Pääaine Ja Tieteellisten Yliopistotutkintojen Opinnäytetyöt
Pääaine on yliopistotutkintoon kuuluva opintokokonaisuus, jonka alalta opinnäytetyö, esimerkiksi pro gradu[1] tai diplomityö, sekä kypsyysnäyte tehdään. Pääaineen varsinaiset opinnot (opinnot ilman opinnäytetyötä) ovat yleensä laajemmat[1] kuin sivuaineen, mutta näin ei aina ole. Yleensä opiskelija opiskelee ensimmäisen vuotensa lähinnä pääaineensa (perus)opintoja ja kieliopintoja ja aloittaa sivuaineiden opinnot vasta toisena vuotenaan. Alemmassa korkeakoulututkinnossa pääaineesta edellytetään suoritettavaksi perusopinnot ja aineopinnot sekä kandidaatin tutkinto. Ylemmässä korkeakoulututkinnossa suoritetaan syventävät opinnot sekä laaditaan pro gradu -tutkielma.[1] Helsingin yliopistossa puhutaan nykyään pääaineiden sijaan koulutusohjelmista ja niiden opintosuunnista sekä sivuaineiden sijaan toisen tieteenalan opinnoista.
Pääaine yhdistää opiskelijoita siten, että samaa pääainetta opiskeleville on oma ainejärjestönsä, johon sivuaineopiskelijatkin saattavat joskus kuulua. Yhdysvalloissa tiettyjen alojen huomattava osa avioituu opiskelijatoverinsa kanssa. Teologian opiskelijoista jopa 21 prosenttia menee naimisiin opiskelukaverinsa kanssa. Opiskelijakollegoidensa kanssa todennäköisesti naimisiin päätyvät myös esimerkiksi tietojenkäsittelyn, musiikin, johtamisen ja farmasian opiskelijat. Henkilöstöjohtamisen, sosiaalityön ja kielten opiskelijat eivät todennäköisesti avioidu opiskelijatoverinsa kanssa.[2] Theseus - ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut verkossa
Theseus on Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n tarjoama palvelu, joka tarjoaa käyttöösi Suomen ammattikorkeakoulujen opinnäytetöitä sekä julkaisuja verkossa. Voit tutustua ammattikorkeakouluista valmistuneiden opinnäytetöihin sekä ammattikorkeakoulujen julkaisutoimintaan kokonaisuudessaan ja hyödyntää niitä vaikkapa omassa tutkimus- tai kehittämistyössäsi. Voit selata aineistoja oikean valikon Selaa Theseusta -otsikon alta. Theseuksen hakusivulla voit tehdä monipuolisempia hakuja tai tutkia opinnäytetöitä ja muita julkaisuja ammattikorkeakouluittain. Jos haluat tallentaa opinnäytetyösi tai julkaisusi, siirry tallennussivulle. Suomalaisiin tieteellisiin yliopistotutkintoihin liittyviä opinnäytetöitä ovat nykyisin alemman korkeakoulututkinnon yhteydessä laadittava kandidaatintutkielma, ylemmän korkeakoulututkinnon yhteydessä laadittava pro gradu -tutkielma tai diplomityö sekä tieteellisen tieteellisen jatkotutkinnon eli tohtorin- tai lisensiaatintutkinnon yhteydessä laadittava väitöskirja tai lisensiaatintutkielma.
Aiemmin on ollut käytössä myös pro exercitio -väitöskirja, jonka tarkoituksena oli harjoitella tieteellisen ajattelun ja argumentoinnin lisäksi myös tieteellistä ilmaisua latinan kielellä[1]. Ylempään korkeakoulututkintoon sisältyvä opinnäytetyö on Suomessa julkisuuslain mukainen julkinen asiakirja, joka on annettava jokaiselle sitä pyytävälle[2]. Diplomityö on diplomi-insinöörin tai arkkitehdin tai maisema-arkkitehdin tutkinnon päätteeksi tehtävä opinnäytetyö, joka tehdään pääaineeseen liittyvästä aiheesta. Vastaava opinnäytetyö muissa ylemmissä korkeakoulututkinnoissa on nimeltään pro gradu -tutkielma. Englannin kielellä diplomityöstä ja pro gradu -töistä käytetään nimitystä master's thesis. Työn laajuus on 30 opintopistettä, ennen vuoden 2005 tutkintouudistusta 20 opintoviikkoa.
Diplomityö toteutetaan usein jollekin yritykselle tai oman yliopiston laitokselle työsuhteessa tai stipendillä. Jonkin verran diplomitöitä tehdään myös ”omarahoitteisesti” opintotuella. Näin tehtyjen töiden määrä vaihtelee kulloisenkin alan työtilanteen mukaan, mutta on suhteellisen pieni. Prō gradū (lat. arvoa varten, puhekielessä yleisesti vain gradu) on yliopistoissa maisterin tutkintoa varten pääaineessa laadittava syventävien opintojen tutkielma, jolla opiskelija osoittaa, että hän kykenee ilmaisemaan itseään selkeästi ja tieteellisesti sekä tuomaan esiin oman alansa tuntemusta. Se tunnetaan nykyään monessa suomalaisessa yliopistossa nimellä maisterintutkielma, ja sen vaatimukset ovat 2000-luvulla Suomessa merkittävästi keventyneet.[3][4]
Lopputyö, opinnäytetyö tai muu vastaava tutkielma on oppilaitoksen tutkintovaatimuksiin kuuluvan työn yleisnimi. Yliopistoissa lopputyö on pro gradu ja yliopistojen teknillisillä aloilla diplomityö. Ammattikorkeakouluissa lopputyöstä käytetään nimitystä opinnäytetyö. Lukioissa ei vastaavaa ole, sillä siellä opinnäyte annetaan ylioppilaskirjoituksissa. Poikkeuksena tästä on IB-tutkinto, jonka tutkintovaatimuksiin kuuluu Extended Essay -lopputyö. Lopputyö on usein luonteeltaan tutkielma.
