Opiskelu Lahden Yliopistokampus
Lahti on Suomen uusin yliopistokaupunki ja Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021. Erinomaisten kulkuyhteyksien varrella sijaitseva kaupunki on opiskelijalle vihreä, helposti saavutettava, mutkaton ja edullinen paikka opiskella, jossa on loistavat harrastusmahdollisuudet ja helppo kulkea. Lahden korkeakoulutoiminta on keskittynyt Niemen kampukselle. Yliopisto-opintoja Lahdessa tarjoavat Helsingin yliopisto ja LUT-yliopisto. Valittavana on koulutusvaihtoehtoja moneen eri tarpeeseen: Opiskelijan saatavilla on myös opintojen tukipalveluita.
Kaiken Päijät-Hämeessä järjestävän korkeakouluopetuksen ja lisätietoa opiskelusta löydät alueellisesta Studyinlahti.fi -verkkopalvelusta. Korkeakouluilla on Lahdessa tiiviit yhteydet alueen elinkeinoelämään. Opintojen aikana tehdyt projektit, harjoittelut, tapahtumat ja kontaktit auttavat työelämään siirtymisen kynnyksellä. Työelämäyhteistyöhön on tarjolla tukea ja aloittaa kannattaa tutustumalla Työelämäyhteistyön käsikirjaan. Lahden Yliopistokampuksella toteutetaan aktiivisesti myös lapsille ja nuorille suunnattua tiedekasvatustoimintaa. Päijät-Hämeen LUMA-keskus innostaa lapsia ja nuoria luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian (LUMATE) opiskeluun ja harrastamiseen.
Lahden JunnuYliopiston opinnot kattavat kokonaisia ikäluokkia ja ne toteutetaan osana varhaiskasvatussuunnitelmaa ja opetussuunnitelmia. Lue lisää tiedekasvatuksesta Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu käynnisti pysyvän toiminnan Lahdessa elokuussa 1996. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Lahden yksikkö kehittyi yliopiston toiseksi kampukseksi, ja tänä päivänä LUT-yliopisto työllistää Lahdessa lähes 300 asiantuntijaa. Lahdessa toimivat kaikki LUTin tiedekunnat. Vahvaa tutkimusta tehdään muun muassa kestävyystieteen, biojalostuksen, sähköisen liikenteen, ohjelmistotuotannon, tietojohtamisen sekä tuotantotalouden saralla.
Uuden ajan oppimis- ja tutkimusympäristö on saneerattu entiseen tehdaskiinteistöön, jossa toimii myös LUT-korkeakouluyhteisöön kuuluva LAB-ammattikorkeakoulu. Kampus yhdistää saman katon alle yli 8 000 opiskelijaa, 800 työntekijää ja 20 yritystä. LUT on Lahden alueen merkittävä tutkimus- ja yritysyhteistyötoimija. ANDRITZ Oy:n kanssa tehtävän yhteistyön kautta kampukselle on syntynyt uusi kuitutekniikkaan keskittyvä tutkimuskeskus. Kempowerin kanssa kampukselle on avattu puolestaan sähköisen liikenteen tutkimuskeskus EMRC (Kempower Electric Mobility Research Center). Puh.
029 446 2111tilapalvelut.lahti@lut.fi Lahden yliopistokampus (engl. Lahti University Campus; aiemmin Lahden yliopistokeskus), sijaitsee Lahden kaupungin Niemen kaupunginosassa. Lahden yliopistokampus on kansainvälinen tutkimuksen ja opetuksen osaamiskeskittymä, yksi kuudesta Suomen yliopistokeskuksesta.[2][3] Siellä toimivat erityisesti Helsingin yliopisto ja LUT-yliopisto.[4][3] Nämä kirjasivat yliopistokampuksen toiminnan kokonaislaajuudeksi 10 miljoonaa euroa, josta TKI-hankkeiden osuus oli 4,4 miljoonaa euroa... Henkilökuntaa oli noin 230. Vuoden aikana suoritettiin noin 150 ylempää korkeakoulututkintoa ja 15 tohtoritutkintoa (2021).[5]
Näiden yliopistojen ohella alueella toimii myös sekä LAB-ammattikorkeakoulu. Sijaintinsa mukaan fyysistä kampusaluetta kutsutaan myös Niemen kampukseksi.[4][3] Lahden Yliopistokampuksella voi suorittaa opintoja moneen eri tarpeeseen. Tarjolla on tutkintokoulutusta, täydennyskoulutusta ja avoimia opintoja. Helsingin yliopisto ja LUT-yliopisto muodostavat noin 300 asiantuntijan lahtelaisen tiedeyhteisön, joka tekee kansainvälisen tason tutkimusta ja tarjoaa kattavasti opetusta. 3.12.2025 | Lahden yliopistokampus, LUMA
Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen johtaja Tarja Kariola on ollut syyskuun puolivälistä saakka USA:ssa tutustumassa Clemsonin yliopistossa toteutettavaan tiedekasvatukseen. Kolmen kuukauden mittainen Fulbright Finland -säätiön stipendijakso on kääntynyt loppusuoralle.... Harjoittelija Lahden yliopistokeskuksen koordinaatioyksikkö (Helsingin yliopisto) Haemme viestinnän alan opintojensa loppuvaiheessa olevaa korkeakouluharjoittelijaa Lahden yliopistokeskuksen koordinaatioyksikköön keväälle 2026. Harjoitteluaika on sopimuksen mukaan 3... "Lahti on urheilukaupunki henkeen ja vereen. Siellä on lyhyet välimatkat, mikä helpottaa liikkumista ja pyörällä pääsee joka paikkaan kätevästi.
