Työtä Suomen Parhaaksi
Tämän koulutuksen opiskeltuasi tiedät, miksi valtionhallinto on olemassa ja miksi se on tärkeä pala toimivaa Suomea. Saat myös tietää, millainen valtio on työnantajana, millaisia tehtäviä se tarjoaa ja miten valtion tehtäviin hakeudutaan. Koulutuksen kuvituksen ja haastatteluiden kautta pääset kurkistamaan valtion tehtäväkentän kirjoon ja henkilöstön arjen työhön. Pääset myös tarkastelemaan valtion tarjoamia työtehtäviä esimerkiksi oman koulutustaustasi perusteella. Koulutus on hyödyllinen kaikille valtion toiminnasta ja työpaikoista kiinnostuneille ja se on suunnattu erityisesti korkeakouluopiskelijoille. Koulutus on toteutettu valtiovarainministeriön ja Laurea ammattikorkeakoulun yhteistyönä.
Koulutuksen toteuttamista on tukenut asiantuntemuksellaan iso joukko valtionhallinnossa työskenteleviä ammattilaisia. Tässä koulutuksessa opit avoimen hallinnon eri näkökulmista ja miten Hallintolakia sovelletaan lähes kaikkeen viranomaistoimintaan. Hallinnon rakenteiden ja toimintaperiaatteiden tuntemus kuuluu viran hoidon Johdanto virkamiesetiikkaan -koulutuksessa opit tunnistamaan keskeisimmät Valtionhallinnon virastoilla on keskeinen rooli valtion yhteisen henkilöstöstrategian tavoitteiden toteuttamisessa.
Valtion yhteinen henkilöstöstrategia Työtä Suomen parhaaksi julkaistiin helmikuussa 2024. Strategian tavoitteet liittyvät valtion yhteisiin arvoihin, toimintakulttuuriin, johtamiseen ja henkilöstöpolitiikkaan. Julkaisutilaisuudessa todettiin, että strategia uudistaa henkilöstöpolitiikkaa ja ohjaa valtion henkilöstöjohtamista yhdenmukaisemmaksi. Tavoitteena on parantaa johtamista ja tuottavuutta sekä yhtenäistää valtion organisaatioiden toimintakulttuuria. Valtionhallinnon virastoilla on keskeinen rooli henkilöstöstrategian tavoitteiden toteuttamisessa. Palkeet vastaa strategian toimenpiteen 11, Yhtenäistämme HR-prosesseja, toimeenpanosta.
”Haluamme edelleen tehostaa ja sujuvoittaa henkilöstöhallinnon prosesseja. Osana nyt käynnistyvää Yhtenäistämme HR-prosesseja -hanketta kartoitamme sujuvimpia henkilöstöhallinnon käytäntöjä. Myös tulevat teknologiamuutokset ohjaavat yhdenmukaistamaan prosesseja”, sanoo kehityspäällikkö Jukka Ihanus. Palkeiden asiakkailla on tärkeä rooli hankkeen muutoksen läpiviennissä ja sitä kautta hankkeen tavoitteiden saavuttamisessa. Työtä tehdään syksyn aikana yhteisissä työpajoissa, joihin toivomme osallistujia kaikista organisaatiosta. Kerromme työpajojen aikataulusta heti syksyn alkaessa.
”Uskomme vahvasti, että yhteistyöllä pääsemme hyvin asioita rakentamaan. Jotakin uutta varmasti saamme tilalle ja jostakin on luovuttava yhdessä”, pohtii hankejohtaja Soile Röppänen. Valtionhallinnon yhteinen henkilöstöstrategia julkaistiin noin vuosi sitten. Juha Madetoja valtiovarainministeriöstä kertoo, miten strategian toimeenpano on edennyt. Ensimmäinen koko valtionhallinnon henkilöstöstrategia Työtä Suomen parhaaksi julkaistiin noin vuosi sitten. Sen tavoitteena on parantaa johtamista ja tuottavuutta sekä yhtenäistää valtion organisaatioiden toimintakulttuuria.
