Lahden Kampus Lut Yliopisto
Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu käynnisti pysyvän toiminnan Lahdessa elokuussa 1996. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Lahden yksikkö kehittyi yliopiston toiseksi kampukseksi, ja tänä päivänä LUT-yliopisto työllistää Lahdessa lähes 300 asiantuntijaa. Lahdessa toimivat kaikki LUTin tiedekunnat. Vahvaa tutkimusta tehdään muun muassa kestävyystieteen, biojalostuksen, sähköisen liikenteen, ohjelmistotuotannon, tietojohtamisen sekä tuotantotalouden saralla. Uuden ajan oppimis- ja tutkimusympäristö on saneerattu entiseen tehdaskiinteistöön, jossa toimii myös LUT-korkeakouluyhteisöön kuuluva LAB-ammattikorkeakoulu. Kampus yhdistää saman katon alle yli 8 000 opiskelijaa, 800 työntekijää ja 20 yritystä.
LUT on Lahden alueen merkittävä tutkimus- ja yritysyhteistyötoimija. ANDRITZ Oy:n kanssa tehtävän yhteistyön kautta kampukselle on syntynyt uusi kuitutekniikkaan keskittyvä tutkimuskeskus. Kempowerin kanssa kampukselle on avattu puolestaan sähköisen liikenteen tutkimuskeskus EMRC (Kempower Electric Mobility Research Center). Puh. 029 446 2111tilapalvelut.lahti@lut.fi Lahden Yliopistokampuksella voi suorittaa opintoja moneen eri tarpeeseen.
Tarjolla on tutkintokoulutusta, täydennyskoulutusta ja avoimia opintoja. Helsingin yliopisto ja LUT-yliopisto muodostavat noin 300 asiantuntijan lahtelaisen tiedeyhteisön, joka tekee kansainvälisen tason tutkimusta ja tarjoaa kattavasti opetusta. 3.12.2025 | Lahden yliopistokampus, LUMA Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen johtaja Tarja Kariola on ollut syyskuun puolivälistä saakka USA:ssa tutustumassa Clemsonin yliopistossa toteutettavaan tiedekasvatukseen. Kolmen kuukauden mittainen Fulbright Finland -säätiön stipendijakso on kääntynyt loppusuoralle.... Harjoittelija Lahden yliopistokeskuksen koordinaatioyksikkö (Helsingin yliopisto) Haemme viestinnän alan opintojensa loppuvaiheessa olevaa korkeakouluharjoittelijaa Lahden yliopistokeskuksen koordinaatioyksikköön keväälle 2026.
Harjoitteluaika on sopimuksen mukaan 3... The University of Helsinki and LUT University form a science community of more than 250 experts on the Lahti University Campus, which engages in multidisciplinary research of international standing and provides comprehensive education ranging... The University Campus interacts with the surrounding society and promotes the region’s development through its activities. The Niemi Campus is at the heart of operations, housing the facilities of the University of Helsinki, LUT University, the Coordination Unit of the Lahti University Campus and LAB University of Applied Sciences. The steering group and management group oversee cooperation on the University Campus. The Coordination Unit of the Lahti University Campus promotes practical cooperation, which is also carried out in expert groups.
“Stronger Together” strategy was published in 2023. Its vision is to create sustainable ecosystems and synergies through collaboration. Three strategic means are emphasized: close and innovative cooperation between universities, commitment to long-term partnerships with stakeholders and active participation in the regional discussion. Total volume of operations: 24,6 million euros Lahdessa voi opiskella kolmessa englanninkielisessä kandidaattiohjelmassa ja 13 maisteriohjelmassa. Sekä Lappeenrannassa että Lahdessa kanssamme samalla kampuksella toimii myös LAB-ammattikorkeakoulu.
