Opintotarjonta Lahden Yliopistokampus
Lahden Yliopistokampuksella voi suorittaa opintoja moneen eri tarpeeseen. Tarjolla on tutkintokoulutusta, avoimia yliopisto-opintoja, täydennyskoulutusta, MOOC:eja sekä tukea opiskelutaitojen kehittämiseen. LUT-yliopisto tarjoaa Lahdessa kolmetoista maisteriohjelmaa ja kolme kandidaattiohjelmaa. Maisteriohjelmat on tarkoitettu opiskelijoille, jolla on jo soveltuva kandidaatin tutkinto tai AMK-tutkinto. Maisteriohjelmissa opinnot suoritetaan intensiivi-, etä- tai monimuoto-opiskeluna ja näin ne soveltuvat hyvin myös työn ohella suoritettaviksi. Kandidaattiohjelmista kaksi toteutetaan yhteistyössä kiinalaisen Hebein teknillisen yliopiston (HEBUT) kanssa.
Koulutukset ovat kaksoistutkinto-ohjelmia eli tekniikan kandidaatiksi valmistuneet saavat tutkintotodistukset molemmista yliopistoista. Kandiohjelmat ja osa maisteriohjelmista ovat englanninkielisiä. Klikkaa haluamasi ohjelman nimeä ja saat lisätietoa. Bachelor of Science in Technology (tekniikan kandidaatti) -ohjelmat:Energy TechnologyIndustrial Engineering and ManagementSoftware and Systems Engineering Kauppatieteiden maisteriohjelmat (KTM):Tietojohtaminen ja johtajuus, TIJO Strateginen myynti Tekniikan maisteriohjelmat (DI):Management of Organisational DevelopmentCircular EconomyDigital Systems and Service DevelopmentSoftware Product Management and BusinessIndustrial Design EngineeringElectric Transportation SystemsMechatronicsTuotantotalouden maisteriohjelma, TUDIYrittäjyys ja yrityksen johtaminenSuistanable Biomass and Bioproducts EngineeringBiorefineries
Lahden Yliopistokampuksella voi suorittaa opintoja moneen eri tarpeeseen. Tarjolla on tutkintokoulutusta, täydennyskoulutusta ja avoimia opintoja. Helsingin yliopisto ja LUT-yliopisto muodostavat noin 300 asiantuntijan lahtelaisen tiedeyhteisön, joka tekee kansainvälisen tason tutkimusta ja tarjoaa kattavasti opetusta. 3.12.2025 | Lahden yliopistokampus, LUMA Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen johtaja Tarja Kariola on ollut syyskuun puolivälistä saakka USA:ssa tutustumassa Clemsonin yliopistossa toteutettavaan tiedekasvatukseen. Kolmen kuukauden mittainen Fulbright Finland -säätiön stipendijakso on kääntynyt loppusuoralle....
Harjoittelija Lahden yliopistokeskuksen koordinaatioyksikkö (Helsingin yliopisto) Haemme viestinnän alan opintojensa loppuvaiheessa olevaa korkeakouluharjoittelijaa Lahden yliopistokeskuksen koordinaatioyksikköön keväälle 2026. Harjoitteluaika on sopimuksen mukaan 3... Lahden yliopistokampus (engl. Lahti University Campus; aiemmin Lahden yliopistokeskus), sijaitsee Lahden kaupungin Niemen kaupunginosassa. Lahden yliopistokampus on kansainvälinen tutkimuksen ja opetuksen osaamiskeskittymä, yksi kuudesta Suomen yliopistokeskuksesta.[2][3] Siellä toimivat erityisesti Helsingin yliopisto ja LUT-yliopisto.[4][3] Nämä kirjasivat yliopistokampuksen toiminnan kokonaislaajuudeksi 10 miljoonaa euroa, josta TKI-hankkeiden osuus oli 4,4 miljoonaa euroa... Henkilökuntaa oli noin 230.
Vuoden aikana suoritettiin noin 150 ylempää korkeakoulututkintoa ja 15 tohtoritutkintoa (2021).[5] Näiden yliopistojen ohella alueella toimii myös sekä LAB-ammattikorkeakoulu. Sijaintinsa mukaan fyysistä kampusaluetta kutsutaan myös Niemen kampukseksi.[4][3] LUT-yliopiston Lahden kampuksen englanninkieliset kandidaattiohjelmat ovat laajuudeltaan 180 op. Tekniikan ohjelmat johtavat Bachelor of Science in Technology (tekniikan kandidaatti) -tutkintoon. Kauppatieteiden ohjelma johtaa Bachelor of Science in Economics and Business Administration (kauppatieteiden kandidaatti) -tutkintoon.
Englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin voivat hakea sekä suomalaiset että kansainväliset opiskelijat. Kandidaattiohjelmista on mahdollisuus jatkaa alan maisteriopintoihin (2 v, 120 op) LUTissa ja suorittaa myös diplomi-insinöörin (Master of Science in Technology) tai kauppatieteiden maisterin (Master of Science in Economics and Business Administration) tutkinto. Energy Technology ja Sofware and Systems Engineering -ohjelmat toteutetaan yhteistyössä kiinalaisen Hebein teknillisen yliopiston (HEBUT) kanssa. Koulutukset ovat kaksoistutkinto-ohjelmia, eli tekniikan kandidaatiksi valmistuneet saavat tutkintotodistuksen molemmista yliopistoista. Kaksoistutkinto-ohjelmiin sisältyy muun muassa tekniikkaan, kiinalaiseen liiketoimintaan ja kulttuuriin liittyviä valinnaisia sivuaineopintoja. Lisäksi ohjelmiin sisältyy kiinan kielen opintoja sekä Hebein tutkintoon kuuluva kiinan kielen testi.
Energy Technology ja Sofware and Systems Engineering -kaksoistutkinto-ohjelmat toteutetaan Suomessa LUTin Lahden kampuksella. Lahti on Suomen uusin yliopistokaupunki ja Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021. Erinomaisten kulkuyhteyksien varrella sijaitseva kaupunki on opiskelijalle vihreä, helposti saavutettava, mutkaton ja edullinen paikka opiskella, jossa on loistavat harrastusmahdollisuudet ja helppo kulkea. Lahden korkeakoulutoiminta on keskittynyt Niemen kampukselle. Yliopisto-opintoja Lahdessa tarjoavat Helsingin yliopisto ja LUT-yliopisto. Valittavana on koulutusvaihtoehtoja moneen eri tarpeeseen:
Opiskelijan saatavilla on myös opintojen tukipalveluita. Kaiken Päijät-Hämeessä järjestävän korkeakouluopetuksen ja lisätietoa opiskelusta löydät alueellisesta Studyinlahti.fi -verkkopalvelusta. Korkeakouluilla on Lahdessa tiiviit yhteydet alueen elinkeinoelämään. Opintojen aikana tehdyt projektit, harjoittelut, tapahtumat ja kontaktit auttavat työelämään siirtymisen kynnyksellä. Työelämäyhteistyöhön on tarjolla tukea ja aloittaa kannattaa tutustumalla Työelämäyhteistyön käsikirjaan. Lahden Yliopistokampuksella toteutetaan aktiivisesti myös lapsille ja nuorille suunnattua tiedekasvatustoimintaa.
Päijät-Hämeen LUMA-keskus innostaa lapsia ja nuoria luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian (LUMATE) opiskeluun ja harrastamiseen. Lahden JunnuYliopiston opinnot kattavat kokonaisia ikäluokkia ja ne toteutetaan osana varhaiskasvatussuunnitelmaa ja opetussuunnitelmia. Lue lisää tiedekasvatuksesta Lahdessa voi opiskella kolmessa englanninkielisessä kandidaattiohjelmassa ja 13 maisteriohjelmassa. Sekä Lappeenrannassa että Lahdessa kanssamme samalla kampuksella toimii myös LAB-ammattikorkeakoulu. Kampus sijaitsee Mukkulan kaupunginosassa, noin kolmen kilometrin päässä Lahden keskustasta.
Uuden ajan oppimisympäristö on saneerattu huonekaluvalmistaja Iskulta vapautuneeseen tehdaskiinteistöön. Kampusalue käsittää Mukkulankadulla sijaitsevan tehdaskiinteistön lisäksi myös Niemenkadulla sijaitsevan Lahden Tiedepuiston rakennuksen. Tiedepuiston rakennuksessa toimii muun muassa Lahden Yliopistokampus, Helsingin yliopisto ja Päijät-Hämeen LUMA-keskus. Rakennusten välillä kulkee Niemen kampusraitti, joka on noin 600 metriä pitkä jalankulku- ja pyöräilyväylä. Lahden kampus tarjoaa kaiken, mitä onnistuneeseen opiskelijaelämään tarvitsee: monipuoliset liikunta- ja ruokailumahdollisuudet sekä kohtaamispaikkoja opiskelijoille viikon jokaisena päivänä. Opiskeluun tarkoitetut tilat ovat joustavasti muunneltavissa eri tarpeisiin.
Yksikään luokkahuone tai kokoustila ei ole samanlainen. Esimerkiksi 600-paikkainen auditorio jakaantuu kolmeksi pienemmäksi tilaksi ja tarvittaessa se voidaan yhdistää myös osaksi käytävätiloja. Tila muuntautuu vaikkapa keikkapaikaksi tai esittävän taiteen näyttämöksi. Tutustu eri tiloihin tekemällä virtuaalikierros kampukselle. Lahden Yliopistokampuksella toimivat Helsingin yliopisto ja LUT-yliopisto muodostavat yli 250 asiantuntijan lahtelaisen tiedeyhteisön, joka tekee monialaista, kansainvälisen tason tutkimusta ja antaa kattavasti opetusta tutkintokoulutuksesta tiedekasvatukseen. Yliopistokampus toimii vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja edistää toiminnallaan alueen kehittymistä.
