Asiantuntijuuden Kehittyminen Pedagoginen Prosessi Kannattelee

Asiantuntijuus on käsitteenä paljon käytetty, mutta sen määrittely onkin hankalampaa. Yksi mahdollinen tarkastelukulma on, että asiantuntijuus on asteittain kehittyvä ominaisuus tai prosessi, jossa voidaan erottaa viisi eri vaihetta (Paloniemi, Rasku-Puttonen & Tynjälä 2011, 14–15): Vallalla olevien näkemysten mukaan asiantuntijuus ei voi kehittyä yksinään ihmisessä itsessään, vaan se kehittyy ja ilmenee sosiaalisessa ympäristössä, käytäntöyhteisössä tai nykykäsityksen mukaan paremminkin verkostossa. Yhteisöllisen tiedon luomisen malleille yhteistä on Koulutettaessa liikunta-alan asiantuntijoita on erittäin oleellista harjaannuttaa opiskelijoita alusta alkaen siihen, että opettaja ei ole kertomassa oikeita vastauksia ja kattavia toimintaohjeita. Sen sijaan esimerkiksi opiskelutehtävien ohjeistuksiin ja niiden sisällä tehtäviin ratkaisuihin jätetään liikkumavaraa niin, että pelkkä ”sokea” ohjeiden mukaan toimiminen ei ole mahdollista.

Samalla opiskelijan on tällöin harjoiteltava tehtävän kannalta oleellisen hahmottamista, oman oppimisensa ja liikunta-alan kehittämisen kannalta keskeiseen keskittymistä sekä omien ratkaisuiden tekemistä ja niiden perustelua. Aluksi opettajan antaman tuen on tässä oltava vahvempaa ja väljyys voi kasvaa opiskelijan kokemuksen karttuessa. Liikunta-alalla olemme todenneet erityisesti monimuotokoulutuksessa antoisaksi toimintatavaksi kollaboratiivisen oppimisen. Tällä tarkoitetaan sosiaalista prosessia, jossa luodaan ja rakennetaan ymmärrystä toisten esittämien ajatusten ja ideoiden pohjalta (Paloniemi, Rasku-Puttonen & Tynjälä 2011, 24). Hyvin harva pystyy välttymään yhteisöllisiltä elementeiltä työssään, mikäli päätyy liikunta-alan työtehtäviin. On siis todella tärkeää, että opintojen aikana harjaannutamme opiskelijoita toimimaan verkostossa tai yhteisössä, joka rakentaa yhteistä ymmärrystä ja ratkaisua kulloinkin esillä olevaan tehtävään.

Kokemuksemme mukaan esimerkiksi monimuoto-opiskelijoiden ryhmissä nimenomaan osaamisen ja kokemusten jakaminen kunkin työelämästä tai siihen sidotuista opiskelutehtävistä koetaan usein kaikkein antoisimmaksi osaksi opiskelua. Vuoropuhelulle, näkemysten jakamiselle ja yhteisten käsitysten muodostamiselle tulisikin jättää tarpeeksi tilaa ja aikaa. Tässä tutkimuksessa tuotetaan uutta tietoa varhaiskasvatuksen opettajien opintojen aikaisen minäpystyvyyden sekä tuen ja palautteen yhteydestä pedagogiseen asiantuntijuuteen. Lisäksi tutkitaan varhaiskasvatusalalle motivoivien tekijöiden yhteyttä pedagogiseen asiantuntijuuteen. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, eroavatko yhteydet pedagogiseen asiantuntijuuteen aikaisempaa varhaiskasvatusalan työkokemusta omaavien opettajien ja niiden opettajien välillä, joilla ei ollut aikaisempaa työkokemusta varhaiskasvatusalalta. Tutkimusaineisto koostuu osasta Varhaiskasvatuksen opettajaopintoihin ja varhaiskasvatusalaan sitoutuminen (SIMO)-tutkimushankkeen kyselyä (n = 541).

Tutkimuksen kohderyhmänä ovat kasvatustieteen kandidaatintutkinnon suorittaneet varhaiskasvatuksen opettajat, jotka olivat hakeutuneet opettajakoulutukseen vuosina 2018 ja 2019. Analyysimenetelmänä oli hierarkkinen regressioanalyysi. Varhaiskasvatuksen opettajien opintojen aikainen minäpystyvyys sekä tuki ja palaute olivat myönteisesti yhteydessä pedagogiseen asiantuntijuuteen. Mitä vahvemmaksi varhaiskasvatuksen opettajat kokivat opintojen aikaisen minäpystyvyyden ja mitä riittävämpää tuki ja palaute olivat, sitä myönteisemmäksi pedagoginen asiantuntijuus arvioitiin. Tulokset osoittivat myös sen, että aikaisempi työkokemus varhaiskasvatusalalta kytkeytyi iän ja pedagogisen asiantuntijuuden väliseen yhteyteen. Nykyisessä, julkisuudessakin esille tuodussa varhaiskasvatuksen opettajien riittävyyden kysymyksissä opintojen aikaisella minäpystyvyydellä ja sitä vahvistavalla tuella ja palautteella voi olla tärkeä merkitys, sillä näiden tiedetään edistävän opintoihin ja varhaiskasvatusalaan sitoutumista.

