Raakun Lemmenloma Onnistui Erittäin Uhanalainen Jokihelmisimpukka

Leo Migdal

-Dec 7, 2025, 2:09 AM

raakun lemmenloma onnistui erittäin uhanalainen jokihelmisimpukka

Erittäin uhanalaiset jokihelmisimpukat eli raakut voivat huonosti Suomen joissa ja puroissa. Vuonna 2016 alkoi pelastusoperaatio, jossa raakun toukkia kerätään ja kasvatetaan tutkimuslaitoksessa. Pelastustoimet tuottavat nyt tulosta, sillä ensimmäiset viljellyt poikaset ovat syntyneet! Kotijoessa ne eivät kuitenkaan vielä selviytyisi ilman tukitoimia. Tutkijat ovat onnistuneet tuottamaan ensimmäiset viljellyt raakun poikaset Konneveden tutkimusaseman laboratoriossa. Poikaset ovat peräisin raakkuyksilöistä, jotka tuotiin asemalle Mustionjoesta ja Ähtävänjoesta syksyllä 2016.

– Todella hieno ja liikuttava hetki, kun näin ensimmäiset elinkelpoiset pikkuraakut ’vilkuttamassa’ petrimaljalla, kertoo tutkimusavustaja Hanna Suonia Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitokselta. Tutkimuksen johtaja, professori Jouni Taskinen Jyväskylän yliopistosta arvioi, että keinokasvatus on välttämätön välivaihe raakun suojelutyössä, sillä Suomen jokien tilanne on liian huono raakun lisääntymiseen, ja poikasten kasvuun. Raakku tarvitsee puhdasta, virtaavaa vettä koko elämänsä ajan, ja sen toukat väli-isännäkseen taimenen tai lohen. – Konneveden tutkimuslaitoksella lisääntymisensä luonnossa jo lopettaneet raakut alkoivat tuottaa toukkia syksyllä 2018. Toukat ovat nyt kehittyneet isäntäkalojensa kiduksilla lähes 11 kuukauden ajan. 22.10.2021 11:09:13 EEST | ELY-keskukset | Tiedote

Ilouutinen glokidiotoukkien tuotannosta Konnevedellä tuli lokakuussa. Karvianjoen simpukoiden kunto on viimein kohentunut ja raakut ovat tuottaneet glokidio -toukkia, joilla on jo nyt infektoitu sekä Nevan merilohia että Rautalammen reitin taimenia. Tavoitteena on saada ensimmäisessä vaiheessa vuoden päästä muutama tuhat pikkusimpukkaa jatkokasvatukseen. Ohessa saadaan selville onko Karvianjoen raakkukanta lohi- vai taimensidonnaista. Raakkujen poikastuotannon onnistuessa niitä on tarkoitus kasvattaa avustetusti kotijoessaan uuden LIFE Revives -hankkeen toimesta. Raakkujen lisääntyminen on heikentynyt Karvianjoella erityisesti 1950-luvulta lähtien, josta alkaen voimakkaat metsä- ja suo-ojitukset sekä myöhemmin turvetuotanto ovat aiheuttaneet happamoitumista ja joen pohjan liettymistä sekä muutoksia veden viipymässä.

Tämä on johtanut simpukoiden poikastuotannon heikentymiseen. Suurin osa vielä elossa olevista raakuista ovat ikääntyneitä, noin 70–100-vuotiaita. Varovaisen arvion mukaan raakkuja on Satakunnan viimeisessä laajemmassa esiintymässä jäljellä noin 2000 yksilöä. Karvianjoen koskien natura-alueen tilaa heikentäviä hankkeita ei tulisi toteuttaa, ja olemassa olevia heikentäviä toimia tulee tehostetusti lieventää ja kompensoida. Lisäksi tulee aktiivisesti tehostaa Karvianjoen valuma-alueen maanomistajien neuvontaa ja vesiensuojelutoimia. Aluekoordinaattori Tapio van Ooik, Varsinais-Suomen ELY-keskus, tapio.vanooik@ely-keskus.fi, p.