Henkilöstöstrategian toimeenpanoa varten valtiovarainministeriö (VM) suunnitteli yhteistyössä virastojen kanssa vuosille 2024–2025 yksitoista eri toimenpidettä, joista seitsemää lähdettiin toteuttamaan poikkihallinnollisissa työryhmissä. Työryhmiin haettiin mukaan valtion kehittäjiä ja muita aiheesta kiinnostuneita. Loput toimenpiteistä VM tai esimerkiksi Palkeet tekee virkatyönä. ”Strategian toimeenpano on lähtenyt käyntiin todella hyvin ja edennyt odotusten mukaisesti”, kertoo finanssineuvos Juha Madetoja VM:n Valtionhallinnon kehittämisosaston Henkilöstöpolitiikkayksiköstä. ”Työryhmät ovat toki vähän eri vaiheissa, mutta olemme saaneet jo konkreettisia onnistumisia, kuten se, että valtion vertaismentorointi on käynnistynyt ja eOppivassa on julkaistu valtion työnantajakuvaa ja työtehtävien houkuttelevuutta parantava Työtä Suomen parhaaksi – katsaus... Konkreettisten tulosten lisäksi tärkeää on ollut myös yhteinen keskustelu henkilöstöjohtamisen ilmiöistä.
Tavoitteena on, että toimenpiteet saadaan valmiiksi vuoden 2025 loppuun mennessä. Vuoden 2025 aikana alkaa myös strategian seuraavan toimeenpanovaiheen 2026–2027 suunnittelu. Great Place To Work®in tutkimus osoittaa, että Suomen Parhaat Työpaikat -listalle yltäneissä organisaatioissa työntekijöiden luottamus on pysynyt korkealla tasolla ympäröivän maailman haasteista huolimatta. Suomen Parhaat Työpaikat 2025 -lista koostuu 50 eri kokoluokan ja toimialan organisaatiosta. Vuoden 2025 Suomen parhaissa työpaikoissa ihmisten välillä on syvä yhteys, sillä niissä johdetaan ihmisiä kokonaisvaltaisesti. Keskimäärin Suomen parhaissa työpaikoissa 86 % työntekijöistä kokee, että heitä kohdellaan yksilönä eikä vain työntekijöinä.
Lue millaisella johtajuudella ja työntekijäkokemuksella Suomen Parhaat Työpaikat vahvistavat kilpailuetuaan – ja miten niissä luodaan yhteyden kokemusta, joka näkyy ja tuntuu osana yrityskulttuuria. Raporttimme nostaa esiin vuoden 2025 merkittävimmät tutkimustulokset ja jakaa parhaiden työpaikkojen esimerkkejä ja käytänteitä. Sijoitus Suomen Parhaat Työpaikat -listalla tarjoaa yrityksellenne medianäkyvyyttä, lisää brändinne tunnettuutta ja työnhakijoiden sekä sidosryhmien kiinnostusta yritystänne kohtaan. Lisäksi se vahvistaa nykyisten työntekijöidenne ylpeyden tunnetta työpaikastanne ja rakentaa pitovoimaa. Matka Suomen Parhaat Työpaikat -listalle alkaa henkilöstötutkimuksestamme ja Great Place To Work -sertifikaatin ansaitsemisesta. Tutkimuksen toteuttaminen vie nopeimmillaan 2 viikkoa.
Työtä Suomen parhaaksi -koulutus avaa valtion roolia yhteiskunnassa ja perehdyttää työskentelyyn valtiolla. Maksuttoman ja kaikille avoimen koulutuksen voi suorittaa valtion eOppiva-verkkoalustalla. Valtion henkilöstö työskentelee monipuolisissa tehtävissä niin Suomessa kuin ulkomailla. Heidän tehtävänään on varmistaa yhteiskunnan turvallisuus, hyvinvointi ja kestävä kehitys. Henkilöstö on valtionhallinnon tärkein voimavara. - ”Valtio tarvitsee jatkossakin osaavaa henkilöstöä, ja tämä koulutus on erinomainen keino tutustua valtion tarjoamiin työmahdollisuuksiin.