Tämä on toinen osa blogikirjoitusta. Ensimmäisessä osassa käytiin tarkemmin läpi tarkoituksellista oppimista. Tässä toisessa blogikirjoituksessa tarkoituksellista oppimista sovelletaan asiantuntijana kehittymisessä. Nykyisessä tietoyhteiskunnassa asiantuntijuuden kehittäminen on keskeinen osaaminen useassa ammatissa. Pelkkä kokemuksen karttuminen ei riitä asiantuntijaksi kasvamiseen, vaan se vaatii tarkoituksellista oppimista, jossa oppimisprosessi on tavoitteellisesti ohjattu, suunnitelmallinen ja jatkuva. Tässä blogitekstissä tarkastellaan asiantuntijuuden kehittymistä kahden tunnetun kehikon avulla: Dreyfusin ja Dreyfusin (1980) mallin taitotasoista ja Bloomin (Bloom 1956) taksonomian, jonka avulla tarkoituksellinen oppiminen voidaan jäsentää vaiheittaiseksi etenemiseksi.

Tarkoituksellinen oppiminen on oppimista, joka perustuu selkeisiin tavoitteisiin ja tietoiseen harjoitteluun. Se eroaa satunnaisesta oppimisesta, jossa uutta tietoa omaksutaan ilman suunnitelmallista etenemistä. Tarkoituksellinen oppiminen sopii erityisen hyvin asiantuntijuuden kehittämiseen, sillä se auttaa syventämään osaamista ja rakentamaan uusia taitoja systemaattisesti. Kun tarkoitukselliseen oppimiseen yhdistetään rakenteelliset kehikot, kuten Dreyfusin ja Dreyfusin ja Bloomin mallit, asiantuntijuuden kehittyminen muuttuu ennakoitavaksi ja mitattavaksi prosessiksi. Dreyfusin ja Dreyfusin (1980) mallin mukaan taitojen kehittyminen tapahtuu viidessä vaiheessa: noviisi, edistynyt aloittelija, pätevä, taitava ja asiantuntija. Näiden vaiheiden avulla voidaan hahmottaa, miten tarkoituksellinen oppiminen tukee etenemistä kohti asiantuntijuutta.

Tanja Lepistö tarkastelee väitöskirjassaan asiantuntijuutta erityisesti johdon konsultoinnin, valmennuksen ja liiketoiminnan kehittämisen palveluissa arvon yhteisluonnin ja yhteiskehittämisen näkökulmasta. Tutkimuksen tuloksena on viitekehys asiantuntijuudesta ja sen kehittämisestä asiantuntijapalveluissa. Tutkimuksen tulosten mukaan asiantuntijuus koostuu: 1) Tietopohjaisesta asiantuntijuudesta, 2) Käytäntöpohjaisesta asiantuntijuudesta, 3) Tunne- ja tilanne asiantuntijuudesta sekä 4) Yhteiskehittämisen ajattelutavasta. Yhteiskehittämisen ajattelutapa voidaan nähdä osaamisalueena, joka ohjaa yhteistyötä ja asiatuntijoiden toimintaa, on sen keskiössä ja muodostaa toiminnan lävitse kulkevan punaisen langan. Tutkimus tuo uutta näkemystä asiantuntijapalvelujen kirjallisuuteen tarjoamalla vivahteikkaan ja hienojakoisen jaottelun asiantuntijuudesta. Asiantuntijuudessa korostuu kyvykkyys mahdollistaa kaikkien osallistuvien toimijoiden asiantuntemuksen, kokemusten ja tietämyksen ottaminen käyttöön.

Tutkimus myös lisää ymmärrystä asiantuntijuuden kehittymisestä käytännössä ja asiantuntijuuden luonteesta. Asiantuntijuus on tulosta tavasta nähdä resurssit laajemmin ja yhdistää sekä luoda resursseja uudella tavalla, se kehittyy itseään koko ajan haastamalla ja kokemuksen kautta sekä mukavuusalueen ulkopuolella. Asiantuntijuus kehittyy ja sitä arvostetaan vuorovaikutuksessa, ja sen vuoksi tämän tutkimuksessa nostetaan esiin myös asiantuntijuuden sosiaalista ja kontekstuaalista luonnetta. Väitöskirja tarjoaa myös ajankohtaista ja käytännöllistä tietoa asiantuntijapalveluja tarjoaville ja niitä kehittäville tahoille sekä koulutusorganisaatioille. Merkitys korostuu erityisesti sellaisten palvelujen kehittämisessä, joissa asiantuntijoilla on merkittävä rooli asiakkaiden tiedon luonnin tukijoina ja fasilitoijina. On tärkeää miettiä, miten tukea oppivan yhteisön syntymistä ja minkälaiset rakenteet ja materiaalit tukevat yhteistä tekemistä sekä miten saadaan toimijat sitoutumaan yhteistyöhön ja tuetaan luottamuksen rakentumista.