0295 022 948 Ylitarkastaja Iiro Ikonen, Varsinais-Suomen ELY-keskus, iiro.ikonen@ely-keskus.fi, p. 0295 022 869 kesä 5, 2024 | Lohikalat Karjaanjokeen, RAAKKU OHOI! 5-vuotiaita Mustionjokeen istutettuja jokihelmisimpukoita. (LUVY / Heidi Tanttu)

Erittäin uhanalainen jokihelmisimpukka eli raakku on lähes kadonnut eteläisestä Suomesta. Suomen eteläisin raakkukanta sinnittelee vielä Mustionjoessa Raaseporissa. Uusien kartoitustulosten perusteella Mustionjoella on jäljellä enää 600–800 aikuista raakkua. Se on noin neljännes reilun vuosikymmenen takaisesta määrästä. Raakut häviävät Mustionjoesta parin vuosikymmenen kuluessa ilman onnistuneita pelastamistoimenpiteitä. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY) on saanut Ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta yhteensä 102 780 € raakun pelastustoimiin kaksivuotiseen RAAKKU OHOI!

-hankkeeseen. Hankkeen koko budjetti on 171 300 €. Raakun säilyttämiseksi uudessa hankkeessa seurataan Mustionjoen tunnettuja raakkujen esiintymiä, tuotetaan uusia simpukkasukupolvia laitos- ja jokikasvatuksen avulla yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa sekä pyritään etsimään ja perustamaan raakulle uusia esiintymisalueita. Uusia sopivia elinympäristöjä etsitään Karjaanjoen vesistöstä, johon Mustionjokikin kuuluu. Lisäksi selvitetään mahdollisuuksia uusien esiintymisalueiden perustamiselle muuallekin Uudenmaan maakunnassa. Lisääntymisensä jo luonnossa lopettaneiden Ähtävänjoen raakkujen ensimmäiset allasoloissa syntyneet poikaset ovat nähneet päivänvalon Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalla.

Evijärvestä lähtevästä ja Pietarsaaren edustalle laskevasta Ähtävänjoesta sukellettiin raakkuja syksyllä 2016. Pedersören Lappforsin vaiheilta tehtyjen poimintojen tarkoituksena oli kuntouttaa raakkuyksilöitä lisääntymään valvotuissa oloissa. Samanlainen operaatio toteutettiin eteläsuomalaisessa Mustionjoessa, joka kuuluu Karjaanjoen vesistöön. Tämä onnistuikin, sillä raakut alkoivat tuottaa toukkia syksyllä 2018. Ne tartutettiin kehittymään isäntäkalojen, lohen ja taimenen, poikasten kiduksille, missä ne ovat kehittyneet nyt lähes 11 kuukauden ajan. Nyt ne ovat kypsyneet ja valmiita irrottautumaan kaloista, jolloin niistä tulee raakun poikasia.

Ensimmäiset Ähtävänjoen ja Mustionjoen raakun poikaset syntyivät tällä tavalla heinäkuun alussa. FM Heini Hyvärinen ja FM Sabrina Nykänen Heini Hyvärinen ja Sabrina Nykänen edistävät väitöskirjoissaan erittäin uhanalaisen jokihelmisimpukan eli raakun suojelua. Hyvärinen tutkii raakun poikasten sietorajoja ympäristökuormitukselle ja Nykänen selvittää raakun palautumiskykyä ja roolia virtavesiekosysteemissä. Maamme pitkäikäisin eläinlaji raakku on erittäin herkkä ympäristön muutoksille, koska se on hyvin vaatelias elinympäristönsä suhteen ja sillä on monimutkainen elinkierto, joka sisältää pakollisen loisvaiheen lohen tai taimenen kiduksilla. Raakku rauhoitettiin alun perin helmenpyynnistä aiheutuneen häviämisen vuoksi, mutta se on sittemmin kärsinyt lohikalakantojen heikentymisestä, jokien perkaamisesta ja valjastamisesta, sekä valuma-alueilta tulevasta maa- ja metsätalouden kuormituksesta.

