Osaaminen Ja Asiantuntijuus Jyväskylän Yliopisto

Leo Migdal
-
osaaminen ja asiantuntijuus jyväskylän yliopisto

Asiantuntijuuden tutkimussuuntaukset (kognitiivinen, sosiaalinen ja tiedon luomisen näkökulmat) Ammatillisen osaamisen kehittyminen ja kehittäminen (työssä oppiminen, jatkuva oppiminen) Asiantuntijuuden elementit (teoreettinen, kokemuksellinen, itsesäätely- ja sosiokulttuurinen tieto) Ammatillinen toimijuus ja identiteetti (subjektilähtöinen sosiokulttuurinen näkökulma) Tarkista sinulta vaadittavat suoritukset oppilaitoksen sivuilta. Asiantuntijuus ilmiönä on monitahoinen.

Psykologisesti painottuneessa tutkimuksessa asiantuntijuutta on tarkasteltu erityisesti korkeatasoisen osaamisen kehittymisenä, kun taas sosiaalitieteellisesti orientoitunut tarkastelu on kohdistunut asiantuntijuuteen yhteisöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Filosofian näkökulmasta puolestaan kiinnostavaa on esimerkiksi kysymys asiantuntijuuden ja asiantuntijatiedon luonteesta sekä toimintaan liittyvästä etiikasta. Asiantuntijuuteen ja sen kehittymiseen liittyviä teemoja ovat esimerkiksi oppiminen koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla sekä erilaisissa yhteisöissä ja verkostoissa, ammatillinen identiteetti ja toimijuus, organisaatioiden kehittäminen ja johtaminen sekä jatkuva oppiminen ja tulevaisuuden osaaminen. Teemojen opiskelu kytketään opiskelijan oman kasvatustieteellisen asiantuntijuuden kehittymiseen ja suuntaamiseen. Kasvatustieteellisen asiantuntijuuden rakentuminen on prosessi, joka jatkuu opintojen ja koko ammatissa toimimisen ajan. Opinnoissa tuetaan opiskelijan itsetuntemuksen kehittymistä ja kasvua eettisesti kestävään kasvatustieteelliseen toimijuuteen.

Oma asiantuntijana olemisen tapa kehittyy tulemalla tietoiseksi omista arvoista, asenteista, tunteista, kiinnostuksen kohteista ja toimintaa ohjaavista periaatteista. Lisäksi tullaan tietoiseksi siitä, että kasvatusalan asiantuntijuus rakentuu sosiaalisesti ja kulttuurisesti myös yhteisötason asiantuntijuutena, ja ammatillista toimintaa määrittävät erilaiset reunaehdot, kuten lait, asetukset ja opetussuunnitelmat. Osaamisen ja asiantuntijuuden ilmiötä tarkastellaan kasvatuspsykologian, kasvatussosiologian ja kasvatusfilosofian näkökulmasta. Ilmiön keskeisiä käsitteitä ovat asiantuntijuus, oppiminen, oppimisen ohjaaminen ja koulutus. Pohdi millä tavalla osaaminen ja asiantuntijuus -ilmiötä voidaan tarkastella edellä mainittujen osa-alueiden näkökulmasta? Valitse kasvatuspsykologian, kasvatussosiologian tai kasvatusfilosofian osa-alue ja keksi siitä jokin esimerkki.

Voit käyttää apuna Kasvatustieteiden kartan eri sisältöjä. Alakohtainen osaaminen ja teoreettinen tietopohja (asiantuntijuuden syventäminen?) Työelämän reflektointi- ja vaikuttamistaidot Tuemme vaikuttavan ja vastuullisen asiantuntijuuden rakentumista kehittämällä opiskelijoiden ura-, työelämä- ja yrittäjyysosaamista sekä työelämäyhteistyötä yhdessä yliopistoyhteisön ja ympäröivän yhteiskunnan toimijoiden kanssa. Reija Häkkisen vastuualueella JYU:n Ura- ja työelämäpalveluissa on yrittäjyyteen littyvien asioiden neuvonta sekä yrittäjyyskurssit. Reija työskentelee myös opiskelijaprojekteissa ja on projekti- ja yrittäjyysasioissa EduFuturan yrittäjyysasioiden, FORTHEM:in ja Yritystehtaan vastuuhenkilö.

Reija osallistuu myös yrittäjyys- ja innovaatiotoiminnan edistämiseen sekä työnantajayhteistyöhön JYU:ssa ja EduFuturassa. Anu Ojalan vastuualueella JYU:n Ura- ja työelämäpalveluissa on kansainvälisten opiskelijoiden työelämäosaamisen kehittäminen sekä työelämäyhteistyö ja sen kehittäminen sekä omassa yliopistossamme että EduFutura yhteistyössä. Anu opettaa ja ohjaa opiskelijoita työelämäopintojaksoilla ja projektikursseilla sekä suunnittelee ja toteuttaa työelämäopintoja. Jari Penttilän vastuualueella JYU:n Ura- ja työelämäpalveluissa on mm. opiskelijoiden työllistymisen edistäminen, yliopistojen rahoitusmalliin kytkeytyvän uraseurantakyselyn toteuttaminen, kansainvälisen harjoittelun kehittäminen ja apurahat, rekrytointipalvelut, työelämä- ja urapalveluiden verkoston (Aarresaari) kanssa tehtävä yhteistyö, sekä asiantuntijaluennot. Krista Anttilan vastuualueella JYU:n Ura- ja työelämäpalveluissa ovat uraohjaukseen liittyvät tehtävät.