Vesijärvi ja satama yleisesti ovat tosi kauniita, varsinkin kesällä, ja ne yhdessä ovat sellainen lahtelaisten olohuone kesäisin." Lahti sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Suomen pääkaupungista Helsingistä. 120 000 asukkaan Lahti on vireä kulttuurikaupunki, joka sijaitsee Vesijärven rannalla. Kaupungissa voi nauttia korkeatasoisesta teatterista ja taidenäyttelyistä. Kaupungin Taidemuseo ja lukuisat galleriat ovat laadukkaita ja niitä tullaan katsomaan pitkänkin matkan päästä. Vuosittain lahdessa järjestetään lukuisia kansainvälisiä tapahtumia.
Näitä ovat muun muassa Finlandiahiihto, Salpausselän kisat, Lahden kansainvälinen kirjailijakokous, Urkuviikot sekä Jazztori. Lisäksi satamassa sijaitsevassa puisessa Sibeliustalossa järjestetään konsertteja ja kongresseja ympäri vuoden. Lahti on merkittävä suomalainen ja myös kansainvälinen liikunta- ja urheilukaupunki. Kaupungin liikuntatoimi vastaa liikuntapaikkojen kunnossapidosta ja siten kaupungissa on loistavat edellytykset eri-ikäisten kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle liikunnan avulla. Lahden alueella on noin 100 liikuntapaikkaa. Kolmen uimahallin, Launeen harjoitusjäähallin, Suurhallin, Lahden jäähallin ja Urheilutalon lisäksi merkittävä sisäliikuntatila löytyy Mustakallion väestönsuojasta, jossa voidaan harrastaa mm.
telinevoimistelua, yleisurheilun heittolajeja ja kuntosaliharjoittelua. Lahdesta löytyy myös useita ulkokenttiä ja lähiliikuntapaikkoja. Lahdessa voi opiskella kolmessa englanninkielisessä kandidaattiohjelmassa ja 13 maisteriohjelmassa. Sekä Lappeenrannassa että Lahdessa kanssamme samalla kampuksella toimii myös LAB-ammattikorkeakoulu. Kampus sijaitsee Mukkulan kaupunginosassa, noin kolmen kilometrin päässä Lahden keskustasta. Uuden ajan oppimisympäristö on saneerattu huonekaluvalmistaja Iskulta vapautuneeseen tehdaskiinteistöön.
Kampusalue käsittää Mukkulankadulla sijaitsevan tehdaskiinteistön lisäksi myös Niemenkadulla sijaitsevan Lahden Tiedepuiston rakennuksen. Tiedepuiston rakennuksessa toimii muun muassa Lahden Yliopistokampus, Helsingin yliopisto ja Päijät-Hämeen LUMA-keskus. Rakennusten välillä kulkee Niemen kampusraitti, joka on noin 600 metriä pitkä jalankulku- ja pyöräilyväylä. Lahden kampus tarjoaa kaiken, mitä onnistuneeseen opiskelijaelämään tarvitsee: monipuoliset liikunta- ja ruokailumahdollisuudet sekä kohtaamispaikkoja opiskelijoille viikon jokaisena päivänä. Opiskeluun tarkoitetut tilat ovat joustavasti muunneltavissa eri tarpeisiin. Yksikään luokkahuone tai kokoustila ei ole samanlainen.