Toiminta on keskittynyt Niemen kampukselle, jossa sijaitsevat Helsingin yliopiston, LUT-yliopiston, Lahden Yliopistokampuksen koordinaatioyksikön ja LAB-ammattikorkeakoulun tilat. Yliopistokampuksen yhteistyöstä vastaavat ohjausryhmä ja johtoryhmä. Lahden Yliopistokampuksen koordinaatioyksikkö edistää käytännön yhteistyötä, jota toteutetaan lisäksi asiantuntijaryhmissä. Vuonna 2023 julkaistun ”Vahvempia yhdessä” -strategian visiona on luoda kestäviä ekosysteemejä ja synergiaa yhteistyöllä. Strategisia keinoja on kolme: yliopistojen läheinen ja innovatiivinen yhteistyö, sitoutuminen pitkäkestoiseen kumppanuuteen sidosryhmien kanssa sekä aktiivinen osallistuminen alueella käytävään keskusteluun. Facebook Twitter Instagram Tilaa uutiskirjeemme
People Also Search
- Opintotarjonta - Lahden Yliopistokampus
- Yliopisto- ja korkeakoulutus - Lahti
- Lahden kampus - LUT-yliopisto
- Etusivu - Lahden Yliopistokampus
- Lahden yliopistokampus - Wikipedia
- Korkeakoulu- ja työelämäyhteistyö - Lahden lyseo
- Kandidaattiohjelmat Lahdessa | LUT-yliopisto
- Opiskelu - Lahden Yliopistokampus
- Esittelyssä Lahden kampus - LUT-yliopisto
- Lahden Yliopistokampus - Lahden Yliopistokampus
Lahden Yliopistokampuksella Voi Suorittaa Opintoja Moneen Eri Tarpeeseen. Tarjolla On
Lahden Yliopistokampuksella voi suorittaa opintoja moneen eri tarpeeseen. Tarjolla on tutkintokoulutusta, avoimia yliopisto-opintoja, täydennyskoulutusta, MOOC:eja sekä tukea opiskelutaitojen kehittämiseen. LUT-yliopisto tarjoaa Lahdessa kolmetoista maisteriohjelmaa ja kolme kandidaattiohjelmaa. Maisteriohjelmat on tarkoitettu opiskelijoille, jolla on jo soveltuva kandidaatin tutkinto tai AMK-tutk...
Koulutukset Ovat Kaksoistutkinto-ohjelmia Eli Tekniikan Kandidaatiksi Valmistuneet Saavat Tutkintotodistukset Molemmista
Koulutukset ovat kaksoistutkinto-ohjelmia eli tekniikan kandidaatiksi valmistuneet saavat tutkintotodistukset molemmista yliopistoista. Kandiohjelmat ja osa maisteriohjelmista ovat englanninkielisiä. Klikkaa haluamasi ohjelman nimeä ja saat lisätietoa. Bachelor of Science in Technology (tekniikan kandidaatti) -ohjelmat:Energy TechnologyIndustrial Engineering and ManagementSoftware and Systems Engi...
Lahden Yliopistokampuksella Voi Suorittaa Opintoja Moneen Eri Tarpeeseen. Tarjolla On
Lahden Yliopistokampuksella voi suorittaa opintoja moneen eri tarpeeseen. Tarjolla on tutkintokoulutusta, täydennyskoulutusta ja avoimia opintoja. Helsingin yliopisto ja LUT-yliopisto muodostavat noin 300 asiantuntijan lahtelaisen tiedeyhteisön, joka tekee kansainvälisen tason tutkimusta ja tarjoaa kattavasti opetusta. 3.12.2025 | Lahden yliopistokampus, LUMA Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen johtaja T...
Harjoittelija Lahden Yliopistokeskuksen Koordinaatioyksikkö (Helsingin Yliopisto) Haemme Viestinnän Alan Opintojensa
Harjoittelija Lahden yliopistokeskuksen koordinaatioyksikkö (Helsingin yliopisto) Haemme viestinnän alan opintojensa loppuvaiheessa olevaa korkeakouluharjoittelijaa Lahden yliopistokeskuksen koordinaatioyksikköön keväälle 2026. Harjoitteluaika on sopimuksen mukaan 3... Lahden yliopistokampus (engl. Lahti University Campus; aiemmin Lahden yliopistokeskus), sijaitsee Lahden kaupungin Niemen kaupungi...
Vuoden Aikana Suoritettiin Noin 150 Ylempää Korkeakoulututkintoa Ja 15 Tohtoritutkintoa
Vuoden aikana suoritettiin noin 150 ylempää korkeakoulututkintoa ja 15 tohtoritutkintoa (2021).[5] Näiden yliopistojen ohella alueella toimii myös sekä LAB-ammattikorkeakoulu. Sijaintinsa mukaan fyysistä kampusaluetta kutsutaan myös Niemen kampukseksi.[4][3] LUT-yliopiston Lahden kampuksen englanninkieliset kandidaattiohjelmat ovat laajuudeltaan 180 op. Tekniikan ohjelmat johtavat Bachelor of Scie...