Kampus sijaitsee Mukkulan kaupunginosassa, noin kolmen kilometrin päässä Lahden keskustasta. Uuden ajan oppimisympäristö on saneerattu huonekaluvalmistaja Iskulta vapautuneeseen tehdaskiinteistöön. Kampusalue käsittää Mukkulankadulla sijaitsevan tehdaskiinteistön lisäksi myös Niemenkadulla sijaitsevan Lahden Tiedepuiston rakennuksen. Tiedepuiston rakennuksessa toimii muun muassa Lahden Yliopistokampus, Helsingin yliopisto ja Päijät-Hämeen LUMA-keskus. Rakennusten välillä kulkee Niemen kampusraitti, joka on noin 600 metriä pitkä jalankulku- ja pyöräilyväylä. Lahden kampus tarjoaa kaiken, mitä onnistuneeseen opiskelijaelämään tarvitsee: monipuoliset liikunta- ja ruokailumahdollisuudet sekä kohtaamispaikkoja opiskelijoille viikon jokaisena päivänä.
Opiskeluun tarkoitetut tilat ovat joustavasti muunneltavissa eri tarpeisiin. Yksikään luokkahuone tai kokoustila ei ole samanlainen. Esimerkiksi 600-paikkainen auditorio jakaantuu kolmeksi pienemmäksi tilaksi ja tarvittaessa se voidaan yhdistää myös osaksi käytävätiloja. Tila muuntautuu vaikkapa keikkapaikaksi tai esittävän taiteen näyttämöksi. Tutustu eri tiloihin tekemällä virtuaalikierros kampukselle. Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto LUT eli LUT-yliopisto[2] (engl.
Lappeenranta–Lahti University of Technology LUT, LUT University) on vuonna 1969 perustettu tekniikan, talouden ja yhteiskuntatieteiden tutkimukseen ja opetukseen erikoistunut tiedeyliopisto Lappeenrannassa ja Lahdessa. Tutkinto-opiskelijoita yliopistossa oli vuonna 2023 noin 7 770 ja opetus- ja tutkimushenkilöstöä noin 788.[1] Vuoden 2018 loppuun saakka yliopistosta käytettiin nimeä Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LTY, eng. LUT) ja vuoteen 2002 Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu, LTKK. Lappeenrantaan oli suunniteltu perustettavaksi Itä-Suomen yliopistoa 1950-luvulta lähtien. Yliopisto kuitenkin päätettiin hajauttaa kolmelle paikkakunnalle, Lappeenrannan lisäksi Joensuuhun ja Kuopioon.
Kuopion korkeakouluun sijoitettiin lääke- ja hammaslääketiede ja Joensuun korkeakouluun humanistinen ja luonnontieteellinen opetus. Lappeenrantaan sijoitettiin teknilliset tieteet. Vuoksen ja Kymenlaakson alueella oli paljon metalli- ja puunjalostusteollisuutta, ja Lappeenrannassa oltiinkin melko tyytyväisiä tähän järjestelyyn. Opetus silloisessa Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa alkoi syyskuussa 1969, ja samana vuonna toimintansa aloitti myös ylioppilaskunta.[3] Ensimmäisenä lukuvuonna opiskelunsa aloitti 47 opiskelijaa kolmessa eri opintosuunnassa: koneenrakennuksessa, voimatekniikassa ja talousinsinööriopintosuunnassa. Tuolloin opintonsa aloittaneista ainoastaan yksi oli nainen.[3]