Koulutus on suunnattu erityisesti korkeakouluopiskelijoille, mutta se on hyödyllinen myös muille valtion toiminnasta ja työpaikoista kiinnostuneille”, sanoo henkilöstöpolitiikkayksikön päällikkö Juha Madetoja valtionvarainministeriöstä. Koulutuksessa osallistujat saavat konkreettisia vinkkejä valtionhallinnon tarjoamiin tehtäviin hakeutumisesta sekä katsauksen valtion monipuolisten tehtävien arjesta. Kokonaisuus on laajan asiantuntijaverkoston yhteistyön tulos. Käytännössä se toteutui valtiovarainministeriön ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhteistyönä. Koulutus on osa valtion henkilöstöstrategian toimeenpanoa. Kuva: Valtion henkilöstöstrategian kokonaisuus
Ensimmäiselle toimenpidekaudelle 2024–2025 valittuja valtiotason toimenpiteitä toteuttavat ryhmät ovat aloittaneet työnsä toukokuun aikana. Ryhmiin osallistuu yli 80 osaajaa valtion virastoista. Toimenpideryhmissä tarkennetaan ja konkretisoidaan tekemistä niin, että kunkin ryhmän strategiaan pohjautuvat tavoitteet saadaan toteutumaan osaksi valtiolla työskentelevien työtä ja hyvää arkea. Nämä ensimmäisen toimenpidekauden aikaiset ryhmät keskittyvät mm. valtion yhteisiin arvoihin, yhteisöllisyyteen, vertaismentorointiin, esihenkilövalmennuksiin, strategiseen henkilöstösuunnitteluun, valtion tehtävien houkuttelevuuteen ja tunnettuuteen sekä jatkuvaan oppimiseen. Ryhmien työstä viestitään säännöllisesti Valtion henkilöstöjohdon foorumissa (HJF) ja Valtiolla.fi-sivustolla.
Lisäksi osallistujat viestivät työstä itse erityisesti omissa organisaatioissaan. Myös Hyvä hallinto -uutiskirje kannattaa ottaa seurantaan mm. tämän teeman takia (tilaa VM:n uutiskirjeitä). Henkilöstöstrategian tavoitteet ja niiden toimeenpano otetaan osaksi ylimmän johdon johtamissopimuksia. Lisäksi ne sisällytetään tulosohjausprosessiin. On erittäin tärkeää, että virastoissa johdon edustajat ja HJF:n työhön osallistuvat henkilöstöjohtamisen asiantuntijat keskustelevat siitä, miten henkilöstöstrategia näkyy virastojen työssä.
Valtiovarainministeriön nettisivulta löytyvässä henkilöstöstrategiaan liittyvässä materiaalissa on mukana joitain tukikysymyksiä keskustelun avuksi: Työtä Suomen parhaaksi – valtion henkilöstöstrategia 2030. Yksi työn alla olevista toimenpiteistä on verkostomaisen työnteon ja vertaisoppimisen tuki. Toimenpideryhmä on käynnistänyt vertaismentoroinnin esihenkilöille ja asiantuntijoille, lue lisää Valtiolla.fi -sivustolta: Vertaismentorointiverkosto. Huomaathan, että ilmoittautuminen on nyt käynnissä (31.5.2024 asti). N֔�J �_! �/���/����$��)%�G�X-��@/@g�yH�$݅4U�� Zg{�]��vD����چE������w��ݰ�x�a��zu��j!