Kuormitus on tehnyt uoman pohjan elinolosuhteista raakun poikasvaiheelle kestämättömät, ja poikasvaiheen kuolleisuutta pidetään nykyään suurimpana raakkukantojen taantumista aiheuttavana tekijänä. Raakulle on vasta hiljattain laadittu suojeluohjelma sen ilmeisen häviämisuhan vuoksi. Hyvärinen selvittää väitöskirjaansa varten, mikä aiheuttaa raakunpoikasten suurta kuolleisuutta. Koska poikasia on niiden pienen koon vuoksi vaikeaa tutkia luonnossa, on Hyvärinen tutkinut poikasten sietorajoja laboratorio-olosuhteissa. Tutkimuksen on mahdollistanut se, että Konneveden tutkimusasemalla kasvatetaan raakunpoikasia LIFE Revives –hankkeessa. Tutkimuksen kohteena on ollut jokipohjan liettyminen, happikato, korkea lämpötila ja suolaisuus.

Jokihelmisimpukka eli raakku on äärimmäisen pitkäikäinen nilviäinen – se voi elää yli 200-vuotiaaksi. Se on ulkomuodoltaan tummanruskea tai lähes musta, munuaisenmallinen ja paksukuorinen. Virtaavissa vesissä elävää raakkua tavattiin aiemmin lähes koko maassamme. Nykyisin se on Suomessa erittäin uhanalainen. Työskentelemme raakun ja sen isäntälajien suojelemiseksi. Raakku suodattaa vuorokaudessa noin 50 litraa vettä.

Raakkuja voi luonnontilaisessa joessa olla jopa 1000 yksilöä neliömetrillä. Voit vain kuvitella, kuinka tehokas biologinen vedenpuhdistamo raakkupopulaatio on! Virtaavissa vesissä elävää jokihelmisimpukkaa eli raakkua tavattiin aiemmin lähes koko Suomessa. Vielä 1900-luvun alussa Suomesta tunnettiin yli 200 jokea, joissa raakku pystyi elämään. Nykyisin lajia esiintyy vain noin 130 virtavedessä, joista yli 90 prosenttia on Pohjois-Suomessa. Elinvoimaisten populaatioiden määrä on hälyttävän pieni, ja hetkellä raakku lisääntyy vain muutamassa purossa niin, että kannan voi luokitella niissä elinkykyiseksi.

Raakkuja on jäljellä lähinnä pienissä, hyvälaatuisissa ja luonnontilaisissa jokien latvavesissä. Raakku on nykyisin EU:n luontodirektiivin II ja V liitteen laji, ja Suomessa raakku on luonnonsuojelulain ja -asetuksen mukaan erityisesti suojeltava laji. Metsähallituksen Luontopalvelut vastaavat raakun suojelusta valtion vesialueilla Lapissa ja muualla Suomessa. Jokihelmisimpukalle eli raakulle on laadittu strategia lajin säilyttämiseksi, koska sen häviämisuhkan on katsottu olevan ilmeinen. WWF oli mukana työryhmässä, jonka tuloksena julkaistiin raakun suojelun strategia ja toimenpidesuunnitelma vuosille 2020-2030. Raakun toukkia tarttuneena taimenen kidukselle, jossa ne kasvavat seuraavaan kesään asti.

(Kuva Hanna Suonia) Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat onnistuneet palauttamaan uhanalaisten jokihelmisimpukoiden lisääntymiskyvyn. JOKIHELMISIMPUKAT Lokakuussa 2016 Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalle tuotiin masentavan oloinen joukko Ähtävänjoesta kerättyjä jokihelmisimpukoita, jotka olivat lajin viimeisimpiä yksilöitä. Raakut olivat laihoja ja huonokuntoisia vanhuksia, joiden viimeisimmistä lisääntymisen merkeistä kotijoessaan oli kulunut jo kymmenen vuotta. Kun 1980-luvulla joessa oli arviolta 50 000 raakkua, olivat ne huvenneet vuoteen 2016 muutamaan sataan yksilöön. – Raakut olivat erittäin heikossa kunnossa, eivät reagoineet juuri mihinkään, kertoo raakkujen hoidosta vastaava tutkimusavustaja Hanna Suonia Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitokselta muistellessaan tilannetta, mistä kaksi vuotta sitten aloitettiin.