Kauppatieteellisen alan tutkimus ja koulutus alkoi vuonna 1991. Tämä ala juontaa juurensa jo vuoteen 1919, jolloin perustettiin Viipurin taloudellinen korkeakouluseura. Seuran tarkoituksena oli aikaansaada Viipuriin kauppakorkeakoulu, mutta tavoite vaihtui Viipurin menetyksen jälkeen Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun ja sen talousaineiden aloittamisen edistämiseksi.[4] Mukkulankatu 19, 15210 Lahtipuhelin 029 446 2111Saapumisohjeet ja yhteystiedot LUT-yliopiston sivuilla Niemenkatu 73, 15140 Lahtipuhelin 02941 911 (vaihde) Lahden YliopistokampusNiemenkatu 73, 15140 Lahtiverkkosivut
Niemenkatu 73, 15140 Lahtipuhelin 050 595 8953info(at)lahdenyliopistokampus.fiHenkilökunnan yhteystiedot Lahden Yliopistokampuksen toiminnot sijaitsevat Niemen kampuksella, noin kahden kilometrin päässä Lahden keskustasta. Posti- ja käyntiosoite:Mukkulankatu 1915210 Lahti LUT-yliopiston Lahden kampus sijaitsee osoitteessa Mukkulankatu 19. Kampus sijaitsee kolmen kilometrin päässä Lahden keskustasta ja neljän kilometrin päässä Lahden Matkakeskuksesta, joka on sekä bussi- että junaliikenteen pääasema. Mukkulankatu 19, pääsisäänkäynti (rakennuksen ratakiskojen puoleinen pääty) aukioloajat: ma–pe klo 7:30–16:00
Aulapalvelut ma–pe klo 8:00–12:00 ja 13:00–15:00 (keskipäivällä klo 12:00–13:00 vain puhelimitse). LUT-yliopiston tiloja on myös Lahden Tiedepuistossa (Niemenkatu 73).Saapumisohje ja yhteystiedot Lahden Tiedepuistoon Lahden yliopistokampus (engl. Lahti University Campus; aiemmin Lahden yliopistokeskus), sijaitsee Lahden kaupungin Niemen kaupunginosassa. Lahden yliopistokampus on kansainvälinen tutkimuksen ja opetuksen osaamiskeskittymä, yksi kuudesta Suomen yliopistokeskuksesta.[2][3] Siellä toimivat erityisesti Helsingin yliopisto ja LUT-yliopisto.[4][3] Nämä kirjasivat yliopistokampuksen toiminnan kokonaislaajuudeksi 10 miljoonaa euroa, josta TKI-hankkeiden osuus oli 4,4 miljoonaa euroa... Henkilökuntaa oli noin 230.
Vuoden aikana suoritettiin noin 150 ylempää korkeakoulututkintoa ja 15 tohtoritutkintoa (2021).[5] Näiden yliopistojen ohella alueella toimii myös sekä LAB-ammattikorkeakoulu. Sijaintinsa mukaan fyysistä kampusaluetta kutsutaan myös Niemen kampukseksi.[4][3] Lahden Yliopistokampuksella voi suorittaa opintoja moneen eri tarpeeseen. Tarjolla on tutkintokoulutusta, avoimia yliopisto-opintoja, täydennyskoulutusta, MOOC:eja sekä tukea opiskelutaitojen kehittämiseen. LUT-yliopisto tarjoaa Lahdessa kolmetoista maisteriohjelmaa ja kolme kandidaattiohjelmaa.
Maisteriohjelmat on tarkoitettu opiskelijoille, jolla on jo soveltuva kandidaatin tutkinto tai AMK-tutkinto. Maisteriohjelmissa opinnot suoritetaan intensiivi-, etä- tai monimuoto-opiskeluna ja näin ne soveltuvat hyvin myös työn ohella suoritettaviksi. Kandidaattiohjelmista kaksi toteutetaan yhteistyössä kiinalaisen Hebein teknillisen yliopiston (HEBUT) kanssa. Koulutukset ovat kaksoistutkinto-ohjelmia eli tekniikan kandidaatiksi valmistuneet saavat tutkintotodistukset molemmista yliopistoista. Kandiohjelmat ja osa maisteriohjelmista ovat englanninkielisiä. Klikkaa haluamasi ohjelman nimeä ja saat lisätietoa.