Krista osallistuu ura- ja työelämäpalvelujen verkoston (Aarresaari) toimintaan, kehittää erilaisia uraohjauksellisia prosesseja, opettaa ja ohjaa tiedekuntien asiantuntijuuskursseilla, suunnittelee ja järjestää urakursseja sekä antaa yksilöuraohjausta perustutkinto-opiskelijoille (yhteistyössä Student Lifen kanssa). Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi Opetuskeskustelujen hyödyntäminen ja dialogisuusKoulun toimintakulttuuri ja moniammatillinen yhteistyöKodin ja koulun yhteistyö Ydinosaamisalueista painottuvat 1. Eettinen osaaminen, 2. Tieteellinen osaaminen ja 4. Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen

1. Tirri, K. & Kuusisto, E. 2019. Opettajan ammattietiikkaa oppimassa. Helsinki: Gaudeamus, luvut 2-3, 4 (soveltuvin osin), 7-8 (s.

13-70, 82-83, 139-156). ISBN 978-952-345-041-7. 2. Moilanen, P. 2005. Opettaja kasvattajana.

Johdatusta opettajan ammatin eettisiin kysymyksiin. Opetusmoniste. OKL. Jyväskylän yliopisto, luvut 4-8 ja 10 (s. 13-32, 36-38) (norssin sivuilla). 3.

Lapinoja, K-P. 2006. Opettajan kadonnutta autonomiaa etsimässä. Chydenius—instituutin tutkimuksia 2/2006. Jyväskylän yliopisto, s. 26-28, 130-131 (listaus 5 kohdasta), 135-140 (kohdasta Alistamista?), 145-168.

(netissä). ISBN 951-39-2541-2.

People Also Search

Asiantuntijuuden Tutkimussuuntaukset (kognitiivinen, Sosiaalinen Ja Tiedon Luomisen Näkökulmat) Ammatillisen Osaamisen

Asiantuntijuuden tutkimussuuntaukset (kognitiivinen, sosiaalinen ja tiedon luomisen näkökulmat) Ammatillisen osaamisen kehittyminen ja kehittäminen (työssä oppiminen, jatkuva oppiminen) Asiantuntijuuden elementit (teoreettinen, kokemuksellinen, itsesäätely- ja sosiokulttuurinen tieto) Ammatillinen toimijuus ja identiteetti (subjektilähtöinen sosiokulttuurinen näkökulma) Tarkista sinulta vaadittava...

Psykologisesti Painottuneessa Tutkimuksessa Asiantuntijuutta On Tarkasteltu Erityisesti Korkeatasoisen Osaamisen Kehittymisenä,

Psykologisesti painottuneessa tutkimuksessa asiantuntijuutta on tarkasteltu erityisesti korkeatasoisen osaamisen kehittymisenä, kun taas sosiaalitieteellisesti orientoitunut tarkastelu on kohdistunut asiantuntijuuteen yhteisöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Filosofian näkökulmasta puolestaan kiinnostavaa on esimerkiksi kysymys asiantuntijuuden ja asiantuntijatiedon luonteesta sekä toimintaan...

Oma Asiantuntijana Olemisen Tapa Kehittyy Tulemalla Tietoiseksi Omista Arvoista, Asenteista,

Oma asiantuntijana olemisen tapa kehittyy tulemalla tietoiseksi omista arvoista, asenteista, tunteista, kiinnostuksen kohteista ja toimintaa ohjaavista periaatteista. Lisäksi tullaan tietoiseksi siitä, että kasvatusalan asiantuntijuus rakentuu sosiaalisesti ja kulttuurisesti myös yhteisötason asiantuntijuutena, ja ammatillista toimintaa määrittävät erilaiset reunaehdot, kuten lait, asetukset ja op...

Voit Käyttää Apuna Kasvatustieteiden Kartan Eri Sisältöjä. Alakohtainen Osaaminen Ja

Voit käyttää apuna Kasvatustieteiden kartan eri sisältöjä. Alakohtainen osaaminen ja teoreettinen tietopohja (asiantuntijuuden syventäminen?) Työelämän reflektointi- ja vaikuttamistaidot Tuemme vaikuttavan ja vastuullisen asiantuntijuuden rakentumista kehittämällä opiskelijoiden ura-, työelämä- ja yrittäjyysosaamista sekä työelämäyhteistyötä yhdessä yliopistoyhteisön ja ympäröivän yhteiskunnan toi...

Reija Osallistuu Myös Yrittäjyys- Ja Innovaatiotoiminnan Edistämiseen Sekä Työnantajayhteistyöhön JYU:ssa

Reija osallistuu myös yrittäjyys- ja innovaatiotoiminnan edistämiseen sekä työnantajayhteistyöhön JYU:ssa ja EduFuturassa. Anu Ojalan vastuualueella JYU:n Ura- ja työelämäpalveluissa on kansainvälisten opiskelijoiden työelämäosaamisen kehittäminen sekä työelämäyhteistyö ja sen kehittäminen sekä omassa yliopistossamme että EduFutura yhteistyössä. Anu opettaa ja ohjaa opiskelijoita työelämäopintojak...