Esimerkiksi 600-paikkainen auditorio jakaantuu kolmeksi pienemmäksi tilaksi ja tarvittaessa se voidaan yhdistää myös osaksi käytävätiloja. Tila muuntautuu vaikkapa keikkapaikaksi tai esittävän taiteen näyttämöksi. Tutustu eri tiloihin tekemällä virtuaalikierros kampukselle. Lahden Yliopistokampus on kansainvälinen tutkimuksen ja opetuksen osaamiskeskittymä ja osa Lahden alueellista innovaatioympäristöä. Tutkimuksen painopistealoja ovat ympäristö, käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta ja hyvinvointi. Lahden Yliopistokampus tarjoaa myös yliopistollista opetusta Lahdessa.
Kampus tukee toiminta-alueensa menestystä, ja yhteisenä tavoitteena on osaava, elinvoimainen ja hyvinvoiva Lahti. Yliopistokampuksen kirjastona toimii Korkeakoulujen yhteiskirjasto, jonka palvelut tuottaa Päijät-Hämeen koulutuskonserni. Oppimiskeskus Fellmannia ja Tietokeskus Niemi Lahden Yliopistokampus on yksi Suomen kuudesta alueellisesta yliopistokeskuksesta, jotka ovat usean yliopiston muodostamia yhteenliittymiä. Lahden Yliopistokampuksella voi suorittaa opintoja moneen eri tarpeeseen. Tarjolla on tutkintokoulutusta, avoimia yliopisto-opintoja, täydennyskoulutusta, MOOC:eja sekä tukea opiskelutaitojen kehittämiseen.
LUT-yliopisto tarjoaa Lahdessa kolmetoista maisteriohjelmaa ja kolme kandidaattiohjelmaa. Maisteriohjelmat on tarkoitettu opiskelijoille, jolla on jo soveltuva kandidaatin tutkinto tai AMK-tutkinto. Maisteriohjelmissa opinnot suoritetaan intensiivi-, etä- tai monimuoto-opiskeluna ja näin ne soveltuvat hyvin myös työn ohella suoritettaviksi. Kandidaattiohjelmista kaksi toteutetaan yhteistyössä kiinalaisen Hebein teknillisen yliopiston (HEBUT) kanssa. Koulutukset ovat kaksoistutkinto-ohjelmia eli tekniikan kandidaatiksi valmistuneet saavat tutkintotodistukset molemmista yliopistoista. Kandiohjelmat ja osa maisteriohjelmista ovat englanninkielisiä.
Klikkaa haluamasi ohjelman nimeä ja saat lisätietoa. Bachelor of Science in Technology (tekniikan kandidaatti) -ohjelmat:Energy TechnologyIndustrial Engineering and ManagementSoftware and Systems Engineering Kauppatieteiden maisteriohjelmat (KTM):Tietojohtaminen ja johtajuus, TIJO Strateginen myynti Tekniikan maisteriohjelmat (DI):Management of Organisational DevelopmentCircular EconomyDigital Systems and Service DevelopmentSoftware Product Management and BusinessIndustrial Design EngineeringElectric Transportation SystemsMechatronicsTuotantotalouden maisteriohjelma, TUDIYrittäjyys ja yrityksen johtaminenSuistanable Biomass and Bioproducts EngineeringBiorefineries Lahti on 120 000 asukkaallaan yksi Suomen suurimmista kaupungeista, tarjoten runsaasti erilaisia aktiviteetteja ja tapahtumia. Urbaani kaupunkikulttuuri, monipuolinen palvelutarjonta, sekä keskeinen sijainti lähellä pääkaupunkiseutua tekevätkin Lahdesta loistavan opiskelukaupungin.
Lahti sijoittuu maanteiden ja rautateiden risteämiskohtaan, josta on hyvät liikenneyhteydet joka suuntaan. Esimerkiksi Helsinkiin ja Lappeenrantaan kulkee junalla noin tunnissa ja suoralla bussiyhteydessä pääsee Helsinki-Vantaan lentokentälle. Vuoden 2021 ympäristöpääkaupungiksi nimetyn luonnonläheisen urheilukaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali viimeistään vuonna 2025. Kampuksemme sijaitsee Mukkulankadulla, noin kolmen kilometrin päässä Lahden keskustasta. Uuden ajan oppimisympäristö on saneerattu tehdaskiinteistöön, joka yhdistää LAB-ammattikorkeakoulun kanssa saman katon alle yli 6000 opiskelijaa, 800 LUTin opiskelijaa sekä noin 20 yritystä. Kampusalue käsittää Mukkulankadulla sijaitsevan tehdaskiinteistön lisäksi myös Niemenkadulla sijaitsevan Lahden Tiedepuiston rakennuksen.
