nimen, joka esiintyy pudotusvalikossa.
Hakutuloksista hautatiedot ja jaettavan linkin saa esiin klikkaamalla valittua tulosta ja tämän jälkeen avautuvaa Hautatiedot-painiketta. Hautatiedoissa hautamuistomerkin kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla. Hakeminen hautakivitietokannasta tapahtuu SukuHaun etusivun hakulomakkeella ja rajaamalla haku pudotusvalikon kautta tietokantaan. Seura jatkaa suomalaisten hautamuistomerkkien tallennusta ja ottaa vastaan uusia aineistoja lisättäväksi SukuHaun hautakivitietokantaan. Uusien hautausmaiden kuvaamista suositellaan toteutettavan hautausmaittain, mutta myös yksittäisiä kuvia voidaan lisätä tietokantaan esimerkiksi silloin, kun ne täydentävät sitä. Tarkemmat ohjeet hautakivitietokannan täydentämisestä, hautakivien kuvaamisesta ja indeksoinnista sekä luettelo hautausmaiden tallennustilanteesta on ladattavissa alta.
Täydennysohjeissa on linkki indeksoinnin mallitiedostoon. Mahdolliset useampia kuvia koskevat korjaukset ja päivitykset lähetetään erillisillä tiedostoilla. Explore historical records on MyHeritage, the leading platform for discovering family history internationally. Shed light on the life of people named Väinö Roisko through birth, marriage, and death records, censuses, and more. Enter a few names and MyHeritage will build your family tree and deliver new insights about Väinö Roisko The last name Roisko has its origins in Eastern Europe, particularly within the regions of Poland and Ukraine, where it is believed to have derived from a local dialect or a diminutive form of...
The meaning of Roisko is often associated with characteristics of resilience and strength, reflecting the traits of those who initially bore the name, possibly linked to occupations in agriculture or craftsmanship, which were prevalent... Variations of the last name can be found in different cultures, with spellings such as Roisk, Roisko, and even Rojko appearing in various records, reflecting the linguistic diversity of the regions. These variations may also indicate the migration patterns of families over time, adapting the name to fit different languages and phonetic systems. While specific historical records may be limited, the name Roisko is emblematic of the rich cultural tapestry of Eastern European heritage. Amalia KaijanenJuho RoiskoAntti RoiskoJohannes RoiskoHugo RoiskoMatti RoiskoEnsio RoiskoErkki RoiskoAmalia RoiskoAleksander RoiskoAleksanteri RoiskoMartta Roisko Valpuri RoiskoVappu RoiskoVilhelm RoiskoVilhelmiina RoiskoVilhelmina RoiskoVilho RoiskoWalborg RoiskoWilhelmiina RoiskoWilhelmina RoiskoYrjö RoiskoAntti RoiskonMaria RoiskonAnna RoislElisabeth Roisl
People Also Search
- Väinö Veikko Teisko (1913 - 1992) - Genealogy - Geni.com
- Finland Online Genealogy Records - FamilySearch
- Veikko Väinö Backman (1914 - 1992) - Genealogy - Geni.com
- Teisko Genealogy, Teisko Family History - Geni.com
- Henkikirjahaku - Suomen Sukututkimusseura
- Väinö Veli Liimola (1913 - 1941) - Genealogy - Geni.com
- Väinö Veikko Niemi (1913 - 1975) - Genealogy - Geni.com
- Hautakivitietokanta - Suomen Sukututkimusseura
- Väinö Roisko Family History & Historical Records - MyHeritage
- Väinö Helander (1912 - 1913) - Genealogy - Geni.com
This Section Is A Placeholder For Information About The Teisko
This section is a placeholder for information about the Teisko surname. Surname information is crowd-sourced; the Geni community would be grateful if you helped update this page with information about the Teisko surname. Henkikirjahaku on Suomen Sukututkimusseuran verkkopalvelu, jossa voi tehdä hakuja indeksoitujen henkikirjojen sisältöihin esimerkiksi henkilöiden ja paikkojen nimillä. Palvelulla ...
Henkikirjahaussa On Haettavana Noin 786 000 Tietuetta Yli 200 Eri
Henkikirjahaussa on haettavana noin 786 000 tietuetta yli 200 eri paikkakunnalta. Viimeisin päivitys ajettiin tietokantaan lokakuussa 2025, jolloin lisättiin noin 10 000 uutta tietuetta. Paikkakunnat, joista indeksoidut henkikirjat on laadittu ruotsiksi on merkitty asteriskilla eli tähtimerkillä (*). Palvelun täydentäminen perustuu vapaaehtoiseen henkikirjojen indeksointiin, johon kaikki voivat lä...
Henkikirjahaun Kehittämistä Jatketaan Käyttäjälähtöisesti. Henkikirjahaun Ylläpidosta Vastaa Seuran Palvelukoordinaattori, Joille
Henkikirjahaun kehittämistä jatketaan käyttäjälähtöisesti. Henkikirjahaun ylläpidosta vastaa Seuran palvelukoordinaattori, joille voi lähettää myös palautetta, kehitysideoita ja virheilmoituksia. Henkikirjahaun tallennustyön vapaaehtoisena koordinaattorina toimii Mikko Kuitula. Seuran toimijoiden yhteystiedot löydät täältä. Enontekiön Kyrön ja Palojoensuun kylien asukkaita vuoden 1915 henkikirjass...
Suurin Osa Tallennetuista Muistomerkeistä On Suomesta, Mutta Joukossa On Myös
Suurin osa tallennetuista muistomerkeistä on Suomesta, mutta joukossa on myös tietoja Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Ruotsiin haudatuista. Tämän sivun alaosaan on koottu linkkejä myös verkosta löytyviin muihin tunnetuimpiin hautatietokantoihin. Hautakivitietokantaa voi tehdä hakuja käyttäen suku- ja etunimeä tai toista näistä. Hakuehdot kirjataan SukuHaun etusivulla avautuvaan hakulomakkeeseen, minkä...
Hakutuloksista Hautatiedot Ja Jaettavan Linkin Saa Esiin Klikkaamalla Valittua Tulosta
Hakutuloksista hautatiedot ja jaettavan linkin saa esiin klikkaamalla valittua tulosta ja tämän jälkeen avautuvaa Hautatiedot-painiketta. Hautatiedoissa hautamuistomerkin kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla. Hakeminen hautakivitietokannasta tapahtuu SukuHaun etusivun hakulomakkeella ja rajaamalla haku pudotusvalikon kautta tietokantaan. Seura jatkaa suomalaisten hautamuistomerkkien tallennusta ja o...