Jokihelmisimpukka eli raakku (Margaritifera margaritifera) on erittäin uhanalaiseksi (EN) luokiteltu virtavesiemme nilviäislaji. Se saattaa elää jopa yli 200-vuotiaaksi ja on maamme pitkäikäisin eläinlaji. Raakkuja esiintyy meillä vielä hieman yli sadassa erillisessä virtavesistössä, mutta vain pieni osa Pohjois-Suomen kannoista lisääntyy enää säännöllisesti. Raakkukantojen heikkeneminen on monivaiheisen ihmistoiminnan tulos. Lajin jokielinympäristöjä on muokattu jo satojen vuosien ajan uittoperkauksin ja vesivoiman tarpeisiin. Tästä on aiheutunut suoria haitallisia muutoksia itse elinympäristöön.

Raakun elinkierrossa välttämättömät väli-isäntälajit ovat lohi ja taimen, joiden vaellus- ja lisääntymismahdollisuuksia estää jokien patoaminen. Monisatavuotinen helmenpyynti oli juuri ennen lajin rauhoittamista vuonna 1955 tehokkaimmillaan ja tuhoisimmillaan sukeltamisessa käytettyjen paineilmalaitteiden yleistyttyä. Sen jälkeen suo- ja metsäojitukset ovat heikentäneet edelleen vedenlaatua lähes kaikissa Suomen vesistöissä pohjien liettymisen kautta. Tämä kehitys on ollut erittäin haitallista raakun lisääntymiselle, koska joen pohjasedimentin happiolosuhteilla on etenkin raakun varhaisten poikasvaiheiden selviytymiselle ratkaiseva merkitys. Olisi hyvä merkki, jos raakkupopulaatiossa olisi paljon myös nuoria raakkuja, mutta nykyisin lähes kaikissa raakkuesiintymissä suurin osa on vanhoja yksilöitä. Lajin suojelutyö on aloitettu kartoittamalla uusia raakkuesiintymiä ja tekemällä kantojen tilan arvioita tunnettujen populaatioiden osalta.

Joitakin tällä hetkellä lisääntymättömiä raakkukantoja on myös ryhdytty elvyttämään raakun toukkavaiheen ja väli-isäntäkalanpoikasten allaskasvatuksen avulla. Ensiapuna pidettävän laitoskasvatuksen alustavat tulokset ovat olleet rohkaisevia. Konkreettisten suojelutoimien laajempi vaikuttavuus vaatii kuitenkin niin raakun kuin sen väli-isäntälajien, lohen ja taimenen, hyväksi tehtäviä elinympäristökunnostuksia. Kunnostustoimet on tarpeen kohdistaa sekä uoman rakenteeseen että koko valuma-alueen maankäyttötapoihin kiintoainekuormituksen minimoiseksi. Margaritifera margaritifera (Linnaeus, 1758) Jokihelmisimpukka Wikispeciesissä Jokihelmisimpukka Commonsissa

Raakun Lemmenloma Onnistui Erittäin Uhanalainen Jokihelmisimpukka

People Also Search

Erittäin Uhanalaiset Jokihelmisimpukat Eli Raakut Voivat Huonosti Suomen Joissa Ja

– Todella Hieno Ja Liikuttava Hetki, Kun Näin Ensimmäiset Elinkelpoiset

Ilouutinen Glokidiotoukkien Tuotannosta Konnevedellä Tuli Lokakuussa. Karvianjoen Simpukoiden Kunto On

Tämä On Johtanut Simpukoiden Poikastuotannon Heikentymiseen. Suurin Osa Vielä Elossa

0295 022 948 Ylitarkastaja Iiro Ikonen, Varsinais-Suomen ELY-keskus, Iiro.ikonen@ely-keskus.fi, P.