��r�C_"(���d��ۋ{v/~{Y�������w;�b'}��Zu�i�Q7�A �sS�O�A�H�7���[���(ҕ�u�]�PZ�.C (uCaH�g��Ϙ�j]�@Qh'd���/�M�>s�����zR'�D��-;���D���w���UGo��|+���s7ዎ���w�� G,��qD/�y'���XX��Y"<��1�[�QG<��g��r�݉Da�v� �ר��L!G��r�~�#Q���K���6@ҹ�=\�57�Oś��`aq<>1�ؽp�>g��J�Ol ���x|?jnK�%�S�m�E÷�[�)1�]���5�{J�p�e��n��Ť��������8)����x�bE� � �y[����0��#���� SD�~cE�/�W�7ѽ"W�īٟ��v���?�(�F�S�L�ӎk��-���vhmZ��ɧ�|�|~����y|�G|�����Epl���4�G�Uי,Q�$�����7�K�)�t��N��������7� �~j7�Hj���ו*j�G�DW����3Jg���fW�� e�t]>��j7B#�r�u�P�ĕk��$��r2�l�k�x�1E�Vv=� ~��f� u,c��m؎��z�pʾt�8�YbV?8��� g�<9<*�{r����p�F����'� �}�/ðGոp�픆8=�����^�y��+���P1aB�T�Z�|!'�@!QQ!�fd̈́ 5�Ց�*��Nu$�Jf�y����>stream H��V}PT�?�����`X��$����]�U��FvW�ڀ`��Xw�0�b$h5~��}�6I:��!i����VL���6X:i�Θi2��v�hS7c�Z;���yo�jf��������{ι�ͻ���0㩺�%�G4����tc�&�D�#� ��i{v����ҷ��϶nYs���0��CM7^)���I�f� i���;� �ߴ�r�����ۺ�1��$���=������6��T�:���s���z�ԟ����g�ڛ۞��c�2!�P��/��p�,Y�wh�J29�[R�(ྩ܌K����%�G��?�.>�SBhD?��V��h��M4^��a� ̢��T��a� ��}l�������e4����Ct/#_#�ьу��};��_�~v��5����`$���a��v� ����y���4\4���=�wp:� ?��!+�S�u��| ��?1�P�3�Ic��\�E�3D�hF1�[q��>�9�8�MQ7������,eⰔ&͑[) �=�JѾu4s'��ğҎ��1)��J��.͗:�7�~�iTΔ��i�"�D��[���<"_��>im��ۜpf�/����G��7l�T ��2��y ���c�r������u8�V��p�[�Z8��Jhx�|�Fa�>8��<Ã<��y��D?�~T�"�k��-�_ �E���Y9���X ����]�y+�s��bX��r'ѻ6Ħb��6?)�r�������a6dB2L�i��E��=g�'f�,�Q\�r<>����G�ie�GΝ����̌��T{�C���lV�,�gN�� *z~P��ŋ]�������2����JФ)�3��\�5�;�tO0Ѯ,�.��U�U��~�_�E���S�Me)=�xs�EǠ��}a��P�h��B�h����%��D��Sۢ�+CS`>oi��ee�W��^�z�t�� 5�5�~�'����:V4� :�...
�Cy4+��&Q4M�% t$�w�����e�p9����=��ϊ9��,gZ�gy'���9R�����v�������ܿ^�=L|~�%A|>�b��u/l�˼}��+�/�=-��)$��.98k��1��W)實��!�����ȭ��7og�V*�f��r�:U�ڀ�����������pD�Ѹ�BI��[=;{سe�ԏ!��()��gK�"=��>*��z��=;�3���ճe�y�呖�V�MK���-ޮc���4=��c���OˌX&�SMP���ޞx�N-�Q��اf�G��j�y�L�jֈj���f4�R UᖑT��IcםȒbz��r-�� ߑ�,��j�dViF��AJ�Z���M�fq����B���a�Sd�N&Hc=9��2h�}&��`e� �����_�F3ݒ U�=����N���S�Dv���&5�u24�֒�WXZm�;�� �y���fĝ;G.�:5���z���a;oRAi���>��|����U�w�ƽ�pځ����V�-�n�Yx���Kf�BiQgD���U��і-��U�e�.��k=��vE:-�M!�Bf��B��t ��)$.$*d���l�"E{�߀��kp|w�0N�p L��%�,8 R`�������7��.�5!� 9!�A!1!��� �� � �h��\����%�.x̃����yp(]�������4�퓲��lOɶ.ۣ���mU�w��.���A�Nv��vv+���X �b�����2V� ��1�����O��q)�� E�a����~A*yhW��>.�*����r�#�����YI::�U�^ I�69�th�j��B�D���VZ���VZ7/�~$;�~xm�k;^����s�I$��{����t�hAf��L�w�,��P�n����go�n(^S1�ٝ�ƺС��I3T�dY}>stream H�j`�� �� endstream endobj 87 0 obj <>stream H�\��j�0 ��~ �Cq��N!0� rh7��[� �l琷��&�A��O��n���|�����`�����Ep��pަ�+��MTZ�~[��A�5�w��]��+;dO>���_c��)AMGt5�ff]�S�D�i; ����"¥���068\��Ȇ&Tu%�@�"�($�Oߩa�_���}���*��=s�=���+��);(ArOx_S ��G�0�|o� endstream... ;�KX_�^�}³>����� �{uz��������g2s3�v��4����a��0��������:�T�9�R�s��9�r���r�yϏ([�� ��q6,��l��0n+�>t�F~+-o䷒c�T?