Tutkimus nostaa esiin myös käytäntöjä ja aktiviteetteja, joiden kautta asiantuntijat yhdessä muiden toimijoiden kanssa luovat tavoitteet ja tilan yhteistyölle ja mahdollistavat oppimista sekä uuden tiedon luomista erilaisin työkaluin. Yhteiskehittäminen arvon yhteisluonnissa sisältää myös ajatuksen epävarmuuden sietämisestä ja yhdessä tekemisestä luottaen prosessiin sen sijaan, että lähtökohtana olisi hyvin tarkkaan määritelty tavoite. KTM Tanja Lepistön markkinoinnin alaan kuuluva väitöskirja ”Development of expertise through co-creation in networks - An ethnographic case study from a professional service context” tarkastetaan julkisesti Turun yliopistossa perjantaina 19.04.2024 klo 12.00. Paikkana on Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö, Porin yliopistokeskus, auditorio 125.Vastaväittäjänä toimii professori Satu Nätti (Oulun yliopisto) ja kustoksena tohtori ja erityisasiantuntija Arja Lemmetyinen (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Asiantuntijuuteen kuuluu laadukkaan työn tekeminen.

Korkeatasoinen työ edellyttää säännöllistä itsearviointia. Henkilökohtainen tarve oppia asioita lisää motivaatiota. Merkityksellisyys työssä sitouttaa ihmistä pysymään työelämässä. Laaja työkokemus sekä vahvuuksien tuottaminen luovat asiantuntijalle tilaisuuden ottaa haasteita vastaan rohkeasti. Asiantuntija myös kaipaa itseään kohtaan arvostusta ja ymmärrystä. Uuden näkökulman aiheeseen tuo se, että työsuoritusta täytyy säännöllisesti reflektoida muun kiireen keskellä.

Opinnäytetyössä (Yliaska 2023) tutkittiin asiantuntijuuden kehitystä sekä muutoskyvykkyyttä kohdeorganisaatiossa. Esihenkilötyöhön kuuluu tärkeänä osana alaisten taitojen kehittäminen ja oppimista tukevien olosuhteiden luominen. Tällöin hän ryhtyy kuuntelijan rooliin ja havainnoi alaisten tarpeita. Hän on myös kannustava sekä reipas palautteen antaja. Asiantuntijan tehtävien lisäksi johtamistaidot ovat edellytys esihenkilönä toimimisessa. Osaamisen kehitysprosessia työntekijä johtaa itse.

Se rakentuu sellaisista palasista, jotka ovat hänen omissa käsissään. Kaikki alkaa omasta asenteesta. Jos henkilö haluaa kasvaa ammatissaan ja auttaa muita taitojensa avulla, hänen täytyy olla valmis käymään läpi prosessin eri vaiheet työpätevyydessään sekä luovassa yhteydenpidossa. Kuva 2 jäsentää työntekijän pätevyyden kehittymisen osa-alueita. Monessa yrityksessä käytetään nk. 70-20-10 -mallia, jonka mukaan ajatellaan, että 70% oppimisesta tapahtuu työtehtävissä, 20% palautteen ja esimerkin kautta ja 10% kurssien sekä lukemisen kautta opiskelemalla.

Tämä malli tarjoaa mielenkiintoisen lähtökohdan asiantuntijuuden kehittämiseen ja ennen kaikkea osaamisen johtamiseen työtehtävissä hankittu kokemus hyödyntäen. Monipuoliset työtehtävät rikastuttavat henkilökohtaista näkemystä ja osaamista asioihin. Asiantuntijana pääsee kertomaan laaja-alaisia mielipiteitä asiakkaille. Uusien yhteistyökuvioiden tullessa ajankohtaiseksi pätevyys sekä asiantunteva olemus voivat johtaa positiivisiin tuloksiin. Rakentavan palautteen sisältö ohjaa tekijäänsä korjaamaan aiemmin suorittamia tekoja oikeaan suuntaan siinä tapauksessa, jos tekeminen ei ole onnistunut. Myönteinen palaute puolestaan tarjoaa inspiraatiota jatkaa työskentelyä kehittävä ajatus mielessä.

Kiinnostuneisuus asioista, halu tietää ja osata mahdollisimman paljon omassa työssä edistävät itsenäistä tiedonhakua. Näin työmotivaatio ja osaaminen kasvavat.

People Also Search

• Asiantuntijuuden kehittyminen - pedagoginen prosessi kannattelee ...
• Varhaiskasvatuksen opettajan pedagogista asiantuntijuutta rakentamassa
• PDF Varhaiskasvatuksen opettajan pedagogisen asiantuntijuuden rooli ...
• Opettajan asiantuntijuuden kehittyminen
• Asiantuntijana kehittyminen, osa 2: tarkoituksellinen oppiminen ja ...
• Asiantuntijuuden kehittyminen opinnoissa - Peda.net
• Tanja Lepistö tarkastelee väitöstutkimuksessaan asiantuntijuuden ...
• Asiantuntijuus kehittyy itsearvioinnin, vahvan motivaation ja ...
• Asiantuntijuuden kehittämisen pedagogiikkaa | Kansalliskirjasto - Arto ...
• Asiantuntijuuden kehittyminen ja työpaikka oppimisympäristönä