Siellä toimii muun muassa Lahden Yliopistokampus, Helsingin yliopisto ja Päijät-Hämeen LUMA-keskus.
People Also Search
- Opiskelu - Lahden Yliopistokampus
- Yliopisto- ja korkeakoulutus - Lahti
- Lahden kampus - LUT-yliopisto
- Lahden yliopistokampus - Wikipedia
- Etusivu - Lahden Yliopistokampus
- Opiskelu Lahdessa - Studentum.fi
- Esittelyssä Lahden kampus - LUT-yliopisto
- Lahden Yliopistokampus - Häme-Wiki
- Opintotarjonta - Lahden Yliopistokampus
- Opiskelu Lahdessa - LUT-yliopisto
Lahti On Suomen Uusin Yliopistokaupunki Ja Euroopan Ympäristöpääkaupunki 2021. Erinomaisten
Lahti on Suomen uusin yliopistokaupunki ja Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021. Erinomaisten kulkuyhteyksien varrella sijaitseva kaupunki on opiskelijalle vihreä, helposti saavutettava, mutkaton ja edullinen paikka opiskella, jossa on loistavat harrastusmahdollisuudet ja helppo kulkea. Lahden korkeakoulutoiminta on keskittynyt Niemen kampukselle. Yliopisto-opintoja Lahdessa tarjoavat Helsingin ylio...
Kaiken Päijät-Hämeessä Järjestävän Korkeakouluopetuksen Ja Lisätietoa Opiskelusta Löydät Alueellisesta Studyinlahti.fi
Kaiken Päijät-Hämeessä järjestävän korkeakouluopetuksen ja lisätietoa opiskelusta löydät alueellisesta Studyinlahti.fi -verkkopalvelusta. Korkeakouluilla on Lahdessa tiiviit yhteydet alueen elinkeinoelämään. Opintojen aikana tehdyt projektit, harjoittelut, tapahtumat ja kontaktit auttavat työelämään siirtymisen kynnyksellä. Työelämäyhteistyöhön on tarjolla tukea ja aloittaa kannattaa tutustumalla ...
Lahden JunnuYliopiston Opinnot Kattavat Kokonaisia Ikäluokkia Ja Ne Toteutetaan Osana
Lahden JunnuYliopiston opinnot kattavat kokonaisia ikäluokkia ja ne toteutetaan osana varhaiskasvatussuunnitelmaa ja opetussuunnitelmia. Lue lisää tiedekasvatuksesta Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu käynnisti pysyvän toiminnan Lahdessa elokuussa 1996. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Lahden yksikkö kehittyi yliopiston toiseksi kampukseksi, ja tänä päivänä LUT-yliopisto työllistää Lahdessa lähes ...
Uuden Ajan Oppimis- Ja Tutkimusympäristö On Saneerattu Entiseen Tehdaskiinteistöön, Jossa
Uuden ajan oppimis- ja tutkimusympäristö on saneerattu entiseen tehdaskiinteistöön, jossa toimii myös LUT-korkeakouluyhteisöön kuuluva LAB-ammattikorkeakoulu. Kampus yhdistää saman katon alle yli 8 000 opiskelijaa, 800 työntekijää ja 20 yritystä. LUT on Lahden alueen merkittävä tutkimus- ja yritysyhteistyötoimija. ANDRITZ Oy:n kanssa tehtävän yhteistyön kautta kampukselle on syntynyt uusi kuitutek...
029 446 2111tilapalvelut.lahti@lut.fi Lahden Yliopistokampus (engl. Lahti University Campus; Aiemmin
029 446 2111tilapalvelut.lahti@lut.fi Lahden yliopistokampus (engl. Lahti University Campus; aiemmin Lahden yliopistokeskus), sijaitsee Lahden kaupungin Niemen kaupunginosassa. Lahden yliopistokampus on kansainvälinen tutkimuksen ja opetuksen osaamiskeskittymä, yksi kuudesta Suomen yliopistokeskuksesta.[2][3] Siellä toimivat erityisesti Helsingin yliopisto ja LUT-yliopisto.[4][3] Nämä kirjasivat y...