��D����x> endstream endobj 91 0 obj <>stream hY[o��O�c�`.�ފ"�|N�q{��E�<(��Q�@^7͟o�7ܕ�+Y8����\87��'e��VqS9��ƧW�Y|�PE傐%�N��t�(AH��`U���R�d�ʧWd�"(����lY$E�,�"�E4�|Y�HQ�����)J"\��9��� ;`O"c���6⋓형e!N���" �'�+ �?��&����x�Nx5�d�9�`�',2^MY��"� �L�y ��$`�Eqf,���Id������dف� Zڜ���bȢ�Y�y ΐ���G�8Z04��o�,��9âr{C��فtR�d� �� ���LNy#8b,�{���"`Q���މm�,X�X^� #�-@�,��!���~@���9�i�W��6`Qv� T��T_��UK8g�N<��XL� \(�p�E�G@r2�2�8 G/4@�I9A�@N�@N� �@���s�Vє�|g�b�!G���,;YE9Ǎ�߷�V��,lc��j�|[]�[�,��[pY]V�g�^���������W��0z�:x�bI�ar�����_u>��������z�i�����|��nc�1:��A�k��~6�;�i��~>�2��D��0�t�&וֹ%�� fo],��.ȎCt�nqs������FFy���'��}��h�l���z<��.��կ�Y=[�����V竟�=ʅL�#�{*�A��HAxi�η�6�=%��|y��'I��!| ں:�����r5UA��2ފ��)��5B��@���G�k'�l� �~l[�|\[Yc����A6�@���5������;�!�KOHv%��&�wvI�z���tJqxp���)�^K۔�F�����]F)8��,��v4��)J��|�QF�'�=mjd��t��vM������R�uFob��7�"k�TCMWpA��0I1Q� �ڦ\������ش�� �KSX��I��ѕ�Q�{|` ta���y�&���@��2�%�cY��>�&(v��,'Vbz:\�D�K�'�bQ�˙�g�e=�6~ù�l�.�!� E� ]4r=���m� � eSP;ga�t�k���ۍ�Dֱ�`n�R#��]�... �:���j�M�6C�th}�u�֫[n��u��[�k}�u��{ZWY�����i�:c[�jI� ����A|Usq�|5)���R��~�y9�W�����zgH���"=����A}K�[Z9�oi��������-U_>����o��A|� ��+����U_I�U_��U_������A|�W���p΄�����?��rh�t�Qt�� �^�9gYs��P�x�Q���q�����H�L�(G�)�?�QB��:s��$�8�t?�� m�� endstream endobj 97 0 obj <>stream hYMo��+}������� b`��D��@�@�4A�� �`��$��;�쬸� 2bjg���O6��BS��!���������g �]���\��\]ςf� A�h�W8� �"�� t��i0u�(�+V�5[ RW�@�(�� dT�S�O(wnjr�� �-�+j]�u�y,.X`B� 2#��(����8p.�F�p��K<](�[j`�B ��`A�KAz�H���̖�tf� �ِ��l5Hg6�3���̖R�� Y��!gDiIBV�b�X.pӒ�<�oJ�No�M�ߴ��� JDŽ7� ��p�PI� �:����M � 3�z] ̥��\�uC��J���p|֖� �=\c0��XCI0h\ ���՛�... E0kse0C �K���v8������ka�+Nŏ�z�� @%��T�Hs ����� W�i ���c��������~Y�Č�@)G�kQ�D�ڧ�_7���}�o>�_}����v�y�������� �5�8�"�B͑ˈ���2.�)�؏�Q�����g��rp�:�)K��0�,5���T����(����2rZ��iZ�ѐ�Q]$Q� �"�SsP���ui<��, 9P�2�P�i)z]F�!�K]��>��^_���cqd�>-�ȨK�GF]�|���͗��}�|K"�͇[ �.}��|��v ^}���a�e{������"�ǿg;]������5la�A˵��������_w7!!l3������������n���������w����w�7��?�21� ��C%����Xu����"ѫ���غ60���sU ��q��X7�b�0�l���}q�(��%��`ۓ(e� _lv^9'$���h�nj���;�Ŕ���l�c����uq���ۑ'�i�ql{_�������:O/�F�}���a��? QA}�P��[Q 4�B�5cgU����6*���1��k��b����hX�V�AMW�U���60W��l�a��+�R�]+ǁ%���m��+�J櫵s��V�T|Q]?W�V���Z�W)Yb~����J"��" �~w�7���ز��*��[�U���~l�^(����_�Pd���c�G{��u<��3t�B�E����:��kI�Ӡ<�G�8��g =�E�$8��F��W�ѯ�<"Ӊ!