Taidekorkeakouluissa lopputyö voi olla taiteellinen suoritus, johon liittyy kirjallinen työ. Ammattikorkeakouluissa opinnäytteet tehdään lähes aina tilaustyönä yritykselle tai yhteisölle. Yliopistossa toimeksiannosta tehtävien opinnäytteiden määrä vaihtelee paljon aloittain. Käytännön ammattiin valmistuminen on ennen tapahtunut mestarin opissa. Oppilaan oli annettava kisällinnäyte päästäkseen kisälliksi ja mestarinnäyte valmistuakseen itsenäiseksi ammattilaiseksi, mestariksi. Opinnäytetöitä ovat ammattikorkeakoulujen AMK-opinnäytetyöt, ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon YAMK-opinnäytetyöt sekä yliopistojen pro gradut ja lisensiaatintyöt.
Korkein opinnäytetyö on tohtoritutkinnon väitöskirja. Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt tallennetaan Theseukseen. Centria-ammattikorkeakoulun opinnäytetyöt Finna.fi -tietokantaan on luetteloitu paljon opinnäytetöitä ja väitöskirjoja, joiden verkkoversioon pääset viitteeseen tallennetusta linkistä. Centria-ammattikorkeakoulun opinnäytetyön kirjoitusohjeet löytyvät tästä linkistä: Mendeley on viitteidenhallintajärjestelmä, jonka avulla voit hallita opinnäytetyön tai muun kirjallisen työn lähdeviitteitä.
People Also Search
- Pääaine ja Tieteellisten yliopistotutkintojen opinnäytetyöt
- Pääaine - Wikipedia
- Yliopistotutkinnot - Opintopolku
- Ammattikorkeakoulut - Theseus
- Tieteellisten yliopistotutkintojen opinnäytetyöt - Wikiwand
- PDF Tieteellisen opinnäytetyön kirjoitusohje
- Lopputyö - Wikipedia
- Tieteellisten yliopistotutkintojen opinnäytetyöt - Unionpedia
- Opinnäytetyöt | Tampereen yliopisto
- Opinnäytteet ja väitöskirjat - Tiedonhakuopas tekniikan opiskelijoille ...
Pääaine On Yliopistotutkintoon Kuuluva Opintokokonaisuus, Jonka Alalta Opinnäytetyö, Esimerkiksi Pro
Pääaine on yliopistotutkintoon kuuluva opintokokonaisuus, jonka alalta opinnäytetyö, esimerkiksi pro gradu[1] tai diplomityö, sekä kypsyysnäyte tehdään. Pääaineen varsinaiset opinnot (opinnot ilman opinnäytetyötä) ovat yleensä laajemmat[1] kuin sivuaineen, mutta näin ei aina ole. Yleensä opiskelija opiskelee ensimmäisen vuotensa lähinnä pääaineensa (perus)opintoja ja kieliopintoja ja aloittaa sivu...
Pääaine Yhdistää Opiskelijoita Siten, Että Samaa Pääainetta Opiskeleville On Oma
Pääaine yhdistää opiskelijoita siten, että samaa pääainetta opiskeleville on oma ainejärjestönsä, johon sivuaineopiskelijatkin saattavat joskus kuulua. Yhdysvalloissa tiettyjen alojen huomattava osa avioituu opiskelijatoverinsa kanssa. Teologian opiskelijoista jopa 21 prosenttia menee naimisiin opiskelukaverinsa kanssa. Opiskelijakollegoidensa kanssa todennäköisesti naimisiin päätyvät myös esimerk...
Theseus On Ammattikorkeakoulujen Rehtorineuvosto Arene Ry:n Tarjoama Palvelu, Joka Tarjoaa
Theseus on Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n tarjoama palvelu, joka tarjoaa käyttöösi Suomen ammattikorkeakoulujen opinnäytetöitä sekä julkaisuja verkossa. Voit tutustua ammattikorkeakouluista valmistuneiden opinnäytetöihin sekä ammattikorkeakoulujen julkaisutoimintaan kokonaisuudessaan ja hyödyntää niitä vaikkapa omassa tutkimus- tai kehittämistyössäsi. Voit selata aineistoja oikea...
Aiemmin On Ollut Käytössä Myös Pro Exercitio -väitöskirja, Jonka Tarkoituksena
Aiemmin on ollut käytössä myös pro exercitio -väitöskirja, jonka tarkoituksena oli harjoitella tieteellisen ajattelun ja argumentoinnin lisäksi myös tieteellistä ilmaisua latinan kielellä[1]. Ylempään korkeakoulututkintoon sisältyvä opinnäytetyö on Suomessa julkisuuslain mukainen julkinen asiakirja, joka on annettava jokaiselle sitä pyytävälle[2]. Diplomityö on diplomi-insinöörin tai arkkitehdin t...
Diplomityö Toteutetaan Usein Jollekin Yritykselle Tai Oman Yliopiston Laitokselle Työsuhteessa
Diplomityö toteutetaan usein jollekin yritykselle tai oman yliopiston laitokselle työsuhteessa tai stipendillä. Jonkin verran diplomitöitä tehdään myös ”omarahoitteisesti” opintotuella. Näin tehtyjen töiden määrä vaihtelee kulloisenkin alan työtilanteen mukaan, mutta on suhteellisen pieni. Prō gradū (lat. arvoa varten, puhekielessä yleisesti vain gradu) on yliopistoissa maisterin tutkintoa varten ...