Bachelor of Science in Technology (tekniikan kandidaatti) -ohjelmat:Energy TechnologyIndustrial Engineering and ManagementSoftware and Systems Engineering Kauppatieteiden maisteriohjelmat (KTM):Tietojohtaminen ja johtajuus, TIJO Strateginen myynti Tekniikan maisteriohjelmat (DI):Management of Organisational DevelopmentCircular EconomyDigital Systems and Service DevelopmentSoftware Product Management and BusinessIndustrial Design EngineeringElectric Transportation SystemsMechatronicsTuotantotalouden maisteriohjelma, TUDIYrittäjyys ja yrityksen johtaminenSuistanable Biomass and Bioproducts EngineeringBiorefineries
People Also Search
- Lahden kampus | LUT-yliopisto
- Etusivu - Lahden Yliopistokampus
- LAHTI UNIVERSITY CAMPUS - Lahden Yliopistokampus
- Esittelyssä Lahden kampus | LUT-yliopisto
- Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT - Wikipedia
- Yhteystiedot - Lahden Yliopistokampus
- Ohjeet vierailijoille Lahden kampuksella - LUT-yliopisto
- Lahden yliopistokampus - Wikipedia
- Opintotarjonta - Lahden Yliopistokampus
- Kampukset ja alueyksiköt - LUT-yliopisto
Lappeenrannan Teknillinen Korkeakoulu Käynnisti Pysyvän Toiminnan Lahdessa Elokuussa 1996. Kaksi
Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu käynnisti pysyvän toiminnan Lahdessa elokuussa 1996. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Lahden yksikkö kehittyi yliopiston toiseksi kampukseksi, ja tänä päivänä LUT-yliopisto työllistää Lahdessa lähes 300 asiantuntijaa. Lahdessa toimivat kaikki LUTin tiedekunnat. Vahvaa tutkimusta tehdään muun muassa kestävyystieteen, biojalostuksen, sähköisen liikenteen, ohjelmist...
LUT On Lahden Alueen Merkittävä Tutkimus- Ja Yritysyhteistyötoimija. ANDRITZ Oy:n
LUT on Lahden alueen merkittävä tutkimus- ja yritysyhteistyötoimija. ANDRITZ Oy:n kanssa tehtävän yhteistyön kautta kampukselle on syntynyt uusi kuitutekniikkaan keskittyvä tutkimuskeskus. Kempowerin kanssa kampukselle on avattu puolestaan sähköisen liikenteen tutkimuskeskus EMRC (Kempower Electric Mobility Research Center). Puh. 029 446 2111tilapalvelut.lahti@lut.fi Lahden Yliopistokampuksella vo...
Tarjolla On Tutkintokoulutusta, Täydennyskoulutusta Ja Avoimia Opintoja. Helsingin Yliopisto Ja
Tarjolla on tutkintokoulutusta, täydennyskoulutusta ja avoimia opintoja. Helsingin yliopisto ja LUT-yliopisto muodostavat noin 300 asiantuntijan lahtelaisen tiedeyhteisön, joka tekee kansainvälisen tason tutkimusta ja tarjoaa kattavasti opetusta. 3.12.2025 | Lahden yliopistokampus, LUMA Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen johtaja Tarja Kariola on ollut syyskuun puolivälistä saakka USA:ssa tutustumassa Cl...
Harjoitteluaika On Sopimuksen Mukaan 3... The University Of Helsinki And
Harjoitteluaika on sopimuksen mukaan 3... The University of Helsinki and LUT University form a science community of more than 250 experts on the Lahti University Campus, which engages in multidisciplinary research of international standing and provides comprehensive education ranging... The University Campus interacts with the surrounding society and promotes the region’s development through its a...
“Stronger Together” Strategy Was Published In 2023. Its Vision Is
“Stronger Together” strategy was published in 2023. Its vision is to create sustainable ecosystems and synergies through collaboration. Three strategic means are emphasized: close and innovative cooperation between universities, commitment to long-term partnerships with stakeholders and active participation in the regional discussion. Total volume of operations: 24,6 million euros Lahdessa voi opi...