�P��9�QD�/���$~��1λ����ID��:"�}6d��c>�!?P�Qc醨�4"��u����;NA*X���h�Q�J�5�c�W���;�s��~�;=ֿy���z�y��{�G�uB�d_�H�>f�����ǿ|�����!J&�GO�]�����]� ��_���~s�������}����Ow�_n��i ���M�����s�v���$D>b�����e��G�%�~ �K� ~z{��05ŧU�ܼ}��/Y���s.�H������bw��3Rd� u94�� ��!��>stream hޔX]�7 �+y���&��a !�T*jQi�� ���Eh��Ϸ=N2�Y`��<�w���>v>�j�.8M�2��.��).քgr�w��c�xǹ�Y�D{�N2���RP<�K�(�r�f��?�+�p�1\vE W\�UW�p��W�R�xFg�"�� ##Ղc�$�L�0�����F1��(d��is�W0'��9�01g��À�À���Z� f ���FG���X����R���U�+G��1C �ZaX����"���b��e� ��^��@_�y����J�LXX�q��Cae��11+���,�� ��AK`�� ��t��L�������sJ7"FƌpN�f��3RC��G�Q�X�+W1_B���1��b��4 4�alUB�̓���=�E��� �ŀ�"�y$'���$m����VBJיÆ6A����*�V�m c-d�E�%�UX�% ƂRZhVq�٢IuIB�SXm�!S�K�����Y�J?=���������~���?_�?��*�?_��(6����㫷_>\�����{�s�i�N��ጳ�.������ӳW� 6�~�(�;�'����q�Cm��u�&�|�-�s�"z�9��v���-���b/?��\�9�F�i(��I��U���'>w|�Ƈ�/�7�_;�l���k��m��:^��s�J�����W��i/���x�xi�pF�������3�[����o�g{Koo�x��-��a[N��-��a[N�����a[N�����a{�y�������������ǟg{ko/��s�����=g{k_�tF�����K�z��o���m=i�����?����`�����][�@?~|��U��Xŧh���KMv_�_�~���������ś����������������6{]?X�O�b4xvn�dj=E��̲��z�,�%+Yղut����5TX��gf����;q��'�� �4�KnuH!K�8N�A�N͢�*�(1����˧��'�a��ڻ�ө7j��W{=�Gb�����e� 7n��]r �t�e:�2�a�ΰLgX�3�]Q�P�W�z�Z���/;�cp��ď����Xv��B�g����N�Xx���y���l�ǂfم_��8o�Z7�k�"�YӝC�\���j^��yڇ|O�kY�w�;���a4�i�C��8�rX6��ǚ�'���h(�u���^��l��t(cN%�:S����/;�CT���uh*�?$Ma'~(��N�4���{N��c,7�.���sns��˚��ף*^���b�9� �>�9�x:ʑȳ�8r�9��늃C�t��)�����N��O��6��^S��/>Q}�c�=�E��fQ�G]Qh�� *� !���PR/eEQ���p+ k��,��Vl��X��\�ɕ��)�-�*D���1... endstream endobj startxref 116 %%EOF
Valtiolla työskenteleminen tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskuntaan. Yli 80 000 valtion työntekijää eri puolilla Suomea tekee merkityksellistä työtä monipuolisissa tehtävissä, joissa yhdistyvät asiantuntemus, vastuullisuus ja jatkuva kehittyminen. Valtionhallinto ylläpitää oikeusjärjestystä ja kansalaisten turvallisuutta, tukee tiedettä, kulttuuria ja sosiaaliturvaa sekä kehittää infrastruktuuria, elinkeinoja ja kestävää tulevaisuutta. Työmme ulottuu myös kansainväliselle tasolle, missä vaikutamme Suomen tavoitteisiin Euroopan unionissa ja muissa kansainvälisissä yhteyksissä. Valtionhallinnossa panostetaan osaamisen kehittämiseen, työhyvinvointiin ja eettisesti kestävään toimintaan. Työympäristöt uudistuvat teknologian mukana, ja työn tekemisen tavat joustavat elämäntilanteiden mukaan.
Olitpa urasi alussa tai kokenut asiantuntija, valtiolla voit kasvaa, vaikuttaa ja tehdä työtä, jolla on merkitys. Työtä Suomen parhaaksi - valtion henkilöstöstrategia 2030 Oppiminen on osa jokaisen virkamiehen työnkuvaa ja se mahdollistetaan hyödyntämällä uusia toimintatapoja ja oppimisympäristöjä.
People Also Search
- PDF Työtä Suomen parhaaksi - valtion henkilöstöstrategia 2030
- Työtä Suomen parhaaksi - katsaus valtionhallinnon toimintaan ja ...
- Yhtenäistämme HR-prosesseja -hanke käynnistyy ... - Palkeet
- Yhteisiä keskusteluja ja konkreettisia toimenpiteitä - Valtion ...
- Suomen Parhaat Työpaikat™ 2025 - Great Place To Work
- Työtä Suomen parhaaksi
- Valtion henkilöstöstrategia tukee johtamista ja luo yhteistä suuntaa
- Valtiolle yhteinen henkilöstöstrategia - Valtioneuvosto
- PDF Valtioneuvoston periaatepäätös henkilöstöpolitiikan/johtamisen linjasta
- Töissä valtiolla - Valtiolle.fi
Tämän Koulutuksen Opiskeltuasi Tiedät, Miksi Valtionhallinto On Olemassa Ja Miksi
Tämän koulutuksen opiskeltuasi tiedät, miksi valtionhallinto on olemassa ja miksi se on tärkeä pala toimivaa Suomea. Saat myös tietää, millainen valtio on työnantajana, millaisia tehtäviä se tarjoaa ja miten valtion tehtäviin hakeudutaan. Koulutuksen kuvituksen ja haastatteluiden kautta pääset kurkistamaan valtion tehtäväkentän kirjoon ja henkilöstön arjen työhön. Pääset myös tarkastelemaan valtio...
Koulutuksen Toteuttamista On Tukenut Asiantuntemuksellaan Iso Joukko Valtionhallinnossa Työskenteleviä Ammattilaisia.
Koulutuksen toteuttamista on tukenut asiantuntemuksellaan iso joukko valtionhallinnossa työskenteleviä ammattilaisia. Tässä koulutuksessa opit avoimen hallinnon eri näkökulmista ja miten Hallintolakia sovelletaan lähes kaikkeen viranomaistoimintaan. Hallinnon rakenteiden ja toimintaperiaatteiden tuntemus kuuluu viran hoidon Johdanto virkamiesetiikkaan -koulutuksessa opit tunnistamaan keskeisimmät ...
Valtion Yhteinen Henkilöstöstrategia Työtä Suomen Parhaaksi Julkaistiin Helmikuussa 2024. Strategian
Valtion yhteinen henkilöstöstrategia Työtä Suomen parhaaksi julkaistiin helmikuussa 2024. Strategian tavoitteet liittyvät valtion yhteisiin arvoihin, toimintakulttuuriin, johtamiseen ja henkilöstöpolitiikkaan. Julkaisutilaisuudessa todettiin, että strategia uudistaa henkilöstöpolitiikkaa ja ohjaa valtion henkilöstöjohtamista yhdenmukaisemmaksi. Tavoitteena on parantaa johtamista ja tuottavuutta se...
”Haluamme Edelleen Tehostaa Ja Sujuvoittaa Henkilöstöhallinnon Prosesseja. Osana Nyt Käynnistyvää
”Haluamme edelleen tehostaa ja sujuvoittaa henkilöstöhallinnon prosesseja. Osana nyt käynnistyvää Yhtenäistämme HR-prosesseja -hanketta kartoitamme sujuvimpia henkilöstöhallinnon käytäntöjä. Myös tulevat teknologiamuutokset ohjaavat yhdenmukaistamaan prosesseja”, sanoo kehityspäällikkö Jukka Ihanus. Palkeiden asiakkailla on tärkeä rooli hankkeen muutoksen läpiviennissä ja sitä kautta hankkeen tavo...
”Uskomme Vahvasti, Että Yhteistyöllä Pääsemme Hyvin Asioita Rakentamaan. Jotakin Uutta
”Uskomme vahvasti, että yhteistyöllä pääsemme hyvin asioita rakentamaan. Jotakin uutta varmasti saamme tilalle ja jostakin on luovuttava yhdessä”, pohtii hankejohtaja Soile Röppänen. Valtionhallinnon yhteinen henkilöstöstrategia julkaistiin noin vuosi sitten. Juha Madetoja valtiovarainministeriöstä kertoo, miten strategian toimeenpano on edennyt. Ensimmäinen koko valtionhallinnon henkilöstöstrateg...